Pariisin osoitteessa 102 Boulevard Haussmann ei ole paljonkaan nähtävää. Tavallinen pankin konttori vilkkaalla ostoskadulla, jonka suurimmat vetonaulat - suuret tavaratalot Printemps ja Galeries Lafayette - sijaitsevat vajaan kilometrin länteen päin. Talolla on kuitenkin mielenkiintoinen kirjallinen menneisyys: Marcel Proust asui siinä vuodesta 1907 lähtien ja omistikin talosta neljänneksen. Hän muutti talosta pois - vastentahtoisesti - vasta vuonna 1919, kolmisen vuotta ennen kuolemaansa. Suurin osa Proustin suurromaanista Kadotettua aikaa etsimässä syntyi tämän asunnon korkilla vuoratussa makuuhuoneessa, jossa astmaattinen ja hälylle yliherkkä kirjailija kirjoitti kilpaa lähestyvän kuoleman kanssa.Tästä käsillä olevasta kirjasta luen, että Proust heräsi "työpäivään" illalla yhdeksän maissa, jolloin hän nautti päivän ainoan ateriansa - kahvia ja voisarven. Hän kirjoitti vuoteessaan, paksusti vaatetettuna, kuumavesipullo jalkopäässä. Huopa oli taitettu nelinkerroin oven päälle estämään vetoa ja hälyääniä. Verhot ja ikkunaluukut olivat kiinni, ikkunoissa kaksinkertaiset lasit. Huonetta valaisi kynttilä; katon kristallikruunua ei koskaan sytytetty. Paheellisen kirjailijan ja playboyn elämää - vai sittenkin taidetta palvovan munkin? Huoneessa oli kyllä myös flyygeli, ja toisinaan Proust palkkasi muusikoita pitämään öisiä yksityiskonsertteja asuntoonsa.
Proustin elämästä tässä talossa saatiin paljon uutta tietoa vuonna 2013, kun kirjailijan kirjeet yläkerran naapurilleen julkaistiin. Englanniksi ne käänsi kirjailija ja kääntäjä Lydia Davis. Tämä lukemani englanninkielinen painos sisältää myös Davisin kiinnostavat jälkisanat, joissa Davis kertoo muista lähteistä keräämäänsä tietoa Proustin työtavoista, ystävyyssuhteista ja talon myöhemmistä vaiheista.Kuka sitten oli se yläkerran rouva, jolle Proust kirjeensä kirjoitti? Marie Williams oli Pariisissa työskentelevän amerikkalaisen hammaslääkärin ranskalainen puoliso. Miehen vastaanotto sijaitsi suoraan Proustin makuuhuoneen yläpuolella, joten sieltä ei öisin kuulunut paljonkaan melua. Valitettavasti Williamsien kodissa tehtiin myös remonttia ja monet Proustin kirjeistä sisältävät kauniisti verhotun tai kärsien ääneen parahdetun pyynnön olla metelöimättä. Marien terveys reistaili, mikä loi yhteenkuuluvuuden tunnetta hänen ja alakerran kirjailijan välille. Molemmat myös harrastivat musiikkia - Marie oli taitava harpunsoittaja. Marien ensimmäisestä avioliitosta syntynyt pieni poika ystävystyi Proustin kanssa, ja vierailut kirjailijan luona tuottivat molemmille iloa. Marie muutti talosta suunnilleen samaan aikaan kuin Proustkin ilmeisesti erottuaan miehestään ja mennäkseen naimisiin vielä kolmannenkin kerran. Marie päätti itse elämänsä vuonna 1931. Marie Williamsin kirjeet Proustille ovat kadonneet.
