Richard Powers: Hämmästys

 

En ikinä tiennyt, mitä poikani ainutlaatuisessa päässä milloinkin liikkui. Hän yllätti minut harva se päivä.

Tyttäreltä lahjaksi saamani Hämmästys oli ensimmäinen tutustumiseni Richard Powersin tuotantoon. Romaani yhdistää kauniilla tavalla intiimin kertomuksen perheestä laajaan yhteiskunnalliseen näkökulmaan. Romaanista paistaa myös halu vaikuttaa lukijoihin ja turhautuminen yhteiskunnallisen muutoksen hitauteen. Sen agendaa ovat erilaisuuden sietäminen, tieteen aseman vahvistaminen ja luontokadon torjuminen. 

Onko kyseessä siis propaganda tai ainakin indoktrinaatio? Varmasti osa lukijoista voi romaanin näinkin tulkita. Jos romaanin esittämää todellisuutta ei vääristellä ja romaani puolustaa elämää ja terveyttä, minulla ei ole mitään sitä vastaan, että minua opetetaan ja minuun vaikutetaan. Sen verran kauan olen toiminut opettajana, että didaktinen ei minulle ole kirosana. Tämä kirja auttoi minua näkemään hyvän, toden ja kauniin maailmassa. Olkoon indoktrinaatiota minun puolestani. 

Hämmästys käyttää tieteiskirjallisuuden keinoja kertoakseen omasta ajastamme. Sen kertoja on astrobiologi Theo Byrne, joka työkseen tutkii eksoplaneettojen ilmakehän koostumusta saadakseen tietoa planeetoilla mahdollisesti esiintyvistä elämänmuodoista. Theon puoliso Alyssa, joka toimi lakinaisena eläinten oikeuksia ajavassa järjestössä, on kuollut auto-onnettomuudessa muutamia vuosia aiemmin.

Theon ja Alyssan ainoa lapsi, yhdeksänvuotias Robin-poika on niin sanotusti "kirjolla": hänen neuroepätyypilliset reaktionsa, esimerkiksi raivonpuuskat, aiheuttavat ongelmia koulussa ja kotona.  Koulu vaatii lääkityksen aloittamista, mutta Theo vastustaa sitä. 

Robin on tiedoiltaan selvästi ikätoveriensa edellä. Isän ja pojan yhteiset luontoretket tyynnyttävät Robinin mieltä samoin kuin isän tieteiskirjallisuuskokoelman inspiroimat mielikuvitusmatkat uusille ja oudoille planeetoille. Robinille luonto ja eläimet ovat kaikki kaikessa. Hän on perinyt äitinsä innostuksen elonkehän suojeluun. Robinin ongelmat johtuvatkin usein ehdottoman oikeudentajun törmäyksistä ympäröivään epäoikeudenmukaisuuteen.

Romaani esittää vaivihkaa kysymyksen siitä, onko niin sanotuissa normaaleissa aivoissa itse asiassa elämän jatkuvuutta uhkaava virhe. Ne pitävät yllä epärealistista toiveikkuutta ja viivyttelevät välttämättömien korjaustoimien tekemistä. Jos emme näe – siis katso – ongelmaa, kuvittelemme sen lakkaavan olemasta. Robin ihailee ympäristöaktivisti Inga Alderin ehdottomuutta. Ingakin on neuroepätyypillinen nuori – kuten Greta Thunberg, joka selvästi on ollut tämän hahmon esikuvana. 

Robinkin haluaa vaikuttaa: hän piirtää ja värittää kuvia uhanalaisista eliöistä ja myy niitä markkinoilla saadakseen rahaa luonnonsuojeluun. Hän järjestää pieniä mielenosoituksia luonnon puolesta. Kirja kuvaa kauniisti isän halua toisaalta tukea poikaansa ja toisaalta suojella häntä mahdollisilta pettymyksiltä. Ihmisten mielet kun eivät muutu niin nopeasti kuin Robin tahtoisi.

Theo löytää vaihtoehdon lääkitykselle yliopistotuttavansa neurotutkimushankkeesta. Robin pääsee koehenkilöksi tutkimukseen, jossa koehenkilö tietokoneeseen kytkettynä oppii ohjaamaan aivojensa reaktioita jäljittelemällä "normaaleilta" ihmisiltä tallennettua neuropalautetta.

Robinin aivot oppivat nopeasti jäljittelemään tätä "dekoodattua neuropalautetta". Varsinkin hänen äidiltään tämän eläessä tallennettu palaute saa aikaan suoranaisia ihmeitä. Ihmiskontakteja vältelleestä impulsiivisesta pojasta tulee sosiaalinen, rauhallisesti ja huumorintajuisesti ympäristöönsä suhtautuva kypsä yksilö.

