Mary McCarthy: Lumottu elämä

Mary McCarthyn (1912–1989) romaani Lumottu elämä kertoo tarinan, jossa on nimensä mukaisesti sadun aineksia. Sankaritar pakenee hirviön linnasta prinssin turviin, mutta hirviön taikapiiri pitää häntä vankinaan lähes loppuun saakka. Toisessakin mielessä kirja kertoo elämästä, jota lumous hallitsee: sankarittaresta elämä tuntuu epätodelliselta, aivan kuin menneisyys kahlitsisi häntä eikä hän olisi vapaa valitsemaan vapaasti. Pahaenteisesti hän myös uskoo, että menneisyys voidaan sovittaa vain kärsimyksellä.

Vaikka Lumottu elämä usein viittaakin satuihin, edellä esitetty kuvaus siitä on harhaanjohtava. Päällimmäiseksi jää nimittäin vaikutelma realistisesta romaanista, joka kertoo amerikkalaisen hieman boheemin New Leedsin taiteilijayhdyskunnan tapahtumista ja sivistyneiden ihmisten ihmissuhdesopasta yhtenä syksynä 1950-luvun alkupuolella. Ilmiselvästi New Leeds muistuttaa sijainniltaan ja luonnoltaan jotain pikkukaupunkia Massachusettsin osavaltiossa Atlanttiin työntyvällä Cape Codin niemellä. Kesäasukkaat ovat jo jättäneet seudun ja vain vakioasukkaat ovat jäljellä.

Ja New Leedsin olennainen piirre oli eräänlainen liioittelu. Kaikki moninkertaistui täällä, kuten maneetit satamassa. Täällä oli kolme kylänhullua, jotka irvistelivät postitoimistossa; tänne jääneillä talviasukkailla oli keskimäärin ollut kolme vaimoa; kahdeksan nuorta parrakasta boheemia nojaili ulos avopakettiautoistaan; kaupunginjuoppoja oli kaksikymmentäyksi. Vaimonhakkaamisessa, lapsensyrjimisessä, avioeroissa, auto-onnettomuuksissa, luhistumisissa, itsemurhissa kaupunki oli eräänlainen tilastollinen nousukohta, kuten päätiet juhlaviikonlopun aikana. Mitään ei New Leedsissä tapahtunut vain kerran.

Romaanin päähenkilö on Martha Sinnott, vähän yli 30-vuotias entinen näyttelijä, joka on miehensä Johnin kanssa palannut seitsemän toisaalla vietetyn vuoden jälkeen New Leedsiin. John kirjoittaa artikkeleita historiallisista rakennuksista historiallisen seuran laskuun. Martha on poissaolonsa aikana saattanut loppuun yliopisto-opintonsa ja tehnyt käännöksen Ibsenin Villisorsasta. Nyt Martha kirjoittaa ensimmäistä omaa näytelmäänsä. Salaa hän katsoo olevansa valmis myös äitiyteen.

Seitsemän vuotta aiemmin Martha oli keskellä yötä yöpaidassaan paennut Johnin luokse väkivaltaista ensimmäistä miestään Miles Murphya. Milesille avioliitto Marthan kanssa oli jo toinen. Miles asuu edelleen New Leedsin lähellä kolmannen vaimonsa Helenin kanssa. Pariskunnalla on vauva.

Miles Murphy on kiehtova yleisnero. Koulutuksensa hän on saanut Sorbonnessa, Heidelbergissa ja Lontoon kauppatieteellisessä korkeakoulussa sekä Jungin oppilaana Zürichissä. Hän on menestynyt näytelmäkirjailijana, kirjoittanut seikkailukertomuksia, toimittanut aikakauslehteä, toiminut psykologina ja psykoanalyytikkona. Hän on ollut lähes ammattilaistason nyrkkeilijä ja ollut kehässä Hemingwayn kanssa. Hän on myös suursyömäri ja -juomari sekä itsekeskeinen naisten hyväksikäyttäjä.

Martha pitää Milesia ihmishirviönä ja pelkää yhä häntä. Hän tuntee itsesyytöksiä siitä, että oli jättänyt Milesin ensimmäisestä avioliitosta olevan Barrett-pojan vaille suojaa lähtiessään miehensä luota seitsemän vuotta sitten. Barrett oli kuollut seuraavana vuonna.

