Sivut

keskiviikko 23. lokakuuta 2024

Suzanne Prou: Terassilla

Suzanne Proun (1920–1995) romaani kertoo päällisin puolin melko tavanomaisen tarinan. Kyseessä on maaseutukaupungin kolmiodraama. Tapa, jolla romaani on kerrottu, ja loppua kohti yhä dramaattisemmiksi muuttuvat paljastukset tekivät kirjasta kuitenkin jännittävän lukukokemuksen. Kirja tuli ahmituksi loppuun parilla lukukerralla.

Kirjassa on minäkertoja, joka kirjan alussa mainitsee, että hänen äitinsä on yksi Bernardinin säätyläistalon terassilla kokoontuvista vanhoista naisista. Sen jälkeen minäkertoja ei suoraan viittaa itseensä. Mieleen tuli etsimättä toinen provinssikaupungin kolmiodraaman kuvaus – Flaubertin Rouva Bovary – joka alkaa me-muodossa, mutta ensimmäisen luvun jälkeen kertoja katoaa kokonaan näkyvistä. 

Vaikka minämuoto katoaakin, Terassilla-romaanin kertoja sen sijaan pysyy näkyvillä ja vaikuttaa tarinan kulkuun koko kirjan ajan. Koko romaani on kirjoitettu muistojen – ehkä osittain väärin muistettujen – sekä kuulopuheiden ja päätelmien varaan. Siinä toistuvat usein ilmaukset "voi kuvitella", "epäilemättä", "varmaan", "ehkä"... kun kertoja arvailee, mitä tarinan henkilöt ovat tehneet ja ajatelleet.

Vanhojen naisten kokoontumisissa Bernardinin terassilla emäntänä toimii leskirouva Laure Bernardini. Syksyn tullen naiset siirtyvät sisälle saliin takkatulen ääreen. Mukana on aina myös Laure-rouvan seuraneiti Thérèse, jonka hieman höpsähtänyt aviomies Théodore toimii virallisesti talon puutarhurina mutta uhraa enimmän aikansa kaniinien kasvatukselle. Muut naiset ovat olleet emännän ystäviä nuoruusvuosista lähtien. Oman arvonsa tuntevien rouvien teehetket toivat hymyn huulille: ajanvietteeksi tarkoitettu joutava jutustelu saa välillä yhden tai toisen tuohtumaan, niin kuin asenteisiinsa piintyneillä vanhoilla ihmisillä joskus on tapana. Intetään asioista, joista kellään ei ole oikeastaan kovin vahvoja mielipiteitä tai edes muistikuvia. Varsinkin Thérèsen kärkevät kommentit herättävät muissa närää.

     Rouva Cygne sanoo, että niitetty heinä aiheuttaa hänelle astmakohtauksia.
     Thérèse-rouva väittää, että astma on hermosairaus.
     Ja vanhemman Cygnen rouva kysyy terävästi, pitääkö Thérèse häntä hulluna.
     Pieni uunin ympärille supistunut maailma on kuohuksissa. Varjot liikkuvat seinillä. Huudahdellaan. Tulee mieleen rauhallinen kanalauma, johon auringonlaskun jälkeen äkkiä tunkeutuu näätä ja aiheuttaa kiihtyneen kaakatuksen ja avautuvien siipien kahahtelun.

Romaanin huomio kiinnittyy ennen kaikkea Laureen ja Thérèseen. Vanhojen naisten korrektius kätkee paljon aggressiota. Laure-rouvan nukkuessa Thérèse hiipii hänen sänkynsä viereen ja osoittaa emäntänsä päätä kuvitteellisella kiväärillä. Laure-rouva käy läpi perhevalokuvia ja leikkaa tai raaputtaa pois Thérèsen jokaisesta kuvasta.

Väkivaltaisia mielikuvia on myös Théodorella. Hänen päässään sekoittuvat kaniinin synnyttämä kuollut poikanen ja Laure-rouvan ensimmäisen lapsen verinen keskenmeno. Théodorella on myös fantasioita vaimonsa Thérèsen surmaamisesta. 

Kertojan arvailujen varassa etenevä kerronta paljastaa vähitellen Bernardinin taloon liittyvän draaman. Laure on ollut teurastajan tytär, jota on kasvatettu hyvään avioliittoon. Perheen lihakaupassa häntä ei ole nähty. Hän on viettänyt aikansa pensionaatin neitien opetuksessa sekä lukemalla romaaneja, jotka ovat antaneet hänelle romanttisen kuvan rakkaudesta ja hyvin epämääräisen käsityksen sen fyysisestä puolesta.

