Jane Gardam: The Sidmouth Letters

Jane Gardamin novellikokoelma The Sidmouth Letters sisältää yksitoista lyhyehköä novellia. Mitään sielua mullistavan syvällistä näissä kertomuksissa ei minulle ollut, mutta – kuten aiemminkin – viihdyin taas hyvin Gardamin sanataiteen parissa. Kaikki novellit sijoittuvat ajallisesti suurin piirtein ilmestymisaikaansa, ehkä 1970-luvulle. Muuta yhdistävää teemaa tai aihepiiriä en näistä novelleista löytänyt.

Monet novelleista huipentuvat lopun yllättävään käänteeseen: huiputetuksi tuleminen on harvoin hauskaa, mutta kun kirjailija onnistuu kiepauttamaan odotuksesi ylösalaisin, siitä saa ihan omanlaistaan nautintoa. Kokoelman novelleista suurimmassa osassa – seitsemässä – on minäkertoja. Tämä kerronnan tapa sopii mainiosti novelleihin. Näin ne tulevat lähelle luonnollista kerrontatilannetta, jossa joku kertoo kohdalleen sattuneesta tapauksesta. Muutamassa novellissa Gardam on selvästi viehättynyt luomansa henkilön kertojanäänestä. Tällöin tämän äänen tavoittaminen – autenttisen kielen löytäminen – vaikuttaa riittävän novellin sisällöksi ja sanomaksi. Minulle se ainakin riittää.

Käyn seuraavassa lyhyesti läpi kokoelman novellit. Yritän olla paljastamatta liikaa novellien yllätyksistä.

The Tribute

Tässä novellissa kolme ikääntynyttä ja köyhtynyttä diplomaattien vaimoa kokoontuu aterialle Harrodsille kunnioittamaan heidän perheissään työskennelleen lastenhoitajan, Denchyn, muistoa. Aluksi he ovat suunnitelleet muistoilmoitusta johonkin suureen päivälehteen, mutta päätyneet sitten muistoateriaan: 

We'll have sherry. Three sherries please. Very dry and – well what about ordering some wine? I mean this is to be the tribute, isn't it – instead of the first idea of putting something in the paper. More lavish. And romantic. And very much nicer for us.

Naisten hyvin aidolta kuulostavista puheista syntyy pikkuisen ilkeää satiiria. Naisten yläluokkainen oikeutuksen sävy on kuvattu herkullisesti. Keskustelusta käy ilmi, että rouvat ovat kohdelleet lastenhoitajaa kuin orjaa. He eivät ole hellittäneet kukkaronnyörejään edes silloin, kun Denchyn veljentytär on pyytänyt heitä avustamaan vanhan lastenhoitajan hoitokodin maksuissa. Muutamaan kertaan he ovat lähellä jonkinlaista itseymmärrystä omasta itsekkyydestään, mutta se hautautuu juoruilun alle.

Lopun yllätyksessä hyvät ja pahat saavat ansioidensa mukaan. Tämä oli ehdottomasti yksi kokoelman nautittavimpia novelleja.

Hetty Sleeping

Heti perään toinen ihastuttava novelli. Hetty lapsineen on rantalomalla Irlannissa. Aviomiehen on määrä liittyä seuraan myöhemmin. Rannalla Hetty tapaa entisen rakastettunsa, joka nykyään on menestyvä kuvataiteilija. Tunteet eivät ole kuolleet. Mies alkaa tapailla Hettyä ja tämän lapsia. Päiväunille nukahtaneesta Hettystä mies piirtää tunnetta täynnä olevan piirroksen. Pystyykö Hetty heräämään todellisuuteen siinä vaiheessa, kun hänen aviomiehensä saapuu?

Transit Passengers

Mark ja Cassie ovat kaksi nuorta, jotka ovat tavanneet hippien yhteisössä Kreetalla. Nyt kuhertelun aika on päättymässä: Cassie palaa Englantiin ja Mark matkustaa isänsä luokse Hong Kongiin. Kestääkö suhde etäisyyttä? Toista etäisyys lähentää, toiselle se merkitsee unohtamista – jälleen yllättävästi.

For He Heard The Loud Bassoon

Tässä hieman surrealistisia sävyjä sisältävässä novellissa taidekeräilijä päätyy yllättäen todistajaksi ventovieraiden häihin ja sitten ainoaksi häävieraaksi illalliselle. Yllätyksekseen tämä homoseksuaalinen häävieras huomaa  rakastuvansa morsiameen. Kun sulhanen salaperäisesti katoaa, vieraalle näyttää avautuvan mahdollisuus morsiamen tavoitteluun. Lopussa taide lohduttaa pettynyttä. Novellin unenomainen sävy ja hääteema ovat peräisin Samuel Coleridgen pitkästä runosta Vanhan merimiehen tarina, josta myös novellin nimi on poimittu.

Lychees For Tone

Novelli kertoo leskiäidin ajatuksista – työväenluokan puhekielellä – kun hän odottaa aiemmin vain peleistä ja autoista kiinnostuneen aikamiespoikansa tuovan ensimmäisen kerran näytille tyttöystävänsä. Äidin moraali joutuu koville ja ennakkoluulot myllertävät hänen mielessään, sillä hän ymmärtää, että vieras on jäämässä yöksi ja kaiken lisäksi tämä on kiinalainen. Lopussa novelli veti ainakin minulta jalat alta hauskalla käänteellä, jonka olisin ehkä voinut aavistaa ennalta, jos äidin mainio puheenparsi ei olisi lumonnut minua ja tuudittanut näkemään tilanteen vain hänen kannaltaan.

