Michel Tournier: Keijujen kuningas

Michel Tournierin Keijujen kuningas on todellinen kerronnan runsaudensarvi. Se sisältää jännittävän juonen ja voimakkaita aisteihin vetoavia yksityiskohtia. Sen päähenkilö on kiehtovan monitulkintainen hahmo, yhtä aikaa hirviö ja pyhimys. Siinä on myös toiseen maailmansotaan liittyvä historiallinen kehys sekä myytteihin pohjaava tulkinta Hitlerin Kolmannesta valtakunnasta. Myös Michel Tournierin muista teoksista tutut myytit tai ajatusmallit ovat vahvasti mukana tässäkin romaanissa: Raamatun Aadamin kaksineuvoisuus, kaksoset, paimentolaisuus, vastakohtien ykseys. Juonipaljastuksia on tulossa.

Keijujen kuningas alkaa Pariisin esikaupunkialueella autokorjaamoa pitävän Abel Tiffaugesin vasenkätisillä päiväkirjamerkinnöillä vuosilta 1938-1939. Miksi vasenkätisillä? Autoa huoltaessaan Abel on satuttanut oikean kätensä ruuvimeisselillä niin, että se on täytynyt lastoittaa. Vasemman käden käyttäminen vaikuttaa avaavan Tiffaugesin mielen myyteille, ennusmerkeille ja vertauskuville. Hän alkaa hahmottaa, kuinka kohtalo on työntänyt ja työntää edelleen häntä kohti jotakin suurta ja merkittävää.

Juuri ennen päiväkirjan aloittamista Abel Tiffaugesin ja hänen naisystävänsä Rachelin suhde on päättynyt. Rachel on nimittänyt Abelia hirviöksi ja ihmissyöjäksi. Abel myöntää päiväkirjassaan olevansa "luonnostaan salamyhkäinen", joten emme saa täysin varmasti tietää, mihin Rachel sanoillaan on viitannut. Rachel ei herätä mielikuvaa erityisestä herkkätunteisuudesta, hän on pikemminkin ronskin puoleinen, joten sanat saattavat olla vain rakastavaisten kiusoittelua. Ne saattavat olla myös merkki Rachelin pettymyksestä Tiffaugesiin rakastajana, liian hätäisenä ja itsekkäänä. Saattaa niissä olla takana jotain pahaenteisempääkin.

Abel Tiffaugesin suurin mielenkiinto näyttää nimittäin kohdistuvan lapsiin. Hänen traumaattiset lapsuuskokemuksensa Pyhän Kristoforoksen koulussa ovat ehkä jollain tapaa pysäyttäneet hänen kehityksensä. Hän katselee mielellään koululaisia pihaleikeissään, ottaa heistä valokuvia ja äänittää leikin ääniä. Onko hän pedofiili? Epäilemättä, jos jaamme sanan alkumerkityksiinsä – hän rakastaa lapsia. Ehkä hän saa katselusta myös seksuaalista tyydytystä, mutta liittyykö siihen myös seksuaalista kanssakäymistä... siitä emme voi olla varmoja.

Erityisen tärkeäksi Tiffaugesille tulee Kristoforoksen, Jeesus-lasta legendan mukaan kantaneen jättiläisen, myytti. Jättikokoisena itsekin Abel Tiffauges samastuu myyttisen kantajan hahmoon. Kantamisen, forian, idea tuntuu toistuvan hänen elämässään. Jopa hänen ammattinsa autojen parissa on hänelle merkki forian keskeisyydestä hänen kohtalossaan.

Tiffauges ei erityisemmin peittele omituisuuksiaan, joten kun häntä syytetään 12-vuotiaan Martine-tytön raiskaamisesta, tekee mieli uskoa hänen olevan siihen syytön, koska hän päiväkirjassaan niin kirjoittaa. Sota pelastaa Tiffaugesin vankeudesta. Euroopan ylle on alkanut kertyä synkkiä pilviä päiväkirjan kirjoittamisen aikana: Saksa on liittänyt itseensä naapurivaltioiden alueita. Syyskuun 3. päivänä vuonna 1939 Ranska julistaa sodan Saksalle. Abel Tiffauges kuuluu ensisijaisiin kutsuttaviin, joten hänen oikeudenkäyntinsä annetaan raueta. Tiffaugesin päiväkirja päättyy tällä erää syyskuun 4. päivään. Kirjan lopulla hän palaa vielä uudestaan päiväkirjansa pariin.

Abel Tiffaugesin sotakokemukset kertoo suurimmaksi osaksi kaikkitietävä kertoja. Se, että Tiffauges pelastuu vankilalta, on hänelle jälleen merkki siitä, että kohtalo ohjaa hänen elämäänsä. Hänestä tulee ensin kirjekyyhkyjen kouluttaja – jälleen eräänlaisen kantajan, tällä kertaa viestien kuljettajan, tehtävä lankeaa hänelle. Saksalaisten sotavangiksi jäätyään hän entisen ammattinsa vuoksi pääsee lähes ilman valvontaa ajamaan Magirus-kuorma-autoa pitkin Itä-Preussin teitä. Yöt hän viettää vankileirissä, kunnes huomaa, ettei häntä valvota erityisen tarkasti. Hän alkaa yöpyä autiossa metsästysmajassa, jonka nimeää "Kanadaksi".

