Georges Simenon: Un Noël de Maigret

Vuonna 1951 Georges Simenon julkaisi kolmen novellin kokoelman nimeltä Un Noël de Maigret (Maigret'n joulu). Kaikki novellit sijoittuvat Pariisiin joulun aikaan, mutta komisario Maigret itse ratkaisee rikosta ainoastaan kokoelman pitkässä niminovellissa. Sept petites croix dans un carnet (Seitsemän pientä ristiä vihkossa) on sekin pitkähkö rikoskertomus, mutta siinä keskeisessä ratkaisijan roolissa on poliisin puhelimen yöpäivystäjä. Kokoelman lyhimmässä tarinassa Le petit restaurant des Ternes  (Ternes-aukion pieni ravintola) ei varsinaista rikosta ole oikeastaan ollenkaan. Siinä on kyllä epätoivoinen teko ja hyväksikäytön yritys, joka kuivuu kasaan.  

Kristillisen joulun ytimessä on lapsi ja hänen äitinsä taivaallisessa valossa. Myös tämän kokoelman kahdessa ensimmäisessä joulukertomuksessa on keskeisellä paikalla lapsi. Simenonin maailma on kuitenkin korostuneen valoton: molempien lapsien äidit ovat kuolleet ja ne, jotka ovat äidin tehtävät ottaneet hoitaakseen, eivät ole selvinneet tehtävästään kunniakkaasti. Kolmannessa kertomuksessa sen yllättävä sankari, suurikokoinen prostituoitu, tuntee halua suojella nuorta tyttöä vaaralta. Äidillisenä hänkään ei omaa toimintaansa pidä – hän rinnastaa itsensä joulupukkiin. 

Un Noël de Maigret (Maigret'n joulu)

Tämä pitkä novelli alkaa jouluaamuna komisario Maigret'n ja hänen puolisonsa kerrostalokodissa. Tunnelma on tyyni mutta hieman alakuloinen. Aattoiltana he ovat käyneet teatterissa ja ravintolassa, kuten tapa vaatii. Kotiin he ovat palanneet käsikynkkää. Puolenyön jälkeen he ovat vaihtaneet lahjat: herralle uusi piippu – kuten aina – ja rouvalle kahvinkeitin, jota tämä on toivonut, sekä tusina kirjailtuja nenäliinoja – kuten aina. Rouva Maigret käy aamulla pikaisesti ostamassa lämpimiä voisarvia ja keittelee kahvia, kun komisario yrittää viivytellä ylös nousemista, jottei tuottaisi vaimolleen pettymystä. Tämä kun haluaa tarjoilla aamupalan vuoteeseen.

Maigret'n mielessä käy, että hänen täytyy harkita tänään sanojaan. Vaimo liikuttuu helposti jouluna. Syytä ei suoraan kerrota, mutta kun Maigret'n ajatukset saman tien kääntyvät siihen, että kohta alkaa kuulua lasten ääniä, koska melkein kaikissa lähistön asunnoissa on lapsia, voimme päätellä, että Maigret'n pariskunnan lapsettomuus on varsinkin vaimolle kipeä asia.

Maigret'n avioparin huolet jäävät syrjään, kun komisarion luo saapuu vastapäisestä talosta kaksi naista. Vanhempi heistä on komisarioon ihastunut ikäneito, joka on vaatinut, että nuorempi rouva tulee Maigret'n puheille. Rouvan seitsenvuotias tytär Colette – tai oikeastaan hänen miehensä leskeksi jääneen veljen tytär – on aamulla kertonut, että joulupukki on yöllä ollut kontallaan hänen huoneensa lattialla, pistänyt sormensa varoittavasti suun eteen, antanut tytölle kalliin nuken ja poistunut. Rouvan mies on kaukana liikematkalla, ja lapsen oma isä on leskeksi jäätyään alkanut ryypätä ankarasti. Kummankaan järjestämästä yllätyksestä ei siis voi olla kyse.

Maigret alkaa ratkaista arvoitusta luonteenomaisella tavallaan, hypoteesejä muodostaen ja niitä testaten. Hän kuulustelee perusteellisesti kaikkia asianosaisia, soittaa puheluita ja välillä mietiskelee piippua poltellen. Vakavista rikoksista tälläkin kertaa on kyse: murhasta, petoksesta, varkaudesta. Lapsi on vaarassa.

Tapansa mukaan Maigret etsii ja löytää ihmisten tekojen psykologisia vaikuttimia. Kaikki Maigret'n käymät keskustelut toistetaan sanatarkasti, mikä tekee kertomuksesta joutuisan lukea. Jos et koskaan ole lukenut ainuttakaan Maigret-tarinaa, tämä olisi lyhyt mutta edustava kokeilukappale.

