Romaanin tapahtumapaikkana on kuuma eteläinen kaupunki jossain Välimeren rannalla, mahdollisesti Afrikan puolella. Siellä puhutaan useita eri kieliä ja käytetään useiden eri valtioiden rahaa. Iltaisin kajahtaa rukouskutsu kaupungin minareeteista.
Romaanin kertoja, keski-ikäinen Jimmy Sarano, on asettunut kaupunkiin kymmenisen vuotta aiemmin. Hän kirjoittaa jatkokertomusta Radio-Mundialin monikielisiin lähetyksiin. Jatkokertomus on nimeltään Ludvig XVII:n seikkailut. Siinä teloitetun kuninkaan poika, Ranskan kruununprinssi, on paennut viljelijäksi Jamaikalle. Erityisen kunnianhimoisesti Jimmy Sarano ei työhönsä suhtaudu: hän kopioi tarinat vanhoista seikkailuromaaneista.
Radio-Mundialissa työskentelee useita muitakin muualta tulleita. Heitä yhdistää halu unohtaa menneisyytensä ja elää "ikuisessa nykyhetkessä", kuten Jimmyn espanjalainen kollega Carlos Sirvent toteaa. Hänen toinen kollegansa Mercadié vertaa Radio-Mundialia muukalaislegionaan ja mainitsee, että "hiljaisuus ja unohdus" ovat keino kestää tuskallista menneisyyttä.
Jimmyn elämään liittyy arvoituksellisia asioita, jotka myös jäävät arvoituksiksi. Häntä seurailee "autonkuljettajaksi" kutsuttu mies. Käy ilmi, että rikas "amerikkalainen nainen" on testamentissaan määrännyt Jimmyn varjostettavaksi. Onko nainen ollut Jimmyn rakastajatar? Ylittääkö naisen mustasukkaisuus haudan rajan? Vai onko kyse suuresta rakkaudesta ja yrityksestä suojella rakastettua? Emme saa tietää vastausta. Vuosien mittaan Jimmy on jonkin verran ystävystynyt autonkuljettajan kanssa ja he käyvät toisinaan yhdessä lasillisella.
Jimmyn naapurissa asuu 80-vuotias romaanikirjailija, jota Jimmy nimittää "hyönteiseksi". Jostain syystä Jimmy tuntee suurta halveksuntaa parvekkeella säännöllisesti voimistelevaa kuivettunutta miestä kohtaan. Hän moittii tätä sydämettömäksi. Näkeekö Jimmy miehessä oman tulevaisuutensa? Käy ilmi, että myös Jimmy on kirjoittanut romaaneja Pariisissa asuessaan ja että hänen nimensä silloin on ollut Jean Moreno.
Jimmyn ikuiseen nykyhetkeen syntyy särö, kun hän eräänä päivänä törmää nuoreen pariisittareen, Marieen, jonka kasvot herättävät muiston parinkymmenen vuoden takaa. Jimmy auttaa Marieta rahallisesti ja heillä on myös lyhyt unenomainen eroottinen suhde. Marie muistuttaa ulkonäöltään lasta, jota Jean/Jimmy on 1960-luvun puolivälissä joutunut hoitamaan, kun tämän äiti, näyttelijätär Rose-Marie, on tapaillut miesystäviään. Jimmy on ollut rakastunut Rose-Marieen ja tuntenut mustasukkaisuutta muun muassa Beauchamp-nimisen englantilaisen vuoksi.
Myös kauniilla Mariella romaanin nykyhetkessä on englantilainen poikaystävä. Jimmy seurailee pariskuntaa mustasukkaisena. Haudattuja muistoja alkaa tulvia hänen mieleensä. Käy ilmi, että Jimmy on ollut mukana autossa, joka on syöksynyt veteen. Hän on selvinnyt hengissä, mutta joku toinen ei ole. Onko kyse heitteillejätöstä vai jostain pahemmasta? Tämä on ilmeisesti se tapahtuma, jonka muistoa Jimmy on paennut Ranskasta.
Sen sijaan, että kirjoittaisi jatkokertomustaan, Jimmy alkaa kirjoittaa paperille muistojaan. Näiden muisteluiden näkeminen saa aikaan sielun liikahduksia myös hänen Radio-Mundialin kollegoissaan. Hekin alkavat purkaa omien muistojensa tiukkaan puristunutta kerää.
Romaani ei kerro tarinoitaan valmiiksi. Lopussa Jimmy jää edelleen yksinäisenä kaupungin hiljaiseen tyhjyyteen. Jotain on ehkä kuitenkin muuttunut. Ohimennen hän toteaa saavuttaneensa ajan läpinäkyväisyyden, puhtaan ja säälimättömän. Sovinto muistojen kanssa? Mene ja tiedä.
Romaanissa kuvataan toistuvasti paikkakunnan hyväntekijän Javier Cruz-Valerin patsasta. Se on alun perin sijainnut Radio-Mundialin edessä, mutta siirretty sittemmin uuteen paikkaan kadun toiseen päähän. Radio-Mundialin edessä on vain tyhjä jalusta. Tämä on hyvä vertauskuva Modianon romaanista. Tässä romaanissa meille näytetään tyhjä jalusta. Pienien vihjeiden ja oman mielikuvituksemme avulla voimme kuvitella siihen patsaan. Todellinen patsas on kuitenkin jossain toisaalla.
Alkuhämmennyksen jälkeen romaani miellytti minua. Sen helteinen tunnelma ja muistot Pariisin Clichystä ja Bois de Vincennesistä herättivät vahvoja mielikuvia ja myös omia muistoja matkoiltani. Romaanin kieli oli kirkasta ja selkeää. Kun hyväksyi sen, että kaikkea ei kerrota, lukijan oma mielikuvitus alkoi täyttää aukkopaikkoja. Tuntui, että pääsin poikkeuksellisella tavalla osalliseksi romaanin luomiseen.
Patrick Modiano, Vestiaire de l'enfance. Gallimard 2014. Collection Folio n° 2253. Teos ilmestyi alun perin vuonna 1989. 151 s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat tervetulleita!