Kuuma kesä ennen sotia

Kjell Westö, Kangastus 38. Otava 2014. (Teos ilmestyi ruotsiksi vuonna 2013 nimellä Hägring 1938. Suomentaja Liisa Ryömä.)

Viime sotien jälkeen Suomessa ymmärrettävästi haluttiin aktiivisesti unohtaa aseveljeys natsi-Saksan kanssa. Vallalla oli pitkään käsitys erillissodasta, jonka ainoa tavoite oli itsenäisyyden säilyttäminen. Viime vuosina uusi historiantutkimus ja siihen pohjaava kaunokirjallisuus ovat tuoneet esille muunkinlaisia painotuksia. Kjell Westön romaani on tästä hyvä esimerkki. Se kuvaa uskottavasti kesää ja syksyä vuotta ennen talvisotaa: sotaan uskoo oikeastaan aika harva, pikemminkin jonkinlainen epämääräinen uhka tuntuu leijuvan Euroopan yllä. Ääriliikkeet nostavat päätään. Ja Saksan kanssa kuljettiin käsikynkkää, saksalaisia suorastaan liehiteltiin.

Romaanin uskottavuus syntyy ennen kaikkea äärimmäisen tarkasta ajankuvasta: pienistä kohdallaan olevista yksityiskohdista. En epäile yhtään, että 30-luvun lopulla syötiin Ryker'sin rusinakeksejä ja Seeckin savustettua meetwurstia ja satasen setelin kuvassa oli hyvinmuodostuneita naisenpyllyjä.  Voi vain kuvitella, kuinka monta  tuntia ja muistiinpanovihkoa Kansalliskirjastossa tämä teos on vaatinut.

Teoksen päähenkilöinä ovat asianajaja Claes Thune sekä hänen konttoristinsa Milja Matilda Wiik. Thune elää erossa vaimostaan, joka on lähtenyt Thunen nuoruudenystävän matkaan ja kaiken lisäksi julkaissut omaelämäkerrallisen novellikokoelman eroottisista seikkailuistaan. Thunen miehinen itsetunto on kokenut kolauksen eikä hän vielä ole itse rohjennut uuteen rakkaussuhteeseen.

Mahdollisena uuden suhteen kohteena voisi olla Thunen asianajotoimiston uusi konttoristi. Rouva Wiik ei kuitenkaan ole aivan yksinkertainen tapaus. Hänen taustaansa kuuluvat raatelevat kokemukset vankileirillä, jotka ilmeisesti ovat särkeneet hänen mielensä. Kyseessä on patologisesti jakautunut persoonallisuus.

Muita keskeisiä henkilöitä ovat Thunen Keskiviikkokerhon kuusi jäsentä sekä rouva Wiikin veli vaimoineen sekä muutamat rouva Wiikin ystävät. Teoksessa vilahtaa omilla nimillään myös useita todellisia henkilöitä: urheilupomoja, urheilijoita, lentäjäsankareita, näyttelijöitä. Rouva Wiik asuu jopa samassa talossa, jossa Minna Craucher murhataan. Hauskasti Westö on ujuttanut mukaan myös Tove Janssonin, jonka nimeä ei tosin mainita ja jonka Thune tapaa soutamassa merellä. Ennen katoamistaan tämä salaperäinen soutaja neuvoo asianajajaa kuin antiikin sibylla:

- Mutta luulen, että teidän pitäisi luottaa enemmän vaistoonne. Ja pelätä hiukan  vähemmän.

Teoksen kerrontatapa on mielenkiintoinen. Kun en tunne tällaiselle tekniikalle parempaa nimitystä, annan sille nimen "hyppy eteenpäin ja ryömien takaisin". Uusi luku alkaa hyppäyksellä ajassa eteenpäin, uuteen nykyhetkeen, josta sitten palataan muistellen aiempiin tapahtumiin, jotka antavat tuolle nykyhetkelle selityksen. Tällä tekniikalla teokseen syntyy tiivis kerronnallinen jännite. Tästä kirjasta pitävät varmasti myös dekkarien ja trillerien ystävät. Sama tekniikka on käytössä myös teoksen kokonaisrakenteessa. Ensimmäisen luvun aloittava tilanne saa selityksensä vasta kun olemme kulkeneet koko kirjan matkan välillä taakse- ja välillä eteenpäin ja lopulta päässeet kirjan aloitushetkeen.

Juonesta en aio tässä kertoa, etten tulisi paljastaneeksi liikaa. Sanottakoon kuitenkin, että vaikka loppuratkaisu on surullinen, olin hyvin iloinen huomatessani, miten nerokkaasti Westö oli minua onnistunut huiputtamaan.

Kirja oli minulla syysloman matkalukemisena pikkuruisena Miki-laitoksena. Se on loistava keksintö: kirjaa on helppo pidellä yhdellä kädellä, mikä oli kätevää ahtaassa lentokoneessa ja lentokenttien epämukavissa tuoleissa hyvää asentoa hakiessa.