Monen kirjan julkaisutiedoissa on nykyään maininta, että kirjaan käytetty paperi on peräisin kestävällä tavalla kasvatetuista puista. Tässä romaanissa tuo maininta on erityisesti paikallaan, sillä kirja kertoo dystooppisesta lähitulevaisuudesta, jossa metsien vastuuton hakkaaminen on ollut synnyttämässä maailmanlaajuista ympäristökatastrofia.
Romaanin nykyhetkessä – vuonna 2025 – ilmasto on muuttunut sopimattomaksi useille eläin- ja kasvilajeille. Paahteiset kuivat jaksot vuorottelevat myrskytuulien ja kaatosateiden kanssa. Riisi on lähes ainoa viljelyskasvi, josta saadaan kunnon sato. (Ainoa alkoholijuoma on tämän takia sake, jota kuluu tässä romaanissa paljon. Oslon esikaupungeissa kuulemma vielä yritetään viljellä viiniä.) Nisäkkäistä vain rotat lisääntyvät ja menestyvät.
Luultiin, että biosfäärin luhistuminen merkitsisi kaiken loppua, mutta eihän se ole lainkaan niin. Vaan juuri päinvastoin – kaikkea on enemmän, enemmän aurinkoa, vettä, tuulta, pölyä, mutaa.
Vuonna 2000 ilmestyneessä romaanissa myös ennakoidaan hengityselimiin vaikuttava pandemia, jolta yritetään välttyä eristäytymällä ja hengityssuojaimia käyttäen.
Syöpälääke on toisaalta keksitty ja ihmisten elinikä sitä myötä pidentynyt. Saatavilla on myös solujen elinikää pidentäviä telomeerihoitoja ja ihon nuorennusta. Tähän siunaukseen sisältyy kirous, sillä maapallo ei kestä lisääntynyttä väestömäärää. Yksitoista ja puoli miljardia ihmistä pallolla, jonka elonkehä yskii. Sosiaaliturva on romahtanut entisissä hyvinvointivaltioissakin. Köyhimmät elää kituuttavat nälässä ja asunnottomina.
Romaanin päähenkilö, Tyrone O'Shaugnessy Tierwater, on onnekas, koska hänellä vielä 75-vuotiaana on työpaikka ja katto päänsä päällä. Hän työskentelee eksentrisen popmuusikkomiljönääri Maclovio Pulchrisin yksityisen eläintarhan eläintenhoitajana. Pulchris on kerännyt tarhaansa uhanalaisia eläimiä, joita kukaan muu ei halua. "Niitä joita vain äiti rakastaa." Pahkasikoja, pekareita, hyeenoita, sakaaleita ja "jännityksen vuoksi" kolme leijonaa. Eläinten vastenmielisyyttä on lievennetty antamalla jokaiselle jonkin kukkasen nimi.
Tyronen rutiinit katkaisee entisen vaimon, Andrean, palaaminen hänen luokseen. Andrean ja Tyronen tiet ovat erkaantuneet Tyronen ympäristöaktivismin kiihdyttyä ekoterrorismiksi. Tyronen toistuvien vankeustuomioiden aikana Andrealla on ollut suhde toisen ympäristöaktivistin, Teon, kanssa.
Andrean myötä saapuvat muistot menneisyydestä: luontoaktivismista, metsäyhtiöihin kohdistuvista sabotaasi-iskuista, ennen kaikkea Sierrasta, tyttärestä.
Tyronen suuri virhe on ollut Sierran, hänen ensimmäisestä avioliitostaan syntyneen tyttären ottaminen mukaan ensimmäisiin mielenosoitusiskuihin. Tämä on johtanut Sierran huoltajuuden menettämiseen ja Tyronen kasvavaan katkeruuteen koko yhteiskuntaa kohtaan.
Because to be a friend of the earth, you have to be an enemy of the people.
Luonto ei kohtele hellästi ystäväänsä Tyronea. Se riistää häneltä ensimmäisen vaimon (mehiläisen pistoon), tyttären (puusta putoamiseen mielenosoituksessa hakkuita vastaan) ja lopulta työnantajan (leijonien ruuaksi). Tämän enempää en monivaiheisen romaanin juonesta paljasta.
Romaanin nykyhetkessä Tyrone kertoo minämuodossa. Takaumat 1980- ja 1990-luvuille on kerrottu hän-muodossa, mutta tällöinkin pitäydytään siinä, minkä Tyrone havaitsee ja tietää. Tämä kerrontatekniikan vaihdos auttaa lukijaa erottamaan aikatasot toisistaan, muuta tehtävää sillä ei vaikuta olevan.
Romaanin kerronnassa on selvä amerikkalainen vivahde. Tyylissä on muistumia Hemingwaysta ja kovaksikeitetyistä dekkareista. Tämän amerikkalaisen tyylin isä saattaa oikeastaan olla Herman Melville. Seuraavan T. C. Boylen sääkuvauksen voisi ujuttaa Moby Dickin ensimmäisille sivuille eikä monikaan huomaisi siinä mitään tyylillistä eroa.
It was raining the night of the powwow, a cold soulless wintry rain that wrung out the sky like an old cloth and found its way into the seams of his boots and down the collar of his jacket. He stepped out of the office and into a world from which every trace of light had been relentlessly squeezed, the moon imploded, the stars erased – there was no illumination without electricity, and electricity lit his path from the office to the car - -
Vain amerikkalaiselle tulisi mieleen kuvata sadetta, luonnonilmiötä, sieluttomaksi.
Olen tätä ennen lukenut T. C. Boylelta kaksi romaania ja joukon novelleja. Budding Prospects oli kannabiksen viljelijöistä kertova veijaritarina. Tortilla Curtain kertoo varakkaan amerikkalaisen yhteisön suojautumis- ja eristäytymispyrkimyksistä sekä toisaalta varsin koskettavasti yhden meksikolaisen siirtolaisperheen tarinan. Luin romaanin silloin, kun Donald Trump oli juuri valittu Yhdysvaltain presidentiksi ja hänen suunnitelmansa Meksikon rajalle rakennettavasta muurista oli esillä joukkoviestimissä. Boylen romaania luki kuin allegoriana sellaisesta Amerikasta, joka yrittää muurilla sulkea kaiken pahan ulkopuolelleen. Romaani sanoo mieleenpainuvasti: "Tästä muuriasiasta – se voi pitää ne ulkona, mutta katsokaa, mitä se jättää sisäpuolelle."
T. C. Boyle, A Friend of the Earth. Bloomsbury 2004. Teos ilmestyi alun perin vuonna 2000. 310 s.
--------------------------
Helmet 2022 -lukuhaasteen kohta 26: Kirja liittyy kansalaisaktivismiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat tervetulleita!