Homeros: Odysseia

Olen tuhahdellut Pentti Saarikosken suomennoksille englannin kielestä siitä lähtien, kun aloin itse ymmärtää englantia sen verran, että pystyin arvioimaan hänen ratkaisujaan. Sen sijaan hänen italiasta kääntämänsä Italo Calvinon Halkaistu varakreivi on edelleen yksi suosikeistani. Sen vastaavuutta alkutekstin kanssa en pysty arvioimaan, mutta olipa sen laita miten hyvänsä, Saarikosken tulkinta tästä pienestä romaanista on raikkaan puron lailla virtaavaa suomea.

Myös Saarikosken Odysseia-käännökseen suhtaudun samalla suopeudella. Luin Saarikosken käännöksen ensimmäisen kerran 1970-luvulla. Nyt sitten uudelleen. Tällä kertaa lukemisessa oli se hauska eläytymistä edistävä lisä, että oleskelin Joonianmeren rannalla, merilinnuntietä 150 kilometrin päässä Odysseuksen kotisaaresta Ithakasta. Rannalla pötkötellessä ja merta tiiraillessa pystyi melkein näkemään Odysseuksen laivoineen sukeltavan esiin auteeresta. Rantaravintoloiden keittiöistä levisi tuoksuja, joiden hyvin saattoi kuvitella muistuttavan aromeja, joita nousi härkien reisilihoista, joita Odysseus miehistöineen uhrasi Zeus-jumalalle nuotioissaan rantauduttuaan hiekalle yöpymään. Matkalta napattuja kuvia olen ripotellut tämän blogikirjoituksen sekaan. Odysseuksen tarinaa käytetään yhä Kreikassa turistien houkuttelemiseen.

Huomenna kohta kun aamun rusko tuli taivaan rantaan

Olen lukenut pariin kertaan myös Otto Mannisen runomuotoisen Odysseia-suomennoksen. Saarikoski piti sitä ilmeisesti hyvänä, sillä hän toteaa oman käännöksensä esipuheessa, ettei hänellä ollut tarvetta tehdä heksametrisuomennosta, koska meillä jo on sellainen. 

Saarikosken ratkaisu oli siis tehdä proosakäännös, jossa kuitenkin on mukana alkutekstin runokielen piirteitä. Selvimmin tämä näkyy toistoissa. Henkilöitä kuvailevat määreet toistuvat samanlaisina: järkevä Telemakhos, jumalainen Eumaios, kiilaskatseinen Athene, gerenalainen hevosmies Nestor. Tietyt lauseet toistuvat tuon tuostakin: huomenna kohta kun aamun rusko tuli taivaan rantaan tai aurinko laski ja hämärä peitti tiet tai hän päästi suustaan lentoon nämä sanat. Alkusointujakin on mukana, joskin säästeliäästi: esimerkiksi sitoi soreat sannikkaat. Tämä ratkaisu tuo seikkailulliseen kertomukseen ripauksen kirjallista, runollista sävyä. Tämä kohotettu tunnelma onkin tärkeä, sillä Homerokselle mikään ei ole mitätöntä: jumalilla on kaikessa sormensa pelissä ja heidän kosketuksensa ulottuu kaikkeen. Ihailu ja kunnioitus tarttuvat myös lukijaan. 

Mutta häntä joka ei muuta kaivannut kuin kotiaan ja puolisoaan, piti sokkeloisessa luolassaan vankina nymfi Kalypso

Koko päivän purjehdimme täysin purjein

Akheron – manalan joki: Mutta sieltä tulikin tuhatmäärin kuollutta kansaa pitäen hirvittävää meteliä

Seikkailukertomuksena Odysseia Saarikosken käännöksenä on jokseenkin täydellinen. Joskus opettajavuosinani kerroin Saarikosken suomennokseen tukeutuen Odysseian tarinoita 5–6-luokkalaisille, ja huomasin että nämä noin 700 eaa. muistiin merkityt tarinat toimivat edelleen mainiosti, mikä ehkä paljastaa näiden kertomusten todennäköisen alkuperän suullisesti välitettynä viihteenä.