Laure on ihastunut seudun varakkaimman perheen poikaan, Paul Bernardiniin. Paremmin poikaan tutustuttuaan hänelle käy ilmi, että Paulilla on suhde Thérèseen, kylän ompelimon modistiin. Paul käyttää Laurea lemmenviestiensä juoksutyttönä. Paulille närkästystä aiheuttaa se, ettei hän ole Thérèsen ainoa rakastaja. Kirjan mittaan käy ilmi, että ajoittain Thérèse on hankkinut lisätuloa prostituutiolla. Paul on yhdessä vaiheessa ollut Thérèsestä niin mustasukkainen, että on kuristanut tämän lähes kuoliaaksi.

Ensimmäisen kerran Lauren luonteen kunnianhimoinen puoli välähtää esiin, kun hän päättää taistella Paulin itselleen. Hän pitää itseään Thérèseä viehättävämpänä ja saa vähitellen Paulinkin, ainakin ajoittain, ajattelemaan samoin.

Laure ja Paul menevät naimisiin. Aviovuoteen todellisuus on Laurelle järkytys. Paul puolestaan alkaa pian uudelleen vierailla Thérèsen luona. Heidän suhteensa katkeilee välillä mutta jatkuu lopulta aina uudelleen. Romaanin kertoja toteaa, että henkilöiden luonteet ovat avoimia useille tulkinnoille. Oliko Laure rakastunut tyttöparka, jota huikentelevainen ja itsekäs seksuaalinen nautiskelija käytti hyväkseen? Vai oliko Laure kunnianhimoinen ja laskelmoiva peluri, joka miehensä toiveisiin juuri sopivan niukasti alistumalla oli saanut tämän hallintaansa?

Siinä määrin ihmissuhteet ovat ristiriitaisia; siinä määrin heidän salaiset vaikuttimensa jäävät jopa heiltä itseltään usein piiloon.

Laure ja Paul saavat kaksi poikaa. Paul käy ensimmäisessä maailmansodassa haavoittumatta tai erityisemmin kunnostautumatta. Thérèsen viinikauppiasrakastaja, jonka mukana hän on muuttanut toiselle paikkakunnalle, sen sijaan kuolee sodassa ja Thérèse palaa kotikaupunkiinsa. Kun espanjantauti iskee Bernardinin taloon, sen palvelijat kaikkoavat. Silloin ovelle ilmaantuu Thérèse, jonka Laure yllättävästi ottaa palvelukseen ja sitten seuraneidikseen. Juorujen välttämiseksi Thérèse ja Théodore naitetaan, vaikka onkin selvää, että Thérèsen vuoteessa vierailee useammin talon isäntä kuin tuore aviomies.

Yllättäen myös Thérèsen ja Lauren suhde syvenee.

Ei uskalla sanoa, että Laure ja Thérèse rakastelivat keskenään. Kukaan ei osaisi vahvistaa sitä. Mutta he elivät kuin kaksi kissaa kyhnytellen toisiaan vasten, nautiskellen, ja toisen seura oli tullut kummallekin välttämättömäksi.

Tämä räjähdysherkkä tilanne ei voi jatkua ilman seurauksia. Luultavasti on kuitenkin parasta, etten paljasta juonesta enempää. Romaanin lopun tapahtumat ovat avoimia monille tulkinnoille. Tapahtuuko täydellinen rikos? Onko tässä romaanissa mukana ihmisiä, joilla on vahvoja sadistisia taipumuksia? Irmeli Ilmasen suomalaisen painoksen kanteen tekemässä kuvassa ei ole veripisaroita sattumalta.

Nautinnollista kirjallisuutta. Kuviteltu muuttuu todeksi – niin kuin kirjallisuudessa aina. Tässä romaanissa se kuitenkin tapahtuu harvinaisen näkyvästi juuri silmiemme edessä. Niin tarina kertoo…
 
Terassilla sai Renaudot-kirjallisuuspalkinnon vuonna 1973. Leena Kirstinän suomennos on vakuuttava.

Romaanista on perusteellinen kirjoitus myös blogissa Puutarhat ja nurkat.

Suzanne Prou, Terassilla. WSOY 1977. Ranskankielisestä alkuteoksesta La terrasse des Bernardini (1973) suomentanut Leena Kirstinä. Esipuhe: Tuukka Kangasluoma. Päällys: Irmeli Ilmanen. 175 s.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat tervetulleita!