perjantai 25. elokuuta 2023

Anna Burns: Maitomies

Anna Burnsin Maitomies on omaperäinen yhdistelmä keveyttä ja painavuutta. Painoa siihen tuo yhteiskunnallinen ote: jakautuneen kaupungin skitsofrenisen ilmapiirin perinpohjainen analyysi. Myös pitkät – jopa useiden sivujen mittaiset – kappaleet vaikuttivat aluksi raskailta. Samalla kirja on kuitenkin myös kepeä ja hauska. Kirjan minäkertojan totisista pohdinnoista syntyy absurdia huumoria, joka sai ainakin minut myhähtelemään ääneen. 

Tuotemerkkejä lukuun ottamatta kirja välttelee erisnimiä. Sitä ei esimerkiksi sijoiteta nimettyyn maantieteelliseen kaupunkiin. Tämä ratkaisu antaa kuvatulle yhteiskunnalle yleispätevän esimerkin luonteen. 

Kirjailija Anna Burnsin henkilöhistorian perusteella on kuitenkin helppo ajatella romaanin kuvaavan Pohjois-Irlannin Belfastia 1970-luvulla. Kaupunki on vahvasti jakaantunut erilaisiin ryhmiin: esimerkiksi vettentakaisiin, rajantakaisiin ja irtautujiin. Ryhmien taustalla ovat ainakin alun perin olleet uskonnolliset syyt, mutta ne eivät romaanissa ole kovin vahvasti esillä. Syyt ovat muuttuneet valtapoliittisiksi; omaa asiaansa ajavat nyt erilaiset sotilaalliset tai puolisotilaalliset ryhmittymät. 

Erisnimiä ei käytetä myöskään kirjan henkilöistä. Heidät on useimmiten nimetty vain sukulaisuutensa tai muun läheisyyssuhteen perusteella: ensimmäinen sisko, ensimmäinen lanko, pikkusiskot, ehkä-poikaystävä... Edes kertojaminän nimeä ei mainita. Perheenjäsenet kutsuvat häntä keskisiskoksi. Huvittavalla tavalla yksi nimitys, jota eräästä keskeisestä henkilöstä käytetään, osoittautuu loppujen lopuksi ja kaikkien yllätykseksi hänen aivan oikeaksi erisnimekseen.

Nimien välttämiselle on myös poliittinen syy: samoin kuin kaikkeen ihmisten käyttäytymiseen myös nimiin on muodostunut kielletyn ja sallitun tiukka hierarkia. Yksilöiden toimet ja jopa heidän nimensä saattavat tahallisesti tai tahattomasti liittää heidät johonkin poliittiseen lahkoon. Ennen kaikkea "vettentakaisen maan" nimiä piti välttää:

Ajateltiin että kiellettyihin nimiin oli piintynyt energiaa, muinaista voimaa, ikivanhoja ristiriitoja, kieltoja ja ei-toivottuja rasitteita, joita tuo maa oli kauan sitten tälle maalle langettanut, eikä nimen kansallisella alkuperällä ollut enää merkitystä.

Lahkoihin jakautuneessa kaupungissa vallitsee jatkuva tarkkailun ja väkivallan ilmapiiri. Ei ole viisasta tulla liian näkyväksi. Tästä tarkkailun ja mahdollisen rankaisun kehästä pääsevät irti vain "toivottomat tapaukset", toisin sanoen ne, jotka käytöksensä perusteella luokitellaan mieleltään järkkyneiksi. Romaanin minäkertoja on melkein toivoton tapaus: hänen tapansa lukea jatkuvasti kirjoja  – 1800-luvun romaaneja – jopa kävellessään kadulla on tehnyt hänestä jonkinlaisen kummajaisen.

Tahtomattaan romaanin minäkertoja joutuu kuitenkin huomion kohteeksi, kun Maitomieheksi kutsuttu johtoasemassa oleva irtautuja alkaa seurailla kertojaa ja houkutella tätä autoonsa. Maitomies on parikymmentä vuotta 18-vuotiasta kertojaa vanhempi – ja naimisissa. Osoittautuu, että Maitomies tietää kertojan elämästä epämukavan paljon.

Poliittisen ilmapiirin takia seksuaalinen ahdistelu vetää kertojan ja hänen läheisensä mukaan myös lahkojen väliseen hengenvaaralliseen taisteluun. Tässä romaanissa – ja ehkä elämässä yleensäkin – seksuaalinen on myös poliittista. Kaikki on poliittista. 

En pystynyt lukemaan romaania ajattelematta kaikkia tuntemiani jakautuneita yhteiskuntia – myös omaamme. Kirjailijan etäännyttämisratkaisu siis toimii. Tämä romaani ei kerro ainoastaan Pohjois-Irlannista. Jakaantuneisuus synnyttää epäluuloja ja pelkoja "vastapuolta" kohtaan. Pahimmassa tapauksessa tarvitaan sitten turvatoimia, jotka tosiasiassa luovat enemmän turvattomuutta. Mieleen tulivat muutaman vuoden takaiset uutiset Soldiers of Odinista, puoliaikuisista leikkimässä puolisotilaita.

Tällainen epäluulon ilmapiiri luo edellytyksiä ihmisten leimaamiselle, vaaralliselle juoruilulle ja jopa hyväksikäytölle, kuten Anna Burnsin romaanissa. Ratkaisu ei kuitenkaan voi olla jonkinlainen puolivälin – tolkun ihmisten – ajattelumalli. Se on vain yksi lahko lisää ja antaa toimintatilaa niille, jotka ovat valmiit demokratian hylkäämiseen. 

Ajatukseni lähtivät nyt aika kauas Maitomies-romaanista. Jos haluat lukea siitä enemmän, suosittelen kääntymään kirjabloggaajien puoleen. Romaania on käsitelty ainakin seuraavissa blogeissa:

Maitomies on saanut useita kirjallisuuspalkintoja. Ainakin seuraavat: Man Booker (2018), National Book Critics Circle Award (2018), Orwell Prize for Political Fiction (2019), International Dublin Literary Award (2020).

Laura Jänisniemen suomennos oli onnistunut. Romaanin kertojan hieman vinksahtanut komiikka tuli hyvin esiin. Mikään ei kalskahtanut korvaan. Opin myös uuden sanan: en ole ennen tiennyt, että joulukuusiin ripustettava, yleensä hopeanvärinen hetale on lamettaa.

Anna Burns, Maitomies. Docendo 2019. Englanninkielisestä alkuteoksesta Milkman (2018) suomentanut Laura Jänisniemi. Kannen suunnittelu: Luke Bird. 399 s.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat tervetulleita!