James Baldwin: Mene ja kerro se vuorilla

James Baldwinin (1924–1987) romaanin nykyhetkenä on 1930-luvun jälkipuolisko. Sen kehyskertomus sijoittuu kahteen päivään Harlemissa New Yorkissa asuvan John Grimesin elämässä. Harlem oli tuolloin pääosin afroamerikkalaisten asuttama. Ensin John täyttää 14 vuotta ja heti seuraavana päivänä hän kokee hengellisen uudelleensyntymän helluntaiseurakunnan kirkossa, jossa hänen isänsä Gabriel Grimes toimii päädiakonina.

Romaani jakautuu kolmeen osaan, joista ensimmäinen keskittyy Johnin syntymäpäivän tapahtumiin. Aamulla John siivoaa kotia kiltisti äidin pyynnöstä. Esikoisasemasta huolimatta hänellä on perheessä jollain tapaa väheksytty osa, mikä aikanaan saa selityksensä. 

Ainoastaan äiti muistaa Johnin syntymäpäivän ja antaa hänelle muutaman lantin, joilla John pääsee elokuviin. Johnin itsetuntoa kohottaa hänen menestyksensä koulussa, jossa jopa valkoihoiset opettajat ovat kehuneet häntä. Hän tuntee, että häneen kohdistuu suuria odotuksia. Hän on myös ankaran hengellisen paineen alla, sillä hänestä tuntuu, että hänen pitäisi sitoutua lopullisesti Kristuksen seuraajaksi. Seksuaaliset ajatukset ja itsetyydytys aiheuttavat kuitenkin hämmennystä. Epävarmuutta lisää hänen vihansa väkivaltaista saarnaajaisää kohtaan. 

Vihaansa ja älykkyyttään hän vaali; ne ruokkivat toisiaan. Hän eli sitä päivää varten jona isä kuolisi ja hän, John, kiroaisi hänet hänen kuolinvuoteellaan. Juuri tästä syystä Johnin sydän oli kovettunut Herraa vastaan, vaikka hän oli syntynyt uskoon ja vaikka hän koko elämänsä ajan oli ollut hurskaiden ja heidän rukoustensa ja riemunsa ympäröimä ja vaikka rukoushuone jossa he palvelivat Jumalaa oli hänelle todellisempi kuin ne monet epävakaiset kodit joissa hän ja hänen perheensä oli elänyt. 

Johnilla on kaksi nuorempaa sisarusta, Roy ja Sarah. Sarah jää romaanissa vähälle huomiolle. Roy on ilmiselvästi isän suosikki siitä huolimatta, että hän vähät välittää kirkosta ja hakeutuu maallisiin houkutuksiin, joita Harlem yltäkylläisesti tarjoaa. Johnin syntymäpäivänä Roy saa tappelussa puukoniskun kasvoihinsa. Kun isä pitää tapahtunutta äidin välinpitämättömyyden seurauksena ja uhkaa lyödä äitiä, Roy kiroaa isänsä. Seuraa vyöllä annettu selkäsauna, jonka saa loppumaan perheen vieraana oleva Florence-täti, isän sisko.

Romaanin kolmannessa ja viimeisessä jaksossa John kokee hurmoksellisen hengellisen herätyksen. Hänen kannustimenaan ei ole isän ahdistava uskonnollisuus vaan muutamaa vuotta häntä itseään vanhemman Elishan iloinen usko. Elishasta hän saa hengellisen veljen.

Mene ja kerro se vuorilla on vahvasti omaelämäkerrallinen. Ennen kirjailijaksi ryhtymistään James Baldwin toimi jonkin aikaa maallikkosaarnaajana. Tässä mielessä romaania onkin pidetty nuoren kirjailijan kehitysromaanina.

Minulle kiinnostavin oli kuitenkin romaanin keskiosa, joka on osista pisin. Siinä on käynnissä Johnin kääntymykseen johtava jumalanpalvelus. Tämän nykyhetken katkaisevat eri paikallaolijoiden muistot menneisyyden tapahtumista. Ne kertovat romaanin keskeisten henkilöiden vaiheet jossain eteläisessä osavaltiossa ja myöhemmin Chicagossa ja New Yorkissa. Luonnekuvat syvenevät ja henkilöiden käyttäytymistä selittävät salaisuudet paljastuvat. Tämän keskiosan aikana romaanin päähenkilönä on ehdottomasti saarnaaja Gabriel Grimes.

Paljastan seuraavassa melko paljon juonesta ja ennen kaikkea henkilöistä, joiden kuvaus oli mielestäni romaanin parasta antia. Romaanin suku- ja perhedraama pitää lukijan jännittyneenä hyppysissään. Oli helppo ymmärtää näitä ihmisiä, joiden elämänpiiri on kovin erilainen kuin omani, vaikka itsellänikin kyllä on vahvoja lapsuus- ja nuoruuskokemuksia herätyskristillisyyden piiristä. Uskonnollinen kielenkäyttö tuntui kovin tutulta. Niin myös romaanissa kuvattu hengellinen ylimielisyys ja siihen liittyvä tekopyhyys. Tässä romaanissa kuvattua hengellistä iloa en omista kokemuksistani muista.

