Ja nyt minä lähden. En suinkaan laahustavin kömpelöin kuusikymmentäneljävuotiaan salaneuvoksen askelin. Niin kuin meillä ikäiseni herrat enimmäkseen tapaavat kävellä. Vaan kuten olen lännessä katsellut nuorempien herrojen tekevän. En liioin keikaroiden, mutta silti ikävuosiini katsoen kevein, notkein, tenniksenpeluussa harjoitetuin askelin.
Pietarin yliopiston kansainvälisen oikeuden professori Friedrich Fromhold Martens, maailmankuulu oikeusoppinut, tekee tässä lähtöä Pärnun, lapsuusvuosiensa kotikaupungin, asunnostaan kesäkuun alussa vuonna 1909. Minämuotoinen romaani koostuu professorin mielenliikkeistä.
Millainen mielikuva syntyy romaanin päähenkilöstä? Arvostettu, oppinut, kilpailuhenkinen, hieman turhamainen? Erilainen kuin muut? Sivullinen?
Hän on matkalla kapearaiteisella "pikkupässin" vetämällä junalla ensin Valgan asemalle, jossa hänen on määrä vaihtaa Pietarin junaan ja matkustaa kotiin Kati-vaimon luokse Siestarjoelle. Hän on nukkunut huonosti ja joutunut turvautumaan unilääkkeeseen, sillä edellisenä iltana hänen tenniksenpeluutoverinsa, johtaja Christiansen, on hävityn pelin jälkeen - ehkä kostoksi - kiinnittänyt professori Martensin huomion tietosanakirjan lisäosan artikkeliin, jossa professorista annetaan kuva tsaarinvallan sylikoirana.
Junamatkan aikana professori Martens käy ajatuksissaan läpi elämäänsä ja yrittää selvittää, kuka oikeastaan on Friedrich Fromhold Martens - tai Fedor Fedorovitš, tai Frédéric Frommhold, tai Priit. Mistä on kotoisin mies, joka on itseoikeutetusti läsnä tärkeissä kansainvälisissä kokouspöydissä? Mikä on sen miehen äidinkieli, joka ajattelee kahdeksalla kielellä? Onko hän ollut puolueeton tiedemies vai valtaapitävien liehittelijä? Millainen on pohjimmiltaan mies, joka toteaa: "Sillä olen perustanut kaikkeni tavanomaisen mestarilliseen hallitsemiseen"?
Pikkuinen pärnulainen Priit jäi varhain orvoksi, joutui - tai pääsi - Pietariin orpojen kouluun ja lahjakkuudellaan loi hämmästyttävän akateemisen ja valtiollisen uran. Useimmat elämäkerrat väittivät hänen polveutuvan baltiansaksalaisesta suvusta. Umpivirolaista taustaa ei pystytty edes kuvittelemaan.
Tsuh-tsuh - tsuh-tsuh - tsuh-tsuh - junan yksitoikkoisessa kolkkeessa professori Martensin ajatukset harhailevat ja sekoittuvat uniin. Hän on päättänyt, että kotiin päästyään hän ehdottaa vaimolleen täydellistä keskinäistä rehellisyyttä. Hän aikoo tunnustaa syrjähyppynsä ja uransa häpeälliset hetket. Jollain tapaa hänestä tuntuu, että täydellinen rehellisyys edes tätä yhtä ihmistä kohtaan suojaa häntä kuolemalta. Erillinen hakee yhteyttä. Välillä Kati-vaimo tuntuu istuvan hänen vierellään junassa, ja professori puhuu hänelle, sitten Kati taas katoaa.
Nobelin rauhanpalkinnon saamatta jääminen vaivaa professoria. Hän olisi sen mielestään ansainnut paremmin kuin moni muu. Hän luo mielessään psykologisen teorian - komparatiivisen psykologian - joka perustuu siihen, että ihminen aina vertaa itseään toisiin ihmisiin. Näin hän erottaa kolme ihmistyyppiä: ylemmyydentyypin, alemmuudentyypin ja yhdenvertaisuuden tyypin. Tietenkin hän vertaa omaa teoriaansa Freudin persoonallisuusteoriaan. Hän toteaa kuitenkin selvänäköisesti, että ihminen aina valitsee ne asiat, joissa hän kilpailee. Johtaja Christiansenille hän häviäisi varallisuudessa, mutta saavuttaa ylemmyyden siinä, että voittaa tämän tenniksessä ja on onnistunut viettelemään tämän vaimon.
Unissa ja ajatuksissa professori Martens "muistaa" myös tapahtumia aiemmasta elämästään saksalaisena professori Georg Friedrich Martensina, joka eli 89 vuotta ennen häntä ja jonka ura ja elämänvaiheet hämmästyttävällä tavalla muistuttivat hänen omaa elämäänsä. Voisiko hänestä sanoa kuin saksalaisesta kaimastaan: pohjimmiltaan puolueeton - im innersten inne unbeteiligt? G. F. Martens kuoli 64-vuotiaana. Voisiko myös kuolema kohdata heidät samassa iässä?
