Armeijan salaisuus

Terry Pratchett, Monstrous Regiment. Corgi Books 2004. Teoksen ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 2003. Se on julkaistu myös suomeksi vuonna 2011 nimellä Hirmurykmentti.

Onkohan Terry Pratchett saanut idean fantasiaromaaniinsa Disneyn Mulan-elokuvasta (1998), jossa pojaksi naamioitunut tyttö ottaa isänsä paikan sodassa? Se, että nainen esiintyy miehenä, on kyllä tuttua kirjallisuudesta jo hyvinkin varhain. Nopeasti tulee mieleen ainakin kolme tapausta Shakespearelta (Loppiaisaaton Viola, Venetsian kauppiaan Portia ja Kuten haluatte -näytelmän Rosalind) sekä Isaac Bashevis Singerin novelli 'Yentl the Yeshiva Boy', jonka pohjalta Barbra Streisand ohjasi elokuvan Yentl, jossa itse näytteli myös pääosan. Virginia Woolfin Orlando ei ihan sovi tähän joukkoon, sillä Orlando todellakin muuttuu naiseksi.

Yksi komiikan keino on se, että otetaan jokin jossain määrin yllättävä ilmiö (esimerkiksi se, että nainen tekeytyy mieheksi) ja sitten revitään siitä kaikki irti, toisin sanoen toistetaan ilmiötä uudelleen ja uudelleen, niin että lukija tai katsoja jo huokailee: Voi ei, joko taas! Koomisuus ei siis enää synny alkuperäisen idean hauskuudesta vaan nimenomaan siitä, että se puristetaan aivan kuiviin. Tätä komiikan keinoa Pratchett käyttää tässä romaanissa perinpohjaisemmin kuin koskaan olen aiemmin tavannut. No, ehkä sentään Beckett on tässä lajissa vielä perusteellisempi.

Borogravia käy epätoivoista sotaa naapurivaltioitaan Zlobeniaa ja Ankh Morporkia vastaan. Polly on borogravialainen majatalonpitäjän tytär, joka värväytyy sotaväkeen etsiäkseen kadonnutta veljeään. Armeija on imenyt maaseudun kuiviin nuorista miehistä, joten värvättyjä ei enää kovin tarkasti syynätä. Polly menee täydestä Oliverina. Samaan rykmenttiin kelpaavat myös Maladict, joka on vampyyri, sekä Carborundum (peikko) ja Igor (eräänlainen Frankensteinin hirviö, joka on näppärä ompelemaan kokoon ihmisiä hyvinkin pienistä osista). Tässä armeijassa kaikilla tuntuu olevan jokin salaisuus, ja hämmästyttävän monilla se salaisuus on yhteinen.

Sekalainen rykmentti lähtee toivottomalta vaikuttavalle vapautusretkelle kohti linnaketta ja solaa, jossa suurin osa Borogravian armeijasta on motitettuna. Juonellisesti tämä on ehjin niistä muutamista Pratchettin romaaneista, jotka olen lukenut. Matkanteko vaarojen halki kohti loppuhuipennusta pitää tarinan hienosti kasassa.

Pratchett pilkkaa omalla lempeällä tavallaan yltiöisänmaallisuutta, ahdasmielistä uskonnollisuutta, naisten sortoa ja lukkiutuneita sukupuolirooleja. Fantasiagenre mahdollistaa ilmiöiden liioittelun. Ehkä se myös vie terävimmän kärjen satiirilta. On vaikea kuvitella, että kukaan loukkaantuisi Pratchettin Kiekkomaailmaan kohdistuvasta kulttuurikritiikistä.

Pratchett sanailee totutun nokkelasti. Sarkastinen sivulause tai lauseenvastike on yksi hänen vahvuuksistaan. Esimerkiksi näin:

'Are you trying to be smart, Private Manickle?' Strappi demanded, naming the biggest sin in his personal list.

Jotkut Pratchettin lauseet voisi irrottaa vaikkapa mietelausekokoelmaan:

The presence of those seeking the truth is infinitely to be preferred to those who think they've found it.

That's the trouble about the good guys and the bad guys. They're all guys!

Teoksen pasifistinen loppuratkaisu miellytti minua kovasti. Sen verran minussa on vielä haihattelijaa ja uneksijaa jäljellä!

Totuttuun tapaan tämä lukemani romaani oli lainassa poikani hyvin varustetusta Terry Pratchett -kokoelmasta. Uteliaisuuttani vilkaisin myös, löytyisikö Pratchettin kirjoja suomeksi Antikvaari.fi -palvelusta. Kyllähän niitä löytyi, mutta melko kovaan hintaan. Vaikuttaa siis siltä, että Pratchettin suomenkielisillä kirjoilla on hyvin kysyntää. Viime joulun alla yritin löytää niitä kummipojalle lahjaksi, huonolla menestyksellä. Olisikohan jo uusintapainosten aika, Karisto?