sunnuntai 29. tammikuuta 2023

Romain Gary: La tête coupable

Olen kauan sitten lukenut Romain Garyn (1914–1980) romaanin The Dance of Genghis Cohn, jonka Gary kirjoitti alun perin ranskaksi ja käänsi sitten itse englanniksi yhdessä Camilla Sykesin kanssa. Romaanin Genghis Cohn on juutalainen kabareekoomikko, jonka natsit surmasivat. Hänen haamunsa toimii romaanin minäkertojana. Genghis Cohn kummittelee murhaajalleen, saksalaiselle poliisipäällikkö Schatzille, joka on sodan aikana ollut SS-upseeri. Genghis Cohn ilmestyy aina kun Schatz yrittää unohtaa tai kaunistella sodanaikaisia toimiaan. Vakavaa aihetta, Saksan tilintekoa toisen maailmansodan julmuuksista, käsittelevässä romaanissa on myös runsaasti komiikkaa, joka syntyy siitä, että Schatz reagoi Cohnin puheisiin ja tekoihin, joita muut ihmiset eivät tietenkään näe eikä kuule. Cohnin kertojanäänen vuoksi teos muistuttaa välillä kabaree-esitystä. Samalla se on rikosromaani, sillä Schatz yrittää ratkaista murhatapausta, jossa 22 miestä on puukotettu ja kuollut hurmioitunut ilme kasvoillaan.

La tête coupable (suomeksi vaikkapa Syypää) sijoittuu Tahitille, missä sen päähenkilö hankkii elantonsa pikkurikoksilla ja esittämällä turisteille Paul Gauguinia, tunnettua ranskalaista jälki-impressionistista taidemaalaria. Tähän "saaren hylkiön" esitykseen kuuluu kaikenlainen boheemi käytös, muun muassa peittelemättömät rakastelukohtaukset kauniin vahinen, Meevan, kanssa.

Myös tämän La tête coupable -romaanin päähenkilö käyttää itsestään nimeä Gengis Cohn, mutta heti alussa käy ilmi, ettei se ole hänen oikea nimensä. Hän pakoilee menneisyyttään ja on ottanut salanimekseen kuolleen kabareetaiteilijan nimen. Oman henkilöllisyytensä hän on kätkenyt salanimen lisäksi myös kirurgisesti muokattujen kasvojen ja tuhottujen sormenjälkien avulla. Vähitellen paljastuu, että hänen pakonsa liittyy Ranskan Mururoan atollilla tekemiin ydinkokeisiin.

Cohnilla on useita peiteterinoita. Jokaiselle tapaamalleen ihmiselle hän kertoo hieman erilaisen tarinan menneisyydestään. Jatkuvassa valehtelussa on hänen mukaansa se etu, että jos hän joskus tulee kertoneeksi totuuden, sitäkään ei uskota. Kyynisen ulkokuoren alle hän piilottaa häntä raastavat moraaliset ongelmat. 

Cohn on oivaltanut, että nykyajan myytteihin kuuluu pittoreski ex-hahmo, josta on tullut lähes välttämätön elokuvalle ja kirjallisuudelle. Siispä Cohn on

  • ex-sotilas Castron joukoissa, nyttemmin menettänyt illuusionsa ja päätynyt sydän särkyneenä ihmisraunioksi Tahitille
  • ex-huippulahjakas tiedemies, joka on pettynyt tieteen tuhoavaan rooliin ydinaseiden kehittelyssä ja päätynyt sydän särkyneenä ihmisraunioksi Tahitille
  • ex-kommunisti, joka Budapestin miehityksen jälkeen on repinyt puolueen jäsenkirjansa ja päätynyt sydän särkyneenä...
  • ex-amerikkalainen lentäjä, joka jäätyään Vietkongin vangiksi on tuominnut synnyinmaansa Hanoin radiossa ja päätynyt...
  • ex-Hollywoodin käsikirjoittaja, joka on haaskannut lahjansa ja päätynyt...
  • ex-pommikonelentäjä, joka on surmannut pommeillaan naisia ja lapsia Vietnamissa.
Muitakin tarinoita Cohnilla riittää. Amerikkalaisilta turisteilta hän pummaa rahaa väittämällä olevansa amerikkalainen, joka ei voi palata rakkaaseen kotimaahansa, koska on saanut saarella lepratartunnan. Kiitokseksi saamistaan seteleistä hän yrittää kätellä paikalta nopeasti liukenevia turisteja.

