Toisella tavalla kerrottuna tämä perulaisen nobelistin romaani olisi voinut olla kauhutarina syrjäisen seudun taikauskon vaatimista ihmisuhreista hieman Uhrijuhla-elokuvan (Wicker Man) tapaan. Paikoin erittäin väkivaltaisesta sisällöstään huolimatta kirja on kuitenkin riemastuttava lukukokemus. Kerronnan ilo kannattelee lukijaa yli tarinan synkkien rotkojen.Korpraali Lituma ja kansalliskaartilainen Tomasito ovat syrjäisessä Andien kylässä suojaamassa tietyömaata sissien ja heitä myötäilevien vuoristolaisten hyökkäyksiltä, kun kolme ihmistä katoaa salaperäisesti. Korpraali Lituma alkaa selvittää kadonneiden kohtaloa, mutta sotilaalle ja rannikolta tulleelle ei tietenkään haluta puhua. Hänelle kuitenkin vihjataan, että vuoriston henget ovat katoamisten takana. Lituma ja Tomasito tuntevat itsensä ulkopuolisiksi. Uhkaavassa tilanteessa he hakevat lohtua toistensa seurasta. Juttelu kääntyy aina Tomasiton suureen rakkauteen, naiseen, jonka myös Lituma uskoo tavanneensa nuoruudessaan kotikaupungissaan Piurassa.
Tomasiton ja Lituman keskusteluista avautuu erikoinen rakkaustarina, jossa kertojat vaihtuvat nopeasti ja tunkeutuvat hauskasti toistensa kertomuksiin. Myös henkilöt, joista Tomasito ja Lituma kertovat, ottavat välillä puheenvuoron. Tapahtumiin saadaan yhtä aikaa useita näkökulmia kuin kubistisessa maalauksessa. Aikaa kertojamme käsittelevät suurpiirteisesti, mutta tarinan kulkua on silti helppo seurata.
Yhteiskunnallinen ulottuvuuskin on romaanissa vahvasti mukana. Maolainen sissiliike Loistava polku värvää syrjäseutujen sorrettua väestöä riveihinsä. Romaanissa tilanne nähdään sotilaiden (ja hiukan myös turistien ja kansainvälisissä tehtävissä toimivien tutkijoiden) kautta, joten on ymmärrettävää, että sissien toiminta näyttäytyy brutaalina mielivaltana. Edes tutkijoiden ja turistien pyrkimys pysyä puolueettomana ei pelasta heitä julmalta kohtelulta. Fanaattinen ideologia, puutteen aiheuttama katkeruus ja kehno sivistys ovat tuhoisa yhdistelmä.
Korpraali Lituman sinnikkäät tutkimukset tuottavat lopulta tulosta ja kadonneiden karmea kohtalo paljastuu tässä genrejä sujuvasti sekoittelevassa romaanissa, jonka voi siis mainiosti lukea paitsi kauhu- ja rakkausromaanina myös salapoliisitarinana.
Kirjaa lukiessani mietin, miten vahvasti taikausko todella mahtaa elää Perun syrjäisillä seuduilla. Ilman kokemusta asiasta on vaikea tietää, onko myyttien maailma todellakin vahvasti osa perulaisen ihmisen ajattelutapaa vai onko kyse eteläamerikkalaisesta kerrontaperinteestä, maagisesta realismista, jonka työkalupakkiin taikausko ja myytit kuuluvat.
