H. E. Bates: The Pop Larkin Chronicles (Oi ihana toukokuu)

Englantilainen kirjailija H. E. Bates julkaisi vuosina 1958–1960 kolme romaania – kirja per vuosi – boheemista Larkinien perheestä. Nämä kolme romaania on julkaistu suomeksi yhteisnimellä Oi ihana toukokuu. Romaanit ovat toimineet pohjana jo kahdelle suositulle televisiosarjalle. 

Pienen tuumaustauon jälkeen kirjailija jatkoi sarjaa yhdellä romaanilla vuonna 1963. Hieman pitemmän paussin jälkeen kirjailija palasi Larkinin perheen pariin vielä viimeisen kerran vuonna 1970. Lukemani The Pop Larkin Chronicles sisältää sarjan kaikki viisi romaania.

H. E. Bates oli kirjailijana tuottelias. Hän julkaisi yli kuusikymmentä kirjaa. Tahti oli kova, eikä tuotannon taso ollut tasainen. Oi ihana toukokuu -sarjaa Bates itsekin piti kevyehkönä. Näin jälkeen päin tuntuu siltä, että taiteellisesti korkeimmalle tasolle hän pääsi novelleissaan, joista olen kirjoittanut blogissani pariin kertaan aiemmin. Esimerkiksi kirjailija Graham Greene piti niitä aikansa parhaina. Varhaisiin novelleihin kiinnitti huomiota myös kustannustoimittaja Edward Garnett. Garnett tuki Batesia ratkaisevasti tämän uran alkuvaiheessa, kun Bates vielä horjui kirjailijanuran ja porvarillisen ammatin välillä. Edward Garnett oli auttanut myös D. H. Lawrencea ja Joseph Conradia näiden uran alkuvaiheessa.

H. E. Bates oli kaikesta päätellen vaatimaton mies, joka itse piti parhaimpana lahjanaan kykyä kuvata Englannin luontoa. Lievää katkeruutta hän tunsi siitä, ettei hänen lahjojaan tunnistettu eikä tunnustettu korkeakirjallisissa piireissä. Näiden piirien silmissä hän oli tehnyt sen anteeksiantamattoman rikkeen, että oli tullut kirjoittaneeksi useita menestysteoksia. Kaari Utrio voisi kertoa enemmän tästä rikoksesta Suomen oloissa – ja on usein julkisissa esiintymisissään kertonutkin.

Oi ihana toukokuu -sarjassa H. E. Bates pääsi näpäyttämään arvostelijoitaan. Hän loi riemastuttavan kuvan hyvän maun vastaisista anti-intellektuaalisista ihmisistä, jotka piut paut välittivät siitä, mitä pidettiin arvostettavana. Suuri yleisö rakasti hänen luomustaan ja yhtyi nauruun kaiken maailman nirppanokille.

Larkinin perheen isä, Pappa (Pop), on luonut huomattavan varallisuuden ostamalla halvalla ja myymällä kalliilla – sanalla sanoen romukaupalla. Perheen äiti, Mamma (Ma), loihtii toinen toistaan herkullisempia aterioita suurelle perheelle ja sen lukuisille vieraille, joita ei koskaan päästetä lähtemään talosta ennen kuin he varmasti ovat kylläisiä ja ympäripäissään.

Perhe, jonka lapsiluku kasvaa viisiosaisen romaanisarjan aikana kahdeksaan, nauttii yltäkylläistä elämää: sarjan lopussa Larkinit omistavat muun muassa kolme televisiota, kolme autoa (Rolls Roycen, Jaguarin ja farmariauton) sekä lämmitettävän uima-altaan. Oven pielessä seisoo kaksi aitoa haarniskaa, joiden silmikoiden takana loistavat värilliset lamput. Larkineille kalliit tavarat ja kalliit juomat eivät edusta statusta – sen tavoitteluun he suhtautuvat huvittuneen epäilevästi – vaan mukavuutta. Heidän filosofiansa on, että ihmiselle tekee hyvää, kun hän saa sitä mitä haluaa.

Tämä asenne kattaa myös muut ruumiin ilot. Pappa palvoo Mamman runsasta vartaloa (55 – 55 – 55, tuumissa ilmaistuna) ja yleensäkin naiskauneutta. Naisten muotoihin, ennen kaikkea rintoihin, kiinnitetään romaaneissa huomiota enemmän kuin nykylukijasta tuntuu sopivalta. Ajan tuomat muutokset huomaa myös siitä, että Pappa Larkinin ja muidenkin henkilöiden seksuaaliset lähentelyt eivät nykyromaaneissa olisi mahdollisia ilman kriittistä kommenttia.

