Rebecca West: Lähde tulvii / This Real Night / Cousin Rosamund

Vuonna 1956 Rebecca West (1892–1983) julkaisi romaanin The Fountain Overflows, joka kertoo Aubreyn taiteellisen perheen elämästä 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Romaani ilmestyi tuoreeltaan suomeksi nimellä Lähde tulvii (1957). Maija-Liisa Virtasen erinomainen suomennos on edelleen sujuvaa nykysuomea. 

Rebecca Westin kuoleman jälkeen paljastui, että Lähde tulvii on neliosaiseksi suunnitellun romaanisarjan ensimmäinen osa. Muita valmistuneita osia ei valitettavasti ole julkaistu suomeksi. Lähde tulvii on yksinäänkin lukemisen arvoinen raikas perhetarina, mutta monet sen tapahtumat saavat selityksensä vasta myöhemmissä osissa. Myös henkilöiden luonnekuvat syvenevät.

Romaanisarjan nimeksi piti tulla Cousin Rosamund – a Saga of the Century. Sarjan toisen osan koneella kirjoitettu käsikirjoitus oli valmiina kirjailijan kuollessa, ja se julkaistiin postuumisti vuonna 1984 nimellä This Real Night. Tämä toinen osa kuljettaa päähenkilöt ensimmäiseen maailmansotaan asti. Myös kolmannesta osasta kaksi kolmasosaa oli valmiina, lopun editoi käsin kirjoitetusta alkuversiosta julkaisukuntoon Rebecca Westin sihteeri. Kolmas osa – Cousin Rosamund – ilmestyi vuonna 1985. Se päättyy vuoden 1929 pörssiromahdukseen Yhdysvalloissa. Victoria Glendinning kirjoitti kolmanteen osaan jälkisanat, joissa on mukana Rebecca Westin lyhyt synopsis sarjan viimeisen osan tapahtumista. Sen oli määrä päättyä Nürnbergin oikeudenkäynteihin toisen maailmansodan jälkeen. Rebecca West oli toimittajana ollut mukana Nürnbergissä.

Sukutarinassa ovat keskiössä ihmiset. Romaanisarjassa ei siinä mielessä ole muuta juonta kuin se, miten ihmiset kohtaavat uudet elämänvaiheet ja maailman muutokset. Siinä on kylliksi: olen pari viikkoa nauranut ja itkenyt romaanisarjan henkilöiden kanssa. Enkä nyt yhtään liioittele enkä puhu vertauskuvallisesti. 

Yritän tässä kertoa tärkeimmistä henkilöistä kaikkien julkaistujen osien pohjalta. Paljastan näin monia seikkoja, jotka kirjasarjan lukijalle paljastuvat vasta vähitellen. Mikäli päätät itse lukea romaanit, jätä selostukseni lukematta. En tosin usko, että paljastukset haittaavat lukunautintoasi. Esimerkiksi kirjailija Yiyun Li on kertonut lukevansa tämän romaanisarjan uudelleen ainakin kerran vuodessa.

Aubreyn perheen isä Piers on epäkäytännöllinen ja huikentelevainen lehtimies, jolla on vaikeuksia taloudenpidossa ja työpaikkojensa säilyttämisessä. Romaanin alkupuolella hän onnistuu saamaan päätoimittajan paikan lontoolaisesta paikallislehdestä. Perhe muuttaa Edinburghista Etelä-Lontoon Lovegroven kaupunginosaan, taloon jossa Piers on viettänyt osan lapsuuttaan. Entinen säätyläisperheiden asuma-alue on vähitellen muuttumassa työläiskaupunginosaksi. Isän toimintaa kuvaa hyvin se, että hän on Edinburghista lähtiessään myynyt lupaa kysymättä vaimonsa arvokkaat perintöhuonekalut ja käyttänyt rahat epäonnistuneeseen sijoitukseen.

