Äitejä ja tyttäriä

Anita Brookner, Katsokaa minua. Otava 1991. Suomentanut Juhani Lindholm. Alkuteos Look at Me ilmestyi vuonna 1983.

Anita Brookner, Fraud. Penguin Books 1993. Ilmestyi alun perin vuonna 1992.

Irma-tätini asui yhdessä äitinsä, minun mummini, kanssa mummini kuolemaan asti. Viimeiset vuodet he asuivat kahdestaan pienessä kerrostaloasunnossa. Mummini kuollessa Irma-tätini oli noin 50-vuotias. Koko elämänsä ajan hän oli teititellyt äitiään. Tämä tuulahdus lapsuuteni menneestä maailmasta tuli mieleeni lukiessani Anita Brooknerin romaaneja, joissa keskeisenä aiheena on aikuisen naisen suhde äitiinsä.

Näissä kahdessa brittiläisen Anita Brooknerin romaanissa on paljon yhteistä keskenään. Molemmissa on päähenkilönä lontoolainen keski-ikäinen nainen, joka hoitaa äitiään tämän kuolemaan asti. Molemmat päähenkilöt ovat taloudellisesti riippumattomia runsaan perinnön ansiosta. Elämä on kuitenkin jotenkin luiskahtanut ohitse, oma perhe on perustamatta, oma ura jäänyt luomatta tai on kykyihin nähden vaatimaton. Yhtäkkiä äidin kuoltua elämätön elämä ajaa naiset hämmennykseen ja masennukseen. Aikuiset naiset tuntevat jääneensä ikuisiksi lapsiksi.

Katsokaa minua -romaanin Fannyn elämän muuttaa tutustuminen menevään aviopariin Nick ja Alix Fraseriin. Heidän kauttaan kuvioon tulee myös miesystävä, johon Fanny haluaisi rakastua mutta tunne jää jotenkin pintapuoliseksi, ja suhde kaatuu ainakin osittain Fannyn kyvyttömyyteen osoittaa kiinnostustaan. Nickille ja Alixille Fanny on vain jonkinlainen leikkikalu, huvittava vanhapiika, jolta voi kyllä näppärästi ottaa vastaan ilmaisia ravintola-aterioita.

Lopulta Fannylle jää vain kirjoittaminen, oman elämän ja tuttavien muuttaminen satiirisiksi tarinoiksi. Romaani on kerrottu minä-muodossa: Fanny toimii oman tarinansa kertojana, ja kerronnan kepeä sävy melkein onnistuu piilottamaan kertomuksen traagisen pohjavireen.

Fraud on syvällisempi versio samoista teemoista. Teoksen keskushenkilönä on Anna Durrant, jonka elämän valinnat Brookner analysoi hienovaraisen julmasti. Kirja alkaa siitä, että viisissäkymmenissä oleva Anna on kadonnut. Katoamiseen johtavia tapahtumia käydään läpi useiden eri henkilöiden kautta. Vanha leskirouva Marsh on ollut Annan äidin ystävä. Velvollisuudentunnosta hän pitää yhteyttä vanhan ystävänsä tyttäreen, jota hän myös sumeilematta käyttää hyväkseen, kun tarvitsee hoitoapua. Sen jälkeen Anna hoputetaan tiehensä mielenkiintoisempien tuttavien tieltä.

Tohtori Halliday on Annan äidin - ja myöhemmin myös Annan itsensä - lääkäri, josta äiti toivoi Annalle aviomiestä. Annan ja Hallidayn välillä on hienovaraista kipinöintiä, mutta vahvemman eroottisen houkutuksen vetämänä Halliday päätyy naimisiin pinnallisen ja itsekeskeisen naisen kanssa. Avioliitto on onneton ja Halliday katuu sitä nopeasti. Hän ymmärtää, että Anna olisi ehkä sittenkin ollut oikea nainen hänelle.

Annan katoamisen arvoitus selviää romaanin lopussa. Lopussa paljastuu myös se petos, johon teoksen nimi viittaa. Väitetään nimittäin, että parhaita asioita elämässä kannattaa odottaa. Ei kannata, sanoo Anna ja saman viestin kertoo myös Brooknerin romaani. Romaanin loppu on voimaannuttava: kaksi naista onnistuu ottamaan elämänsä valinnat omiin käsiinsä.

Hauskaa tässä romaanissa on, että lähes kaikki henkilöt ovat yli viisikymmenvuotiaita. Kirja osoittaa hienosti, miten lepattavia sydämiä iäkkäiden ihmisten näennäisen vakiintunut ja seesteinen ulkokuori kätkee sisäänsä.