Tarinassa on tässä vaiheessa myös ihon kananlihalle nostattavia sävyjä, kun Robin alkaa tietää asioita, joita vain hänen äitinsä on voinut tietää ja hän vaikuttaa jopa tuovan isälleen viestejä tämän kuolleelta puolisolta.

Tiedot mullistavista tutkimustuloksista päätyvät pian julkisuuteen, samoin Robinin henkilöllisyys. Yllättävään julkisuuteenkin Robin suhtautuu tyynesti. Hän tuntuu jossain määrin jopa hallitsevan sitä ja käyttävän sitä itselleen tärkeiden asioiden edistämiseen. Julkisuudella on kuitenkin myös ikävä seuraus: terveysministeriö kieltää hoidot yksilön koskemattomuuteen ja "pyhyyteen" vedoten.

Romaanissa on useita viittauksia Daniel Keyesin tieteisromaaniin Kukkia Algernonille, jossa hieman samantapainen hoito menee lopulta pahasti pieleen. Tässä vaiheessa Hämmästys alkaa toistaa varhaisemman romaanin juonikuviota. Robinin taantuminen alkaa hitaasti mutta varmasti.

Juonipaljastukset saavat nyt riittää. Pidin Robinin vanhempien, Alyssan ja Theon, suhteen kuvauksesta, siitä miten jäyhä ja eristäytyvä Theo ja hurmioitunut ja sosiaalinen Alyssa täydentävät toisiaan. Theon kaipuu on liikuttavaa.

Aly lauloi elämän kaikkia perusmelodioita täyteen ääneen, mutta valppaus oli hänen kansallislaulunsa. Hänen koko elämänsä oli variaatioita samasta teemasta: pystyivät kätesi sitten mihin työhön hyvänsä, tartu siihen nyt, sillä siellä, minne olet menossa, ei ole työtä tarjolla.

Romaanissa on runsaasti myös oman aikamme yhteiskunnallisen ilmapiirin kritiikkiä. On helppo todeta, miten lyhyt askel olisi tämän kirjan kuvaaman dystopian toteutumiseen. Kirjan Yhdysvallat on poliittisesti jakautunut. Aseistautuneet joukot käyvät maahanmuuttajien kimppuun. Opetusministeriö leikkaa rahoitusta alakouluilta, joissa opetetaan evoluutiota. Yliopistotutkimuksen on osoitettava rahassa mitattava "hyödyllisyytensä" saadakseen rahoitusta. Lopulta presidentti kaappaa vallan: hän julistaa häviämänsä vaalit mitättömiksi. Pelottavan helposti ihmiset tottuvat kaikkeen, myös vapauksien menettämiseen ja epäoikeudenmukaisuuteen.

Yhteiskunnallisen muutoksen rinnalla kulkevat luonnonkatastrofit: sään ääri-ilmiöt aiheuttavat tuhoa ja Teksasin karjatiloilla leviää tappava tautiepidemia. Näiden kauheuksien vastapainona kirjassa on hurmioituneen kauniita kuvauksia luonnosta. On vielä paljon sellaista, mikä voitaisiin pelastaa, jos alettaisiin toimia.

Tietokoneohjattu "dekoodattu neuropalaute" on vielä tällä hetkellä tieteisfantasiaa. Mieleeni tuli kuitenkin – ja on sen täytynyt tulla Richard Powersinkin mieleen – että meillä on jo eräänlaista dekoodattua neuropalautetta. Sitä kutsutaan kaunokirjallisuudeksi. Sen avulla aivomme pääsevät tutustumaan toisen ihmisen tulkintaan maailmasta, enkä pidä aivan mahdottomana, että voimme näin omaksua jotain toisten tunteista ja ajatuksista.

Puolisoni kyseli vaikutelmiani, kun Hämmästys-romaanin lukeminen vielä oli kesken. "Kaunis", sopertelin, "liikuttava". Minulla oli sillä hetkellä varmaan kyyneleet silmissä, sillä niin elävästi tuli oma nyt jo aikuinen poikani mieleeni, kun luin ainutlaatuisesta pojasta, joka piirtää intohimoisesti ja keräilee Star Wars -legoja.

Romaanista on kirjoitettu myös blogissa Tuijata. Kulttuuripohdintoja.

Richard Powers, Hämmästys. Gummerus 2022. Englanninkielisestä alkuteoksesta Bewilderment (2021) suomentanut Antero Tiittula. 367 s.