George Saunders on kahdenkymmenen vuoden ajan opettanut Syracusen yliopiston luovan kirjoittamisen ohjelmassa kurssia, joka käsittelee 1800-luvun venäläisten kirjailijoiden novelleja. Näistä luennoistaan hän on muokannut tämän kokoelman, joka sisältää seitsemän novellia neljältä venäläiseltä mestarilta: Tšehovilta, Turgenevilta, Tolstoilta ja Gogolilta. Jokaisen novellin Saunders analysoi perinpohjaisesti novellin perään liitetyssä esseessä. Yhden novellin (Tšehovin Rattailla) Saunders analysoi sivu sivulta siten, että kommentit on sijoitettu novellin sisään.
Suomalaiselle lukijalle venäläiset novellit ovat mukavalla tavalla kotoisia. Tolstoin Isäntä ja renki -novellissa pyryttää ja pakkanen puraisee kuten vieläkin talvisin täällä Oulun korkeudella. Tšehovin Rattailla-novellissa kärrymatka kevään pehmentämällä hiekkatiellä ojien pulputtaessa vei minut heti lapsuuteni tunnelmiin Pohjois-Karjalassa.
Saundersin esseet ovat välillä hyvin henkilökohtaisia. Hän kertoo omienkin novelliensa taustoja. Pääsemme myös kurkistamaan kirjailijan ajatuksiin ja maailmankatsomukseen. Siinä mielessä kirjan alaotsikko - kirjoittamisen, lukemisen ja elämän oppitunti - on paikallaan. Kirjallisuutta tulkitessamme tulkitsemme aina myös itseämme. Saamme kirjoista takaisin sen, mitä itse niihin viemme.
George Saundersin tapa tulkita novelleja on kaiken poststrukturalistisen jargonin jälkeen raikkaan vanhanaikaista. On helpottavaa lukea upeita analyyseja tarvitsematta koko ajan pinnistellä ymmärryksen rajoilla. Saundersin lähtökohtana on, että novelli muodostuu virkkeistä. Virkkeen tehtävänä on saada lukija lukemaan seuraava virke. Ja sitten taas seuraava. Niin yksinkertaista se on. Jokainen virke rajaa sitä, mikä jatkossa on mahdollista ja samalla herättää odotuksia tulevasta. Novellien rakentamisessa on kyse siitä, miten novelli saadaan vastaamaan odotuksiin siten, että se täyttäessään odotukset kuitenkin samalla yllättää lukijan.
Samalla tavalla vanhanaikaista on Saundersin tapa kirjoittaa novellien henkilöistä kuin he olisivat todellisia ihmisiä. Lukijana minulle tuli tunne kuin olisin tullut kotiini: näin saa siis edelleen kirjoittaa eikä pelkästään ajatella. Kirjallisuus voi yhä toimia moraalisen arvioinnin välineenä.
Lukijalle Saunders antaa hyviä ja käytännöllisiä työkaluja. Kannattaa esimerkiksi palata irralliselta tuntuneeseen yksityiskohtaan novellissa ja pohtia sen merkitystä kokonaisuuden kannalta. Tällainen yksityiskohta on esimerkiksi Ivanin uintiretki lammessa sateella Tšehovin novellissa Karviaismarjoja. Ivan pitää myöhemmin novellissa pitkän puheen, jossa todistelee, että onnellisuutta ei ole olemassakaan eikä sitä pidä ollakaan. Nautinnollinen pulahdus paljastaa kuitenkin lukijalle henkilöhahmon, jonka ajattelun ja toiminnan välillä on tiedostamaton ristiriita. Tämä uimaretki on antanut nimen Saundersin kirjalle.
Kirjassa on myös joitakin käytännön harjoituksia niille, jotka haluavat itse kokeilla novellien kirjoittamista. Näyttivät mukavilta ja opettavaisilta, mutta tätä asiaa olen väärä arvioimaan. Minulle lukemisessa on kyllin.
Saunders raaputti joitakin piintyneitä ajatuksiani. Minulla on ollut sellainen käsitys, että Tolstoin dogmaattisuus voimistui koko hänen elämänsä ajan ja lopulta teki hänestä ihmisen, jonka lähellä kenelläkään ei ollut hyvä olla. Novellien ja elämäkerrallisten anekdoottien avulla Saunders osoittaa, kuinka Tolstoi taisteli luonteensa dogmaattista puolta vastaan. Taiteilija hänessä jätti novelleissaan tulkinnan mieluummin avoimeksi kuin päätyi ideologiseen kannanottoon, joka olisi vastannut hänen julkisuudessa esittämiään oppeja.
Saunders varoittaa, ettei pidä yliarvioida kirjallisuuden vaikutusta. Se ei ehkä teekään meistä parempia ihmisiä. Itse asiassa monet meistä (ainakin George Saunders ja minä) jatkaisimme lukemista, vaikka meille todistettaisiin, että lukeminen itse asiassa on vahingollista.
Mitä kirjallisuus sitten tekee? Saunders vastaa: se aiheuttaa jonkinlaisen lisän tai muutoksen mielentilaamme. Luottamuksemme kykyymme kuvitella toisten ihmisten kokemuksia vahvistuu. Kielellinen kykymme voimaantuu. Sisäinen puheemme rikastuu. Tulemme tietoisemmiksi maailman ilmiöistä. Kiinnostumme enemmän muista ihmisistä.
That change is finite but real. And that's not nothing. It's not everything, but it's not nothing.
George Saundersin kirja herätti minussa vastustamattoman halun lukea lisää novelleja: venäläisiä ja muita, vanhoja ja uusia.
George Saunders, A Swim in a Pond in the Rain (in which four Russians give a master class on writing, reading and life). Random House 2021. 416 s.
-----------------------------------------------------------
Helmet-lukuhaasteessa sijoitan tämän kohtaan 49: Kirja on julkaistu vuonna 2021.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat tervetulleita!