Félicien Marceau: Creezy

Félicien Marceaun (1913–2012) Creezy sai arvostetun Prix Goncourt -romaanipalkinnon vuonna 1969. Kyseinen palkinto on melko hyvä laadun tae, joten se rohkaisi tarttumaan tähän romaaniin. (Heti seuraavana vuonna palkinnon sai Michel Tournierin Keijujen kuningas, joka oli minulle mieleenpainuva lukukokemus.)

Luin romaanin ranskaksi mutta jälkeenpäin huomasin, että se on heti tuoreeltaan ilmestynyt samalla nimellä myös suomeksi Jukka Mannerkorven käännöksenä.

Creezy on traagisesti päättyvä rakkaustarina, jonka pääosissa ovat Creezy, mainoskuvista kaikkien tunnistama huippumalli, sekä Morlanin maaseutukaupungin äänillä (22 537 kappaletta) valituksi tullut kansanedustaja, Jacques Dubois, urallaan nousukiidossa oleva perheellinen poliitikko.

Kerron seuraavassa juonesta melko paljon, mutta takaan, että lukijalle jää vielä useita yllätyksiä juonipaljastusteni jälkeenkin. Romaani tuntui aluksi ennalta arvattavalta ja yllätyksettömältä, mutta ihmeesti se vain jäi askarruttamaan mieltäni useiksi päiviksi.

Kansanedustaja, Jacques, joka kertoo tarinaa minämuodossa yksinkertaisin, pelkistetyin lausein, on ensimmäisen kerran kiinnittänyt huomionsa Creezyyn teatterin katsomossa, mutta heidän yhteinen tarinansa alkaa varsinaisesti lentokentältä, jossa heillä kummallakin on oma kuvausryhmänsä ympärillään ja nämä ryhmät melkein törmäävät toisiinsa. 

Tässä romaanissa ei käytetä niin romanttista ilmaisua kuin kohtalo. Päähenkilöt ovat pikemminkin jonkin mekanismin osia, "kaksi robottia, jotka kävelevät kohti toisiaan", kuten Jacques toteaa. Heidät halutaan yhteiskuvaan, ja myöhemmin lentokoneessa he päätyvät istumaan vierekkäin. Creezy vaikuttaa viileältä ja etäiseltä, mutta hyväksyy sen, että Jacques ottaa häntä kädestä. Kansanedustajalle syntyy halu saada selville, mille huumorintajuttomalta vaikuttava Creezy nauraa.

Seurustelu jatkuu myöhemmin Creezyn asunnossa. Asunto on korostetun moderni ja pelkistetty. Sitä hallitsee kolme suurennettua mainosjulistetta hymyilevästä Creezystä erilaisissa eksoottisissa ympäristöissä. Jacques tuntee, että mainoskuvien katsojat pääsevät lähemmäs Creezyä kuin hän, joka on samassa huoneessa Creezyn kanssa. Creezy vaikuttaa sisäisesti yhtä tyhjältä kuin hänen asuntonsa. Sana vide, 'tyhjä, tyhjyys', toistuu romaanissa tiheästi. 

Pähkähullulla juonella Jacques saa Creezyn pelkästään espanjaa puhuvan palvelijattaren pois asunnosta. Palvelijattaresta käytetään nimitystä Neige, 'lumi', ja hänellä on merkittävä rooli romaanin loppuvaiheessa. Ehkä hän on jopa hieman ihastunut kansanedustajaan. 

Kun etäisiltä vaikuttavat rakastavaiset vihdoin ovat kahden, he päätyvät kuin päätyvätkin vuoteeseen. 

Elle avec son slip blanc, étroit et long, moi avec mon slip court, c'est comme si nous nous préparions non pour l'amour mais pour le judo. (Hän valkoisine kapeine ja pitkine alushousuineen, minä lyhyine alushousuineni, oli kuin emme olisi valmistautuneet rakasteluun vaan judoon.)

Ja hieman myöhemmin: 

En général, faire l'amour constitue un assez bon moyen de faire connaissance. Nous n'avons pais fait connaissance. (Yleensä rakastelu on melko hyvä tapa tutustua. Me emme tutustuneet.)

