Ignatius J. Reilly, Typerysten salaliiton 30-vuotias päähenkilö, on sopeutunut huonosti elämään ihmisyhteisössä ja nykyajassa. Hän asuu kahdestaan parikymmentä vuotta leskenä olleen äitinsä kanssa pienessä talossa Yhdysvaltojen New Orleansissa. Ignatius, tämä jättikokoinen ja ylipainoinen ihmisjärkäle viettää suurimman osan ajastaan omassa huoneessaan masturboiden ja kirjoittaen merkillisiä tutkimuksiaan mitä moninaisimmista aiheista, ennen kaikkea keskiajasta, jota hän pitää kaikin tavoin myöhempiä aikoja parempana. Nykyaikaan hän käy tutustumassa elokuvissa, jotka yhtä aikaa raivostuttavat häntä ja houkuttelevat vastustamattomasti.
Tässä Ignatius keskustelee äitinsä kanssa:
– Et kai sinä vain vihjaile että minun pitäisi saada psykiatrista hoitoa? Ignatius tiukkasi vimmastuneena. – Oletko sinä sitä mieltä että minä olen mielisairas? Luuletko sinä että jonkun typerän psykiatrin kannattaisi yrittääkään luodata minun psyykeni virtoja?
– Voisit levätä hiukkasen, kultaseni. Voisit kirjoitella siellä sinun pikku lehtiöihin.
– Ne yrittäisivät tehdä minusta ääliön joka pitäisi televisiosta ja uusista autoista ja pakasteruuasta. Etkö sinä tajua? Psykiatria on pahempaa kuin kommunismi. Minä kieltäydyn suostumasta aivopesuun. Minä en halua olla robotti!
– Kuule nyt, Ignatius, ne auttavat monia ihmisiä joilla on pulmia.
– Luuletko sinä että minulla on pulmia? Ignatius karjui. – Jos niillä ihmisillä ylipäätään on jokin ongelma, niin se on se etteivät he pidä uusista autoista ja hiuslakoista. Siksi heidät pannaan pois näkyvistä. He saavat kanssaihmisensä pelon valtaan. Jokainen mielisairaala tässä maassa on täynnä ihmisparkoja, jotka eivät kerta kaikkiaan voi sulattaa lanoliinia, sellofaania, muovia, televisiota ja lokerointia.
Ignatiuksella on takanaan yliopisto-opintoja, jotka ovat päättyneet riitaantumiseen opettajien kanssa. Ignatiuksen suhde todellisuuteen on lievästi sanoen epävakaa. Yliopistovuosinaan hänellä on myös ollut jonkinlainen rakkausuhde toiseen samanlaiseen sosiopaattiin, Myrna Minkoffiin, jonka kanssa Ignatius edelleen on kirjeenvaihdossa. Myrnaan, kuten kaikkiin ihmisiin, äiti mukaan lukien, Ignatius suhtautuu raivoisalla vihalla. Hän myös valehtelee estoitta; osan valheistaan hän epäilemättä uskoo itsekin.
Ei siis rakastettavin mahdollinen päähenkilö! Tässä romaanissa riidellään ja solvataan ihmisiä koko rahan edestä, eikä Ignatius ole tässä suhteessa poikkeus laajassa henkilögalleriassa. Ihmeellisellä tavalla tämä vastenmielisten tyyppien kavalkadi kuitenkin imaisee lukijan mukaansa.
Ignatiuksen ja hänen äitinsä elämä muuttuu, kun äiti ajaa kolarin ja joutuu maksamaan suuret vahingonkorvaukset. Ignatiuksenkin on pakko mennä töihin. Hänen luonteenlaadullaan tämä merkitsee katastrofia toisensa perään. Ensimmäisen työpaikkansa hän saa parhaat päivänsä nähneestä vaatetehtaasta, jossa Ignatius pistää tuulemaan: hän sekoittaa arkistointijärjestelmän heittämällä arkistoitavat asiakirjat roskiin, kirjoittaa yrityksen johtajan nimissä loukkaavan kirjeen pitkäaikaiselle asiakkaalle (aiheuttaen johtajalle kunnianloukkausssyytteen) ja kiihottaa yrityksen mustat työntekijät kapinaan.
