Entäs sitten, Leevi ilmestyi marraskuussa vuonna 1965. Se aloitti kolmiosaiseksi suunnitellun romaanisarjan, jonka päähenkilönä on Leevi Luupää. Tässä ensimmäisessä osassa Leevi on 19-vuotias lukiolainen, joka suuntautuu kohti kirjailijanuraa. Leevin myöhemmät vaiheet jäävät ikuiseksi arvoitukseksi, sillä Lauri Viita kuoli auto-onnettomuudessa saamiinsa vammoihin kuukautta myöhemmin, juuri ennen joulua.
Romaani on sävyltään hämmentävä. Sen yleisilme on koominen; siinä on runsaasti nuorten päähenkilöiden nokkelaa tai ainakin näsäviisasta sanailua. Vuoropuhelu, joka usein kirjataan samalla tavalla kuin näytelmän repliikit tai kuten Seitsemän veljeksen replikointi, tekee romaanista helppolukuisen. Lauri Viidan jälkeenjääneistä papereista on ilmeisesti löytynyt myös tämän romaanin osittainen näytelmäversio.
Tämän kevyen pinnan alla kulkee traaginen ihmissuhdekuvio, joka pakottaa Leevin pohtimaan syyllisyyttä ja omien toimiensa vaikutusta toisiin ihmisiin. Tämä osa romaanista toimii hyvin. Paljon tilaa vievät kuitenkin myös Leevin ja muutaman muunkin romaanihenkilön saarnanomaiset teoreettiset yksinpuhelut. Niissä on aina puhujasta riippumatta samanlainen viisasteleva ilmaisutapa. Myötäsukaisesti tulkiten niissä tehdään pilaa tällaisesta totisesta teoretisoinnista, mutta lukijalle jää kuitenkin vahva epäilys, että ne on tarkoitettu ihan vakavasti otettaviksi ja kyse on tahattomasta koomisuudesta.
Romaanin keskiössä on noin kymmenen nuoren ryhmä, joka muodostaa Suvantolan retkeilyseuran ytimen. Porukalla tehdään retkiä lähiseudun luontokohteisiin ja käydään tansseissa. Samalla keskustellaan syvällisiä ja tutustutaan vastakkaiseen sukupuoleen. Leevi hapuilee tyttöasioissa useamman tytön välillä. Tärkeimmiksi hänelle tulevat sukupuoliasioihin mutkattomasti suhtautuva Anni, joka on muutaman vuoden Leeviä vanhempi, sekä kuusitoistavuotias Elma.
Leevin suhde Anniin on luonnollista "kuin syöminen ja juominen", kun taas Elma on Leeville "runotar", jonka kanssa seksuaalinen suhde olisi "tahraamista". Kun Elma ei saa Leeviltä sitä mitä kaipaa, hän hakeutuu satunnaiseen suhteeseen lähes tuntemattoman kanssa ja alkaa odottaa lasta.
Romaanin traagisen ja paljon käytetyn juonikuvion on aborttioikeus lähes kokonaan kitkenyt kirjallisuudesta. Tarina oli ennen niin tavallinen, että samaa juonikuviota esikoisromaanissaan hyödyntänyt Hannu Salama antoi sen jopa romaaninsa nimeksi: Se tavallinen tarina.
Ihmissuhdedraaman ohella romaani kuvaa Leevin pyrkimistä kohti kirjailijanuraa. Aiemmin hän on kirjoittanut paljon runoja, mutta nyt hän on päättänyt pistää kasaan menestysromaanin, joka kustantaisi hänen opintonsa maisteriksi asti. Ohjeita romaanin kirjoittamiseen hän saa muun muassa naapuriltaan Svenssonilta, jonka hämärähköt puheet romaanimuodosta ovat tuttuja Alex Matsonin Romaanitaide-teoksesta.
Leevi kirjoittaa kertomusta kolmen pikkupojan souturetkestä kaukaista salmea kohti. Tekstiä pienehköltä kuulostavasta aiheesta tulee kymmeniä sivuja. Romaanin aika hidastuu, sillä nuori kirjailija lähestyy aihettaan kieli edellä.