Gabriel Grimes on nuorena ollut alkoholiin ja irrallisiin naissuhteisiin mieltynyt renttu. Hänen äitinsä on yrittänyt ankarilla selkäsaunoilla saada hänet muuttamaan elämäntapojaan. Väkivallan kierre Gabriel Grimesin elämässä on siis alkanut jo lapsuudessa. Sama kierre jatkuu hänen pojissaan.

Äidin sairastuminen laukaisee Gabrielissa uskonnollisen kriisin. Hän kokee hengellisen uudelleensyntymisen, ja hänet jo nuorena miehenä hyväksytään kokeneiden saarnamiesten piiriin. Gabrielin ehdoton luonne tulee näkyviin hänen moittiessaan vanhempia puhujia siitä, etteivät he leikkisissä illallispuheissaan anna hyvää esimerkkiä muille. Lukija joutuu tuon tuosta miettimään Gabrielin kääntymyksen aitoutta. Monessa suhteessa hän vaikuttaa tekopyhältä, mutta uskonnolliseen elämään sisältyy toisinaan myös ankaruutta ja jopa julmuutta, joka kohdistuu ympärillä olevien ihmisten lisäksi myös kilvoittelijaan itseensä. Ihminen voi aidosti kuvitella toimivansa toisten parhaaksi silloinkin, kun hänen käytöksensä on tuhoavaa ja aiheuttaa kärsimystä myös hänelle itselleen.

Omassa ankarassa kilvoittelussaan Gabriel kokee velvollisuudekseen mennä naimisiin itseään lähes kymmenen vuotta vanhemman hyljeksityn Deborahin kanssa. Deborah on harras kristitty, jota vieroksutaan siksi, että hän 16-vuotiaana on tullut valkoihoisen miesjoukon raiskaamaksi. Gabrielin ja Deborahin avioliitto jää lapsettomaksi.

Gabriel ajautuu suhteeseen kauniin ja nuoren Estherin kanssa. Esther on täysin välinpitämätön uskonnon suhteen. Hänen elämänsä keskittyy maallisiin nautintoihin. Kiihkeä suhde kestää reilun viikon ja sen jälkeen Gabriel katkaisee sen. Esther on kuitenkin jo raskaana. Kun asia paljastuu, Gabriel varastaa Deborahin säästämät rahat, jotta Esther pystyy muuttamaan Chicagoon.

Chigagosta Esther lähettää Gabrielille katkeran kirjeen, jossa moittii "pyhän" miehen toimintaa. Hän päättää kirjeensä toteamukseen, että vaikka hänen syntyvä poikansa joisi elämänsä jokaisena päivänä pelkästään kotipolttoista viinaa, hän silti olisi parempi mies kuin isänsä. (Suomentajan kömmähdykset varsinkin slangi-ilmauksissa tulevat parissa kohdassa esiin. Tässä hän kääntää ilmauksen "drink moonshine" kuutamon nauttimiseksi. Raamatullinen hengellisten puheiden tyyli sen sijaan tavoitetaan käännöksessä hyvin.) 

Esther kuolee synnytykseen. Poika, joka saa nimen Royal, toimitetaan isovanhemmilleen etelään. Näin Gabriel joutuu seuraamaan poikansa kasvua läheltä. Royalista tulee samanlainen hurjastelija kuin isänsäkin oli ollut nuorena. Lopulta hän kuolee korttipeliä seuranneessa puukotuksessa. Gabriel arvelee, ettei kukaan tiedä hänen synnistään, mutta Deborah on arvannut sen ja lopulta paljastaa Gabrielille tietäneensä asian. Hän on toivonut, että Gabriel olisi tunnustanut poikansa. Deborah olisi ollut valmis kasvattamaan pojan kuin oman lapsensa. 

Kun Deborah kuolee, Gabriel arvelee, että hänen häpeänsä on nyt lopullisesti piilossa. Deborah on kuitenkin kirjeessä kertonut Gabrielin aviottomasta pojasta Gabrielin sisarelle Florencelle. Florence on säilyttänyt kirjeen vuosikausia. Romaanin nykyhetkessä, ratkaisevan jumalanpalveluksen päätteeksi Florence kertoo kirjeestä Gabrielille. Hänen mielestään Gabrielin parannus on ollut vain tekopyhää puhetta, sisäisesti hän on sama "villi", joka hän on aina ollut.

Florence on ollut koko elämänsä katkera Gabrielille. Perheen vähäiset varat on käytetty Gabrielin koulutukseen, vaikka tämä ei ole siitä ollut vähääkään kiinnostunut eikä Florencen mielestä juuri mitään oppinutkaan. Florence on katkera myös siitä, miten huonosti Gabriel kohteli vaimoaan Deborahia, joka oli Florencen ystävä. Florencen oma mies, Frank, jättää vaimonsa toisen naisen takia ja kuolee Ranskassa ensimmäisessä maailmansodassa. 