Proustilla ei ollut tapana päivätä kirjeitään, joten tämän kirjekokoelman järjestys on täytynyt päätellä viittauksista ajoitettavissa oleviin tapahtumiin. Yhden selkeän viitelähteen tarjoaa käynnissä oleva sota. Proust kertoo kirjeissään lääkärintarkastuksista ja arviointikäynneistä, joissa yritetään selvittää Proustin kelpoisuus rintamalle. Hän kuvitteli aivan aidosti, että hänet saatettaisiin määrätä palvelukseen - luultavasti hän oli kuullut yllin kyllin vihjailuja "luulosairaudestaan" ja uskoi ehkä niihin jollain tavalla itsekin. Kun Marie Williamsin veli saa sodassa surmansa, Proust lähettää osaaottavan kirjeen, jossa paljastaa, kuinka voimakkaasti häneen on vaikuttanut hyvän ystävän, kreivi Bertrand de Fénelonin katoaminen taistelussa. De Fénelonia pidetään Proustin romaanin markiisi Robert de Saint-Loupin esikuvana.
Marie Williams oli kiinnostunut kirjallisuudesta, joten aika pian Proust alkoi kirjeissään kertoa myös omista kirjallisista töistään. Marie Williams luki Proustin tuohon mennessä julkaistut osat Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanista, toisin sanoen Combrayn ja Swannin tien. Hän ilmeisesti piti lukemastaan, koska Proust lähetti naapurilleen vielä aikakauslehdissä julkaistut katkelmat "Guermantesin tiestä" ja "Kukkiin puhkeavista tytöistä".
Mielenkiintoista on, että vielä tuossa vaiheessa Proust ajatteli teossarjasta kolmiosaista. Guermantesin tie ja Kukkiin puhkeavien tyttöjen varjossa muodostaisivat toisen osan ja sen jälkeen ilmestyisi enää Jälleenlöydetty aika, jossa annettaisiin vastaus aiemmissa osissa avoimiksi jääneisiin kohtiin. Proust valittaa, että sodan aiheuttaman paperipulan takia kustantajat eivät halua koskeakaan pitkiin moniosaisiin teoksiin ja teoksen loppuosan julkaiseminen on tullut epävarmaksi. Teos ei siis ole arvioitavissa kokonaisuutena eikä sen ymmärtäminen keskeneräisenä ole mahdollista, sillä "avaimet ovat eri osassa taloa kuin lukitut ovet".
Jostain syystä tuo Proustin edellä siteerattu lause vetoaa minuun kovasti. Se tuntuu määrittävän sen, millaisista kirjoista erityisesti pidän.
Proust kertoo, että käsityksemme teoksen henkilöistä muuttuu, kun saamme heistä uutta tietoa, aivan samoin kuin käsityksemme todellisista ihmisistä muuttuu jatkuvasti. Esimerkkinä Proust mainitsee Paroni Charlusin ja Odetten suhteen. Teoksen alkupuolella lukijaa ehkä hämmästyttää Swannin sinisilmäisyys, kun hän uskoo kauniin vaimonsa naistenmiehenä tunnetun paroni Charlusin seuraan. Myöhemmin paljastuu, että Swann on voinut olla luottavainen, koska on koko ajan tiennyt paroni Charlusin salatusta homoseksuaalisuudesta. Proust kertoo rouva Williamsille, että viimeisessä osassa tulee uusi paljastus: Odette on kuin onkin ainoa nainen, johon paroni Charlusilla on ollut lihallinen suhde.
Tämän viimeisen paljastuksen Proust kuitenkin jätti pois lopullisesta romaanista. Kirjekokoelman perusteellisissa viitteissä kerrotaan, että ajatus oli alun perin syntynyt Proustille siitä, että paroni Charlusin esikuvalla, kreivi de Montesquioulla, oli vastaavanlainen ainutkertainen suhde Sarah Bernhardtin kanssa.
Kirjeissä tulee hyvin esille Proustin hienotunteisuus, kohteliaisuus ja huomaavaisuus. Hän on se rakastettava Marcel, joka suuressa romaanissaan tyytyy sivustakatsojan rooliin eikä tuomitse ketään. Hyvä ihminen.
 |
| Giovanni Boldini: Le Comte Robert de Montesquiou (1897) |
Musée d'Orsayn ravintolan herkullinen risotto sai korvata joulupuuron.