Isä osaa olla myös hurmaava. Hän nikkaroi upeita yksilöllisiä nukkekoteja ja linnoituksia joululahjaksi jokaiselle lapselleen ja kertoo heille niissä asuvien henkilöiden ihmeellisiä elämänkohtaloita.

Isän poliittiset mielipiteet eivät asetu totuttuihin kaavoihin. Hänellä on yläluokkaiseen taustaansa sopivia asenteita. Hän esimerkiksi katsoo, että yksityinen omistusoikeus on turva valtiota vastaan. Toisaalta hän liittoutuu anarkistien ja sosialistien kanssa puolustaessaan varattomien ihmisten oikeutta huokeaan ja terveelliseen margariinin, jonka vointuottajat haluaisivat värjäyttää purppuran väriseksi synnyttääkseen ennakkoluuloja sitä kohtaan. 

Isän ehdoton oikeudenmukaisuus tulee esiin, kun hänen tyttäriensä koulutoverin äitiä, Queenie Phillipsiä, syytetään aviomiehensä myrkyttämisestä.  Isä on vakuuttunut siitä, että oikeusjutun tuomari on mielenvikainen ja puolueellinen. Hän on valmis todistamaan tämän lehtikirjoituksissaan siitä huolimatta, että nämä paljastukset veisivät hänet vankilaan kunnianloukkauksesta. Samaan aikaan isä on täysin varma siitä, että Queenie todellakin on murhannut miehensä. Isän ponnisteluiden ansiosta Queenien kuolemantuomio muutetaan vankeusrangaistukseksi.

Queenien sisar Lily Moon ja tytär Nancy muuttavat oikeudenkäynnin ajaksi Aubreyn kotiin asumaan. Romaanisarjassa Aubreyn perhe kasvaa useilla tällaisilla "adoptoiduilla" perheenjäsenillä, joiden vaiheita seurataan sitten yhtä tarkasti kuin perheen omiakin jäseniä.

Piers Aubrey näkee tuskallisen selvästi, mihin maailma on ajautumassa. Hän ennustaa muun muassa fasismin nousun. Kun hänen maailmantuskansa saavuttaa lakipisteensä Lähde tulvii -romaanin lopussa, hän lähtee perheensä luota ja katoaa. Varmuutta hänen kohtalostaan ei saada myöhemmissäkään romaanisarjan osissa, mutta luultavasti hän on pian lähtönsä jälkeen surmannut itsensä.

Perheen äiti Clare on ollut ammattipianisti, mutta luopunut urastaan säveltäjäveljensä kuoleman jälkeen. Huumorintajuinen Clare on tarkka ihmistuntija. Hän ihailee miestään, jota pitää nerona, mutta ymmärrettävästi Piersin taloudellinen holtittomuus saa hänet lähes neuroottisen huolestuneeksi. Äiti-Claren kautta musiikista on tullut perheessä lähes uskonto. Kaikki lapset soittavat. Eksentrinen äiti on omistautunut lapsilleen, mutta hän imee lämpönsä piiriin myös koko joukon muita ihmisiä, joista tulee kuin perheenjäseniä. 

Perheenisän katoamisen jälkeen paljastuu, että rouva Aubreylla on ollut arvokkaita tauluja, joita hän on miehelleen väittänyt kopioiksi. Näiden taulujen myynnistä saaduilla tuloilla perhe pystyy elämään niukkaa mutta taloudellisesti huoletonta elämää. Rouva Aubrey tuntee kuitenkin suuria tunnontuskia siitä, että lastensa tulevaisuuden turvatakseen hän on joutunut olemaan epärehellinen miehelleen.

Taulujen myynnissä rouva Aubreyta auttaa hänen miehensä entinen työnantaja, taiteeseen intohimoisesti suhtautuva juutalainen miljonääri Morpurgo. Herra Morpurgostakin tulee perheen lisäjäsen ja ymmärtäväinen tuki kaikille perheenjäsenille.

