Heinäkuun alkupuolella käväisin Joensuun Ruusupuistossa toteamassa, että olin myöhässä: tältä kesältä kukkaloisto jäi näkemättä. Useimmat ruusulajikkeet kukkivat varhain ja melko lyhyen aikaa. Joskus suotuisissa oloissa ruusut tosin saattavat lepovaiheen jälkeen tulla kukkaan uudelleen vielä syksyllä. Nämä syyskuun ruusut ovat siis mainio vertauskuva nuoruuteen liitetyille tunteille, jotka elämän syksypuolella kokevat uuden kukoistuksen.
Guillaume Fontane on menestynyt romaanikirjailija, jolla nyt lähellä kuudenkymmenen vuoden ikää on niin sanotusti haku päällä. Hän ihastuu nuoreen Wandaan, joka on tullut piirtämään hänen muotokuvansa elämäkertateoksen kantta varten. Viaton seurustelu lopahtaa alkuunsa, kun Guillaumen puoliso Pauline sairastuu vakavasti. Pauline on omistanut elämänsä miehensä uran edistämiselle eikä katso hyvällä kilpailijoita. Kun Guillaume säikähtäneenä katkaisee välinsä Wandaan, Paulinen oireet nopeasti hellittävät. Puolisoiden välit eivät kuitenkaan palaa aivan ennalleen. Pauline kantaa kaunaa ennen kaikkea siitä, että Guillaume on salannut häneltä osan elämäänsä.
Kun Guillaume saa kutsun luentomatkalle Etelä-Amerikkaan ja Yhdysvaltoihin, Pauline ei lähde mukaan. Romaanin laaja keskiosa kuvaa tätä matkaa innoittuneen ja kulttuuriset viitteet hallitsevan matkailijan silmin.
Kuten arvata saattaa, uudessa ympäristössä, ihailevien ihmisten ympäröimänä, Guillaume lankeaa uudelleen. Perulainen näyttelijätär Dolores "Lolita" García on nuori, kaunis, kulturelli ja älykäs. Lolita oppaanaan ja tulkkinaan Guillaume tutustuu Liman kirkkoihin ja museoihin. Heidän keskustelunsa taiteesta ja runoudesta ovat nokkelia ja henkeviä. Illalla hotellissaan Guillaume käy näennäistä painia omantuntonsa kanssa, mutta selvää on, että viileä Pauline on jäämässä toiseksi kuuman Lolitan rinnalla.
Kun Lolita kertoo tulevansa samalla lentokoneella luentokiertueen seuraavalle etapille Kolumbiaan ja majoittuvansa Bogotássa samaan hotelliin Guillaumen kanssa, on jo selvää, että suhde tulee etenemään henkeviä keskusteluja pitemmälle. "Minusta tuntuu kuin olisin aina tuntenut sinut", Dolores henkäisee ranskan sinuttelumuotoa käyttäen – ja Guillaume on myyty.
Bogotán nähtävyydet, esikolumbiaanisen taiteen museo ja Tequendaman putoukset kuvataan rakastuneen miehen haltioitunein silmin. Lolitan kanssa kaikki näyttää kirkkaammalta ja elävämmältä. Syyskuun ruusu puhkeaa täyteen kukkaan öisin hotellissa. Kaikki kommentoivat Guillaumen nuortunutta ulkomuotoa.
Eräänä iltana Guillaume kuulee baarissa pätkän Lolitan ja kolumbialaisen näytelmäkirjailijan keskustelusta. "Minusta tuntuu kuin olisin aina tuntenut sinut, Pedro-Maria", sanoo Lolita. Mustasukkaisuuden aalto lyö läpi Guillaumen.
As he made his way upstairs he suddenly felt that he had again become an old man. His mood had sharply changed, and he thought of himself as resembling one of those village squares which the gaiety of festival has transformed for a brief moment. But when the last fireworks are over, it resumes the poor and gloomy aspect of its every day, among the wreckage of dead suns. He was humiliated, ashamed, and angry. 'The very same words,' he told himself, 'and spoken in the very same tone... Ah! what an actress!...'
Sisäisen tutkistelun tilassa Guillaume ajattelee voivansa nyt unohtaa koko romanssinsa ja palata Paulinen luo.
'A man can feel only a limited amount of love: and I was well on the way to squandering mine.'
