Romaani perustelee kerrontaratkaisunsa viittaamalla moneen otteeseen teorioihin ajan illuusioluonteesta. Kaikki hetket – menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus – ovat olemassa yhtä aikaa, ja ainoastaan ihmisen tapa järjestää havaintojaan tekee niistä lineaarisia, toisiaan seuraavia. Samalla tavalla illusorinen on käsityksemme paikasta.
Time has no meaning, space and place have no meaning, on this journey. All times can be inhabited, all places visited. In a single day the mind can make a millpond of the oceans. Some people who have never crossed the land they were born on have travelled all over the world. The journey is not linear, it is always back and forth, denying the calendar, the wrinkles and lines of the body. The self is not contained in any moment or any place, but it is only in the intersection of moment and place that the self might, for a moment, be seen vanishing through a door, which disappears at once.
Romaanin pääosassa on jättikokoinen Koiranainen ja hänen ottopoikansa Jordan, jotka myös toimivat romaanin kertojina. Päähenkilön nimi johtuu hänen ammatistaan: hän kasvattaa ja myy koiria villikarjunmetsästykseen.
Koiranainen elää 1600-luvun Englannissa. Romaani kuvaa läheltä sitä yhteiskunnallista myrskyä, jossa parlamentti ensin riisti vallan kuningas Kaarle I:ltä, nosti sitten valtaan Oliver Cromwellin johtamat keropäät ja tuomitsi kuninkaan mestattavaksi maanpetturuudesta. Kuningasvalta palasi myöhemmin Kaarle II:n myötä. Oliver Cromwell oli jo ehtinyt kuolla tässä vaiheessa, mutta silti oli hänen vuoronsa saada tuomio maanpetturuudesta: hänen ruumiinsa kaivettiin haudasta, mestattiin ja asetettiin rautahäkissä näytteille. Kaiken tämän Koiranainen kertoo irvokkaita yksityiskohtia säästelemättä.
Koiranainen on romaanin merkillisin ja vaikuttavin hahmo. Hän katselee ihmisten tekoja hämmästellen kuin kokonaan toisen lajin edustaja. Ihmisten, varsinkin Cromwellin johtamien puritaanien, tekopyhyys on hänelle jatkuva suuttumuksen aihe. Kuningasmieliset kehottavat kansalaisia vastaamaan puritaanien terroriin silmä silmästä, hammas hampaasta -periaatteella. Koiranainen ymmärtää kehotuksen kirjaimellisesti: estoitta hän surmaa puritaaneja, joiden silmämunat hän syöttää koirilleen ja joiden hampailla hän kuohkeuttaa kukkapenkkiään.
Ihmisten omituiseen sukupuolielämään Koiranainen tutustuu prostituoituystäviensä bordellissa. Hän auttaa hävittämään kuningasmielisten huorien surmaamien puritaaniasiakkaiden ruumiita. Asiallinen kysymys luonnollisesti kuuluu: mitä asiaa puritaaneilla ylipäätään oli bordellissa? Koiranaisen bordellikuvaukset tuovat mieleen Hieronymus Boschin taiteen: ne ovat täysin epäeroottisia, aivan kuin esittäisivät jonkin omituisen hyönteislajin pariutumispuuhia. Ne ovat niin erikoisia, että Koiranainen itsekin tiedustelee yhdeltä prostituoiduista:
'Is this the usual manner of satisfaction?' I asked. 'There is no usual manner,' she said. 'There is only the unusual. These men are of God's Elect, do you not know? Surely God's Elect are entitled to pleasure?' Then she laughed hideously and told me the man was a great supporter of Cromwell and would be dead by morning.