The Dickies

Kertomuksen minäkertoja, nainen, tapaa päivällisillä miehen, Jo-Jo Dickeyn. Heidän välilleen syntyy heti ystävyys. Käy ilmi, että heillä on molemmilla haasteita avioliitoissaan. Kertoja uskoutuu Jo-Jolle aviomiehestään: "Giles on mies, jolle – yksi nainen ei tahdo riittää." Tähän Jo-Jo vastaa: "Minulle yksi nainen on melkein liikaa."

Novellin aloitusrepliikit (eivät nuo edellä mainitut) osoittautuvat sen avaimiksi. Ne toistetaan novellin lopussa, kun pystymme käsittämään niiden koko merkityksen.

The Great, Grand, Soap-Water Kick

Tässä novellissa koko juju perustuu kieleen, kulkurin aidon äänen tavoittamiseen ja kommunikaatiovaikeuksiin.  Kulkurin elliptisellä kielellä kerrottu tarina kylpypäivästä, johon kulkurikin toisinaan tuntee tarvetta – kerran vuodessa tai kahdessa. Kielirauniosta nousee välillä yllättävän ilmaisuvoimaisia rakenteita. Tähän tapaan:

Stop. Have good burrow. Rubbish bins. Sleep park, steps cinema, back church, back seat parked car. Places people gleaming faces nothing do hand soup bread. Grand what pick up too.

Toisinaan ollaan jo runon äärellä, esimerkiksi tässä, kun kulkuri – nimeltään Horsa – kuvaa sitä, miten hänen puhekielensä on rappeutunut puhekumppanien puutteessa:

Rain turn snow. Horsa shacks up barn. Farmer looks. 'Get out there, you or I'll getmegun.'

   So pushoff. Pram sticks every tenyards icy mud. Sits down splat. 'Great goodfornowt,' yells farmer. 'Firing hay bloody fags.' 'No fags,' says Horsa. 'Don't smoke, farmer,' but comes out bad: 'burble-wurble-yah-blah-splot.'

   Tramp, see. Loner. No practice mouth, tongue, vocal cordage of sarcophagus.

 

Lunch With Ruth Sykes

Hössöttämiseen taipuvainen leskiäiti yrittää järjestellä lääkärityttärensä seurusteluasioita. Tunteet tytärtä kohtaan ailahtelevat, samoin tyttären tunteet äitiään kohtaan. Hössöttäminen johtaa tässä tarinassa onnelliseen loppuratkaisuun.

Dossie

Tässä tarinassa tunnelma välittää ne suuret tunteet – epätoivon muuttumisen araksi toivoksi – joita ei suoraan ääneen lausuta. Novellin päähenkilön aviomies on joutunut leikkaukseen, josta hengissä selviäminen on suunnilleen yhtä todennäköistä kuin kuolemakin. Varojen puutteessa nainen joutuu yöpymään Dossien, lähes tuntemattoman sukulaisnaisen luona. Dossien pikkusieluisuus herättää naisessa halun taistella elämän puolesta.

A Spot Of Gothic

Jane Gardamin mieltymys kummitustarinoihin, joka on tullut esiin esimerkiksi kokoelmassa Missing the Midnight, on tässä kokoelmassa näkyvissä vain tässä yhdessä kertomuksessa. Se käyttää monesti aiemminkin kerrottua juoni-ideaa ja hyvin perinteistä kauhutarinan kuvastoa: eristynyt pohjoinen paikkakunta, yö, synkkä talo. Tarinassa on kaksi yksinäistä naista, joista toinen, Rose, päätyy äärimmäiseen tekoon. Toinen naisista, novellin minäkertoja, rouva Bainbridge, pelastautuu aviomiehensä luokse Hong Kongiin.

The Sidmouth Letters

Kokoelman niminovellin minäkertoja, Annie, on ollut lupaava kirjallisuudentutkija. Ura on kuitenkin kariutunut, ja Anniesta on tullut kirjailija. Yhtenä syynä tutkijan uran lopahtamiseen oli alun perin kannustavalta vaikuttaneen amerikkalaisprofessorin nuiva suhtautuminen Annien pieneen Jane Austen -tutkielmaan. Myöhemmin professori on julkaissut ison osan Annien tekstistä omissa nimissään. "Shorty was a good scholar but his pastimes and tactics were a hyena's."

Vuosien jälkeen Annie tapaa uudelleen professorin ja tämän puolison. Professori värvää Annien ostamaan professorin puolesta Jane Austenin yllättäen löytyneet kirjeet, jotka Austen on kirjoittanut Sidmouthissa asuneelle rakastetulleen. Annie saa luvan ensimmäisenä avata kirjeet ja varmistua niiden aitoudesta.

Annielle, jolla on yllättävä henkilökohtainen yhteys löytyneisiin kirjeisiin, tarjoutuu tilaisuus kostaa professorille kaikkien kaltoin kohdeltujen naisten puolesta. Sen verran paljastan, että professori ei koskaan saa kirjeitä käsiinsä.

Tässä tarinassa on luultavasti taustalla Henry Jamesin tunnettu pienoisromaani The Aspern Papers. Siinäkin on kyse kirjallisuushistoriallisesti arvokkaiden kirjeiden tavoittelusta. Kirjeiden kohtalo on molemmissa kertomuksissa sama.

Jane Gardam, The Sidmouth Letters. Hamish Hamilton 1980. Kansi: Mon Mohan. 167 s.