Papalla on romaanisarjan mittaan useita enemmän tai vähemmän pitkälle meneviä naissuhteita. Mamma suhtautuu miehensä seikkailuihin suopean ymmärtävästi, toisinaan jopa kannustavasti, esimerkiksi silloin, kun Papan lemmenseikkailun kohteena on lähiseudun sympaattinen vanhapiika, neiti Pilchester. 

Joskus Mamman ja Papan suhde muistutti mielestäni enemmän äidin ja pojan kuin aviopuolisoiden suhdetta. Kyse saattaa tosin olla vain minusta: jos mies on poikkeuksellisen kiinnostunut naisten rinnoista ja kutsuu puolisoaan "äidiksi", minussa herää epämukavia tuntemuksia. Larkinin pariskunta ei koskaan riitele. Toisinaan Mamma korkeintaan toruu Pappaa – kuin lasta. Kun mamma käyttää hänestä koko nimeä Sidney Larkin, Pappa tietää käyttäytyneensä huonosti ja olevansa pulassa.

Myös lastensa rakkauskokeiluihin Pappa ja Mamma suhtautuvat hyväntuulisesti. Heidän mielestään kaikkiin elämän nautintoihin on syytä tutustua jo varhain. Romaanisarjasta käy ilmi, että heidän oma suhteensa alkoi, kun Mamma oli viidentoista ja Pappa vuotta nuorempi. Naimisiin he eivät ole ehtineet, eikä lapsia ole kastettu.

Lapsista ainoastaan esikoinen Mariette ja toinen tumma viettelijätär, Primrose, saavat omat persoonallisuudet. Muut lapset ovat vain taustaa, jonka tehtävänä on kai olla osoitus Larkinien vilkkaasta viettielämästä, lapsirakkaudesta ja hedelmällisyydestä.

Romaanien runsas sivuhenkilögalleria on nähty ja kuvattu huomattavasti oivaltavammin kuin Larkinien lapset. Etenkin osuvat kuvaukset köyhtyneestä maaseudun yläluokasta olivat mieleeni. Ne ovat myös osa näiden romaanien pitkän linjan viestiä: sitä, että jotain arvokasta on vähitellen katoamassa.

Tälle ensimmäiselle kolmen romaanin sarjalle on ominaista suorastaan yltiöpäinen hyväntahtoisuus ja moraalisten ongelmien sivuuttaminen. Lievää paheksuntaa kohdistetaan vain niihin, jotka eivät jaa Larkinien hedonismia. Myös lukijan mahdollisesti kriittinen asenne liukenee drinkkien, suussasulavien herkkujen ja Englannin paratiisillisen luonnon kuvauksiin. Larkinien paratiisissa synti ei vielä ole tullut maailmaan. Olenkohan ainoa, jolle Larkinit tuovat mieleen pakanalliset jumalolennot? Heidän olympolainen maailmansa on moraalin tuolla puolen. 

Pappa Larkin toteaa, että eläminen on hänen uskontonsa

– that and earth and woods and flowers and nightingales and all that sort of lark and enjoying it and not preventing other people doing so.

Käyn seuraavassa läpi sarjan romaanit ilmestymisjärjestyksessä. Listaan tähän joitakin hajamietteitä, joita lukeminen synnytti. Kerron myös juonen keskeiset tapahtumat, joten jonkin verran paljastuksia on siis tulossa. 

The Darling Buds of May (Oi ihana toukokuu)

Romaanisarjan ensimmäisen osan juoni lähtee liikkeelle siitä, että perheen esikoistytär, seitsemäntoistavuotias Mariette, epäilee olevansa raskaana. Koska kaksi mahdollista isäkandidaattia ovat tavoittamattomissa (toinen naimisissa, toinen ulkomailla), sopiva isäehdokas saadaan Larkinien sekavia ja ilmeisen lainvastaisia veroasioita selvittelevästä ujosta tarkastajasta, Cedric Charltonista. 

En ole nähnyt kenenkään koskaan tulkitsevan tätä romaania siitä näkökulmasta, että siinä joukko moraalittomia mutta hurmaavia ihmisiä korruptoi rehdin nuoren miehen. Näinhän tässä romaanissa kuitenkin käy, mutta niin voimakas on Larkinien lumous, että lukijan mielestä kaikki menee kuten pitääkin. 

Viimeisessä luvussa suunnitellaan jo herra Charltonin ja Marietten häitä. Perinteiselle moraalille annetaan sen verran periksi, että herra Charltonista ei sentään tehdä isää jonkun toisen siittämälle lapselle. Marietten raskaus osoittautuu vääräksi hälytykseksi.