Rouva Aubrey käy tyttärineen myös vieraisilla Morpurgojen kotona. Siellä paljastuu eräänlainen perhehelvetti. Morpurgojen varakas mutta kylmä perhe on kuin irvokkaasti vääntynyt peilikuva Aubreyn perheestä. Rouva Morpurgon kammottava ylimielisyys ja epäkohteliaisuus vieraita kohtaan ja Morpurgon tyttärien ivallisuus aiheuttavat kärsimystä herra Morpurgolle. Hän tuntee olevansa enemmän kotonaan Aubreyn perheessä. 

Aubreyn perheeltä puuttuu täysin sosiaalinen rajoittuneisuus: heille ihmisen luokka-asemalla ei ole mitään väliä. He ystävystyvät kenen tahansa kanssa, kunhan tämän mielipiteet tai luonne herättävät heidän mielenkiintonsa. Herra Morpurgo on tässä suhteessa heidän kaltaisensa. Tämän piirteen ansiosta kirjasarja antaa laajan kuvan englantilaisesta yhteiskunnasta.

Perheessä on neljä lasta. Lähde tulvii -romaanin aikana lapset kasvavat alle kymmenen ikäisistä teini-ikään. Cordelia on lapsista vanhin. Mary ja Rose ovat kaksi vuotta nuoremmat kaksoset. Nuorin lapsi, Richard Quin, joka on romaanin alussa vasta taapero, on saanut nimensä isän kuolleen veljen mukaan. 

Cordelian pyrkimys ammattiviulistiksi on yksi sarjan ensimmäisen osan keskeisiä tapahtumasarjoja. Itsepäinen Cordelia saavuttaa suuren teknisen osaamistason, mutta Clare-äidin ja sisarustensa mielestä hän on täysin epämusikaalinen, vaikka hänellä – samoin kuin Richard Quinilla – onkin absoluuttinen sävelkorva. Ilmeisesti Cordelian ongelmana on jonkinlainen taiteellisen maun puute. Äiti ei voi tämän vuoksi kannustaa Cordeliaa soittoharrastuksessaan mutta ei toisaalta haluaisi tämän joutuvan pettymään.  

Cordeliasta puuttuu muun perheen boheemisuus. Hän on kuin ankanpoika joutsenten perheessä. Koulussa hän menestyy hyvin. Hän on opettajien suosikki. Yksi opettajista, neiti Beevor, pitää Cordeliaa ihmelapsena, jota tämän oma perhe ei ymmärrä. Sekä Cordelia että neiti Beevor joutuvat lopulta pettymään, kun puolueeton asiantuntija antaa murhaavan lausuntonsa Cordelian lahjoista. Cordelialta pettymys vie melkein hengen. Äiti Clare Aubrey päätyy neiti Beevorin lohduttajaksi. Lämmöllään hän vetää neiti Beevorin pysyväksi osaksi perhepiiriä, kuten käy ilmi sarjan myöhemmissä osissa.

Cordelia solmii myöhemmin varakkaan avioliiton. Nuoremmista sisaruksista tuntuu kuin he olisivat olleet häikäilemättömiä hevoskauppiaita, jotka ovat myyneet vaarallisen hevosen kaupunkilaistollolle. Cordelian itsepäisyys ja itsekkyys tuntuvat kuitenkin katoavan avioliiton myötä. 

Cordelian muutos on väliaikainen. Hänen itsekkyytensä palaa pahimmalla mahdollisella hetkellä, kun perhe yrittää selviytyä suuresta surusta.

Mary ja Rose ovat molemmat lahjakkaita pianisteja. Lähde tulvii -romaanin lopussa he molemmat saavat opiskelustipendin ammattiin johtaviin musiikkiopintoihin. Koska kaksi ammattipianistia ei voi kilpailla keskenään samannimisinä, sovitaan, että Mary ottaa taiteilijasukunimekseen äitinsä tyttönimen Keith.