Florencen katkerana osana näyttää olevan kiusattavien vaimojen toimittaminen Gabrielille. Myös Gabrielin toinen vaimo, Elizabeth, on alun perin ollut Florencen ystävä. 

Elizabethin menneisyyteen kuuluu syvä rakkaussuhde Richardin kanssa. Se päättyy, kun Richardia syytetään rikoksesta, jota hän ei ole tehnyt. Vaikka oikeus hänet vapauttaakin, Richard kokee itsensä häväistyksi ja tekee itsemurhan. Elizabethiä jää vaivaamaan, olisiko Richard menetellyt toisin, jos Elizabeth olisi ehtinyt kertoa odottavansa Richardin lasta.

Menemällä naimisiin aviottoman äidin kanssa ja adoptoimalla tämän pojan, Johnin, Gabriel Grimes uskoo sovittaneensa oman aviollisen hairahduksensa. Johnille ei romaanin missään vaiheessa paljastu, ettei Gabriel Grimes ole hänen biologinen isänsä. Se kuitenkin selittää isän ja pojan jännitteistä suhdetta, samoin kuin Gabrielin alentuvaa suhtautumista Elizabethiin, "syntiseen" naiseen. Roy ja Sarah ovat Gabrielin omia lapsia.

Tästä romaanista ei voi puhua mainitsematta rotukysymystä. Mustien ja valkoisten maailmat ovat tässä romaanissa oikeastaan täysin erillään. Kun niitä erottava raja ylitetään, mukana on aina väkivalta. Varsinkin Etelävaltioiden mustat ovat jatkuvasti väkivallan uhan alla. Esimerkkinä tästä on Deborahin raiskaus.

Romaanissa on myös voimakas kohtaus, jossa Gabriel kulkee myöhään illalla läpi kaupungin, jossa rotujen jännitteet ovat lähellä väkivaltaista purkautumista. Kaduilla on hänen lisäkseen vain valkoisten miesten ryhmiä. Gabriel ei voi katsoa valkoisia silmiin, jottei sitä tulkittaisi röyhkeydeksi. Hän kuulee katkerana, kuinka jossain miesryhmässä hänet saarnaaja-asemansa ansiosta mainitaan "hyvänä neekerinä". Kuljeskellessaan hän löytää tapetun mustan sotilaan kastroidun ruumiin. Ulkona hän myös tapaa salatun poikansa Royalin, jota yrittää varoittaa valkoisista.

Väkivalta on mukana myös pohjoisessa. Elizabethin poikaystävää Richardia syytetään ryöstöstä, vaikka ryöstön tekijät selvästi kertovat, ettei hän kuulunut joukkoon. Valkoisen todistajan mielestä Richard oli mukana, ja joka tapauksessa kaikki mustat ovat "samanlaisia". Richard ei henkisesti toivu pahoinpitelystä ja nöyryytyksestä, johon hänet syyttömänä alistetaan.

John-pojalla on myönteisiäkin kokemuksia valkoisista ihmisistä. Tämä aiheuttaa ristiriitoja hänen ja Gabriel Grimesin välille. Gabrielin mielestä valkoisten taholta ei ole mitään hyvää odotettavissa.

Romaani osoittaa myös selvästi, miksi kansalaisoikeustaistelu sai voimaa herätysliikkeistä. Niissä oli yhteiskunnallista tietoisuutta mustien asemasta ja samalla kristinuskon tuomaa ymmärrystä tasa-arvosta. Ei ole sattumaa, että Martin Luther King oli baptistipastori.

Olen jokin aika sitten lukenut irlantilaisen John Mc Gahernin omaelämäkerrallisia teoksia. Oli mielenkiintoista havaita, miten aivan samat väkivallan ja seksuaalisuuden pulmat liitettyinä uskonnollisuuteen esiintyivät niin Irlannin maaseudulla kuin New Yorkin Harlemissakin. 

James Baldwin vietti elämänsä viimeiset vuodet Ranskassa. Ilmeisesti hän ei Ranskassa kokenut syrjintää ihonvärinsä takia, mikä takasi hänelle Yhdysvaltoja paremman työrauhan. Yritin viime keväänä etsiskellä Baldwinin taloa St. Paul de Vencen pikkukaupungista – huonolla menestyksellä. Ilmeisesti taloa ei ole muutettu kirjailijan kotimuseoksi, kuten jossain vaiheessa suunniteltiin. Mahtaneeko olla enää edes pystyssä? James Baldwin sen sijaan on säilyttänyt suosionsa hyvin. Uusia painoksia hänen teoksistaan otetaan jatkuvasti. Toivottavasti ne myös säilyvät sensuroimattomina dokumentteina oman aikansa kielenkäytöstä.

James Baldwin, Mene ja kerro se vuorilla. 2. painos. Kirjayhtymä 1964. Englanninkielisestä alkuteoksesta Go Tell It on the Mountain (1953) suomentanut Reijo Tuomi. Kansi: Tapani Aartomaa. 243 s.