Kirjailijan kymmenien teosten tuotannosta ei vielä ole saatavana suomennoksia. Muutamia romaaneja on julkaistu ruotsiksi ja englanniksi. Ruotsiksi on ilmestynyt muun muassa Jefferson-siilistä kertova saturomaani, jonka Ariel esitteli pari viikkoa sitten Sataa valoa -blogissaan.
L'enfant Océan (Valtameren lapsi) -romaanissa on kyse juuri ALMA-raadin mainitsemasta satuperinteen uudistamisesta. On siis hyvä ensin muistutella mieleen Charles Perrault'n 1600-luvun lopulla kansansatujen pohjalta kirjoittama satu Peukaloisesta (Le Petit Poucet), joka on toiminut taustatekstinä Jean-Claude Mourlevat'n romaanille.
L'enfant Océan -romaanin päähenkilöinä ovat Doutreleaun lapset: 14-vuotiaat kaksoset Fabien ja Rémy, 13-vuotiaat kaksoset Pierre ja Paul, 11-vuotiaat kaksoset Victor ja Max sekä 10-vuotias Yann. Kuopus Yann on vain kaksivuotiaan kokoinen ja mykkä. Hänellä on kuitenkin niin halutessaan kyky viestiä eleillä ja ilmeillä – tai jonkinlaisella telepatialla – täysin ymmärrettävästi. Koko veljessarja hyväksyy epäröimättä Yannin henkiseksi johtajakseen. Isompien veljien suojeleva asenne pikkuveljeen oli hellyttävä.
Romaani on kerrottu useiden todistajanlausuntoa muistuttavien lyhyiden puheenvuorojen kautta. Ensimmäisenä ääneen pääsee sosiaalityöntekijä Nathalie Josse. Pikku Yann on tullut kouluun hämmentyneenä ja ilman reppua. Isommat veljet suostuvat paljastamaan, että isä on heittänyt repun "jorpakkoon". Nathalie Josse on vienyt Yannin kotiin autollaan ja on halunnut puhua lasten isän kanssa. Isä ei kuitenkaan ole kotona, hänet voi tavata vasta seuraavana päivänä. Äidin tyly asenne kertoo, että Doutreleaun perheessä ei rakkautta tuhlailla.
Seuraavana yönä lapset karkaavat kotoaan. Yann on kuunnellut salaa vanhempiaan ja välittää elekielellään veljilleen tiedon, että isä aikoo seuraavana aamuna tehdä heille pahaa. Veljet ymmärtävät, että kyse on tappamisesta.
Karkumatkan aikana ääneen pääsevät lasten vanhemmat, useat lasten matkalla kohtaamat ihmiset sekä lapset itse. Jokaisella lasten pakoa todistaneella on oma äänensä ja myös pieni oma tarinansa. Myös veljekset ovat luonteiltaan erilaisia. Kertojaratkaisu luo onnistuneesti jännitystä, koska kukin todistaja voi kertoa vain palasen kokonaisuudesta, joka näin avautuu lukijallekin vain vähitellen. Lasten kokemukset marraskuun kylmyydessä ja sateissa välittyvät lukijalle niin, että teki itsekin mieli vetää villapaitaa päälle. Pikkuisen Yannin sisäinen kompassi ohjaa veljessarjaa kohti länttä ja Atlantin rannikkoa.
Sosiaalityöntekijä Nathalie Josse muuten palaa Doutreleaun taloon seuraavana päivänä, kun lapset jo ovat kadonneet. Tuekseen hän on pyytänyt mekaanikkomiehensä Pascalin, joka uskoo keksineensä, mistä lasten paossa on kyse. Hän nimittäin löytää Doutreleaun vajasta seitsemän äsken syntynyttä kissanpoikaa. Pascal uskoo, että poikien isä on puhunut kissanpentujen tappamisesta. Yann on kuullut sen ja ymmärtänyt väärin. Hyvä selitys, osittain oikeaan osunut mutta kuitenkin tärkeimmältä osaltaan väärä. Tämän enempää en tästä asiasta paljasta.
Peukaloisen tarinassa on hirviömäinen ihmisiä syövä jätti. Tässä Mourlevat'n romaanissa, joka kuitenkin enimmäkseen pysyttelee realistisena, hirviön osan on saanut tunteeton, lähes sadistinen, varakas liikemies. Peukaloissadun jätti syö vahingossa omat seitsemän tytärtään. Myös liikemiehellä on seitsemän tytärtä. Hän ei heitä syö, mutta lukijalle jää tunne, että eivät tytöt tällaisen isän seurassa turvassakaan ole.
Lapset pääsevät meren rantaan. Kovien koettelemusten jälkeen he pääsevät lopulta myös takaisin kotiin. Isän ja äidin pimeään tunnemaisemaan näyttää lasten pako avanneen väylän valonsäteelle. Yksi lapsista ei kuitenkaan palaa. Hänelle on tarinassa varattu satumaisempi loppu.
Kirjan takakannessa ilmoitetaan, että romaani sopii yli 10-vuotiaille lukijoille. Siinähän sitä ikähaitaria riittää: oman kokemukseni perusteella ainakin 60–70-vuotiaat ovat vielä ihan sopivaa lukijakuntaa tälle kauniille romaanille.
Jean-Claude Mourlevat, L'enfant Océan. Pocket Jeunesse 2021. Teos ilmestyi alun perin vuonna 1999. Kansikuva: Gianluca Garufalo. 152 s.
Kuulostaa kyllä kiinnostavalta...hyllyssä odottaa yksi Mourlevat, jossa kannen perusteella kyllä satuaines on etualalla, tullee luettavaksi joskus...
VastaaPoistaTämä oli tosiaan houkuttelevasti kerrottu uustulkinta vanhasta sadusta. Sen verran miellyttävä lukukokemus, että mielelläni luen kirjailijalta jotain muutakin, jos vastaan sattuu.
Poista