Rose on temperamentikas ja rohkea. Sekä Rose että hänen äitinsä ovat “vimmaa ja tuskaa tulvivia lähteitä”, varsinkin silloin kun heitä kohdellaan alentuvasti. Mary puolestaan vetäytyy mielellään taka-alalle. Aikuisena kaksoset matkustelevat ympäri maailmaa konserttipianisteina. Mary järkyttää sisartaan, kun toteaa, että inhoaa suosionosoituksia ja soittaisi mieluiten tyhjille saleille.

Naiseksi tulo on Rosen ja Maryn mielestä typerää. Se, mitä he ovat vanhempiensa suhteesta oppineet, saa heidät suhtautumaan torjuvasti avioliittoon. Rose myös tuntee olevansa eristyksissä muista oman ikäisistään. Ammatillisen uran tavoittelu tekee hänestä sopimattoman aviopuolisoehdokkaan ylemmän keskiluokan tai yläluokan nuorille miehille.  

Kolmannessa osassa Rose yllättäen huomaa rakastavansa säveltäjä Oliveria. Herra Morpurgon lausahdus: "There is no substitute for sex" on yksi avain Rosen elämän käännekohdassa. Rose toteaa, ettei mene naimisiin tehdäkseen hyvää tai korjatakseen jotain, vaan koska haluaa olla onnellinen. Rosen seksuaalinen nautinto on kuvattu voimakkaasti ja uskomattomalla lämmöllä. Tämä osuus on peräisin siitä osasta käsikirjoitusta, joka oli olemassa ainoastaan käsin kirjoitettuna versiona. On luultavasti meidän lukijoiden onni, että Rebecca West ei ehtinyt editoida pois tämän jakson raikkautta.

Richard Quin on pikkulapsesta lähtien monen alan huippulahjakkuus. Hänen luonteensa on poikkeuksellisen lempeä ja valoisa. Hän ystävystyy nopeasti mitä erilaisimpien ihmisten kanssa. Hänen lahjakkuutensa huilun soitossa voisi johtaa ammattiin, jos hän viitsisi harjoitella enemmän. Hän suunnittelee vakavasti myös runoilijan uraa.

Richard Quin päätyy sarjan toisessa osassa mukaan ensimmäiseen maailmansotaan. Hän kuolee heti päästyään rintamalle. Richard Quinin viimeinen yö ennen rintamalle lähtöä on vaikea. Hän tuntuu aavistavan kohtalonsa, ja tuntee suurta houkutusta tavalliseen yksinkertaiseen elämään. Kohtaus toi mieleeni Jeesuksen Getsemanessa – tuskin sattumalta, Richard Quinissa Rebecca West kuvaa eräänlaista pyhimystä.

Perheen kotiapulainen Kate on myös osa perhettä. Perheen lapset vierailevat Katen ja tämän äidin kodissakin.

Lähde tulvii -romaanin – kuten koko romaanisarjan – kertojana toimii Rose. Hän mainitsee ohimennen, että kertoessaan lapsuudestaan hän kuvaa yli viisikymmentä vuotta sitten tapahtuneita asioita. Tästä ajallisesta välimatkasta syntyy kaksoisvalotus, sillä enimmäkseen Rose pitäytyy lapsi-Rosen näkökulmaan ja tulkintoihin tapahtumista. Vain harvoin hän antaa taustatietoja jotka eivät ole kuuluneet lapsen kokemuspiiriin: “Kaiken tämän sain tietää vasta myöhemmin”, hän mainitsee kerran.

Romaanin kielessä ei kuitenkaan ole mitään lapsenomaista, joten lukijalta saattaa jäädä huomaamatta, että Rose ei paljasta kaikkea sitä, minkä aikuinen luonnollisesti tietää. Esimerkiksi Piers-isän avioliiton ulkopuolinen suhde pormestarin vaimon kanssa lukijan on pääteltävä itkuisen pormestarin vierailusta Clare-äidin puheilla. Luonteelleen uskollisena Clare onnistuu lohduttamaan kärsivää miespoloista. 

