perjantai 25. maaliskuuta 2022

Elizabeth Jane Howard: Something in Disguise

Elizabeth Jane Howardin romaanissa on nimensä mukaisesti "jotain valepuvussa". Sen muutamat keskeiset henkilöt piilottavat todellisen karvansa – ja sorkkansa – aivan loppusivuille asti. Myös romaani itse yllättää lukijan samalla tavalla. Kertomus, joka vaikuttaa kepeähköltä kuvaukselta parisuhteiden ongelmista 1960-luvulla, osoittautuukin kylmäävän makaaberiksi psykologiseksi kauhutarinaksi. Stephen King Jane Austenin mekossa. Brittiläisessä kirjallisuudessa samantapaisia lajityyppien miksauksia ovat harrastaneet myös esimerkiksi Muriel Spark ja William Trevor.

Romaanissa päästään sisään puolen tusinan päähenkilön ajatuksiin vapaan epäsuoran esityksen kautta. Näkökulmahenkilö vaihtuu tiheästi; näillä vaihdoilla luodaan ja ylläpidetään jännitteitä onnistuneesti. Romaani houkuttelee lukemaan aina hieman eteenpäin. Älä siis jätä lukemista myöhäiseen iltaan, jos aamulla on herättävä aikaisin. 

Romaanin tapahtumat sijoittuvat saman vuoden sisään; se on jaettu kolmeen osaan, jotka on nimetty kuukausien nimillä: huhtikuu, elokuu, joulukuu. Kuvattujen kuukausien välillä juoni on aina nytkähtänyt eteenpäin, toisinaan melko yllättävästi. 

Romaani alkaa häistä. Eversti Herbert Brown-Lacyn tytär Alice menee naimisiin itseään parikymmentä vuotta vanhemman Leslien kanssa. Varsin pian käy ilmi, että aviopuolisot eivät kohtaa oikeastaan millään henkisen tai fyysisen rakkauden alueella. Alicelle avioliitto on keino paeta kodin tunkkaista ilmapiiriä. Romaanin kuvaus Alicen kelmeän nihkeästä avioliitosta ja ahdistavasta kyvyttömyydestä sopeutua uusien sukulaisten tapoihin on kuin koko avioliittoinstituution vastamainos. Eipä ihme, että Alice kokee, ettei häntä enää ole oikeastaan lainkaan olemassa.

Paljon parempi ei ole Alicen eversti-isän ja Mayn avioliitto, itse asiassa se on vielä pahempi. Mayn ensimmäinen mies kaatui sodassa ja pitkän yksinäisen leskeysajan jälkeen eversti Brown-Laceyn tavallinen ja tylsä hyväntahtoisuus oli tuntunut tarjoukselta, johon kannatti tarttua. Everstille avioliitto on jo kolmas; edelliset puolisot olivat kuolleet epämääräiseen hivutustautiin. Pitkäveteisyyteen, arvelee lukija aluksi.

Mayn perintörahoilla hankittu kartano, Monks' Close, on todellinen kolkkojen kartanoiden äiti. Ainoastaan nuuka eversti tuntuu viihtyvän sen alilämmitetyssä ja alimiehitetyssä valottomuudessa ja värittömyydessä. Ison kartanon hoito jää suurimmalta osalta epäkäytännöllisen Mayn harteille. Tilanne vain pahenee romaanin mittaan, kun May alkaa potea heikotusta ja jatkuvia vatsavaivoja.

Mayn ensimmäisestä avioliitosta peräisin olevat parikymppiset lapset, Oliver ja Elizabeth, tuovat valoa romaaniin. Oliver on jo pitempään asunut Mayn omistamassa Lontoon asunnossa, ja heti Alicen häiden jälkeen Elizabethkin muuttaa sinne, koska ei enää kestä Monks' Closen ilmapiiriä.

Oliver on suorittanut yliopistotutkinnon välttävin arvosanoin. Hän ajelehtii tyttöystävien välillä ja yrittää keksiä, mitä oikeastaan elämältä haluaa. Ilmeisestä älykkyydestään huolimatta hänen on vaikea löytää töitä satunnaisia tilapäishommia lukuun ottamatta. Rikas avioliitto alkaa hänestä näyttää ainoalta mahdolliselta tulevaisuudelta. Yritys tähän suuntaan menee tosin sekin pieleen. Oliverin seurassa lukija ei kuitenkaan pitkästy; hänen sanavalmiutensa ja tarkkanäköisyytensä aiheutti useita naurunpyrskähdyksiä, mikä aina saa minut suopeaksi romaanihenkilölle ja hänen luojalleen. Elizabeth Jane Howardilla on tarkka silmä ja korva ihmisten tunnistettavan omituisuuden koomisille puolille.

