Alfred de Musset: L'Âne et le Ruisseau

Alfred de Musset (1810–1857) on romantiikan ajan kirjallisuuden suuria nimiä. Runoilija, näytelmäkirjailija, muistelija. Hänen rakkaussuhteensa kirjailija Georges Sandiin on ollut innoituksena useille kaunokirjallisille teoksille, elämäkerroille ja ainakin yhdelle elokuvalle. 

Joidenkin antologioissa vastaan tulleiden runojen lisäksi olen nelisenkymmentä vuotta sitten lukenut hänen tuotannostaan ainoastaan tragedian Lorenzaccio. Eipä ole minulla valitettavasti blogitekstiä tuolta ajalta muistuttamassa lukukokemuksesta, joten mieleeni on jäänyt vain epämääräisen myönteinen asenteeni ja jonkinlainen yhteys Shakespearen Hamletiin. Sen toki muistan, että näytelmä sijoittui Firenzen Medicien herttuasuvun pariin 1500-luvulle.

Postuumisti julkaistu L'Âne et le Ruisseau ('Aasi ja puro') on neljälle näyttelijälle kirjoitettu kamarikomedia. Kirjailija itse antoi sille alaotsikon Proverbe, 'sananlasku'. Näytelmässä on viittaus johonkin minulle tuntemattomaan kansanviisauteen keinosta, jolla vastahakoinen aasi saadaan kahlaamaan puron yli. Näytelmässä on vain yksi näytös, joka jakautuu viiteentoista kohtaukseen.

Valbrunin paroni on rakastunut leskikreivittäreen, jota oli kosinut jo ennen tämän avioliittoa. Paroni kuitenkin kärsii epävarmuudesta: hänen on vaikea tehdä päätöksiä ja vaikka hän on uusinut kosintansa kreivittären leskeksi jäämisen jälkeen, hän ei pääse asiassa eteenpäin. 

Kreivitärkään ei tiedä, miten tulisi menetellä. Leskenä hän on itsenäinen ja vapaa, mutta toisaalta hän on kyllä mieltynyt paroniin. Kreivitär pyytää neuvoa ystävältään, Bernyn markiisilta, joka tuntee paronin hyvin. Tämä kehottaa kreivitärtä itse ottamaan aloitteen käsiinsä, paroni tarvitsee pienen töytäisyn. Asia ei kuitenkaan ole kreivittären mielestä näin yksinkertainen: tavat estävät naista olemasta aloitteellinen sydämen asioissa. 

Bernyn markiisi on puolestaan rakastunut kreivittären naimattomaan serkkuun Margueriteen. Marguerite vastaa tunteeseen mutta kipakan luonteensa takia ei voi alistua miehen määräysvaltaan. Hänkin haluaa säilyttää itsenäisyytensä. Hän epäröi, koska ei halua että häntä ohjaillaan. Margueriten ja Bernyn keskinäinen sanailu on mainiota komediaa ja tuo mieleen Shakespearen Paljon melua tyhjästä -näytelmän kiistelevät rakastavaiset Beatricen ja Benediktin. Myös Bernyn markiisilla on epäilyksensä: hän pelkää, että avioliiton myötä vapaus ja ilo katoaisi hänen elämästään.

Koska kaikki neljä näytelmän henkilöä pohjimmiltaan haluavat liittoa rakastamansa tai ihailemansa henkilön kanssa, komedian on ratkaistava vain se, miten he voittavat epäilyksensä – miten aasi saadaan menemään puron yli.

Bernyn markiisi keksii juonen, jonka uskoo saattavan yhteen paronin ja kreivittären sekä Margueriten ja hänet itsensä. Kuten hän itse toteaa, kyse on vanhasta keinosta, joka on tuttu romaaneista ja näytelmistä. Kreivittären vastahakoisella suostumuksella hän kirjoittaa tälle suhteesta vihjailevan rakkauskirjeen, joka jätetään paronin löydettäväksi – tämän hattuun. Tarkoitus on tehdä paroni ja Marguerite mustasukkaisiksi. Mustasukkaisuus saisi heidät ymmärtämään omat tunteensa ja toimimaan niiden mukaan.

Suunnitelma onnistuu liiankin hyvin. Paroni suuttuu kreivittären "salasuhteesta" ja kosii kostoksi Margueritea, jolla kuitenkin on järkeä kieltäytyä, koska uskoo kompromettoivan ja – kirjaimellisesti hatusta vedetyn – kirjeen pilaksi. Margueritekaan ei kuitenkaan mahda mitään sille, että hänen epäilyksensä heräävät. Paroni haastaa markiisin kaksintaisteluun. 

Markiisin kyyninen kevytmielisyys johtaa kuitenkin lopulta toivottuun tulokseen: aasi uskaltaa ylittää virran; paroni tekee selväksi, että haluaa avioliittoon kreivittären kanssa. Juoni purkautuu, pila paljastetaan, kaksintaistelu peruuntuu.

Onnellinen loppu. Rakastavaiset saavat toisensa.

Näytelmän hyväntuulinen kepeys on varmaan ollut syynä siihen, että se on julkaistu lapsille ja nuorille tarkoitetussa kirjasarjassa. Takakannen mukaan se on suunnattu 13-vuotiaille. Miksikäs ei? Kyllä minua siinä iässä jo alkoivat kiinnostaa miesten ja naisten pariutumisen kiemurat. Tuskin tämä näytelmä kuitenkaan voi olla oppaana muuhun kuin siihen, että suhteen luomisessa on aina hyvä olla mukana huumoria ja leikinlaskua. 

Tähän nuortenkirjapainokseen sisältyy myös 40-sivuinen lisäosa: Pieni muistikirja näyttämölle saattamista varten. Sen on laatinut Ranskan kansallisen näyttämön näyttelijä ja ohjaaja Nicolas Lormeau. Lormeau kertoo Comédie-Françaisen kokeilunäyttämölle toteuttamastaan produktiosta ja antaa hyödyllisiä vihjeitä siihen, miten pienellä budjetilla toimiva harrastajateatteri voi tehdä uskottavaa, ammattimaista teatteria. Pienenä esimerkkinä vaikkapa se, että valot tulevat halvemmiksi kuin lavasteet ja puvut.

Nicolas Lormeau kertoo myös Musset’n ristiriitaisesta teatteriurasta. Hänen näytelmänsä La Nuit Vénitienne sai murskaavat arvostelut vuonna 1830. Tästä sydämistyneenä Musset kielsi yli viidentoista vuoden ajan näytelmiensä esittämisen näyttämöllä. Hän jatkoi kuitenkin näytelmien kirjoittamista. Niitä julkaistiin lehdissä ja painettiin kirjoina ja esitettiinkin lukudraamoina. L'Âne et le Ruisseau jäi hänen viimeiseksi näytelmäkseen.

Alfred de Musset, L'Âne et le Ruisseau. Gallimard Jeunesse 2002. Teokseen sisältyy Nicolas Lormeaun kirjoittama Petit carnet de mise en scène. Näytelmä on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 1860 teoksessa Œuvres posthumes. Kansikuva: Hervé Coffinières. 144 s.