lauantai 11. toukokuuta 2019

Gustave Flaubert: Salambo

Gustave Flaubert, Salambo. WSOY 1984. Ranskankielisestä alkuteoksesta Salammbô (1863) suomentanut Annikki Suni.

Gustave Flaubert tuo useimpien mieleen varmaankin rouva Emma Bovaryn ja ranskalaisen realismin. Tätä taustaa vasten on yllättävää, miten vähän realistiseksi luokiteltavia teoksia Flaubert kirjoitti. Rouva Bovaryn lisäksi oikeastaan vain Sydämen oppivuodet on realistinen romaani.

Heti Rouva Bovaryn jälkeen Flaubert kirjoitti tämän tarkasti taustoitetun historiallisen kertomuksen, joka tarjoaa ruhtinaallisesti visuaalisia ärsykkeitä sielujemme silmille.

Romaani sijoittuu Karthagoon, joka on juuri hävinnyt ensimmäisen puunilaissodan Rooman valtakuntaa vastaan. Karthagon apuna taistellut sekalainen palkkasoturiarmeija jää ilman luvattua maksua ja alkaa kapinoida entisiä aseveljiään vastaan.

Tähän väkivaltaiseen maailmaan Flaubert sijoittaa yllättävän rakkaustarinan. Libyalainen barbaarisoturi Matho rakastuu pakkomielteisesti karthagolaisen sotapäällikön ja valtiomiehen Hamilkarin tyttäreen Salamboon. Salambo toisaalta vihaa Mathoa vihollisenaan, mutta tuntee toisaalta tähän myös voimakasta fyysistä vetoa.

Lukeminen eteni jostain syystä hitaasti. Aisteja hellittiin, tietoa annettiin, mutta henkilöihin ei syntynyt sellaista kiinnostusta, joka saa historiallisen romaanin heräämään henkiin. Oikeastaan kerronta sähköistyi ensimmäisen kerran vasta, kun Hamilkar palaa Karthagoon ja hänelle uskotellaan - tässä vaiheessa valheellisesti - että hänen tyttärensä Salambo on seksuaalisesti antautunut barbaarille. Isän ja tyttären keskustelu, jossa molemmat puhuvat toistensa ohi ja ymmärtävät toisensa väärin, on loistavaa kirjallisuutta.

Kertomuksessa yksityinen ja yleinen risteytyvät, kun Hamilkar päättää suostua barbaarien karkottamiseen lääkitäkseen loukattua kunniaansa. Seuraa ankara sota, jossa palkkasoturien armeija lopulta surmataan lähes viimeiseen mieheen.Yhden kunnia, tuhansien kuolema.

Salambo on myös kuunjumala Tinitin papitar ja kun Matho varastaa kuunjumalattaren patsaalle kuuluvan viitan, Salambo saa ylipapilta tehtäväksi hankkia viitan takaisin hintaan mihin hyvänsä - ylipappi kyllä tietää miten maksu suoritetaan, viaton Salambo ei.

Salambon ja Mathon ainoa intiimi kohtaaminen on kuvattu niin sumuisesti ja houreisesti, että Mathon ja Salambon rakastelu paljastuu oikeastaan vain siitä, että Salambon nilkkaketju (siis eräänlainen siveysvyö) katkeaa. Sen puolesta tämän aistillisen romaanin voisi antaa vaikka alakoululaisen luettavaksi. Alakoululainen ei taatusti tiedä, mistä kohtauksessa on kyse. Eivätpä siitä kyllä ole selvillä itse rakastavaisetkaan: kumpikin luulee unessa kohdanneensa jonkinlaisen jumalolennon.

Alakoululaiselle en kuitenkaan kirjaa antaisi sen väkivaltaisuuden takia. Esimerkiksi barbaarijoukko-osaston näännyttäminen nälkään piiritetyssä solassa on kuvattu yksityiskohtia säästelemättä. Nälän piinaamien soturien yritykset syödä hiekkaa ja lopulta turvautuminen toveriensa syömiseen on karmeaa luettavaa. Flaubertin otteessa ei kuitenkaan ole sadistista sävyä, vaan kysessä on pikemminkin luonnontieteilijän kiihkoton ja tarkka havainnointi - samanlainen kylmyys ja säälimättömyys tulee esille Rouva Bovaryssakin. Emma-parka on kuin hyönteinen tutkijan neulassa.

Historiallista tietoa esimerkiksi sodankäynnistä ja erilaisten sotakoneiden toiminnasta tämä Salambo-romaani antaa yllin kyllin. Myös poliittinen tilanne ja vallan rakenteet kuvataan perusteellisesti. Oikeastaan vain Mathon ja Salambon rakkaustarina ei aivan avautunut minulle. Heidän tunne-elämänsä kuvailu oli vahvasti romantisoitua huokailua ja haikailua. En päässyt tarpeeksi päähenkilöiden sisälle, jotta minua olisi jaksanut kiinnostaa, mitä heille tapahtuu. (No, tämä ei ole ihan totta, muutamat viimeiset sivut olin täysin mukana heidän surullisessa kohtalossaan.)

Pienenä yksityiskohtana Flaubertin kerronnallisesta maltista haluan mainita sen, että tuleva suuri sotapäällikkö Hannibal (Hamilkarin poika) on maltettu jättää mitättömäksi sivuhenkilöksi. Tässä romaanissa häntä tarvitaan vain osoittamaan Hamilkarin luonteenlaatua, kun tämä rikkoo Karthagon lakia ja uhraa orjapojan hengen pelastaakseen oman lapsensa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat tervetulleita!