Koska kirjaa oli tässä vaiheessa vielä pitkästi jäljellä, oppi ei tietenkään vielä lopullisesti mene perille. Lolita selittää, että ammattinsa takia hänen on mielisteltävä näytelmäkirjailijoita. Se on todellakin vain näyttelemistä. Guillaumen kanssa on luonnollisesti kyse aivan muusta. Vanha hupsu uskoo, koska haluaa uskoa. Romaanikirjailijasta kuoriutuu vielä kaiken lisäksi lemmenlyyrikko. Runot oli tässä englanninkielisessä versiossa jätetty kääntämättä. Ranskaa taitamattomien lukijoiden vuoksi olisi varmaan ollut syytä tarjota raakakäännös alaviitteissä.
Romaanin kolmas ja viimeinen osa tapahtuu jälleen Ranskassa. Guillaume ei pysty kauan pitämään salassa Paulinelta rakkausrunoilla kuorrutettua kirjeenvaihtoaan Lolitan kanssa. Tieto miehen rakkausseikkailusta vaikuttaa Paulineen kuin tauti: pakkomielteisesti hän vaatii, että Guillaume kertoo hänelle suhteen pienimmätkin yksityiskohdat. Hän myös alkaa itse käydä kirjeenvaihtoa Lolitan kanssa.
Pian käy ilmi, että Lolita on tulossa Ranskaan: Pauline on auttanut Lolitan teatteriryhmää järjestämään näytöksiä Pariisissa. Guillaume on tällä välin jo ymmärtänyt, että suhteella Lolitan kanssa ei ole tulevaisuutta. Hän matkustaa pois Pariisista Lolitan vierailun ajaksi. Hoitakoot akat keskenään! (Näin karkeata ilmaisua tämä kultivoitunut romaani ei tietenkään käytä.)
Pauline ja Lolita kohtaavat ja käyvät sivistyneen keskustelun elämästä ja rakkaudesta. Tällainen vanhanpuoleinen ja vanhanaikainen mieslukija koki jollain tavalla imartelevana keskustelun, jossa kaksi viehättävää naista keskustelee miehen hyvinvoinnista. Lolita jopa antaa Paulinelle vinkkejä siitä, miten tämä voisi näyttää hieman freesimmältä. Nykyaikainen naislukija luultavasti tikahtuisi nauruunsa tätä lukiessaan. Keskustelun päätteeksi Lolita sanoo Paulinelle: "Tuntuu kuin olisin aina tuntenut sinut."
Loppu on onnellinen. Lolita on mennyt matkoihinsa. Pauline ja Guillaume tekevät sinunkaupat lähes kolmenkymmenen avioliittovuoden jälkeen. Voi herranjestas näitä ranskalaisia!
Tätä romaania ei voinut ottaa kovin vakavasti – tuskin se sellaiseksi on tarkoitettukaan. Se oli kuitenkin mukavaa luettavaa. Kerronta etenee nopeasti sujuvan replikoinnin varassa. On tiettävästi olemassa chick-litiä, tipukirjallisuutta, nuorille naisille. Tämä romaani edustaa samaa tyylilajia mutta sopii mainiosti sulkasadosta kärsiville ja kannuksensa pudottaneille sitkeälihaisille kukkopojille. Kirvestä ja pölkkyä odotellessa.
P. S. Antikvariaatista löytämäni kirja on näemmä alun perin kuulunut Inkeri Tuomikoskelle. Minkähän takia Proust-kääntäjämme on hankkinut englanninkielisen version?
P. P. S. Kirjailija André Maurois (1885–1967) oli minulle aiemmin tuttu siksi, että yksi ensimmäisiä kokonaan ranskaksi lukemiani kirjoja oli hänen kirjoittamansa elämäkertateos Ariel ou la vie de Shelley. Se on viehättävä pieni kirja runoilija Shelleyn dramaattisesta elämästä. Olen lukenut sen useampaan kertaan myöhemminkin. Pokkaripainokseni on rispaantunut ja liimalla korjailtu mutta edelleen kovin rakas.
André Maurois, September Roses. Penguin Books 1962. Ranskankielisestä alkuteoksesta Les Roses de septembre (1956) englanniksi kääntänyt Gerard Hopkins. Kannen piirros: Charles Mozley. 220 s.
----------------
Helmet 2022 -lukuhaasteen kohta 46: Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat tervetulleita!