Koiranaisen ainoa oma seksikokemus muodostuu farssiksi, jossa molemmat osapuolet jäävät vaille tyydytystä, kun heidät lopulta – sorkkaraudalla – saadaan irti toisistaan. Romaanin nimi saattaa tuoda mieleen slangi-ilmauksen popping the cherry, jolla tarkoitetaan neitsyyden menettämistä. Mielleyhtymä on varmasti tarkoituksellinen. Romaanin viitteet Rabelais'n Gargantua-jätin seikkailuihin kertovat yhden ilmeisen lähteen, josta Winterson on ammentanut groteskia kuvastoaan.
Thames-joen rantamudasta Koiranainen kaivaa hylätyn poikalapsen, jonka kasvattaa suurella, suorastaan jättimäisellä, rakkaudella. Virran rannasta löydetty lapsi saa nimensä Palestiinan Jordanvirran mukaan, koska Koiranaisen mielestä lapsen nimi ei voi olla Thames tai Niili. Äidin ja pojan suhde on täynnä kipeätä kaipuuta, mutta molemmat ovat kykenemättömiä ilmaisemaan sitä sanoin. Liikuttavasti kumpikin kokee rakastavansa enemmän kuin toinen.
Jordan saa työtä John Tradescantin, kuninkaan puutarhurin, tiluksilla, jonne hän muuttaa äitinsä ja kolmenkymmenen koiran kanssa. Tradescantilta Jordan oppii hedelmäpuiden varttamisen. Tähän jalostusmenetelmään kuuluu kasvin sukupuolenmääritys, josta siis varsinaisesti johtuu romaanin nimi Sexing the Cherry (Kirsikkapuun sukupuolenmääritys). Nimi toimii viittauksena myös Koiranaisen ja Jordanin äiti-poikasuhteeseen, jossa Jordan on kuin oksa, joka on vartettu vieraan lajin runkoon. Jordan haluaisi, että myös pala hänen ihailemastaan sankarista, John Tradescantista, voitaisiin varttaa osaksi häntä itseään. Puutarhanhoito ja eksoottiset hedelmät ovat muullakin tavoin romaanissa näkyvästi esillä, myös kuvallisina vinjetteinä lukujen alussa. Romaanissa koetaan ensimmäisen banaanin ja ensimmäisen ananaksen saapuminen Englantiin.
Jordanilla on seikkailu verissään. Kasvettuaan aikuiseksi hän lähtee tutkimusmatkoille maailman merille etsimään eksoottisia hedelmiä ja satumaista sielunkumppaniaan, Fortunataa, jonka on vilaukselta nähnyt ihmeellisessä kaupungissa, joka leijailee ilmassa ja jonka taloissa on kyllä katot mutta ei lattioita. Jordanin käsitys miehen osasta on aluksi karikatyyrimainen:
I want to be brave and admired and have a beautiful wife and a fine house. I want to be a hero and wave goodbye to my wife and children at the docks, and be sorry to see them go but more excited about what is to come. I want to be like other men, one of the boys, a back-slapper and a man who knows a joke or two.
Loppujen lopuksi ikuinen seikkailija Jordan etsii itseään. Välillä hän pukeutuu naiseksi ja tutustuu näin maailmaan aivan uudesta näkökulmasta. Hän tajuaa, ettei sankareissa ole kovinkaan paljon ihailtavaa. Tärkeämpää on oman sielunsa löytäminen. Miehelle tämä näyttäisi onnistuvan vain naisen avulla.
Fortunata, Jordanin unelmien nainen, on nuorin kahdestatoista tanssivasta prinsessasta, jotka tunnemme Grimmin sadusta. Sadussa prinsessat lentävät öisin satulinnaan, jossa tanssivat aamuun asti. Aamulla he palaavat kotilinnaansa lopen uupuneina ja kengät loppuun kuluneina. Kuningas lupaa yhden prinsessoista sille, joka selvittää, mihin prinsessat öisin katoavat. Prinsessat kuitenkin juottavat unijuomaa uteliaille kosijoille ja poistuvat edelleen yöllisille retkilleen, kunnes yksi nuori prinssi teeskentelee juovansa unilääkkeen, mutta seuraakin prinsessoita ja selvittää salaisuuden. Prinssi ja hänen veljensä saavat prinsessat puolisoikseen.
