Günter Grass: Rottarouva

Ihmislajin säilymisen kannalta on ollut mielekästä kiinnittää huomiota mahdollisiin uhkiin, mikä on ehkä tehnyt meistä lajina hieman pessimismiin taipuvaisen. Tässä Günter Grassin vuonna 1987 suomeksi julkaistussa romaanissa ihmisen suurimmaksi uhaksi koetaan ydinasevarustelu. Kyseisellä vuosikymmenellä eläneenä ja jonkinlaista ajatustoimintaa harjoittaneena minun on helppo palauttaa mieleen se voimattomuus ja epätoivo, joka "tähtien sodan" vuosikymmenellä vallitsi ja jota Grassin romaani väkevästi kuvittaa.

Rottarouva-romaani kertoo hurjan tarinan ihmislajin tuhoutumisesta ydiniskuihin. Neutronipommein väestöstä tyhjennettyjä kaupunkeja jää asuttamaan ensin ruotsalaisissa laboratorioissa kehitetty ihmisen, rotan ja sian "sosiaalidemokraattinen" risteytys, mutta tämäkin olento on loppujen lopuksi liian itsekäs selviytymään ja saa väistyä toisen, aidosti solidaarisen, lajin tieltä. Ydinsodan selviytyjä on luonnollisesti rotta.

Aloitetaanpa romaanin alusta:

Joululahjaksi pyysin saada rotan, toivoin näet saavani ärsykkeitä runoon, joka käsittelee ihmissuvun kasvatusta. Oikeastaan aioin kirjoittaa merestä, balttilaisesta rapakostani; mutta eläin voitti. Minun toiveeni täyttyi. Joulupuun alla rotta yllätti minut.

Nimettömäksi jäävä mutta kovasti Günter Grassia muistuttava kertoja tulee loppujen lopuksi kirjoittaneeksi sekä runonsa että tarinansa Itämerestä. Joululahjarotta tulee kertojan uniin puhuvana ja kaiken tuhosta ropottavana rottarouvana.

Kertojan unet koostuvat useista toisiinsa limittyvistä fantasian värittämistä tarinoista:

1. Kertomus tai tarkemmin sanottuna mykkäelokuva tutuista satuhahmoista, jotka nykyaikaan siirrettyinä ministeri ja valtiosihteeri Jacob ja Wilhelm Grimmin kanssa yrittävät estää metsien tuhoutumisen, koska metsien loppu merkitsee mielikuvituksen loppua. "Enää ei lemmenvaloja kaiverreta kaarnaan. Enää ei tykkylumi putoa kuusenoksilta. Enää koskaan ei käki opeta meitä laskemaan. Kohta olemme satuja vailla." Satuhahmojen vauhdikas ja rietas slapstick-kohellus on paikoin hauskaa luettavaa. 

2. Peltirumpu-romaanin pienikasvuinen päähenkilö Oskar Matzerath on päässyt pois mielisairaalasta, johon hän Peltirummun lopussa 30-vuotiaana jäi. Hän on nyt 60-vuotispäiviinsä valmistautuva menestyksekäs videofilmien tuottaja, jonka tuotantoyhtiö yhdessä romaanin kertojan kanssa valmistaa edellä mainittua elokuvaa metsien tuhosta. Oskar Matzerath myös käy isoäitinsä 107-vuotissyntymäpäivillä Puolassa. Syntymäpäivät päättyvät "suureen pamaukseen". Oskarin tarinaan romaani tarjoaa parikin loppua. Yhdessä hän ydinräjähdyksen kuivattamana muumiona päätyy isoäitinsä kanssa tulevan rottakansan palvonnan kohteeksi eräänlaisessa groteskissa madonna ja lapsi -asetelmassa. Toisessa versiossa Oskar jatkaa filmialalla ja valmistelee romaanin kertojan kanssa uusia tarinoita.