Hämmentävintä tämä lapsen näkökulman käyttäminen on kohtauksessa, jossa Rose vierailee äitinsä kanssa pikkuserkkunsa Rosamundin kotona. Rosamundin isä Jock on Clare-äidin serkku. Rosamundin äiti Constance on ollut Clare Aubreyn koulutoveri. Saapuessaan kylään Rose toteaa, että Constancen ja Rosamundin kotona riehuu poltergeist. Harja lentää oven läpi, kattilat lentelevät, verhot repeytyvät irti tangoistaan. Rose kuvaa ilmiöt täysin todellisina. Samalla tavalla hän kertoo myös heillä kotona olevista mielikuvitushevosista ja -koirista sekä Rosamundin mielikuvitusjäniksestä. Poltergeist saattaa siis olla vain merkki Rosen vilkkaasta mielikuvituksesta. Näin hän itsekin aikuisena ajattelee.

Rosamundin kodin poltergeistiin palataan myöhemmin. Clare-äiti vihjaa, että outojen tapahtumien taustalla saattoi olla Jockin, Rosamundin isän, kiusanteko. Jock on menestyvä liikemies, lahjakas huilisti, joka kuitenkin kärsii jonkinlaisesta depressiivisestä pessimismistä, toivottomuutta aiheuttavasta maailmantuskasta kuten Aubreyn perheenkin isä. Jock eristäytyy perheestään ja käyttää isoja rahasummia tuomalla ulkomailta meedioita Lontooseen. Perheelleen hän ei anna riittävästi rahaa elämiseen, vaan Constance ja Rosamund joutuvat tekemään ompelutöitä saadakseen lisää rahaa. Pitkiä aikoja Constance ja Rosamund asuvat Aubreyn perheen lisäjäseninä. Lapset suhtautuvat Rosamundiin kuin siskoonsa.

Poltergeistilla on myös symbolista merkitystä. Rosen mielestä Jockin viulunsoitto on osa samaa hävitystä, jonka räyhähenget ovat saaneet aikaan. Jockin viulunsoitto on pätevää mutta arkista, tuttua, se tulee maailmasta jossa “taide ei ollut löytö, vaan koristus”. Äitinsä soittoa Rose vertaa kirkkoon, jonka jumala on vasta ilmestymäisillään. Näin poltergeist siis asettuu teoksen maailmassa yllättävästi tuhovoimaisen arkipäiväisyyden, mitättömyyden, vertauskuvaksi, taiteen vastakohdaksi. Rosamundin kodissa hallitsee arki, Aubreyn kodissa taide. 

Rosamund herättää kaikissa myönteisiä tunteita. Hän on kaunis ja sopuisa. Hänestä saa aluksi hieman yksinkertaisen vaikutelman. Hän ei menesty erityisen hyvin koulussa, paitsi käsitöissä ja kotitaloudessa. Hän änkyttää. Hän ei omasta mielestään ole musikaalinen, mutta huomaa heti, kun pianon viritys ei ole täysin kohdallaan. Hän on myös jonkinlainen šakkilahjakkuus, edes isä Aubrey ei pärjää hänelle. Jo nuorena Rosamund löytää kutsumuksensa sairaanhoidosta.

Rebecca Westille Rosamund oli selvästi romaanisarjan avainhenkilöitä, mikä käy ilmi siitä, että hänet mainitaan nimeltä koko sarjalle suunnitellussa nimessä.