Toisinaan hän uskottelee olevansa sen lentäjän poika, joka pudotti ydinpommin Hiroshimaan. Hänen isänsä tragedia oli kuulemma siinä, että tämä tunsi syyllisyyttä siitä, ettei tuntenut syyllisyyttä. Hän on myös ollut mukana tutkijaryhmässä, joka on keksinyt syöpälääkkeen. Muut tutkijaryhmän jäsenet on jo murhattu. Hän on myös keksinyt lääkkeen, joka aiheuttaa kuuden tunnin orgasmin.

Välillä Cohnin tarinat muuttuvat suorastaan myyttisiksi: itselleenkin hän uskottelee seuranneensa ihmissuvun vaiheita jo tuhansien vuosien ajan. Välillä hän katselee Koiran tähtikuviota taivaalla ja tuntee itsensä antiikin kyynikko Diogeneeksi. Hän myös antaa ymmärtää, että pystyy vangitsemaan ihmisten sieluja moottoripyöränsä käyttövoimaksi. 

Uudelleen maailmaan tullut Jeesus hän ei kuitenkaan ole. Hän uskoo kuitenkin, että Jeesus on tullut takaisin jo monta kertaa. Jeesus on tunnistettavissa silmistään, jotka ovat niin täynnä vihaa, että poliisit automaattisesti kysyvät häneltä papereita. (Kerran Cohn on tavannutkin tämän mustana miehenä Detroitin rotumellakoissa. Mies hoki: "Jesus, Jesus", mihin Cohn vastasi, että jätetään esittelyt myöhempään ajankohtaan. "Fuck you", vastasi Jeesus.)

Rotumellakoista Cohn ajattelee kyyniseen tapaansa: "Mustat olivat ihmisiä siinä kuin muutkin. Ei ollut mitään syytä toivoa heille hyvää."

Kyynisen ilveilijän ja teeskentelijän hahmoon Cohn siis pakenee omia syyllisyyden tunteitaan. Hän uskoo, että voidakseen elää onnellisena ja ilman huolia ihmisen täytyy luopua toivosta ja lähimmäisenrakkaudesta.

Meevalle, ilmeisen aidolle rakastetulleen, hän tulee ehkä lähimmäksi totuutta kertoessaan olevansa yksi Mururoan ydinpommin keksijöistä. On kuitenkin samantekevää, onko ihminen henkilökohtaisesti syyllistynyt pahoihin tekoihin. Osallisuus ihmiskuntaan – ja etenkin länsimaiseen kulttuuriin – tuo jo mukanaan syyllisyyden. Länsimaiden viisaat miehet ovat varastaneet lahjat ja tuoneet lapsille napalmia. "Epäinhimillisyys on inhimillinen ominaisuus."

Teoksen lopulla viiden maan salaiset palvelut ovat Cohnin jäljillä. Toiset haluavat surmata hänet, toiset taas suojella häntä ja jotkut sekä että. Enimmäkseen romaanin tapahtumat kerrotaan Cohnin havaintojen ja ajatusten kautta. Muutamassa luvussa näkökulma siirtyy hetkeksi näihin vakoojiin.

Romaani jäljittelee koomisen pikareskiromaanin muotoa, mutta myös tässä romaanissa Romain Garylla on vakavaa sanottavaa ihmiskunnan kollektiivisesta syyllisyydestä ja alkuperäiskansojen riistosta. Pikareskiromaanin tapaan kirjassa on paljon koomisesti kuvattuja henkilöitä ja mielikuvituksellisia tapahtumia. Muutamia kertoja yllättävät käänteet saivat minut nauramaan ääneen. Se on aina hyvä merkki. Tapahtumien vauhti on paikoin hurja. 

Romaani on myös satiiri kulttuurisesta omimisesta. Ilmiö on siis ollut tiedossa jo kauan, vaikka termi onkin uusi.