Sikäli erikoinen Maigret'n tutkimus on kyseessä, että hän ei edes piipahda poliisiasemalla. Itse asiassa hän poistuu asunnostaan vain pari kertaa vastapäiseen taloon, muuten hän ratkoo arvoituksen kotoaan käsin. Jalkatyön hoitavat hänen uskolliset poliisikollegansa Lucas, Janvier ja Torrence. Useita kuulusteltavia tuodaan Maigret'n kotiin pikavisiitille. 

Se, että mahdollinen rikos on tapahtunut näin tutussa ympäristössä, aiheuttaa Maigret'lle asennoitumisvaikeuksia. Hänestä tuntuu, että tuttuus estää häntä näkemästä tarkasti – puuttuu "rekyyli", kuten hän itse toteaa.

Vähitellen Maigret pääsee jutussa mukana olevien henkilöiden pään sisään. Hitaimmin hänelle avautuu Colette-tytön sijaisäidin kylmä persoona. Tarinassa on kuitenkin myös valoisia sävyjä ja jopa hieman joulun tunnelmaa. Lapsuuttaan muistellen Maigret yrittää pyydystää lumihiutaleen kielelleen kulkiessaan kadun yli. Pienten ilojen lisäksi on isompiakin: komisario ja rouva Maigret pistävät Colette-tytön alkoholiongelmaisen isän ulkoisesti ja sisäisesti siihen kuntoon, että tämä uskaltaa lähteä tapaamaan tytärtään. Rouva Maigret lahjoittaa isälle vielä pienen kultaisen nopan vietäväksi tytölle joululahjaksi.

Eräänlaisen joululahjan saa lopuksi myös rouva Maigret. Näyttää siltä, että hänen toiveensa lapsesta toteutuu ainakin lyhyeksi aikaa.

Simenonilla oli usein tapana merkitä teostensa loppuun, milloin ja missä ne on kirjoitettu. Jostain syystä Simenonin mielessä ovat olleet Pariisin joulutunnelmat toukokuussa 1950 Kaliforniassa.

Sept petites croix dans un carnet (Seitsemän pientä ristiä vihkossa) 

Tässä novellissa pääosassa on poliisin yöpäivystäjä André Lecœur. Naimattomalla miehellä ei ole ollut mitään yöpäivystyksiä vastaan. Aluksi perheelliset työtoverit olivat kohteliaasti kysyneet, voisiko André hoitaa heidän juhlapyhille sattuvat päivystysvuoronsa. Nykyisin sitä ei enää edes vaivauduta kysymään, siitä on tullut ilmoitusasia. 

Il n'avait jamais eu une haute opinion de lui-même, ni de ses possibilités. Quand on lui demandait pourquoi il avait choisi un poste sédentaire et monotone au lieu de s'inscrire, par exemple, à la brigade des homicides, il répondait: – Je suis tellement paresseux! (Hänellä ei ollut koskaan ollut korkea käsitys itsestään eikä mahdollisuuksistaan. Kun häneltä kysyttiin, miksi hän oli valinnut yksitoikkoisen istumatyön eikä ollut liittynyt esimerkiksi murharyhmään, hän vastasi: – Olen niin laiska!)

André pitää ajankulukseen kirjaa erityyppisistä yöhälytyksistä. Pieneen vihkoonsa hän merkitsee rasteja asianmukaisiin sarakkeisiin. Nyt jouluyönä juopuneiden pidätyksiä on jo yli kaksisataa. Juopuneita on tietysti paljon enemmän; poliisi korjaa talteen vain ne, jotka tappelevat tai särkevät paikkoja. Hukkuneita pari. Hänen päivystyshuoneensa seinällä on suuri Pariisin kartta, jossa syttyy valoja, kun jokin poliisiasema haluaa yhteyden päivystykseen. André on ajatellut, että ennemmin tai myöhemmin valot syttyvät myös hänen kotinsa lähellä. 

Joulupäivän aamuna kuuden jälkeen valoja alkaa syttyä tiheään tahtiin. Joku särkee poliisin hätäpuhelimen lasin mutta ei sitten puhu mitään puhelimeen. Andrén epämääräisten hälytysten sarakkeeseen tulee peräjälkeen seitsemän rastia. Pahat aavistukset alkavat herätä, kun André huomaa, että hälytykset tulevat alueelta, jossa hänen leskeksi jäänyt veljensä Olivier asuu 10-vuotiaan poikansa François'n kanssa. 

Yhä synkemmäksi jouluaamu muuttuu, kun paljastuu, että Olivierin koronkiskontaa harjoittava anoppi, joka on syyttänyt vävyään tyttärensä kuolemasta, on yön aikana raa'asti murhattu. Sekä Olivier että François ovat kateissa. 

