Seppo Heiskanen: Maija Karma – sadun kuvaaja

Lyhyen selailun jälkeen tämä kirja lähti mukaani kirjaston poistopöydältä. Teoksen runsas kuvitus herätti muistoja omista lapsuuden lukukokemuksista sekä myöhemmältä ajalta, kun luin Maija Karman (1914–1999) kuvittamia kirjoja yhdessä lasteni kanssa. On vaikea kuvitella, että kukaan Suomessa elänyt – sylivauvoja lukuun ottamatta – olisi voinut välttyä näkemästä kautta aikojen tuotteliaimman kuvittajamme töitä. Enkä ole varma niistäkään sylivauvoista: ainakin vielä 1990-luvulla äitiyspakkauksen pallerokirjat olivat Maija Karman kuvittamia.

Seppo Heiskanen tarttui työhön oikeaan aikaan. Tämän vuonna 1992 ilmestyneen esittelyteoksen teksti pohjautuu neljään Maija Karman haastatteluun. Tekstin taustalta kuultaa useissa kohdin Maija Karman oma ilmaisu: yhtäältä hänen kevyen sarkastinen tapansa puhua elämästään ja toisaalta hänen innostunut asiantuntemuksensa ja vakavuutensa, kun puhutaan hänen työstään. 

Maija Karma syntyi Mikkelissä rautatieläisperheeseen ensimmäisen maailmansodan aikana. Maija Gustafson oli kolmilapsisen perheen keskimmäinen. Sukunimen hän vaihtoi Karmaksi vuonna 1931 yhdessä sisarustensa kanssa. On jännittävää havaita, kuinka jo lapsuusajan valokuvissa Maija erottuu muusta perheestä jollain tapaa visuaalisempana. Hänen pukeutumisensa on erilaista kuin muiden. Yhdessä kuvassa noin kymmenvuotias Maija on pukeutunut täysin sananjaloista tehtyyn asuun ja muistuttaa omien myöhempien kuvitustensa metsänkeijua. 

Lapsuutensa Maija vietti Mikkelin seudulla. Saimaan rannalla sijainnut kesämökki, Töllilä, esiintyy vielä vuonna 1984 Topeliuksen Vattumatoon tehdyssä kuvituksessa. Onnellisiin ja toimeliaisiin lapsuusmuistoihin tekee tumman juovan liikenneonnettomuus: Maija juoksi ulos pihan portista ja suoraan hevosen alle. Vammaan tuli tuberkuloosi. 

Lapsuusajan pitkä sairastelu teki Maijasta lukijan. Noihin aikoihin heräsi myös hänen kiinnostuksensa kirjojen kuvituksiin. Elsa Beskowin kuvakirjat "katsottiin puhki". Suuria suosikkeja olivat myös Carl Larsson, Albert Edelfelt ja Akseli Gallen-Kallela.

Vuonna 1934 Maija Karma aloitti opinnot Helsingin yliopistossa suomen kieli ja historia pääaineinaan. Jo ensimmäisenä opiskeluvuotena hänelle kävi selväksi, että kuvataide oli hänen todellinen kutsumuksensa: hän vietti enemmän aikaa yliopiston piirustuslaitoksella kuin suomen ja historian professorien luennoilla.

Seuraavana vuonna Maija pyrki ja pääsi Ateneumin piirustuksenopettajalinjalle. Seppo Heiskasen teos antaa runsaasti tietoa tuon ajan taideopettajista ja heidän persoonallisista tyyleistään ja keskenään ristiriitaisista ohjeistaan.

Valmistumisen jälkeen opettajanpaikkaa ei heti löytynyt, joten Maija muutti vanhempiensa kanssa Turkuun ja jatkoi siellä opintoja Turun piirustuskoulussa ja Turun ruotsinkielisessä kotiteollisuuskoulussa, jossa hän myös samaan aikaan toimi hetken piirustuksenopettajan sijaisena.

Talvisodan aikaan Maija toimi lottana ja maalasi pannunalusia Kupittaan keramiikkatehtaalla. Jatkosodan aikana hän siirtyi mainostoimistotyöhön Huhtamäki Osakeyhtiöön. Tämä työ teki hänestä lopullisesti kuvittajan. Jatkosodan lopulla Maija Karma siirtyi taas Helsinkiin kuvittamaan ensin Lotta Svärd -lehteä ja sen jälkeen tekemään kuvituksia yli kymmeneen muuhun lehteen. Samaan aikaan hän aloitti työnsä kustantamojen palveluksessa kirjankansien ja lastenkirjojen kuvittajana.

Mainostoimistotyö näkyy myös Maija Karman myöhemmällä uralla kiinnostuksena mainoskuvituksen tyyleihin. On helppo nähdä, miksi 1960-luvun Onneli ja Anneli -kirjojen kuvitus tuntuu niin tutulta. Sitä samaa ihmiskuvaustyyliä, jossa raajat ovat pitkät, kaula venytetty ja hartiat luisut, ovat tuon ajan mainokset ja aikakauslehtikuvat tulvillaan.