Lontoon asunnon taloustöistä ja käyttövaroista huolehtiminen jää tunnollisen Elizabethin vastuulle. Kotitalousopintojensa ansiosta hän pääsee työntekijöitä välittävän firman palkkalistoille ja alkaa valmistaa ruokaa tilauksesta varakkaiden tilaajien kotijuhlissa. Tällaisella keikalla hän tutustuu Johniin, itseään kaksikymmentäviisi vuotta vanhempaan eronneeseen rikkaaseen mieheen. John on hauska ja sympaattinen, sellainen kuin Oliver-veli saattaisi vanhempana ja suuntansa löytäneenä olla.

Elizabethin ja Johnin rakkaus ja avioliitto tasapainottavat romaanin ihmissuhdekuvausta. Onnistuminenkin on mahdollista, vaikkakin harvinaista. Siirappista ehkä, mutta se, joka on edes hetkittäin kokenut omassa elämässään tunteen siitä, että mikään ei haittaa, nyökyttelee varmasti hyväksyvästi.

'You asked me last night whether I cared at all what I did. Remember?
She went on combing her hair. 'You said, "not if I'm with you."'
     'That's right.'
     He took the comb out of her hand and threw it on her dressing-table. 'I want you to feel like that,' he said and took her hands. 'I want you to feel that you could have 'flu or break your leg or embark upon an evening or a week with some of the world's greatest bores, or be shipwrecked or anything awful you can think of, and that you'd feel all right about any of those things because you were with me. The only thing I couldn't bear would be to be without you.'
     'The only thing I couldn't bear.'

John omistaa taloja Englannin lisäksi myös Ranskan Rivieralla ja Jamaikalla. Vierailut näissä eksoottisemmissa kohteissa toivat mukavaa vaihtelua ja lomatunnelmaa kerrontaan. Molemmat etelän lomat tosin päättyvät ikävästi, toinen sydäntäsärkevän traagisesti. Tämän enempää ei olekaan syytä paljastaa romaanin juonesta.

Romaanin tapahtumien kulminaatiopiste saavutetaan jouluaattoyön vaihtuessa joulupäivään. Tässä kirjassa on luultavasti kamalin joulu, mihin olen kaunokirjallisuudessa törmännyt. Uusi lumi satelee ja takkatulikin roihuaa hetken, mutta muuten tunnelma on kaukana jouluisesta. 

Vielä yksi pieni huomio. Elizabeth Jane Howard kuvaa kissoja ja koiria mainiosti, hieman niiden tunne-elämää inhimillistäen mutta silti eläimen käyttäytymistä läheltä tarkkailleen ihmisen tavalla. Varsinkin Alicen kartanoon jättämä Claude-kissa on inhottava ja hellyttävä rontti.

En aiemmin ole lukenut ainoatakaan Elizabeth Jane Howardin kirjoista, mutta nyt tuntuu, että löysin uuden suosikin. Henkilönä olen kirjailijan tavannut Martin Amisin esseekokoelmissa ja muisteluissa, joissa hänestä kirjoitetaan erittäin arvostavasti. Elizabeth Jane Howard oli lähes kaksikymmentä vuotta naimisissa Martinin isän, Kingsleyn, kanssa. Tomera äitipuoli sai vetelehtivän huithapelin kiinnostumaan koulunkäynnistä ja laatukirjallisuudesta, aivan ensimmäiseksi Jane Austenista.

Elizabeth Jane Howard, Something in Disguise. Pan Books 1993. Romaani ilmestyi alun perin vuonna 1969. 283 s.

--------------------

Helmet 2022 -lukuhaasteen kohta 48–49: Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun.

Toinen tähän haastekohtaan liittämäni kirja on Kingsley Amisin The Alteration.

Elizabeth Jane Howard ja Kingsley Amis olivat naimisissa näiden romaanien ilmestymisaikana (vuodesta 1965 vuoteen 1983).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat tervetulleita!