Sarjan kolmannen osan (Cousin Rosamund) loppuun liitetyissä Victoria Glendinningin jälkisanoissa on lainattu Rebecca Westin luonnehdinta romaanisarjansa kokonaismerkityksestä. Hän yritti kuvata toisaalta ihmisiä, joiden elämänpiirinä on taide, ja toisaalta ihmisiä, joiden elämänpiiri on hengellinen tai uskonnollinen. Mielestäni romaanissa on myös kolmas elämänpiiri: käytännöllinen. Moni romaanin henkilöistä elää vain yhdessä elämänpiirissä, jotkut kahdessa. Kaikissa kolmessa piirissä toimivat ongelmitta vain Richard Quin ja mahdollisesti Rosamund. Rosamund tosin ei ole suoranaisesti taiteellinen, mutta kuten hän itse toteaa, sairaanhoito on hänen musiikkiaan. Hän onnistuu siis yhdistämään käytännölliseen työhönsä taiteellisen asennoitumisen. Mary osoittaa ymmärrystä sanoessaan: "Niin, hän ei ehkä ole muusikko, mutta hän on sitä, mistä musiikki puhuu."

On hyvä huomata, että romaanisarja ei arvota eri elämänpiirejä. Täysin käytännöllisessä elämänpiirissä elävät ihmiset voivat olla hyviä ja onnellisia. Rose-kertojan mukaan he voivat saavuttaa siinä jonkinlaisen pyhyyden. Toisaalta hengellisen elämänpiirin ihmiset voivat olla käytännöllisessä elämässään kaoottisia kuten aatteidensa vuoksi marttyyriksi valmis isä Piers Aubrey tai suorastaan pahoja kuten Jock-serkku tai romaanisarjan lopulla esiintyvä säveltäjä Jasperl.

Sarjan kolmannessa osassa Rosamund menee yllättäen naimisiin upporikkaan nousukkaan, laillisuuden rajalla tasapainoilevan liikemiehen, fyysisesti epämiellyttävän Nestor Ganymedioksen kanssa. Mies on sitä mieltä, että rikkaalla miehellä pitää olla kaunis vaimo ja että kauniilla naisella pitää olla rikas mies. Sehän on vain luonnollista. 

Miehen sukujuuret vaikuttavat levittäytyneen Turkkiin, Kreikkaan ja koko Lähi-itään. Olikin huvittavaa, että Rose ja Mary ensimmäiseksi kuultuaan Rosamundin avioliitosta, arvelevat miehen nimen perusteella, että tämä saattaisi olla suomalainen tai ruotsalainen. 

Rosamund alkaa välittömästi elää miehensä rinnalla paikasta toiseen liikkuvaa kansainvälistä jetset-elämää, johon kuuluvat esimerkiksi juhlat, joissa osallistujien viihdykkeenä on villieläimiä. Rose ja Mary eivät pysty käsittämään, mitä Rosamundille on tapahtunut. Onko hänet ostettu rahalla ja ylellisillä tavaroilla?

Sarjan kolmannessa osassa, kun kertoja-Rose on jo naimisissa ja kertoo aviomiehelleen lapsuutensa poltergeist-kokemuksesta, mies sanoo, että useimpien poltergeist-ilmiöiden takana on huomiota haluava lapsi. Hän huomauttaa, että poltergeist-ilmiöt loppuivat kuin seinään samalla hetkellä kun yksinäinen Rosamund sai Rosesta ystävän. Se, että Rosamund olisi pystynyt tällaiseen ilkeyteen ja juonitteluun, ei kuitenkaan sovi Rosen käsitykseen pikkuserkustaan.

Rosamundin lopullinen kohtalo ja erikoisen käytöksen syyt olisivat paljastuneet vasta romaanisarjan neljännessä osassa, jota ei koskaan kirjoitettu. Siinä myös Rosamund olisi paljastunut samankaltaiseksi pyhimykseksi kuin oli ollut Richard Quin. Rosamundilla on ollut kyky häivyttää epätoivo. Rosen aviomies Oliver arvelee, että hänessä on ollut pyhimyksille ominaista moraalista nerokkuutta. Rosamundin moraaliset valinnat vievät hänet lopulta kuolemaan Belsenin vankileirillä.