A Breath of French Air (Larkinit Ranskassa)

Sarjan toinen osa kertoo Larkinin perheen ja perheeseen nyt kuuluvan herra Charltonin lomamatkasta Ranskaan. Jos ensimmäisessä osassa herra Charlton mukautui Larkinien elämäntapaan, tässä toisessa osassa Charlton puolestaan pääsee vaikuttamaan Larkineihin. Charltonin vaikutuksesta Pappa on vaihtanut sensaatiolehti Daily Mirrorin arvostettuun Timesiin. 

Pappa muuten osaa lukea mutta ei kirjoittaa, ei edes omaa nimeään. Näen tässä yhden tavan, jolla kirjailija tekee eroa itseriittoisiin kirjallisiin piireihin. Ilman kirjoitustaitoakin ihminen voi pärjätä, jopa oikein hyvin. 

Myös Ranskan matka on herra Charltonin idea. Hän on viettänyt lapsuuskesiään Ranskassa ja haluaa tutustuttaa uuden perheensä tähän lapsuutensa unelmamaahan. Romaanissa on runsaasti hyväntahtoista naureskelua ranskalaisten tavoille ja ruokatottumuksille. Tämä kanaalin ylitse nokittelu kuuluu ranskalaisten ja englantilaisten perinteisiin vähän samaan tapaan kuin meillä Pohjanlahden yli. Ranskalaisten vastaus englantilaisille on luettavissa vaikkapa Asterix Britanniassa -sarjakuvakirjassa.

Sarjan kahdessa ensimmäisessä romaanissa esiintyy myös henkilö nimeltä Iris Snow. Mielenkiintoiseksi tämän henkilön tekee se, että hänen esikuvanaan on ollut kirjailija Iris Murdoch. Kirjailija H. E. Batesin Kentissä sijaitsevan kotitalon naapurissa asui muuan majuri Bayley, joka toimi esikuvana romaanien köyhtyneelle ja nukkavierulle Prikaatinkenraalille. Majuri Bayleyn nuorin poika, John, oli mennyt naimisiin Iris Murdochin kanssa kaksi vuotta ennen Oi ihana toukokuu -romaanin ilmestymistä.

Iris Snow on ihminen, jota Pappa Larkin ei pysty ymmärtämään eikä oikein hyväksymäänkään. Hänen vartalonsa ei täytä Papan naisellisen muodokkuuden vaatimuksia; hän pukeutuu ja leikkaa hiuksensa koulutyttömäisesti; käyttää vaikeita sanoja ja on innostunut Ranskasta ja uskonnosta. Hän on selvää vanhapiika-ainesta ja neitsyt. Tämän viimeksi mainitun puutteen tosin korjaa ranskalainen kokki lomahotellin rantahiekalla.

Kirjailija H. E. Bates olisi saattanut yllättyä, jos olisi tiennyt kaiken sen, minkä nyt tiedämme todellisen Iris Murdochin mutkattomasta suhtautumisesta seksuaalisuuteen ja hänen lukuisista suhteistaan niin miehiin kuin naisiinkin.

Tämä suhtautuminen Iris Snow´hun paljastaa romaanisarjasta piirteen, joka jossain määrin häiritsi minua. Larkinien suvaitsevaisuutta ei missään vaiheessa aseteta kunnolla koetteelle. He saavat olla suvaitsevaisia itse määrittämissään rajoissa, sillä kaikki näissä romaaneissa esiintyvät ihmiset ovat rodullisesti, poliittisesti ja seksuaaliselta suuntautumiseltaan homogeenisia. Jos Iris Murdochin kaltaisen aidon boheemin kohtaaminen sai kirjailija H. E. Batesin niin sekaisin, että hänen täytyi luoda irvikuvamainen Iris Snow, voi epäillä, että näennäinen vapaamielisyys kätkee muitakin konservatiivisia asenteita.

When the Green Woods Laugh (Jälleen kotona)

Sarjan kolmannessa osassa ollaan jälleen Englannissa. Sen juoni muodostuu Papan haltuunsa saaman kartanon myynnistä lontoolaiselle nousukaspariskunnalle ja sitten oikeudenkäynnistä, johon Pappa joutuu lähenneltyään uutta kartanonomistajatarta hieman liian tulisesti. 