Lukijana aloin tässä vaiheessa jo tuskastua romaanin päähenkilöihin, jotka toimivat kuin mekaaniset lelut. Epäilemättä kirjailijan tarkoituksena on ollut kuvata päähenkilöidensä kautta modernin maailman, erityisesti politiikan sekä kaupallisen mainonnan, persoonattomuutta ja tyhjyyttä. Välillä tämä kerrotaan melko suoraan Jacquesin suulla:

Où est ton âme, ma Creezy? N'a-t-elle pas disparu, passée dans tes affiches, rongée par le ronron du casque, dispersée par les flashes des photographes? As-tu encore une âme, ma Creezy, ou n'es-tu rien d'autre que ce pacquet ravissant, fait d'un corps, d'un sourire insolent, de deux milliards de bijoux et de nerfs exaspérés? (Missä on sielusi, Creezyni? Eikö se olekin kadonnut, siirtynyt julisteisiisi, syöpynyt hiustenkuivaajan hurinaan, hajonnut valokuvaajien salamanvälähdyksiin? Onko sinulla enää sielua, Creezyni, vai oletko vain tämä hurmaava paketti, joka on tehty vartalosta, röyhkeästä hymystä, kahdesta miljardista jalokivestä ja katkeroituneista hermoista?)

Vähitellen läheisyys kuitenkin alkaa murtaa muureja, ja Creezyn ja Jacquesin rakkaussuhteeseen tulee aitoja tunnesävyjä, hellyyttä ja vihdoin jopa naurua.

Heidän tapaamisensa jatkuvat tiheästi Creezyn asunnossa sekä heidän maaseudulta vuokraamassaan talossa. Sinne he piipahtavat tuon tuosta kumpikin omalla autollaan. Creezyn tapa autoilla on holtiton. Hän ajaa nimensä mukaisesti "kuin hullu". Nimi Creezy on ranskan puhekielen väännös englannin sanasta crazy, 'hullu'. Maaseututalon entisessä lastenhuoneessa, jonka rakastavaiset ovat muuttaneet makuuhuoneekseen ja jonka maalin alta vielä kuultavat Walt Disneyn Lumikki-elokuvan kääpiöiden hahmot, Creezy kertoo haluavansa lapsen Jacquesin kanssa.

Creezyn kiillotettu ulkokuori osoittautuu suojaukseksi, rooliksi, joka kätkee alleen yksinäisyyttä ja pelkoja. Hän nukkuu unilääkkeitten avulla ja valvoo piristeiden avulla. Hän paljastaa, että ilman Jacquesia "aaveet palaavat". 

Romaani korostaa Creezyn irrallisuutta: hänellä ei ole perhettä eikä sukulaisia. Jacques ihan yllättyy, kun saa kuulla, että Creezyllä on äiti jossain Yhdysvalloissa. Jacques myös toteaa, että lupaukset ja muistot ovat kaksi sanaa, jotka eivät merkitse Creezylle mitään. Hän keskittyy täysin nykyhetkeen. Minulle Creezy toi mieleen toisen kirjallisen hahmon, josta luin äskettäin: Aamiainen Tiffanylla -romaanin Holly Golightlyn. Hollyn hahmossa on kuitenkin mukana lisäksi aimo annos huumoria.

Jacques, kansanedustaja, sen sijaan on kiinni sekä puolisossaan Bettyssä, lapsissaan Antoinessa ja Coraliessa sekä maaseutukaupunkinsa kannatusluvuissa. Hän ymmärtää, että suhteellaan Creezyyn hän saattaa särkeä sekä perheensä että uransa. Maaseudun konservatiiviset äänestäjät eivät hyväksyisi avioeroa.

Creezyn seurassa Jacques tuntee vapautuvansa. Aika venyy hänen seurassaan. Aiemmin Jacquesista tuntui, ettei hänellä ollut minuuttiakaan aikaa itselleen, mutta nyt hän löytää "kokonaisia tunteja" Creezylle. Hän myös ymmärtää, että Creezy tarvitsee häntä. Tarvitseeko hänen perheensä, jota hän on jo kauan laiminlyönyt työnsä takia?

