Muutama viikko sitten posti toi Vanhan kirjallisuuden päivien ohjelmavihkosen. Aulikki Oksanen on näemmä mukana kirjapäivillä kirjateekin "kirjajukkana" Antti Nylénin kanssa. Vaikka Aulikki Oksasen laululyriikkaa on tullut kuunnelluksi paljon ja tv-näytelmä Aliisa on tuttu, yhtään kirjan kansissa olevaa teosta en häneltä ole lukenut. Siispä kirjahyllyä penkomaan. Kahdesta löytämästäni kirjasta Runeberg-palkinnolla palkittu Henkivartija kiinnosti tällä kertaa enemmän, osittain varmaan kannessa olevan Hugo Simbergin odotuksia herättävän piirroksen ansiosta.
Simbergin piirros istuu mainiosti tähän fantasialla ryyditettyyn moraliteettiin. Teoksen päähenkilö on konkurssin tehnyt laatoittaja Ossi Lemponen, joka romaanin alussa istuu autossa sisarensa Raunan kyydissä. He ovat matkalla sairaalaan katsomaan kuolemaisillaan olevaa isäänsä.
Ossin elämä on konkurssissa muutenkin kuin taloudellisesti. Isän haaveilemasta akateemisesta urasta ei ole tullut mitään, ystäviksi luullut liikekumppanit ovat pettäneet, naiset ovat vaihtuneet tiheään tahtiin. Alkoholi käyttää miestä pikemmin kuin mies alkoholia. Laattamiehenä hänellä on vielä ollut kunnia-asiana hyvä työn jälki - enää ei millään ole mitään väliä. Ossin moraalin keskiössä on Ossi Lemponen: muista ihmisistä ei tarvitse piitata, mihinkään ei pidä sitoutua.
Mutta vaikka hän koki heittäneensä hyvästit lapsuutensa elämänarvoille, hän ei pystynytkään sopeutumaan ajan ilmapiiriin, kiinnittymään konsensukseen ja kulutuksen henkeen. Oikeastaan hän ei sopinut sen enempää vanhaan kuin uuteen aikaan. Hänen moraalinsa ei sulautunut kaikenkattavan kaupan moraaliin, hänen tyylinsä yltänyt kansainväliseen tyyliin, hänen katseensa kohonnut toivorikkaana kohti yhdentyvää Eurooppaa. Hän kulki yhä samoissa hikisissä jätkänkamppeissa ja horni kaljaansa samalla suomalaiskansallisella himolla päämääränä hillitön humala.Variksen äkillinen syöksähdys kohti auton tuulilasia pelastaa Ossin ja Raunan kolarilta. Ja nyt siirrymme teoksen fantasiapuoleen. Variksen hahmossa nimittäin lentelee itsemurhan tehnyt Milja Höök, joka on kuulunut Ossin naisystäviin. Kuoltuaan ja matkallaan Helvettiin Milja on tullut yllättäneeksi enkelin ja pirun homoseksuaalisessa rakkaudenaktissa. Piru haluaa jatkaa kiihkeää suhdettaan enkeli Cyprianukseen ja tekee Miljalle ehdotuksen: jos Milja rupeaisi suojelusenkeli Cyprianuksen sijaiseksi, Milja saisi vielä nähdä poikansa. Kolme kertaa - sadussa kun ollaan - hänen olisi pelastettava mies, jonka suojelusenkeliksi hän variksen hahmossa ryhtyisi. Mies on tietenkin Ossi Lemponen. Itsekäs Ossi ei ole aikanaan halunnut itsemurhalla uhkailevan Miljan henkivartijaksi, mutta niinpä vain Miljasta tulee nyt Ossin henkivartija.
Ossin tarinaa - hulttion vaellusta - kertoo kaikkitietävä kertoja. Milja-varis kertoo omaa tarinaansa minämuodossa. Tarina etenee vauhdikkaasti ja sen herkullinen kieli imaisee lukijan vastustamattomasti mukaansa tämän nykyaikaisen pikareskiromaanin pyörteisiin. Juonta kuljettavista elementeistä mainittakoon tässä vielä ansiotta saatu raha. Ossi näet löytää lompakon ja sieltä arvan, joka tuo hänelle 100 000 markkaa. Raha valuu Ossin ja hänen kapakkaystäviensä kurkusta alas.
Tässä romaanissa miehet ovat melkoisia ketkuja, olipa nimi Tarmo Hurskainen tai Ossi Lemponen. Piru ja enkelikin sekaantuvat toisiinsa aivan kirjaimellisesti. Lopussa pirun kynimä ja pettämä enkeli kyllä vielä hieman terhistäytyy, mikä vihjaa siihen, että aivan kaikki hyvä ei ole kadonnut maailmasta. Avukseen enkeli kyllä tarvitsee ihan tavallisen nuoren parin, jonka arvot ovat kohdallaan. Symmetrian tajuni saa minut ajattelemaan, että puukotettua Ossia auttava nuori mies on Milja Höökin poika. Romaanin ainoa vihje tähän suuntaan tosin on pojan tukan väri - sama musta kuin Miljallakin.
Jonkinlaista toivoa tarinaan tuovat myös muutamat teoksen naishahmot. Milja Höök kykenee tuntemaan syyllisyyttä ja katumusta ja saa vielä sielunvaelluksen kautta tilaisuuden korjata menneisyyden vääryyksiä. Ossin sisar Rauna on tylsästä totisuudestaan huolimatta moraaliltaan vankkaa tekoa. Hän huolehtii omasta elämästään, kuolevasta isästään ja yrittää jopa lopussa järjestää Ossin työuran uuteen alkuun. Nämä Raunan kaltaiset martat ja horatiot loppujen lopuksi pitävät tämän maailman kasassa. Mielihyvin ottaisimme heidät ystäviksemme, vaikka ei heissä sitä moraalittomuuden väriä ja houkutusta ole kuin Ossi Lemposissa.
Kovin luottavainen en Ossin uuden työuran suhteen olisi. Edes kuoleman rajalla käyminen ei näytä muuttavan häntä parempaan suuntaan. Jotain herkkää ja kaunista hänessä kuitenkin on piilossa. Se pyrkii esiin sentimentaalisissa lauluissa, joita Ossin päässä koko ajan soi ja jotka rytmittävät romaania mukavalla tavalla.
Tässäpä oli taas yksi romaani, joka osoittaa, että realismin maantien vieressä on suomalaisessa kirjallisuudessa lirissyt fantasian sinnikäs puro. Kalevalasta, kansansaduista ja Seitsemän veljeksen Aapon tarinoista lähtien se on kuivumatta virrannut näihin päiviin asti ja saanut pientareet kukkimaan.