Tahitin turismipäällikkö yrittää luoda saarelle puuhamaan, joka hyödyntää kaikki mahdolliset keinot. Siinä tarkoituksessa hän myös maksaa Cohnille pientä palkkiota Gauguinina esiintymisestä. Siinä vaiheessa kun saarella on jo kolme Gauguinia, yksi heistä pakotetaan van Goghiksi. Tälle Verdouillet-nimiselle taiteilijalle käy kuitenkin huonosti: yrittäessään vaihtaa maalaustekniikkansa van Goghin mukaiseksi hän alkaakin maalata kuin Verdouillet. Turistit eivät enää osta hänen taulujaan. Teeskentelyn maailmassa omaperäisyys on pahinta, mihin ihminen voi suistua. Yrittäessään olla taas kiinnostava Verdouillet leikkaa irti korvansa.

Turistipäällikön suunnitelmissa on tuoda kaikki kiinnostavat hahmot Tahitille: Jeanne d'Arc, Kennedy, Raamatun kiinnostavat hahmot. Jeesus siellä jo kanteleekin ristiään, ja jonkin aikaa Cohn ja Meeva esittävät Aatamia ja Eevaa. Se pesti kuitenkin loppuu, kun Cohn jää kiinni yrityksestään kaupitella turisteille pornografisia postikortteja Meevasta ja itsestään. Hän myös raivoaa turistien edessä Meevalle, että kaikelta tältä olisi vältytty, jos Eeva olisi syönyt pillerinsä. Kaikki tämä tarkoittanee koko ihmiskuntaa ja sen tekoja.

Mikään ei ole turismipäällikölle pyhää hänen yrittäessään houkutella turisteja Tahitille. Turismi näyttäytyy huiputuksena ja teeskentelynä. Ajatuksena on saada ihmiset palaamaan saarelle uudestaan. Kuten päällikkö toteaa: rikollinen palaa rikospaikalle, mutta toisella kertaa hänellä on vaimo ja lapset mukanaan. Suunnitelmiin kuuluu myös Tahitin alkuperäisen kulttuurin valjastaminen turismin palvelukseen. Länsimaiset etnologit opettavat tahitilaisille heidän omaa kansanperinnettään: lauluja, tansseja, jumaluuksia ja niiden palvontaa.

Cohnin yritys elää onnellisena yhdessä Meevansa kanssa Tahitin houkuttelevasti kuvatussa paratiisillisessa luonnossa näyttää ajautuvan kohti tuhoa. Cohn joutuu mahdollisesti palaamaan aiempiin tehtäviinsä Ranskaan. Pientä toivoa Cohnille tuo Meevan raskaus. Lapsen isästä ei ole varmuutta, mutta tahitilaisessa perinteessä isä oli se, jonka äiti valitsi lapsen isäksi. Meeva haluaa tähän tehtävään Cohnin.

Lopussa paljastuu myös Meevan petos, joka saa Cohnin yrittämään itsemurhaa. Se epäonnistuu Cohnin lannistumattoman elämänhalun tähden. Hänen ruumiinsa ei suostu tottelemaan hänen mustaa mieltään. Sopu rakastavaisten välille saadaan aikaan, ja pieni unelma onnesta jää elämään.

Hän tiesi olevansa mahtava rakastaja. Tuntikausia hän jaksoi väsymättä hieroa selkää.

Kirjailija Romain Gary puolestaan onnistui omassa itsemurhassaan hieman tämän romaanin lopullisen version valmistumisen jälkeen. Itsemurhaviestissään hän ilmoitti, että hänen tekoaan ei pidä yhdistää hänen näyttelijävaimonsa Jean Sebergin aiemmin tekemään itsemurhaan. Näin Gary varmisti, että nämä kuolemantapaukset tullaan aina liittämään toisiinsa.

Romain Gary, La tête coupable. Gallimard 1980. Collection Folio n° 1204. Teos ilmestyi alun perin vuonna 1968. Tämä kirjailijan juuri ennen kuolemaansa täydentämä laitos julkaistiin vuonna 1980. Kansikuva: Patrick Siméon. 376 s.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat tervetulleita!