Martha ja John yrittävät vältellä Milesia, mutta koska "mitään ei New Leedsissä tapahtunut vain kerran", Miles ja Martha kohtaavat uudelleen kohtalokkain seurauksin. 

Muita romaanin keskeisiä henkilöitä ovat Jane ja Warren Coe, viisissäkymmenissä oleva varakas pariskunta. Warren on taidemaalari, joka on saanut töitään kaupaksi ainoastaan vaimonsa upporikkaalle isälle. Warren on älyllisesti utelias mutta moraaliltaan sovinnainen. Hän päätyy romaanissa tilanteeseen, jossa hän joutuu valehtelemaan auttaakseen Marthaa. Epärehellisyyden paine käy hänelle lähes ylivoimaiseksi. Jane puolestaan antaa moraalinsa joustaa miellyttääkseen itseään. Esimerkiksi Warrenin äidin kuolemasta kertovan sähkeen hän salaa mieheltään vuorokauden ajaksi, jotta saa järjestää kauan odottamansa päivälliskutsut. Warrenin Marthasta maalaama kubistinen muotokuva, jonka Miles painostaa vaimonsa Helenin ostamaan, on keskeisellä osalla romaanin juonikuviossa. 

Vähäisemmissä sivuosissa esiintyy australialainen taidekriitikko Alexander "Sandy" Gray, joka yrittää oikeudessa saada lastensa huoltajuutta itselleen. Tässä hän saa avukseen Marthan opiskeluaikaisen ystävän, taidemaalari Dolly Lambin. Kiltti ja kokematon Dolly on romanttisesti kiinnostunut Sandysta, joka heidän ensitapaamisessaan tuntuu kohoavan vedestä kuin satuolento. Dollyn on vaikea nähdä Sandya sellaisena kuin tämä muille näyttäytyy. Sandylla on ollut jo neljä vaimoa, joista ensimmäinen on kuollut ja kolme seuraavaa häipyneet miehen väkivaltaisuuden takia. Dollyn ja Sandyn suhde ei etene fyysiseksi miehen kykenemättömyyden tähden. Tässä impotenssissa saattaa olla myös tämän siniparran väkivaltaisuuden yksi syy. Sivumennen sanoen tämä romaani on todellinen huonon seksin oppikirja: ensimmäinen siinä kuvattu akti on raiskaus ja toinen epäonnistuu kokonaan.

Osansa juonessa on myös ranskalaisella Paul de Harnonvillellä, entisellä alkoholistilla ja nykyisellä AA-kerhon aktiivijäsenellä, joka pitää kesäisin antiikkikauppaa ja paradoksaalisesti toimii talvisin alkoholiliikkeen kirjanpitäjänä. 

Huberin pariskunta, Harriet ja Harold, tuovat mukaan porvarillista näkökulmaa ja sovinnaista ajattelutapaa. Harold on ankankasvattajaksi ryhtynyt entinen lakimies.

Kaikki romaanin henkilöt ilmaisevat itseään ja ajatuksiaan tarkasti ja varmasti. Pääsemme myös osalliseksi useimpien sisäiseen puheeseen. Tällöin osoittautuu, että useimmat heistä ovat pohjimmiltaan täynnä epäilyksiä.

Lumottu elämä yhdistää satua ja myyttejä sekä realismia tavalla, johon olen törmännyt myös Iris Murdochin romaaneissa. Niistä olen pitänyt kovasti, joten Mary McCarthyn tapa kirjoittaa tuntui heti tutulta ja houkuttelevalta. 

McCarthya ja Murdochia yhdistää kiinnostus filosofisiin ongelmiin. Tässä romaanissa oli keskeisenä hyvin "murdochilainen" ongelma välttämättömyyden ja sattumanvaraisuuden suhteesta. Mikäli olen ymmärtänyt oikein, Iris Murdoch ajatteli, että ihmiset toisinaan ajautuivat ongelmiin, kun eivät hyväksyneet elämän sattumanvaraisuutta vaan katsoivat, että heidän elämäänsä määrää jonkinlainen myytti tai kärsimyksen koneisto, josta he eivät pysty irrottautumaan. Samalla tavalla kulkee Mary McCarthynkin ajatus tässä romaanissa. Ihmiset vapautuisivat menneisyyden toistamisesta, jos he ymmärtäisivät, että kaikki on sattumanvaraista eikä ole mitään filosofista pakkoa – geometrian lakeja maailmankaikkeudessa, kuten päähenkilö Martha sanoo – sille, että tietyt asiat tapahtuvat. Olipas tämä nyt hämärästi sanottu, mutta en haluaisi ruveta selittämään romaanin varsin ovelaa juonta enempää kuin on aivan välttämätöntä.

