Asentoja (ei seksiä) - Matti Mäkelä: Ihmisen olosijat

Matti Mäkelä, Ihmisen olosijat. WSOY 2011.

Matti Mäkelän omista kokemuksistaan tarkkailuluokan opettajana kirjoittama essee oli ensimmäinen tutustumiseni tämän kirjailijan tuotantoon. Vuosi oli luultavasti 1981. Muistan olleeni hämmentynyt siitä, että kulttuurilehti Parnasso ylipäätään julkaisi jutun, joka ei liittynyt kirjallisuuteen. Toinen tilaamani lehti, Kanava, olisi mielestäni paremmin sopinut näin yhteiskunnallisen kirjoituksen julkaisualustaksi.

Pidin Mäkelän tyylistä. Sen "minä olen oikeassa, kaikki muut väärässä" -sävy tuntui itäsuomalaisesta nuoresta miehestä tuoreelta, vaikkakin jollain tapaa uskalletulta ja sopimattomalta. En ollut vielä elävässä elämässä tavannut yhtään eteläpohjalaista.

Sittemmin olen satunnaisesti lukenut Mäkelän esseekokoelmia, kun ne ovat käteen sattuneet. Hänen Rakkausromaaninsa ostamista harkitsin pitkään ja useampaan otteeseen. Loppujen lopuksi melko ohut teos tuli luetuksi seisaaltaan kirjakaupoissa. Nyt tuli tämäkin synti tunnustetuksi.

Eniten olen pitänyt hänen Sääkirjastaan. Tosin sen jääräpäinen ilmastonmuutosskeptisismi tai suorastaan -vastaisuus merkitsee luultavasti sitä, ettei tästä kirjasta tulla ottamaan uusia painoksia. Se on sääli, sillä se mitä Mäkelä kirjoittaa Suomen säästä vuoden eri kuukausina - vajaan kahdensadan sivun osuus - on Veikko Huovisen Puukansan tarinan ohella parasta mitä Suomen luonnosta on kirjoitettu. Mäkelän kirjan tämä osuus tulee säilymään dokumenttina suomalaisesta vuodenkierrosta niille jälkipolville, jotka eivät koskaan tule itse sitä samanlaisena kokemaan.

Pari viikkoa sitten luin Matti Mäkelän uuden esseen Parnassosta. Esseessä Näin kävi, minkäs teet Mäkelä pohtii, millaiset muistelmat hän kirjoittaisi. Muistelmien kirjoittaminen on tullut ajankohtaiseksi parantumattoman taudin takia. Lukekaapa itse, jutussa ei ole pisaraakaan itsesääliä, ja se on paljon hauskempi kuin voisi kuvitella.

Hyllyssäni on pitemmän aikaa odotellut sopivaa hetkeä tämä Ihmisen olosijat. Nyt oli selvästi sen vuoro.

Suomensukuisissa kielissä paikallissijoilla on erityinen asema siksi, että kielemme ilmaisee voimakkaammin staattisen kuvan osien suhteita toisiinsa kuin liikettä. Ja saa ehkä siten meidät olemaan enemmän asennoissamme kuin esimerkiksi liikettä korostavan kielen kautta ajattelevat anglosaksiset naapurimme (Sapir-Whorfin hypoteesi).

Lyhyiden esseiden väljänä aihepiirinä ovat asennot, joissa ihminen elämänsä viettää. Tosin tämä kokoelman kantava idea vaikuttaa vain syyltä antaa ajatuksen vaellella vapaasti ja viihdyttävästi.

Mäkelä kertoilee esimerkiksi, minkälaisissa asennoissa hän on poltellut savukkeita: pää kallellaan liesituulettimen alla, takan edessä kököttäen, bosnialaisella jakkaralla istuen ja hellanpesään puhallellen. Siinä sivussa tarjoillaan kansainvälistä tapakulttuuria, omaa henkilöhistoriaa ja kulttuurianekdootteja.

Istumisen variaatiot ovat Mäkelän mielestä aina huonompia vaihtoehtoja: "Ihmisen kädellinen ruumis on varsinaisesti tarkoitettu monipuoliseen ruumiilliseen työhön." Parhaiten luonteva ruumiillinen työ toteutuu nykyisin kesämökeillä.

Mäkelän selkeitä lauseita lukee mielikseen. Aioin sanoa, että hänen lauseensa ovat kirveellä veistettyjä, mutta jäin miettimään, vaikuttaisiko se liian kielteiseltä, ikään kuin niistä puuttuisi herkkyys. Sitä en tarkoita; hyvä kirvesmies vuolee vaikka hammastikun tai kehdon. Makustelepa tätä:

Kun mustat viinimarjat kiiltävät pensaissa, auringossa on kuuma, mutta varjossa jo miellyttävän viileä, voi hetkeksi heittäytyä selälleen ruohikolle, ottaa makean heinänkorren suuhun ja katsella taivaalle jossa pilvenhattarat hiljalleen ajelehtivat ja kuunnella sydänkesän hiljaisuutta, hetken, hetken vain, tässä elämässä, maailman parhaassa maassa ja miettiä syitä mökkionneen.

Matti Mäkelä on kuuluvasti puhunut kyläasumisen puolesta vaihtoehtona lisääntyvälle kaupungistumiselle. Suurimman osan työurastani kyläkoulun opettajana toimineena löydän Mäkelän ajattelusta paljon sellaista, mihin voin yhtyä.

Varsin ajankohtaista on Mäkelän pohdinta sananvapaudesta. Lehdistön taloudelliset vaikeudet ovat johtaneet journalismiin, jossa tasapuolisuus ja totuudellisuus ovat saaneet väistyä.

Jos tavalliset, nykyään toimivat poliittiset puolueet saadaan näyttämään valehtelijoilta, "kansasta" vieraantuneilta, valtaan tulevat politiikan puhdistamista vaativat uudet voimat.

Aika tarkkanäköistä vuonna 2011, eikö totta? En ole ihan yhtä kriittinen toimittajia kohtaan kuin Mäkelä, mutta minuakin ärsyttää itsetarkoituksellinen ristiriitojen kaiveleminen ja niiden muuttaminen klikkiuutisiksi. Tosin tässä kunnostautuvat myös poliitikot itse erilaisilla somekanavilla.

Kun ja jos niin sanottu sananvapaus ja demokratia asettuvat vastakkain, asetan demokratian ensimmäiseksi. Minulla on yksi ääni, jolla voin valita poliitikot käyttämään valtaa. Minä en voi valita toimittajia. Toimittajien vastuuttomuuden ja työpaikkojen vuoksi, en aio hylätä demokratiaa, toista Ranskan vallankumouksen suurista perinnöistä.

Ei tämä kokoelma aivan parasta Matti Mäkelää ollut, asento-teemaan pitäytyminen olisi tehnyt siitä nimenomaan kokoelmana ehjemmän, mutta tällaisenakin Ihmisen olosijat pistää omat ajatukset mukavasti liikkeelle. Voi käydä päänsisäisiä väittelyitä kirjailijan kanssa. Livenä en uskaltaisikaan. En pärjäisi. Ei eteläpohjalaiselle voi pärjätä, jos on kasvanut vähättelykulttuurissa. On kohtalon ivaa siinä, että Matti Mäkelä on päätynyt elelemään entisille kotiseuduilleni Pohjois-Karjalaan. Kulttuurien törmäyksistä olisi mukava lukea vaikkapa niistä tulevista muistelmista.

Niitä odotellessa.