"Ajattelen aika paljon taideteollisesti", Maija Karma kertoo tässä kirjassa. Hän siis on nähnyt työnsä teollisesti tuotettuna käyttötaiteena. Ajan mittaan hän perehtyi perusteellisesti muun muassa eri painotekniikoihin. Vapaassa taidekoulussa hän kehitti taitojaan grafiikassa ja tutustui muiden muassa Henri Matissen oppilaaseen Vincent Rosseliin, Unto Pusaan ja Sam Vanniin, jotka saivat hänet kokeilemaan myös abstraktimpaa ilmaisua. Pian Maija Karma kuitenkin palasi itselleen luonnollisempaan figuratiiviseen tyyliin. Myöhemmän tuotannon vesiväriluonnosten vaivattoman tuntuinen kepeys on kuitenkin mielestäni saanut vaikutteita myös abstraktimmasta ilmaisusta.  

Mieluisimpina kuvan teon välineinä Maija Karmalle olivat lyijykynä, hiili, tussikynä ja -sivellin. Peitevärit korvautuivat uran loppupuolella yhä enemmän ilmavamman vaikutelman synnyttävillä vesiväreillä. Talvikuvissa hän suosi guassia. Värien lisääntyminen kuvituksissa oli suoraa seurausta painotekniikan kehityksestä. Alkuaikojen työt olivat suurelta osin mustavalkoisia piirroksia, joihin joskus lisättiin kirjapainossa yksi tehosteväri.

Jatkuva itsensä kouluttaminen ja kehittäminen sekä tietenkin jatkuva luonnostelu ja piirtäminen olivat luonnollinen osa Maija Karman työtä. Luonnostelukaan ei ollut sattumanvaraista. Kun tarvittiin koirakuvia, hän kiersi koiranäyttelyitä. Eläinkuvia varten hän meni piirtämään Korkeasaareen. Luonto ja metsät olivat lapsuudesta asti tärkeitä luonnostelukohteita, ja tunnistettavan realistisesti ja samalla sadunomaisesti kuvattu suomalainen metsä esiintyy hänen useissa kuvituksissaan. Innokas koti- ja ulkomaiden matkakohteiden koluaja kantoi jatkuvasti luonnoslehtiötä mukanaan. Lapsikuvia syntyi satamäärin sisarusten lapsista. Myöhemmin hän teki lapsi- ja eläinmuotokuvia myös tilauksesta. Koko uransa ajan hän myös pyrki tietoisesti eroon havaitsemistaan maneereista. Hän ei pitänyt toivottavana, että hänen työnsä "heti tunnistettiin hänen tekemikseen".

Yleensä lastenkirjan kuvittaja pääsee työhön vasta sen jälkeen, kun kirjailija on oman osansa tehnyt. Tämä vaatii kykyä eläytyä tekstin tunnelmaan. Kuvittaja voi myös tuoda teokseen jotain lisää, myös sellaista jota kirjailija ei ole tullut ajatelleeksi. Maija Karman kuvituksissa on usein humoristinen vire, joka istuu lastenkirjakuvituksiin erinomaisesti. Usein se antaa varsinkin aikuiselle kanssalukijalle pienen lisäilon.

Maija Karman uralla on esimerkkejä tuotantotavasta, jossa ei noudateta ihan perinteistä järjestystä. Aila Nissisen Suvisaaren kirja syntyi tiiviissä yhteistyössä Nissisen kesämökillä: kuvat syntyivät lähes samanaikaisesti tekstin kanssa. Aapelin Koko kaupungin Vinski -kirjan kuvituksesta kirjailija oli niin mielissään, että hän kirjoitti kuviin pitkät humoristiset selostukset, joista näin tuli osa julkaistun teoksen tekstiä.

Tämän Maija Karman elämää ja tuotantoa esittelevän teoksen kuvitus on ihastuttava. Tuli jopa mieleen toive, että tekstiosuuden toistoja vähentämällä olisi mukaan mahtunut vielä muutama lisäkuva. Erityisen houkuttelevia olivat lukuisat luonnokset, joita ei muualla pääse näkemään.

Omat ensikosketukseni Maija Karman kuviin ovat luultavasti peräisin Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen tarinoista, joista varsinkin Jaakko Vaakko oli äitini suosikki ja sitä sain lapsena kuulla usein kirjan kanssa tai ilman kirjaa. Äitini luki meille lapsille ääneen myös kaikki kolme Maija Karman kuvittamaa Martti Haavion Opettaja kertoo -kirjaa. Monissa Lasten toivekirjaston teoksissa oli Maija Karman tekemä kansi, joissakin myös muuta kuvitusta. Lastenkirjahyllyymme vilkaisemalla löydän nopeasti useita Karman kansikuvia: Koko kaupungin Vinski, Töpö ja Anton, Leijona karkuteillä... etsimällä löytyisi varmasti muitakin.

Seppo Heiskanen, Maija Karma – sadun kuvaaja. WSOY 1992. Kuvitus: Maija Karma. 127 s.

--------------

Helmet 2022 -lukuhaasteen kohta 21: Kirja liittyy lapsuuteesi.