Väkivaltakuvauksia minun piti luonnollisesti hiukan sensuroida kertoessani niitä lapsille, vaikka puberteetti-ikäinen kestää raakuuden kuvauksia jopa enemmän kuin vanhempi ihminen, jonka empatiataidot ovat ehtineet omissa kokemuksissa kehittyä. Odysseian lopun kosijoiden teurastus menee kuitenkin jo yli sen, mitä oikeudenmukaisuus vaatii heille rangaistukseksi. Loppujen lopuksi kosijoiden suurin rikos on ollut se, etteivät he ole osoittaneet riittävää kunnioitusta isäntäväkeään kohtaan. Sen pahempaa he eivät ole tehneet – mikä on paljon vähemmän kuin ne rötökset, joihin Odysseus itse on syyllistynyt Troijan taistelukentällä ja sen jälkeen monivaiheisella kotimatkallaan. 

On kuitenkin muistettava, että kunnioitus – jumalten, luonnonvoimien ja lähimmäisten – on Homerokselle korkea arvo, ehkä kaikkein korkein. Odysseuksen ja hänen miehistönsä ongelmat aiheutuvat poikkeuksetta siitä, että he eivät ole osoittaneet riittävää kunnioitusta jumalille tai ovat jättäneet omahyväisesti noudattamatta ohjeita, jotka heille on suosionosoituksena annettu.

Esipuheessaan Saarikoski mainitsee seuranneensa Victor Bérardin ranskankielistä laitosta, josta tarina-aineksen epäjohdonmukaisuudet on lähes täysin karsittu. On siitä tosin karsittu muutakin: teoksen loppuun sijoitetussa esseessään Saarikosken käännös ja Bérardin editio H. K. Riikonen käy läpi Saarikosken pois jättämät ns. interpolaatiojaksot, joissa Riikosen mukaan on mukana joitakin eepoksen huippukohtia.

Suomeksi on muuten saatavilla kolmaskin Odysseia-käännös Mannisen ja Saarikosken versioiden lisäksi. Antiikin tutkija Paavo Castrénin proosamuotoinen käännös (Otava 2016)) sisältää myös Saarikosken pois jättämät interpolaatiojaksot. En ole Castrénin käännökseen tutustunut selailua pitemmälle, mutta hyllyssä se jo odottelee sopivaa hetkeä perusteellisempaan lukemiseen.

Edellä mainitussa artikkelissaan Hannu Riikonen esittelee myös Victor Bérardin tutkimuksia, jotka vaikuttivat esimerkiksi James Joycen Ulysses-teokseen. Bérard toi esiin Homeroksen eeposten itämaista seemiläistä taustaa ja paikansi eeposten tapahtumia. Joyce sai näin Bérardilta tukea valitessaan omaksi Odysseuksekseen juutalaisen Leopold Bloomin.

Bérardin tutkimuksiin on perehtynyt myös Göran Schildt. Kreikan vesillä Daphne-laivalla kokemistaan seikkailuista hän kirjoitti muun muassa matkakirjan Odysseuksen vanavedessä.  Nimi on suora käännös Bérardin kuvateoksesta Dans le sillage d'Ulysse.

Minua Odysseia-eepoksen mahdolliset epäjohdonmukaisuudet eivät häirinneet, mutta (ihan näin Homerokselle vinkkinä mahdollisia tulevia teoksia varten) seikkailukertomuksen tiivistämiseksi olisin jättänyt pois Odysseuksen pitkähkön kertomuksen sikopaimen Eumaiokselle siitä, kuinka hän on Ithakaan joutunut. Lukija tietää tässä vaiheessa, että tarina on täyttä puppua, ja samaa aavistelee Eumaioskin. Kertomuksella ei ole muuta virkaa kuin osoittaa Odysseus patologiseksi valehtelijaksi – mutta sehän on lukijalle selvinnyt jo ajat sitten.

On muuten syytä huomata, että sikopaimen Eumaioksen määre on johdonmukaisesti jumalainen: Homerokselle ihmisen arvo ei määräydy hänen yhteiskunnallisesta asemastaan vaan siitä, miten hän kohtelee lähimmäisiään ja miten hän hoitaa tehtävänsä.

Saarikosken käännös Iliaasta ei valitettavasti ehtinyt valmistua. 

Aurinko laski ja hämärä peitti tiet

Homeros, Odysseia. Otava 2012. Suomentanut Pentti Saarikoski. Suomennos ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1972. Kustannusosakeyhtiö Otavan vuonna 2002 ensimmäistä kertaa painettuna julkaiseman teoksen sähkökirjalaitos. 235 s.