Ranskalainen kirjallisuus otti 1960-luvulla kovasti vaikutteita eksistentialismista. Tässä romaanissa mainitaan ohimennen kertaalleen käsite mauvaise foi, 'huono usko', jolla filosofi-kirjailija Jean-Paul Sartre tarkoitti sitä itsepetosta, jossa ihminen kieltää totaalisen vapautensa. Jacquesin paini eri velvollisuuksiensa kanssa vaikuttaa kuvittavan mauvaise foi -käsitettä.

Koska Jacques myös toimii romaanin kertojana, herää kysymys hänen luotettavuudestaan. Selvästi hänellä aluksi onkin vaikeuksia tulkita oikein Creezyn persoonaa. Osittain kyse on sukupuoleen liittyvistä ennakkoluuloista. Jacquesille tulee esimerkiksi täytenä yllätyksenä, että Creezy on taitava liikenainen, jolla on menestyvä yritys Pariisissa. Myös Creezyn käytännöllisyys talon vuokraamisessa hämmästyttää Jacquesia, jonka käsitys Creezystä "hukkuneena pikku Ofeliana" tulee usein esiin romaanissa. Jacques ei myöskään ole huomannut, että hänen vaimonsa Betty on ollut pitkään tietoinen hänen salasuhteestaan.

Kahdeksan päivän sukelluslomalla Italiassa Creezyn kanssa Jacques pääsee ratkaisuun:

Nous sommes encore au fond de la mer. Libres comme au fond de la mer. Tout ce qui me paraissait absurde ne me paraît plus absurde. Criminel, n'est plus criminel. Interdit, n'est plus interdit. Je peux vivre avec Creezy. Je veux  vivre avec Creezy. Je veux combler Creezy. Une seconde, je me sens comme un homme qui titube au bord du vide. Je le sens bien, à cette minute, je n'ai plus le choix qu'entre deux phrases, également irréparables. (Olemme yhä meren pohjassa. Vapaita kuin meren pohjalla. Kaikki se, mikä minusta oli vaikuttanut järjettömältä, ei enää vaikuttanut järjettömältä. Se mikä rikolliselta, ei enää ollut rikollista. Se mikä kielletyltä, ei enää ollut kiellettyä. Minä voin elää Creezyn kanssa. Minä haluan elää Creezyn kanssa. Minä haluan täyttää Creezyn. Yhtäkkiä tunnen olevani kuin mies joka hoipertelee tyhjyyden reunalla. Tunnen sen hyvin, tällä hetkellä minulla on valittavana vain kaksi lausetta, molemmat yhtä mahdottomia korjata.)

Tuosta edellä olevasta kömpelöstä käännöksestäni saattaa tulla mieleen täytetyt eläimet. Ymmärrän Jacquesin lauseen kuitenkin niin, että hän haluaa täyttää sen tyhjyyden, joka hallitsee Creezyn elämää.

Sitten seuraa karmea katko kommunikaatiossa. Jacques tuntee, että olisi pelkuruutta olla kertomatta päätöksestään Bettylle kasvokkain. Tarkemmin selittämättä hän sanoo Creezylle, että hänen on pakko mennä kotiin Morlaniin. Creezy tulkitsee tilanteen väärin ja toimii sen mukaan. Lopun tragediassa vanhat kumppanit – rakkaus, mustasukkaisuus ja kuolema – jälleen kerran kohtaavat.

Viiden vuoden kuluttua romaanin julkaisusta sai ensi-iltansa siihen perustuva elokuva, jonka pääosissa olivat Sydne Rome ja Alain Delon. En ole elokuvaa nähnyt, mutta luin siitä juoniselosteen, josta ilmeni, että elokuvan loppuratkaisussa on tapahtumista omaksuttu tulkinta, jonka poliiseille antaa Creezyn palvelijatar Neige. Tulkinta on siis se, että  hylätyksi itsensä tunteva Creezy tekee itsemurhan. 

Jacquesin versio lopun tapahtumista on aivan toinen. Enkä usko, että hän tässä tapauksessa olisi epäluotettava, sillä hän ei yritä kaunistella tapahtumia omaksi edukseen.

Félicien Marceau, Creezy. Gallimard 1969. 197 s.

Romaani on ilmestynyt myös Jukka Mannerkorven suomennoksena. Suomenkielinen nimi on myös Creezy (WSOY 1970).