Osalle matkaa professori Martens saa vaunuosastoonsa toisen matkustajan, nuoren naisen, joka on monessa suhteessa niin poikkeuksellinen ja kiehtova, että Martens pettyy kovasti, kun kuulee, ettei nainen jatka junassa Pietariin asti. Nuori virolainen nainen on saanut akateemisen koulutuksen Helsingissä. Hän on naimisissa suomalaisen kanssa. Ja hän on sosialisti. Tsaarin venäjää palvelleen mutta liberaalina itseään pitävän Martensin suhtautuminen sosialisteihin on uteliaan torjuva. Hän on tosin kerran livauttanut viilan vangitulle veljenpojalleen, vallankumoukselliselle Johannekselle.
Romaanin lopussa matkatoverin henkilöllisyys paljastetaan, mutta koska romaani jättää paljastuksen aivan loppuun eikä romaanin kääntäjä Juhani Salokannelkaan halua paljastaa henkilön nimeä esipuheessaan, en kerro sitä tässä. Jos haluat säilyttää yllätyksen, älä lue romaanin takakansitekstiä. Kustannustoimittajalle sattui ehkä paljastava lipsahdus tai hän ajatteli vauhdittaa kirjan myyntiä.
Jaan Krossin historiallisen romaanin henkilöillä on todelliset esikuvat, ja heistä kerrotaan omilla nimillään. Ymmärtääkseni teos perustuu poikkeuksellisen tarkkaan taustatutkimukseen. Kansainvälisiä kokouksia ja suurvaltasuhteita selvitellään perinpohjaisesti. Samalla se kuitenkin on myös fiktiota, professorin ajatuskuluista juuri tällä junamatkalla ei ole dokumentteja. Voidaan myös miettiä, missä määrin kirjailija Jaan Kross kirjoittaa omia ajatuksiaan professorin mietteisiin. Myös Jaan Kross oli koulutukseltaan kansainväliseen oikeuteen erikoistunut lakimies. Romaanin ilmestymisvuonna hän täytti 64 vuotta eli oli suunnilleen samanikäinen kuin professori Martens tässä romaanissa.
Martens siteeraa romaanissa omia kirjoituksiaan seuraavasti:
Konkreettisen valtion kansainvälisen uskottavuuden ja luotettavuuden ainoa todellinen kriteeri on ihmisen itsensätoteuttamismahdollisuuksien määrä, todenperäisyys ja koskemattomuus tuossa valtiossa.
Onko tämä oikeasti professori Martensin näpäytys tsaarin Venäjälle? Vai kirjoittaako Jaan Kross Neuvosto-Viron tilanteesta? Vuonna 1984, kun teos viroksi ilmestyi, Viron itsenäisyys oli vielä seitsemän vuoden päässä tulevaisuudessa. Olipa ajatus alun perin kenen tahansa, tästedes se on myös minun. Sattumalta myös tämä lukija on 64-vuotias ja löytää tästä kirjasta yhtä ja toista itselleen läheistä.
Jaan Krossin kyydissä lukija tuntee olevansa turvallisella matkalla. Historialliset faktat ovat paikallaan, mutta ne eivät haittaa eläytymistä mielenkiintoisiin henkilöihin, jännittäviin tai kiihdyttäviin tapahtumiin ja kaikkiin aisteihin vetoaviin kuvauksiin.
Oma tutustumiseni Jaan Krossin teoksiin alkoi vuoden 1977 marraskuussa. Olin sinä syksynä ollut viron kielen jatkokurssilla, ja lopputentin suullista osiota varten piti lukea vironkielinen novelli ja keskustella siitä sitten viroksi kurssin innostavan ja vaativan opettajan, Liina Läänin, kanssa. Yhtenä pimeänä iltapäivänä lainasin Tampereen kaupunginkirjastosta vironkielisen novelliantologian, jossa minua eniten kiinnosti historialliseen aiheeseen perustuva novelli, jonka oli kirjoittanut joku Jaan Kross. Nimi ei sanonut minulle yhtään mitään.
Novellista kyllä pidin kovasti, mutta sen nimi ja sisältökin ovat kadonneet sinne minne viime vuoden lumetkin. Liina Lään piti valintaani onnistuneena, ja häneltä sain tietää jonkin verran myös Jaan Krossin siihenastisesta elämästä ja urasta. Tenttiin varattu aika tuntui loppuvan aivan kesken. Minulle jäi sellainen tunne, että Jaan Krossin takia sain suullisesta tentistä paremman arvosanan kuin haparoiva ja töksähtelevä viron taitoni olisi ansainnut.
Jaan Kross, Professori Martensin lähtö. WSOY 1986. Vironkielisestä alkuteoksesta Professor Martens ärasõit (1984) suomentanut Juhani Salokannel. Kansikuva: Urpo Huhtanen. 373 s.
----------------------------------------
Helmet-lukuhaasteen kohta 41: Kirjassa matkustetaan junalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat tervetulleita!