3. Taideväärentäjä Lothar Malskatin tarina. Malskat on todellinen henkilö, joka toisen maailmansodan jälkeen vaurioituneita kirkkoja korjatessaan maalasi niihin itse uudet seinämaalaukset. Niitä pidettiin aitoina goottilaisina taideteoksina, kunnes Malskat itse tunnusti tekonsa. Huvittavaa on, että hän maalasi Schleswigin tuomiokirkon ristikäytävään ilmiselviä kalkkunoita. Se, että varhaisgoottilaisena aikana, kauan ennen Kolumbusta, olisi kirkkoon maalattu amerikkalaisia lintuja, ei herättänyt asiantuntijoiden epäilyksiä väärennöksestä, vaan sitä pidettiin todisteena siitä, että viikingit, germaanit siis, olivat tuoneet kalkkunan Eurooppaan jo ennen Kolumbusta. Ei sekään herättänyt huomiota, että useissa kirkkomaalausten naishahmoissa voitiin tunnistaa filmitähti Hansi Knoteckin piirteet. Oskar Matzerathin tuotantoyhtiö valmistelee romaanissa elokuvaa myös Malskatista. Malskatin tarinan romaanin kertoja rinnastaa kahden Saksan syntyyn, jota hän pitää vastaavana huijauksena. Tämän poliittisen huijauksen pääarkkitehteina hääräsivät kertojan mielestä lännen Konrad Adenauer ja idän Walter Ulbricht.

4. Viisi naista seilaa Itämerellä merentutkimusaluksella näennäisenä tarkoituksenaan tutkia meduusakantoja. Todellisuudessa he etsivät mereen uponnutta Vinetaa, myyttistä naisten kaupunkia. Fiktiivisyyttä korostavalla tavalla romaanin kertoja kertoo, että hän on aluksen miehistöksi koonnut elämänsä tärkeät naiset, jotta nämä voisivat tehdä sovun keskenään. 

5. Kertoja kiertää yksin maata avaruusaluksessa ja seuraa sieltä "posthumaanin ajan" tapahtumia.

6. Runo ihmissuvun "kasvatuksesta".

Tällaisen moniaineksisen romaanin lukeminen oli välillä työlästä. Osa tarinoista imaisi mukaansa, osa vain niukin naukin. Romaanin osoitteleva fiktiivisyys ja viittaukset uniin aiheuttivat ainakin tälle lukijalle epävarmuutta. 

Sadut ja myytit uppoavat minuun hyvin, mutta unet ovat kirjallisuuden aineksena minulle aina hieman ongelmallisia. Onko suurempaa pettymystä kuin lukea lopussa: se oli kaikki vain unta. Tämäkin romaani kertoo olevansa kertojan unta tai mahdollisesti rotan kertojasta näkemää unta. Tuntuu kuin lukijalta vietäisiin pois se viimeinenkin kahva josta pidellä kiinni. Ehkä pitäisikin vain heittäytyä kerronnan pyörteisiin ja antaa sen kuljettaa minne sitten kuljettaakin.

Uhkakuvat ovat 1980-luvun jälkeen muuttuneet. Ydinsodan pelon sijalle on noussut ekokatastrofin uhka. Ydinsota oli selkeä pelote, johon oli helppo reagoida. Se oli helppo nähdä ja tunnustaa. Ekokatastrofi on selvästi ongelmallisempi. Muiden muassa kirjailija Jonathan Franzen on todennut, että ihmisen on helpompi huomata ja torjua välittömiä uhkia kuin sellaisia, joiden seuraukset näkyvät vasta epävarmassa tulevaisuudessa.

Pidinkö romaanista? Paikoitellen kyllä. Nostan joka tapauksessa hattua sille mielikuvituksen vyörylle, jolla romaani yrittää ratkoa mahdottomalta tuntuvaa ongelmaansa. Runona tämä kyllä minulle toimii mainiosti.

Kun väkivaltaa ei kumminkaan 

kaikesta järjestä huolimatta saatu pois maailmasta, 

ihmissuku opetteli keskinäisen pelottelun taidon.

Niin se oppi pitämään rauhaa, kunnes sattuma

tiedustelun tietämättä sotki kaiken.

Silloin ihmissuvun kasvatus vihdoin

oli lähes lopussa. Suuri kirkkaus

valisti joka sopen. Sääli vain, että jälkeenpäin

tuli kovin pimeää eikä kukaan enää

löytänyt kouluaan.

 

Günter Grass on itse tehnyt romaanin kansikuvapiirroksen, jossa rottarouva juoksee taustanaan Grassille rakkaan Danzigin kaupungin tornit.

Günter Grass, Rottarouva. Tammi 1987. Saksankielisestä alkuteoksesta Die Rättin (1986) suomentanut Oili Suominen. 430 s. 

------------------ 

Helmet-lukuhaasteen kohta 27: Kirjan päähenkilö on eläin.