Tämän näytelmän perusjuoni on melko nopeasti kerrottu.Kohtalo on määrännyt Thessalian kuninkaan Admetoksen kuolemaan nuorena, ellei joku suostu menemään manalle hänen asemestaan. Admetos yrittää houkutella isäänsä ja äitiään ottamaan tämän taakan kannettavakseen, mutta korkeasta iästään huolimatta he pitävät elämäänsä kalliina eivätkä suostu.
Tällöin Admetoksen nuori vaimo Alcestis ilmoittautuu olevansa valmis kuolemaan miehensä puolesta. Admetos vastustelee vain nimeksi.
On Alcestiin kuolinpäivä. Kaikki hovissa surevat ja valmistautuvat hautajaisiin. Juuri silloin hoviin saapuu vieraaksi puolijumala Heracles, Admetoksen ystävä. Kestiystävyyden nimissä Admetos ei saa sanotuksi, että nyt ei ole oikein hyvä aika, vaan salaa vieraaltaan vaimonsa kuoleman. Heracles ryyppää, remeltää ja kerskuu urotöillään, kunnes yksi palvelijoista ei enää kestä tilannetta vaan kertoo Heracleelle, että tämän käytös ei sovi surutaloon.
Heracles nolostuu ja päättää sovittaa rikkeensä noutamalla Alcestiin pois manalasta. Tämän hän myös tekee ja palauttaa rakkaan vaimon kuningas Admetokselle. Näytelmä päättyy suureen sovitukseen ja onneen. Kuoro toteaa: "Antakoon tämä toivoa ihmiskunnalle."
Antiikin Kreikan kolmesta suuresta tragediakirjailijasta Euripides on suhteellisen vähäisen perehtymiseni perusteella tuntunut helpoimmin lähestyttävältä ja moderneimmalta. Vaikka hän ottaa aiheensa mytologiasta, hänen myyttiset sankarinsa ja jumalansa vaikuttavat inhimillisiltä ja heidän ongelmansa ovat ihmisen ongelmia. Hän oli kiinnostunut myös naisen asemasta ja kirjoitti näytelmiinsä vahvoja naisrooleja (Medeia muistuu heti mieleen). Tässä näytelmässä Alcestis jää miehensä ja Heracleen - ja Kuoleman - varjoon, vaikka näytelmä onkin nimetty hänen mukaansa.
Alcestis (tai suomalaisittain Alkestis) on Euripideen säilyneistä draamoista varhaisin. Sen arvellaan kuuluneen neljäntenä näytelmänä johonkin kadonneeseen tragediatetralogiaan. Yleensä tragediatetralogian neljäs näytelmä oli sävyltään keveämpi, niin sanottu satyyrinäytelmä. Vaikka Alcestis ei varsinainen satyyrinäytelmä olekaan, sen erikoinen sävy tragedian ja komedian välimailla selittynee sen asemasta näytelmäsarjassa. Heracleen juopunut örvellys surun hiljentämässä hovissa lähestyy vahvasti farssia. Olisikohan tämä peräti maailmankirjallisuuden ensimmäinen tragikomedia?
Ted Hughesin englanninnos on todella komea. Jokaisella sivulla on kohtia, jotka voisi ristipistoilla kirjailla huoneentauluiksi. Oikeastaan pitäisikin nimiösivun mukaisesti puhua Ted Hughesin versiosta; sen verran vapaasti Hughes käsittelee alkutekstiä. En löytänyt vertailtavaksi toista käännöstä, mutta olen melko varma, että Euripides ei vuonna 438 ennen ajanlaskun alkua kirjoittanut "elektroteknokraateista", "ydinpommista" tai "injektioruiskusta".
Tässä näytteeksi puhdasta ja kirkasta modernia runoa Apollo-jumalan alkusanoista:
The dead must die forever. / That is what the thunder said. The dead / Are dead are dead are dead are dead / Forever. / They return to the pool of atoms.Tekisi mieli täyttää koko tietokoneen ruutu sitaateilla, mutta en tee sitä. Jätän sinulle, kunnioitettu lukijani, saman löytämisen ilon, jonka koin itse.
Jos kirjan tarkasteluun saa sekoittaa hieman kirjoittajan henkilöhistoriaa, on helppo arvata, miksi Alkestiin tarina on houkutellut runoilija Ted Hughesia. Alkestishan tekee käytännössä itsemurhan, jotta hänen aviomiehensä voi elää ja kukoistaa. Ted Hughesin ensimmäinen vaimo, Sylvia Plath, teki itsemurhan, jonka ratkaisevana syynä väitetään olleen Hughesin uskottomuus. Mutta ei tässä kyllin: Myös Assia Wevill, jonka kanssa Hughesilla oli tämä kohtalokas avioliiton ulkopuolinen suhde, teki itsemurhan samalla tavalla kuin Plathkin: työntämällä päänsä kaasu-uuniin. Admetos-kuninkaan ristiriitoja tulviva syyllisyydentunne puolison kuolemasta on varmasti koskettanut kääntäjää läheltä.
Sylvia Plathin romaanista Lasikellon alla kirjoitin blogissani pari viikkoa sitten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat tervetulleita!