Rachel Ingalls, Mrs. Caliban.
Laurel 1988. Romaani ilmestyi alun perin vuonna 1983.
Joskus tekisi mieli sanoa vain: Lue tämä kirja!
Mutta eipä se blogitekstinä taida ihan riittää. Siispä:
Kalifornialainen kotirouva Dorothy on
kokenut viime aikoina raskaita menetyksiä: kouluikäinen ainoa lapsi
kuoli umpilisäkeleikkauksen komplikaatioihin, sitten hän menetti
vauvansa. Aviomiehellä on ollut suhde toimiston tytön kanssa.
Koirakin jäi auton alle.
He didn't come back all day. He didn't come back because he had been hit by a car. Fred had found her crying in the living-room when he came home. Everything near her died, she had said. Everything; it was a wonder the grass on the front lawn didn't turn around and sink back into the earth. She cried for days, weeks. And Fred began to explain less and even to talk less. No matter how much you loved someone, there was a limit to the amount of crying you could stand hearing.
Parhaimmalle ystävälleen Estellelle Dorothy uskoutuu
avioliitostaan: ”I think we are too unhappy to get a divorce.”
Dorothy alkaa kuulla radiosta vain hänelle itselleen tarkoitettuja rohkaisevia viestejä, ja pian sen jälkeen radiossa varoitetaan merentutkimuksen
laitokselta karanneesta ”hirviömiehestä”, joka on surmannut
kaksi laitoksen työntekijää poistuessaan.
Eipä aikaakaan kun tämä kaksimetrinen lihaksikas sammakkoa
muistuttava olento ilmaantuu Dorothyn keittiöön. Alkujärkytyksen
jälkeen Dorothy alkaa ruokkia tätä vain kasvisruokaa syövää,
huomaavaista ja itseänsä selkeästi puheella ilmaisevaa olentoa,
joka kutsuu itseään Larryksi. Dorothy piilottaa Larryn tyhjään
huoneeseen, jossa aviomies Fred ei koskaan käy. Larryn ja Dorothyn
suhde syvenee nopeasti eroottiseksi rakkaussuhteeksi.
Hetken jo näytti, että tämä on jokseenkin ennakoitava
fantasiatarina erilaisuuden kohtaamisesta. Ei sinne päinkään!
Larry käy iltaisin omilla retkillään ja jos häntä uhataan, hän
ei epäröi tappaa. Dorothy ymmärtää pian, että hänen on
yritettävä palauttaa Larry kotiinsa mereen kaltaistensa joukkoon.
Jännittävä tarina etenee nopeasti kohti dramaattista
loppuratkaisua. Tämä pienoisromaani on lähes pakko lukea yhdeltä
istumalta. Luin itse kirjan loppuun illalla juuri ennen nukkumaan
menoa eikä uneen pääsystä tullut mitään, koska monet erilaiset
tulkinnat mylläsivät mielessäni. Lukemisen jälkeen mieleen
pulpahteli lauseita, jotka olivat jääneet askarruttamaan lukemisen
aikana. Teoksen lopun valossa joka ikinen niistä avasi uuden
tulkintalinjan.
Romaani on kerrottu kolmannessa persoonassa, mutta se pitäytyy
Dorothyn näkökulmassa. Tässä onkin yksi teoksen jujuista. Ainakin
minulla on taipumus suhtautua myötätuntoisesti ja lähes
kritiikittä näkökulmahenkilöön. Hänhän ilman muuta edustaa
hyvää, oikeaa ja totuutta. Dorothy on tosin masentunut mutta hän
haluaa toimia oikein. Vasta Estelle-ystävän repliikit romaanin
lopussa saavat epäilemään Dorothyn vilpittömyyttä. Dorothylla on
taito ummistaa silmänsä todellisuudelta niin halutessaan.
Teoksen nimi ”Rouva Caliban” on myös moniselitteinen. Calibanhan
on se ”läiskänaama noidan sikiö” Shakespearen Myrskyssä, joka
yrittää vietellä Prosperon tyttären Mirandan. Onko Larry Caliban
ja Dorothy hänen rouvansa? Vai onko Fred sittenkin Caliban? Vai onko Dorothy naispuolinen Caliban?
Entä miten pitää suhtautua siihen, että Dorothy teoksen lopussa
kertoo vieraalle ihmiselle, että hänen miehensä nimi oli Fred
mutta hän kutsui tätä Larryksi?
Pää hajoaa! Mutta hyvällä tavalla... ja tämän romaanin
soundtrackina soi tietenkin Dr Hook & The Medicine Shown ”The
Ballad of Lucy Jordan”.
Kirjailija Rachel Ingalls arveli itse, että keskittyminen
novelleihin ja pienoisromaaneihin oli syynä siihen, ettei hänen
tuotantonsa saanut erityisempää kaupallista menestystä. Viime
aikoina hänen kirjojaan on tullut useammankin kerran vastaan
erilaisissa kirjasuosituslistoissa. Tämä Mrs. Caliban näyttää
olevan hänen teoksistaan kaikkein useimmin mainittu. Rachel Ingalls
kuoli vuonna 2019.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat tervetulleita!