Irti ja vapaa - Georges Simenon: La Fuite de Monsieur Monde

Georges Simenon: La Fuite de Monsieur Monde. Teoksessa Tout Simenon: Oeuvre romanesque 1. Presses de la Cité 1988. Romaanin alkuperäinen julkaisuvuosi 1945.

Simenonilla oli tapana romaaniensa loppuun kirjata, missä ja milloin teos valmistui. Tämän romaanin lopussa lukee Saint-Mesmin, le 1er avril 1944. Tuijotin päivämäärää hetken epäuskoisena - ja sitten piti mennä katsomaan karttaa. Aprillipäivänä vuonna 1944 Ranska oli vielä tiukasti jakaantuneena pohjoiseen natsi-Saksan miehittämään alueeseen ja eteläiseen "vapaaseen" Vichyn Ranskaan, joka todellisuudessa oli Saksan vasalli. Normandian maihinnousu odotti tulevaisuudessa reilun kahden kuukauden päässä. Saint-Mesmin sijaitsee miehitetyn ja vapaan Ranskan rajamailla. Käsillä olevassa romaanissa päähenkilö lähtee pohjoisen Pariisista ja matkustaa etelän Nizzaan.

Mikä tässä sitten on niin hämmästyttävää? Se, että romaanissa ei sanallakaan mainita miehitystä eikä sotatilaa. Sotilaita ei näy missään. Simenon totisesti oli psykologinen kirjailija: sellainen yhteiskunnallinen pikkuseikka kuin toinen maailmansota ei ollut hänestä mainitsemisen arvoinen.

Jollain tapaa sota kuitenkin on läsnä. Se repi ihmiset irti tavanomaisesta elämästään, ja monille se merkitsi konkreettisesti lähtemistä pois tutuista ympyröistään. La fuite de M. Monde (Herra Monden karkumatka) on mitä suurimmassa määrin romaani irrottautumisesta ja irrallisuudesta.

Romaani alkaa kuin Simenonin poliisiromaanit: pariisilaiselle poliisiasemalle saapuu tyylikäs rouva, joka ilmoittaa miehensä kadonneeksi. Aviomiehellä ei rouvan mielestä ole mitään syytä lähteä ilmoittamatta. On varmaankin tapahtunut rikos.

Toisessa luvussa näkökulma vaihtuu kadonneeseen aviomieheen ja hänen mukanaan pysymme romaanin loppuun saakka. Tuntuu melkein, että Simenon oli ensin ajatellut kirjoittaa Maigret-kertomuksen, mutta huomannut aloitettuaan, että hänellä olikin käsissään kovan romaanin (roman dur, kuten hän niitä itse kutsui) lupaava alku.

Herra Norbert Monde on rikas pariisilainen liikemies, jonka elämä on perheyrityksessä kulunut ilman, että hänen on tarvinnut juurikaan miettiä sen suuntaa. Hän on kyselemättä täyttänyt hänelle annetun roolin. Muutaman kerran menneisyydessä hänet on vallannut outo levottomuus, mutta hän on työntänyt sen pois mielestään. Ensimmäisen vaimon petollisuus ja avioero on hänen tasaista elämäänsä eniten järkyttänyt tapaus. Lapset ovat jo aikuisia. Uusi vaimo vaikuttaa viileän etäiseltä.

Nyt, tammikuun 13:ntena, 48. syntymäpäivänään hän haluaa tulla ihmiseksi ihmisten joukkoon, tuntea olevansa täysi ihminen. Hän nostaa pankista suuren summan käteistä, myy tyylikkäät räätälin valmistamat vaatteensa ja hankkii huokean käytetyn valmispuvun, ostaa junalipun Marseilleen ja astuu junaan.

Marseillelaisessa hotellissa hän pelastaa itsemurhaa yrittävän nuoren naisen, Julien, jonka kanssa matka jatkuu Nizzaan. Nuoren naisen kanssa matkustaessaan herra Monde ajattelee, miltä he näyttävät ulkopuolisen silmin. Hän on usein katsellut vastaavia pareja ja tuntenut lievän kateuden häivähdyksen. Onko romaanissa siis kyse viidenkympin villityksen kuvauksesta? Se olisi aika banaali tulkinta. Eroottinen seikkailu ei ollut herra Monden ensisijainen tavoite. Hänen irrallisuutensa on syvempää laatua. Kuulen kaikuja eksistentialismista: hän etsii vapautta. Simenonilla on tässä ja muissakin romaaneissaan kyky nostaa banaali korkeammalle tasolle, psykologiseksi yleispätevyydeksi.

Nizzassa herra Monde omaksuu uuden nimen: Désiré Clouet, herra Désiré; hänestä on tullut se, miksi hän on halunnutkin, tavalliseksi ihmiseksi ihmisten joukkoon. Välimeren tuoksussa ja keväisessä auringossa herra Monde syntyy uudelleen.

Julie on myös irti juuristaan, mutta hän ei ole juureton omasta tahdostaan. Julie alkaakin nopeasti kasvattaa uusia juuria Nizzan huvimaailmaan. Hän hankkii nopeasti työpaikan itselleen tanssi- ja pelikasinolta ja tehoverkostoitujana hän järjestää työtä myös herra Désirélle, mikä onkin tarpeen, sillä lähes kaikki tämän rahat varastetaan. Rahojen menetykseen herra Monde suhtautuu tyynesti: onpahan sekin side menneisyyteen katkaistu.

Kolmaskin irrallinen teoksen päähenkilöiden joukkoon saadaan, kun herra Monde törmää Nizzassa entiseen vaimoonsa Thérèseen. Thérèsestä on tullut narkomaani, koditon, tahdoton ajautuja. Hänen irrallisuudessaan ei ole kyse vapaudesta vaan vankilasta.

Herra Monde järjestää Thérèsen elämän jollain tapaa raiteilleen mutta ei aivan siten kuin Thérèse olisi halunnut. Voisi ajatella, että herra Monde tavallaan kostaa entiselle vaimolleen. Se, että näkökulma pysyy koko ajan herra Mondessa, saattaa synnyttää käsityksen, että kirjailija hyväksyy kaiken, mitä tämä tekee. Tämä käsitys on varmasti väärä. Simenon välttää moraalisia kannanottoja.

Romaanin mielenkiintoisen lopun jätän kertomatta. Simenonin kirkasta ranskaa voi ja kannattaa lukea, vaikka ranskan taito ei ihan huippuluokkaa olisikaan. 

Kaiken kaikkiaan loistava romaani. Ei ihme, että Simenonin arvostus maailmalla näyttää koko ajan kasvavan. Toivottavasti näitä kovia romaaneja julkaistaan vielä joskus lisää suomeksikin; Maigret-tarinat ovat jo aika hyvin saatavilla.

Romaani on vielä tänäänkin täysin ajankohtainen. Yhdestä pikkuseikasta tosin huomaa, että aika on muuttunut. Ranskalaisessa ravintolassa ei missään tapauksessa enää pidä kutsua miespuolista tarjoilijaa huutamalla: - Garçon! Saat taatusti koleaa palvelua. Siispä: - Monsieur!