Hän eläytyi soutuun ja ajatteli kuvata muita asioita muissa yhteyksissä. Hän tavoitteli kahta kärpästä kerrallaan ottamatta huomioon, että miljoonakin kärpästä on vain kärpässaalis. Itse asiassa juuri äidinkieli, jossa hän oli taituri, houkutteli hänet tälle pitkälle ja kapealle yksityispolulle. Hänelle se tarjosi runsaasti yleisnäkymiä, mutta kuinkahan mahtoi käydä penseän lukijan, jolle äänteet ja äänneyhdistelmät olivat vain kirjaimia eivätkä suinkaan mitään nuotteja tai siveltimenvetoja, puhumattakaan kallioita järkyttävistä iskuista. Leevi oli joutunut kielensä lumoihin. Se ei ollut enää ilmaisuväline, vaan itsekylläinen raaka-aine. Mutta luisto oli mainio. Hän kirjoitti, kunnes tupakka loppui.
Lauri Viita on kirjoittanut romaaninsa sisään myös sen kritiikin. Sama kielellinen luisto on nimittäin näkyvissä myös Entäs sitten, Leevi -romaanissa. Välillä luistoa on niin paljon, että pito kärsii.
Ja autius siinä mieltä kaivelikin, kun nyt kauniina sunnuntaipäivänä oli tullut siihen yksin eksähdetyksi. Pienen pieni punainen juoksupunkki menneitä ja tulevia hamuavan katseensa kamelina Leevi istui ja odotti.
Mikä olikaan se nouseva, laskeva, syttyvä, sammuva, häilyvä, kiitävä jokin, joka ihmisen mielessä vaihi kuin taivaalla pilvet ja kuu ja vesillä auringonkimmel, se jokin, joka teki elämän viehättäväksi. Miten tavoittaa se sanoihinsa. Pannako villinä kuorona puut puhumaan, laineet laulamaan, linnut livertämään, ihmiset itkemään: Ei ole eilistä, ei ole huomista, on vain nyt ja ikuisuus.
Jos romaanista etsii sanomaa, tuo edellä olevan lainauksen tartu hetkeen -asenne voisi täyttää sen tehtävän. Ei ole sattumaa, että Leevi aikoo antaa oman romaaninsa nimeksi "Tänään". Enkä usko, että on sattumaa, että Viita puolestaan antoi oman romaaninsa nimeksi Entäs sitten, Leevi. Ikään kuin tämä hetki ei kuitenkaan olisi kylliksi. Millaisiin päätelmiin sarjan seuraava osa olisikaan kulkenut?
Romaanin keskusteluissa sivutaan useita aiheita, joissa olisi ollut ainesta enempäänkin. Leevi muun muassa mainitsee lukeneensa Shakespearen Othellon useampaan kertaan ja tulleensa siihen tulokseen, että se ei kerro mustasukkaisuudesta vaan rotuongelmasta. Hyvin havaittu Suomessa, joka vielä romaanin julkaisuaikaan oli rodullisesti homogeeninen. Myös Leevin näkemys tulevaisuuden "monistuskulttuurista" oli jännittävä:
Koneita ja konesarjoja, käsiä ja käsisarjoja. Toisesta päästä sisään, toisesta ulos. Tieteitä, taiteita, valmiiksinaurettuja, valmiiksi itkettyjä, tutkittuja kiitettyjä. Hyviä hyviä. Kirjat markan metri ja taulut satamarkkaa aari. Musiikkia vuosi ilman taukoa jokaiseen kotiin. Eläköön kehitys. Kuka kysyy rauhaa. Kas, tässä tabletti ja tässä ruumisarkku.
Romaanin kuva harjukaupungista vesistöjen äärellä johtaa väistämättä ajatukset Lauri Viidan Pispalaan, jossa hänen lapsuuden kotitalonsa toimii kirjailijan esittelyyn omistautuneena museona.
Romaanin kuvaama aika sijoittuu 1930-luvun vaihteen tienoille: kieltolaki on selvästi voimassa, mutta pirtua on helposti saatavilla eikä sen salakauppaa millään tavalla paheksuta. Romaanissa mainitaan myös ohimennen satakunta henkeä vaatinut laivaonnettomuus. Tällä viitataan mahdollisesti Kuru-laivan kaatumiseen Näsijärvellä vuonna 1929.
Tämän ajanjakson nuorista on usein puhuttu "kadotettuna sukupolvena". Viidan romaanin nuoruuskuvaus on kuitenkin vakavammista sävyistään huolimatta raikkaan optimistinen. Ehkä sen takia ja tietenkin siksi, että kirja kertoo ensimmäisistä seurustelukokemuksista, minusta tuntui välillä, että luen nuortenkirjaa.
Lauri Viita, Entäs sitten, Leevi. WSOY 1965. Päällys: Erkki Ruuhinen. 225 s.
-------------------
Helmet 2022 -lukuhaasteen kohta 34: Kirjailijan nimessä on luontosana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat tervetulleita!