Matkoillaan Jordan saapuu taloon, jossa Fortunataa lukuun ottamatta kaikki muut yksitoista prinsessaa asuvat. Prinsessojen mielipidettä naimakaupoista ei ollut kysytty. Satu väittää, että he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti. Niin elivätkin, prinsessat toteavat, mutta eivät aviomiestensä kanssa. Nyt he ovat jälleen palanneet yhteen saman katon alle.
Kirjassa jokainen prinsessa kertoo tarinansa. Nämä tarinat ovat tärkeä syy sille, että Sexing the Cherry -romaanilla on maine feministisen kaunokirjallisuuden merkkiteoksena. Ne kertovat naisten taistelusta vapauteen ja itsenäiseen elämään. Useimmat prinsessoista ovat päätyneet hylkäämään tai surmaamaan kylmän, välinpitämättömän, petollisen tai sadistisen aviomiehensä. Yksi prinsessa löysi elämäänsä salaisen rakkauden merenneidosta. Kun aviomies jatkuvasti huomautteli, että vaimo haisee kalalta, pariskunta päätti lähteä ja perustaa uuden kodin. He asuvat nyt prinsessoiden talon kaivossa. Yhden prinsessan aviomies muuttui sammakoksi ensisuudelmasta, ja prinsessa aloitti onnettomasti päättyneen rakkaussuhteen toisen naisen, sadun Tähkäpään, kanssa. Vain yhdellä prinsessoista avioliitto oli täydellisen onnellinen. Kahdeksantoista vuotta hän eli täydellisessä liitossa prinssipuolisonsa kanssa. Sitten kyläläiset saivat selville, että prinssi oli oikeasti nainen. Prinsessa surmasi puolisonsa ennen kuin kyläläiset ehtivät polttaa tämän roviolla.
Kuten jo alussa totesin, romaani antaa aineksia moniin tulkintoihin. Romaanissa avataan myös mahdollisuus realistisempaan tulkintaan niille, jotka sitä kaipaavat. Romaanin nykyajassa elää nuori nainen, joka on lapsena saanut kärsiä suuresta koostaan ja joka on luonut mielikuvituksessaan itselleen voimahahmon, Koiranaisen. Nyt aikuisena nainen on kaunis kuin sadun Fortunata. Hän on kuitenkin pettynyt maailman tekopyhyyteen. Toiveensa paremmasta tulevaisuudesta hän kanavoi ympäristönsuojeluun.
Nykyajassa elää myös nuori mies, Nicolas Jordan, joka on ollut aina kiinnostunut sankaruuden olemuksesta, ennen kaikkea merellä kunnostautuneista sankareista. Koiranainen, Jordan ja Fortunata elävät näiden kahden nuoren mielikuvituksessa. Teoksen lopussa nuoret löytävät toisensa. Nuori mies näkee ympäristöaktivistissa etsimänsä sankarin ja sielunkumppanin. Koiranainen ja Fortunata sulautuvat näin yhteen siksi hahmoksi, jota Jordan on koko ikänsä etsinyt. Romaani päättyy parin yhdessä toteuttamaan attentaattiin ympäristöä elohopealla saastuttavaa tehdasta vastaan.
Ja samaan aikaan – mutta satoja vuosia aiemmin – jossakin, ehkä päähenkilöiden unelmissa, Koiranainen pistää vauhtia Lontoon suureen paloon kaatamalla liekkeihin tynnyrillisen öljyä.
Jeanette Winterson, Sexing the Cherry. Vintage 1991. Teos ilmestyi alun perin vuonna 1989. Kansikuva: Dennis Leigh. 144 s.
-----------------------
Hiukan rajoja venyttäen sijoitan tämän romaanin Helmet-lukuhaasteen kohtaan 18: Kirja kertoo sateenkaariperheestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat tervetulleita!