On hyvä huomata, että Rose on jossain määrin epäluotettava kertoja. Hän säntää tulkintoihin, on äkkipikainen ja "brutaali", kuten hänen äitinsä toteaa. Hän on myös erittäin hauska kertoja. Kerronnan kevyen sävyn Rose itse selittää: “Emme olisikaan voineet kestää lapsuusaikaamme, ellemme olisi kehittäneet itsessämme taitoa olla välittämättä kaikesta epämiellyttävästä niin kauan kuin sitä ei ollut pakko ottaa huomioon.”

Rose, Mary ja Cordelia ovat voimakkaita tahtoihmisiä. Heidän äitinsä toivookin, että heissä olisi vähemmän Macbethia, Othelloa ja kuningas Learia ja vähän enemmän Hamletia. Rosamund ja Richard Quin haluavat vain, että heistä pidetään – kuten Richard Quin itse toteaa. Kuitenkin kun lapset haluavat saada jotain aikaan, esimerkiksi äidille levähdystuolin Kew Gardenissa tai äidin heittämään pois iänikuisen hylkeennahkajakkunsa, juuri Richard Quin ja Rosamund pannaan asialle. Heissä on myös käytännöllistä toimintakykyä.

Romaanisarja kuvaa myös yhteiskunnan muutosta hyvin henkilökohtaisella tasolla. Naisten asema ja osallisuus yhteiskunnassa on muutoksessa. Myös vaatetus muuttuu. Hameen helma vuoroin nousee ja laskee. 1920-luvulla Rose ja Mary jatkavat Empire-tyylisiin asuihin pukeutumista, koska ovat niihin mieltyneet eivätkä halua alistua Chanelin naisille tyrkyttämiin “hirvittäviin univormuihin”.

Autot tulevat katukuvaan ensin hevosvaunujen rinnalle ja sitten niiden tilalle. Monet vanhemmat ajurit autonkuljettajiksi siirryttyään eivät osaa olla maiskauttamatta liikkeelle lähdettäessä.

Kolmannessa osassa analysoidaan myös Yhdysvaltoja. Syyn tähän antavat Rosen ja Maryn konserttikiertueet sekä kaikkialle maailmaan vaikuttava vuoden 1929 pörssiromahdus.

Se miksi romaanisarja ei valmistunut kokonaan, johtui Victoria Glendinningin jälkisanojen mukaan suurelta osin Rebecca Westin henkilökohtaiseen elämään liittyvistä syistä. Romaanisuunnitelmaan sisältyy myös iso rakenteellinen ongelma. Kolmas osa päättyy vuoteen 1929. Neljännen osan oli määrä käsitellä vuotta 1945. Väliin jää noin viidentoista vuoden aukko. Ei voi ajatella, että romaanisarjan henkilöt muuttumattomina hyppäävät aukon yli tai nukkuvat tuon ajan Ruususen unta. Mahdollisesti Rebecca West on ymmärtänyt, että hänen romaanisarjansa olisi tarvinnut vielä yhden lisäosan. Siihen hänellä ei ehkä enää ollut voimia.

Täytyy kuitenkin olla kiitollinen, että tämä romaanisarja on ylipäätään julkaistu tässä vaillinaisessa muodossaan. Se on tällaisenaankin jättimäinen saavutus. 

Rebecca West, Lähde tulvii. WSOY 1957. Englanninkielisestä alkuteoksesta The Fountain Overflows (1956) suomentanut Maija-Liisa Virtanen. 361 s.

Rebecca West, This Real Night. Virago Press 1987. Teos ilmestyi alun perin vuonna 1984. Kannen kuvassa Auguste Renoirin maalaus "Lady at the piano" (1875). 266 s.

Rebecca West, Cousin Rosamund. Virago Press 1988. teos ilmestyi alun perin vuonna 1985. Jälkisanat Victoria Glendinning. Kansikuvassa William Paxtonin maalaus "Glitter". 295 s.