Vankileiriaikana läheiseltä suolta löydetään hyvin säilynyt ikivanha suoruumis ja hetken päästä vielä toinen, osittain säilynyt, mahdollisesti lapsen ruumis. Goethen runon mukaan löytö nimetään Keijujen kuninkaaksi. Runo on mukana romaanin liitteissä. Se kertoo isästä, joka ratsastaa läpi yön kuumeinen lapsi sylissään. Lapsi kuulee keijujen kuninkaan kutsun useaan otteeseen. Aamulla kun ratsu pääsee perille kartanoon, lapsi on kuollut. Abel Tiffaugesille suoruumis ja kantamisen idea runossa ovat jälleen yksi merkki siitä, että hän on edelleen kohtalon määräämällä tiellä.

"Kanadassa" hän tutustuu paitsi sokeaan saksanhirveen myös yliriistanvartijaan, joka värvää Tiffaugesin apurikseen Romintenin luonnonsuojelualueelle, josta on käytännössä tullut Herman Göringin, Saksan ilmavoimien komentajan ja valtakunnan suurjahtimestarin, yksityinen jahtipuisto.

Romaanin kuvasto on fyysisyydessään paikoin groteskia: lähes unenomaisessa kohtauksessa Göring kahlaa tapettujen saksanhirviurosten veressä, vetää niiden reidet erilleen ja kiskoo esiin niiden kivekset, koska uskottiin kuohimattoman lihan pilaantuvan nopeasti. Lähes hellyydellä ja äärettömän yksityiskohtaisesti kuvataan myös hevosen ulostamista, joka kiehtoo Tiffaugesia. Hänen myyttien kiehuttamissa aivoissaan saksanhirvi edustaa "falloforista enkeliä" ja hevonen "anaalienkeliä, ulostuksen toteemieläintä".

Luin tätä romaania koronataudissa ja välillä tuntui, että olin itse kuumehoureissa keksinyt romaaniin kohtauksia. Aamuisin kuumeen laannuttua selasin taaksepäin ja totesin, että kuumetta tässä totisesti on, mutta ei minun.

Seuraavassa vaiheessa Abel Tiffauges päätyy omasta toiveestaan Kaltenbornin linnan autonkuljettajaksi ja tallirengiksi. Kaltenbornissa toimii napola. Napolat olivat natsi-Saksassa toimivia sotilaskoulutukseen painottuvia eliittisisäoppilaitoksia. Lapset otettiin niihin 12 vuoden ikäisinä ja he lähtivät pois 18-vuotiaina, yleensä SS:n tai armeijan eri aselajien palvelukseen. Abel Tiffaugesin mielessä napolat yhdistyvät Keijujen kuninkaaseen, joka houkuttelee lapset pimeälle puolelle, Hitlerin veriuhriaatteeseen ja lapsenmurhaan.

Tässäkin romaanissa, samoin kuin Meteorit-romaanissa, josta olen kirjoittanut aiemmin, myyttisten viittausten verkosto käy paikoin niin raskaaksi, että se alkaa häiritä sujuvaa tarinankerrontaa, joka kuitenkin on mielestäni parasta tässä romaanissa. Romaaniin on kirjoitettu sisälle myös myyttisen ylitulkinnan kritiikki. Kaltenbornin kreivi, joka yhä asuu linnassaan, on samanlainen mytomaani kuin Abel Tiffaugeskin. Hänen myyttinen kuvastonsa on peräisin Ilmestyskirjasta. von Kaltenborn kuitenkin varoittaa Tiffaugesia:

Oletteko te lukenut Johanneksen ilmestystä? Sen taivaalla näytellään suurenmoisen kauhistuttavia kohtauksia, siellä on mielikuvituseläimiä, tähtiä, miekkoja, kruunuja, tähtikuvioita, suunnaton arkkienkelien, valtikoiden, valtaistuinten ja aurinkojen sekasotku. Ja se kaikki on vertauskuvaa ja merkkiä, kiistattomasti. Mutta älkää yrittäkö ymmärtää eli löytää jokaiselle merkille asiaa, johon se viittaa. Sillä ne symbolit ovat diaboleja: ne eivät viittaa enää mihinkään. Ja niiden kyllästymispisteestä syntyy maailmanloppu.

Tiffaugesin erityislahjat huomataan Kaltenbornissa pian ja hänestä tulee lähiseudun vanhempien silmissä hirviö, joka mustalla hevosellaan ja mustan koiralaumansa kanssa ratsastaa pitkin maaseutua etsien sopivia lapsia siepattavaksi napolaan. Tiffaugesin lapsirakkaus saa täälläkin erikoisia muotoja: hän piehtaroi lasten irti leikatuissa hiuksissa, katselee alastomia lapsia ja syö lasten korvavahan "hunajaa". 

Lopussa Abel ymmärtää raamatullisen nimensä osoittavan hänen olevan paimentolaisten sukua. Hän on Abel, jonka tulee pelastaa linnaan tuomansa juutalaispoika Kainilta, jota Saksa edustaa. Liittoutuneiden hyökkäyksessä tuhoutuvan Kaltenbornin raunioissa Abel Tiffaugesin kohtalo viimein täyttyy kirjaimellisesti lapsen kantajana.

Olipa melkoisen hurja kirja!

Michel Tournier, Keijujen kuningas. Otava 1983. Ranskankielisestä alkuteoksesta Le Roi des Aulnes (1970) suomentanut Annikki Suni. Kannen kuva: Tadeusz Piskorski. 382 s.

-------------

Helmet 2022 -lukuhaasteen kohta 27: Kirjaa on suositellut toinen lukuhaasteeseen osallistuva. Jotakin syötäväksi kelvotonta -blogin Gregorius suositteli tätä Meteorit-romaanista kirjoittamani blogitekstin kommenttiosiossa. Merci, frère Gregorius!