Pappa tajuaa itsekin välittömästi ylittäneensä tällä kertaa sopivaisuuden rajat. Oikeudenkäynnistä hän kuitenkin selviää ilman tuomiota. Ei siksi, ettei olisi tehnyt sitä, mistä häntä syytettiin, vaan siksi, että hän pystyy oikeudenkäynnissä osoittamaan silminnäkijän epäluotettavuuden. Mikä sitten teki tästä naispuolisesta silminnäkijästä kelvottoman? Se, että hän oli yöpynyt hotellissa miehen kanssa, joka ei ollut hänen aviopuolisonsa!

Kirjailija on niin ihastunut nokkelaan päähenkilöönsä, ettei hän tunnu lainkaan havaitsevan kaksinaismoraalia, joka tässä tapauksessa haisee taivaisiin asti. Tulkoon mainituksi, että kirjailija H.E. Batesista käytettiin perhepiirissä nimitystä Pop, Pappa.

Kaupungista muuttaneille maaseutu ei ole paratiisi. Sen saa lontoolainen Jerebohmin pariskunta todeta konkreettisesti. Kartanon ylläpito vaatii tuhottomasti rahaa, eivätkä isännän haaveilemat metsästysretket todellisuudessa vastaa lainkaan metsästystä esittävien taulujen reipasta ja tyylikästä tunnelmaa.

Nousukkaisiin Larkinit suhtautuvat varauksin, mutta he arvostavat ja ihailevat köyhtyneen maalaisherrasväen sivistyneisyyttä. Larkinit myös lähettävät omat lapsensa kalliisiin yksityiskouluihin. 

Kolmannessa osassa myös saadaan yksi pitkä juonen kaari päätökseen, kun ensimmäisessä osassa alkanut Marietten ja Charltonin rakkaus vihdoin tuottaa hedelmän: Mariette on onnellisesti raskaana.

Oh! To Be in England

Sarjan neljännen osan juoni kietoutuu Larkinien lasten sekä Charltonien pojan kastejuhlan järjestelyyn. Näin saadaan tarinaan vielä uudelleen mukaan neiti Dupont, ranskalainen hotellin omistajatar, johon Larkinit tutustuivat Ranskan vierailullaan. Neiti Dupontista nimittäin tulee Larkinien Oscar-pojan kummi. 

Myös neiti Dupontin ulkopuolisen silmin katsottuna Englannin maaseutu on lumoavan ihana, vaikka moni muu asia häntä kovasti ihmetyttääkin, ennen kaikkea Larkinien täydellinen uskonnottomuus. Neiti Dupont luonnollisesti kuvittelee Larkinien perheen edustavan jonkinlaista perus-Englantia, joten hänen hämmennyksensä on ymmärrettävää. Romujen ja kotieläinten täyttämä piha ja toisaalta kalliit laatuviinit ja muu ylellisyys ovat vaikeasti yhteen sovitettavissa. Tässä vaiheessa Pappa Larkin on myös ostanut kokonaisen huvipuiston ja pystyttänyt sen niitylleen. 

Neljännessä osassa mukaan tulee myös ujo pastori Candy, koko suuren lapsikatraan kastepappi, jonka Larkinien neljätoistavuotias Primrose-tytär ottaa vietelläkseen. Täysin ja perusteellisesti tämä tosin onnistuu vasta romaanisarjan viimeisessä osassa. 

A Little of What You Fancy

Romaanisarjan viimeinen osa ilmestyi seitsemän vuoden kuluttua edellisestä. Tuntuu kuin kirjailija olisi päättänyt tuoda hieman todellisen elämän tummempia sävyjä mukaan idylliseen kertomukseensa. Ehkä myös taiteellisen eheyden tavoittelu sai hänet päästämään käärmeen paratiisiin. Pidän ratkaisua onnistuneena: pimeyden rinnalla valo loistaa kirkkaammin.

Romaani alkaa aiemmista romaaneista tutulla aistillisella yltäkylläisyydellä. Se alkaa nimittäin vuoteesta, jossa Mamma ja Pappa aamutuimaan rakastelevat ja nauttivat sampanjaa ja brandya. Vielä yhteen lemmenkoitokseen valmistautuessaan Pappa saa sydänkohtauksen.

Pappa selviytyy hengissä vain niukin naukin. Ankara hoito edellyttää alkoholista, sokerista ja eläinrasvoista luopumista. Mammalle tämä uusi dieetti on suoranainen loukkaus. Hän ei voi ymmärtää, kuinka hänen herkkunsa voisivat aiheuttaa mitään terveysongelmia. Mamman leväperäinen suhtautuminen lääkärien ohjeisiin aiheuttaa vielä toisen hengenvaarallisen kohtauksen. Sen jälkeen Mammankin on mukauduttava uuteen tilanteeseen.