Käy ilmi, että Olivier on jäänyt työttömäksi yötyöstään sanomalehden kirjanpainajana mutta ei ole halunnut paljastaa sitä pojalleen vaan on poistunut kotoaan joka yö Pariisin kaduille ja elokuvateattereihin. Hän on myös käynyt jouluaattoiltana lainaamassa rahaa anopiltaan François'n joululahjaa varten. Lapsen suojeleminen nololta todellisuudelta valheita kertomalla on nyt aiheuttanut kohtalokkaita seurauksia. François, joka on itse saanut selville isän salaisuudet, on jostain syystä poistunut kotoaan aamulla ennen isän palaamista. 

Kun Olivier löytyy, hänet voidaan pian todeta syyttömäksi vanhan naisen murhaan. François taas on ilmeisesti nähnyt oikean murhaajan ja yrittänyt hälyttää poliisin. Joka tapauksessa poika on vaarassa: joko hän seuraa murhaajaa tai murhaaja häntä.

Tapausta selvittämään ryhtyy komisario Saillard, melko lailla Maigret'n tyyppinen vanhempi poliisi. Tärkeimmät oivallukset murhaajan henkilöllisyydestä saa kuitenkin vaatimaton yöpäivystäjä André.

Tarinassa on onnellinen loppu. Murhaaja saadaan kiinni. Ylpeä pikkupoika pääsee poliisiauton kyytiin. André saa arvostusta osakseen ja hänen itsetuntonsa paranee. 

Rikoksen selvittelyn aikana saamme myös kurkistaa pariisilaisten joulunviettoon. Tavaratalot ovat aattona auki puoleenyöhön. Samppanja virtaa ravintoloissa, jotka ovat auki aamupuolelle asti niin, että keskiyön messussa kävijätkin ehtivät vielä käydä syömässä. Lahjat jaetaan messusta tultua. Kesken juhlinnan nukahtaneet lapset löytävät ne aamulla kuusen alta.

Le petit restaurant des Ternes: Conte de Noël pour grandes personnes  (Ternes-aukion pieni ravintola: joulusatu isoille ihmisille) 

Kokoelman viimeinen ja lyhyin novelli alkaa pienessä ravintolassa jouluaattona hieman ennen sen sulkemisaikaa kello yhdeksältä. Läsnä on ravintolan omistaja, kassarouva ja miespuolinen tarjoilija sekä kolme asiakasta, yksi mies, kaksi naista, jokainen heistä paikalla yksin. Tarjoilija kiertää tarjoamassa jokaiselle ryypyn talon laskuun joulun kunniaksi. Isolle Jeannelle hän isännältä salaa kaataa toisenkin ryypyn. 

Juuri sulkemisaikaan miesasiakas ampuu kuulan ohimoonsa.

Poliisi saapuu paikalle nopeasti. Pikaisen kuulustelun paikalla hoitaa poliisitarkastaja, jota Iso Jeanne on tottunut kutsumaan tarkastaja Töykeäksi. Itsemurhan tehnyt todetaan vilnalaiseksi insinööriksi, joka on ollut ravintolan kanta-asiakkaita. Iso Jeanne on 28-vuotias prostituoitu. Nuori tyttö on 19-vuotias konekirjoittaja. Tapauksessa ei ole mitään epäilyttävää, kaikki pääsevät lähtemään omiin menoihinsa.

Pahaenteisesti poliisi nimittää itsemurhaa jouluyön ensimmäiseksi. Ison Jeannen mielessä käy, että ihmisen ei ole hyvä olla yksin jouluyönä. Hetken mielijohteesta ja kuultuaan ohimennen, että nuori tyttö on kotoisin samalta seudulta kuin hän itsekin, Jeanne lähtee seuraamaan tyttöä.

He pistäytyvät ravintolaan, jossa tilaavat juotavaa, nuori tyttö selvästi tottumattomasti. Pian paikalle saapuu pari hieman hämäräperäistä miestä, jotka toteavat järkyttyneen ja hämmentyneen tytön helpoksi saaliiksi. Iso Jeanne seuraa sivusta, kun miehet juottavat tyttöä humalaan ja toinen heistä alkaa lähennellä häntä.

Tyttö siirtyy miesten kanssa tanssiravintolaan, jonne Jeanne seuraa heitä.

Olen jo aika paljon paljastanut tämän kokoelman novellien juonesta, mutta jätän nyt kuitenkin tämän novellin seuraavat vaiheet paljastamatta. Loppu on kuitenkin onnellinen. Harvoin voi sanoa näin tarinasta, jonka päähenkilöt päätyvät putkaan jouluyönä, mutta tässä tapauksessa asia on juuri näin.

Ison Jeannen mielestä maailma olisi parempi paikka, jos jokainen yhden kerran leikkisi joulupukkia.

Georges Simenon, Un Noël de Maigret. Teoksessa Tout Simenon: œuvre romanesque 5. Omnibus 2002. Novellikokoelman alkuperäinen julkaisuvuosi 1951. 117 s.

Kokoelman niminovelli (Maigretin joulu) on julkaistu Taina Helkamon suomennoksena teoksessa Maigret: kootut kertomukset (Teos 2015).