Potkujen jälkeen seuraava työpaikka on hotdogien myyjänä. Merirosvoksi pukeutuneena Ignatius työntelee hotdog-kärryjään ympäri New Orleansia. Tulot jäävät vähäisiksi, sillä Ignatius syö enemmän kuin myy. Halutessaan tehdä vaikutuksen poliittisesti aktiiviseen Myrna Minkoffiin Ignatius yrittää perustaa "rauhanpuolueen", joka koostuisi kaupungin homoseksuaaleista.
Toimillaan Ignatius synnyttää hirmuisen kaaoksen kierteen, joka vaikuttaa monen ihmisen elämään. Kun lopussa suljin kirjan ja mietin kirjan henkilöiden kohtaloa, minun oli hämmästyksekseni todettava, että Ignatiuksen toimet olivat kuitenkin saaneet aikaan lähes pelkkää hyvää.
Ignatius tosin inhoaa Mark Twainia, toista Mississipin rantojen kirjailijaa, mutta Typerysten salaliiton pohjalla on hyvin samanlainen näkemys kuin Huckleberry Finnissäkin. Elämä on virta, joka kuljettaa samalla tavalla niin hyviä kuin pahojakin, valheet ja totuus ovat osa samaa virtaa, ja yksilön vaikutusmahdollisuudet ovat loppujen lopuksi melko vähäiset. Twainin varoitus romaaninsa alussa sopisi tähänkin teokseen: "Ne jotka yrittävät löytää tästä kertomuksesta motiivin, asetetaan syytteeseen; ne jotka yrittävät löytää siitä opetuksen, ajetaan maanpakoon; ne jotka yrittävät löytää siitä juonen, ammutaan."
Monet romaanin henkilöt puhuvat New Orleansin alueellisia ja sosiaalisia murteita. Suomentajan on epäilemättä ollut hankala valita henkilöille suomenkielistä puheenpartta. Jonkinlainen kompromissi on ollut välttämätön. Suomentaja Margit Salmenoja on selviytynyt haasteesta kunnialla: suomennos ei häiritse lukemista. Hän on etelävaltiolaisen puheen osalta päätynyt hämäläis-varsinaissuomalaiseen murteeseen. Sosiaalisia murteita, esimerkiksi mustan väestön ja homoyhteisön puhetapaa, on selvästi ollut vaikeampi tavoittaa.
Typerysten salaliitto -romaanilla on poikkeuksellinen julkaisuhistoria. John Kennedy Toole tarjosi käsikirjoitustaan kahdeksalle kustantajalle. Kaikki palauttivat sen hylkäävän päätöksen kera. Julkaisuvaikeudet pahensivat Toolen mielenterveysongelmia. Hän kärsi vainoharhaisuudesta ja pahasta masennuksesta. Vuonna 1969, 31-vuotiaana, hän surmasi itsensä johtamalla letkun autonsa pakoputkesta auton sisään.
John Kennedy Toolen äiti, Thelma Toole, jatkoi sinnikkästi yrityksiä saada poikansa käsikirjoitus julkaistuksi. Vielä seitsemän kustantajaa hylkäsi käsikirjoituksen, ennen kuin Thelma Toole sai kirjailija Walker Percyn lukemaan teoksen. Percy ihastui romaaniin ja onnistui lopulta hankkimaan sille kustantajan. Typerysten salaliitosta tuli bestseller, ja vuonna 1981 se sai kirjallisuuden Pulitzer-palkinnon.
Olen nuoresta pitäen ollut Walker Percyn romaanien ystävä, joten tämä Typerysten salaliitto on jo senkin takia pitkään odottanut lukulistallani. Oli helppo huomata, miksi Percy oli viehättynyt tästä romaanista. Etelävaltiolaisen tapahtumapaikkansa ja etelävaltiolaisten ihmistyyppiensä lisäksi romaani tuo esiin aiheita, jotka ovat olleet teemoina Walker Percyn omissa romaaneissa: esimerkiksi elokuvat pakona todellisuudesta (Percyn Moviegoer), kuolemanvietti (Thanatos Syndrome) ja mielisairaus kyvyttömyytenä sopeutua yhteisön arvoihin (Second Coming).
John Kennedy Toole, Typerysten salaliitto. Karisto 1982. Englanninkielisestä alkuteoksesta A Confederacy of Dunces (1980) suomentanut Margit Salmenoja. Kansi: Hannu Taina. 424 s.
------------------------------
Helmet-lukuhaasteen kohta 30: Kirja on julkaistu kirjoittajan kuoleman jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat tervetulleita!