Kirja kertoo sitten Papan vähittäisestä toipumisesta. Sivujuonne tarinaan saadaan taistelusta, jota Larkinin perhe alkaa käydä uutta, tulevalle kanaalitunnelille johtavaa moottoritietä vastaan. Suunniteltu tie halkaisisi heidän maatilansa. Tältä osin romaani on mainio kuvaus niistä asenteista, jotka sitten reilut neljäkymmentä vuotta myöhemmin oli helppo valjastaa Brexit-taisteluun. Kuten kaksi romaanin henkilöistä toteaa, Englanti on saari ja sellaisena se myös halutaan säilyttää. Kanaalitunneli uhkaa liittää Englannin liian kiinteästi muuhun Eurooppaan. 

Romaanissa on myös hieman erikoista satiiria yhteismarkkinoita kohtaan: siinä esitetään naurettavassa valossa karkeasti käyttäytyvät ihmiset, jotka ostelevat chiantia, brietä ja etanoita, jotka nyt ovat tulleet heidän ulottuvilleen, ja suuttuvat, kun kaupassa ei ole tarjolla roquefortia. Ilmeisesti herkut ovat sallittuja vain Larkinien kaltaisille sydämellisille ihmisille, eivät kaiken maailman roskasakille. Kummallisen snobistisia asenteita pilkahtaa välillä esiin tässä suvaitsevaisuuden ylistyksessä.

Tässä viimeisessä romaanissa myös Mamma Larkinille sallitaan pieni lemmenseikkailu, mikä tuntuu tässä vaiheessa reilulta. Sen verran on Pappa Larkin jo ehtinyt huseerata eri naisten kanssa. Loppujen lopuksi romaani kuitenkin päättyy puolisoiden harmoniaan. Pitkän kuivan kauden jälkeen he ovat sarjan päättävässä luvussa jälleen yhdessä vuoteessa.

Kaiken kaikkiaan romaanisarja on viihdyttävää luettavaa. Sen tunnelma on vahvasti kesäinen. Yhtä syksyä lukuun ottamatta kaikki sarjan osat sijoittuvat kesään, lämpöön ja aurinkoon. Sarja on myös kunnianosoitus jollekin mikä on katoamassa: Englannin luonnolle ja maaseudun elämäntavalle. Varsinkin sarjan kahdessa viimeisessä osassa vaaran merkit vähitellen korostuvat.

Larkinien boheemisuus ei minua häirinnyt. Päinvastoin, olen sitä mieltä, että he eivät ole riittävän boheemeja. Siellä täällä esiin pulpahtava pikkuenglantilainen kaksinaismoralismi esti minua nauttimasta täysin rinnoin tästä monessa suhteesssa onnistuneesta yltäkylläisen ja suvaitsevan elämäntavan kuvauksesta.

Romaaneihin pohjaavia televisiosarjoja olen katsellut satunnaisesti, kumpaakaan en alusta loppuun. Olen pitänyt niistä jaksoista, jotka olen nähnyt. Näyttelijävalinnatkin ovat vaikuttaneet osuvilta. Nyt romaanit luettuani minua kuitenkin ihmetyttävät televisiosarjojen ratkaisut. Romaanisarjan alussa Mamma ja Pappa ovat noin 35-vuotiaita ja Mariette-tytär 17-vuotias. Uusimmassa televisiosarjassa Mammaa ja Pappaa esittävät kuusikymppiset näyttelijät ja Mariettenkin näyttelijä on jo kolmenkymmenen vanha. Tarinan sävy muuttuu aivan toiseksi.

H. E. Bates, The Pop Larkin Chronicles. Penguin Books 1991. Kirja sisältää seuraavat romaanit: The Darling Buds of May (1958), A Breath of French Air (1959), When the Green Woods Laugh (1960), Oh! To Be in England (1963) ja A Little of What You Fancy (1970). 582 s.

Sarjan kolme ensimmäistä osaa on julkaistu suomeksi yhteisniteenä nimellä Oi ihana toukokuu (Book Studio ja Gummerus). Suomentaja Päivi Kalenius. Ensimmäinen osa on ilmestynyt tuoreeltaan suomeksi jo vuonna 1959 Otavan sarjassa Romaaneja aikamme ihmisistä. Suomentaja S. Laitinen. Myös toinen osa on ilmestynyt suomeksi jo vuonna 1960 nimellä Tuulahdus Ranskan ilmaa.

--------------------------

Helmet 2022 -lukuhaasteen kohta 5: Kirjassa sairastutaan vakavasti.