Keskittyminen henkilöiden ajatuksiin saa romaanissa toisinaan aikaan vaikutelman esseemäisyydestä. Minulle se oli mieleen, mutta ymmärrän, että jos käsiteltävä aihe ei kiinnosta, tällainen teksti voi olla raskasta luettavaa. 

Teoksen keskivaiheilla on pitkä jakso, joka kertoo Coen pariskunnan päivällisistä, joille osa teoksen päähenkilöistä kokoontuu lukemaan ääneen Jean Racinen Bérénice-näytelmää ja keskustelemaan luetusta. Keskustelussa pohditaan muun muassa intohimon ja velvollisuuden ristiriitaa, Port Royalin jansenismin vaikutusta Racineen, Bérénicen ja Shakespearen Henrik IV -näytelmän yhtäläisyyttä, Racinen ja Pierre Corneillen eroja, Hamletia ja Raskolnikovia sekä Bernard Shaw'n kyvyttömyyttä kirjoittaa tragediaa. Olisin lukenut tätä oivaltavaa keskustelua vaikka kuinka pitkästi. Jollekulle toiselle saattaa yksikin sivu olla liikaa. 

Coen päivällisillä jokainen tulkitsee näytelmää kiehtovasti omasta tilanteestaan käsin, joten keskustelu kertoo paljon myös romaanin henkilöistä. Tämä ilta osoittautuu ratkaisevaksi Marthalle, joka on saapunut tilaisuuteen yksin, koska John on lähtenyt työmatkalle. Myös Miles on saapunut yksin, koska Helen on jäänyt hoitamaan sairastunutta vauvaa. Illan lopuksi Miles tarjoutuu heittämään Marthan kotiin ja pahasti juopunut Martha suostuu. Ehkä harkintakyvyn puutteesta, ehkä todistaakseen, ettei enää pelännyt Milesia, ehkä uteliaisuudesta... John olisi joka tapauksessa vihainen siitä, että Martha on lähtenyt yksin päivällisille. "Saatan yhtä hyvin tulla hirtetyksi lampaan kuin karitsankin takia", käy Marthan mielessä. Arvannette jatkon.

Kun Martha huomaa olevansa raskaana, hänen mieleensä tulee: "Se oli kuin satu, jossa sai toiveensa toteutetuksi, mutta sillä tavoin, että toivoi ettei olisikaan toivonut sitä." Martha on pitänyt New Leedsin ongelmana sitä, etteivät sen asukkaat ottaneet vastuuta teoistaan. Mitä hänen itsensä tulisi tehdä?

Lopuksi pieni sivuhuomautus. Tätä romaania lukiessa mieleeni tuli, kuinka paljon juonenkehittelyn mahdollisuuksia menetettiin kännyköiden myötä, kun kuka tahansa on milloin tahansa tavoitettavissa. Tässä seuraavassa Warren pohtii, miten hän saisi viestin Marthalle, jolle hän on järjestämässä salaa rahaa: "Hän halusi soittaa Marthalle, kertoa tälle mitä oli tapahtunut, mutta jos John vastaisi puhelimeen, hänen täytyisi taas olla epärehellinen. Jos hän soitti täältä, rohdoskaupasta, soodalähteen tyttö kuulisi; jos hän soitti kotoa, kun Jane oli kylässä, naapurit kuuntelivat sivulinjalla."

Mary McCarthy, Lumottu elämä. Weilin & Göös 1965. Englanninkielisestä alkuteoksesta A Charmed Life (1955) suomentanut Eila Pennanen. Runosäkeet suomentanut Aale Tynni. Kansi: Rauno Ruotsinsalo. 316 s.