L. P. Hartley: Simonetta Perkins

Venetsian kaupunkiin liittyy kirjallisuudessa aistillisen rakkauden mielleyhtymiä. Thomas Mannin Kuolema Venetsiassa kertoo viisissäkymmenissä olevasta kirjailijasta, joka hullaantuu Venetsiassa teinipoikaan. Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin päähenkilön sydämessä Venetsialla ja sen eroottisella houkutuksella on erityinen paikka: sinne "Marcel" ryhtyy aina puuhaamaan lähtöä, kun mahla alkaa kiertää puissa.  

Myös kirjailija L. P. Hartley kuunteli kosteiden kanavien kutsua. Vuonna 1925 julkaistussa Simonetta Perkins -romaanissa hän kertoo rikkaan amerikkalaisen perijättären ihastumisesta venetsialaiseen gondolieeriin. Romaanin esipuheessa Margaret Drabble arvelee, että Leslie Pole Hartley (1895–1972) tässä pienoisromaanissa kuvaa kätketysti omaa rakastumistaan komeaan soutajaan.

Romaani oli markkinoinnin kannalta hankalan mittainen. Myönteisistä kritiikeistä huolimatta kirjailija ansaitsi tästä romaanista vain 12 puntaa. Se vastaa nykyrahassa vähän yli tuhatta euroa. Taloudellinen menestys sai siis vielä odottaa. Varsinainen jättipotti tuli lähes kolmekymmentä vuotta myöhemmin Sananviejä-romaanin myötä. Siitä tuli kansainvälinen bestseller. Tällä romaanilla ja siitä tehdyillä elokuvilla on luultavasti paljon ystäviä Suomessakin – ainakin siitä päätellen, että romaanista kirjoittamani blogikirjoitus on bloggauksistani kolmanneksi suosituin blogin koko olemassaolon aikana.

Simonetta Perkins -romaanissa on selviä vaikutteita L. P. Hartleyn kirjallisilta esikuvilta. Uusrikas puritaaninen amerikkalainen, joka sortuu vanhan ja moraalittoman Euroopan viettelyksiin, oli Henry Jamesin vakioaihe. L. P. Hartley on myös ottanut oppia E. M. Forsterilta – ehkä jopa kirjailjanimessä käytettyjen pelkkien alkukirjainten osalta. Pieni viittaus Forsterin A Room with a View -romaaniin on Simonetta Perkinsissä näkyvällä paikalla.  

Bostonilainen neiti Lavinia Johnstone on Euroopan kiertomatkallaan päätynyt Venetsiaan äitinsä kanssa. Tunnollisesti äiti ja tytär kiertävät nähtävyyksiä opaskirjan ehdotusten mukaan. Jännitteitä äidin ja tyttären välille luo se, että tytär on kotimaassa antanut rukkaset jo neljälle varteenotettavalle kosijalle. Kolme heistä on nopeasti löytänyt itselleen aviopuolison toisaalta; neljäs on tulossa Venetsiaan ilmeisesti uudistaakseen kosintansa. 

Kun amerikkalainen Stephen sitten aikanaan saapuu Venetsiaan, Lavinia antaa tälle uudelleen rukkaset niin suoraan ja loukkaavasti, että uudesta yrityksestä ei enää ole puhettakaan. Äidin mielestä tyttären, jolla on ikää jo 27 vuotta, olisi pitänyt suostua.

Lavinia on toista mieltä. Hän lukee jonkun nimeltä mainitsemattoman kirjailijan pohdintoja rakkaudesta ja pitää niitä hölynpölynä. Hän tuhahtelee ajatukselle, että kukaan ei ole turvassa rakkauden nuolilta. Hän uskoo olevansa immuuni tälle intohimolle ja että menee naimisiin – jos ollenkaan – pelkästään käytännöllisistä syistä.

Amor näyttää ottavan haasteen vastaan heti näiden pohdintojen jälkeen. Kaksi miespuolista turistia kulkee Lavinian ohitse. "Kaunis?" kysyy toinen. "No, ei," vastaa toinen, "ei oikeastaan kaunis." Lavinia hämmentyy, ja heti perään hänen silmänsä osuvat komeaan gondolieeriin. Näin kirjailija kuvaa tuota ensivaikutelmaa:

Posted in front of her, though how it got there unobserved she could not imagine, a gondola lay rocking. At either end it was lashed to those blue posts, whose function, apart from picturesqueness, Miss Johnstone for the first time dimly understood; and the gondolier was sitting on the poop and staring at the hotel. No, not at the hotel, decided Miss Johnstone, at me.

     She tried to return the stare; it troubled her. It was vivid, abstracted, and unrecognising. It seemed to be projected up at her out of those fierce blue eyes.

Lavinia ja hänen äitinsä palkkaavat Emilion, gondolieerin, kuljettamaan heitä nähtävyyksille. Emilio on korrekti, itse asiassa melko etäisen kohtelias, mutta siitä huolimatta Lavinian kiinnostus mieheen muuttuu melko nopeasti pakkomielteeksi. Kun Lavinian äiti sairastuu, Lavinia haluaisi jatkaa retkiä kahdestaan Emilion kanssa. Emilio kuitenkin kieltäytyy ja perustelee sitä sillä, että muut gondolieerit loukkaantuisivat, jos heille ei anneta mahdollisuutta saada kyytejä. Lavinia valehtelee äidilleen, että Idän pikajuna on täyteen varattu ja järjestää näin itselleen viikon lisäajan Venetsiassa.

Lavinia lyöttäytyy kolmanneksi pyöräksi Kolynopulon pariskunnan matkaan ja saa näin jatkaa kyytejä Emilion gondolissa. Kolynopulot naureskelevat ihmisten ihastukselle gondolieereihin ja mainitsevat, että yksinäisillä turisteilla on näihin "suhteita". Hämmentyneelle Lavinialle rouva Kolynopulo toteaa, että gondolieerit eivät varmaankaan tee sitä ilmaiseksi. 

Tarina on enimmäkseen kerrottu kolmannessa persoonassa Lavinian näkökulmasta, mutta siinä on myös runsaasti suoria lainausmerkein osoitettuja Lavinian ajatuksia. Lavinian pohdiskelut jatkuvat hänen päiväkirjassaan, josta romaaniin on liitetty useita jaksoja. Hänellä on kärkeviä mielipiteitä ja hieman ilkeä komiikan taju, joka usein kohdistuu äidin sanomisiin. Lavinia kuitenkin ottaa moraaliset kysymykset tosissaan. Ne vaivaavat aidosti hänen omaatuntoaan.

Päiväkirjassaan Lavinia moittii itseään:

I am the Lavinia who was cruel to Stephen, who snapped the head off a poor hairdresser, who shocked her mother with an indecent word, and imperilled her health with a lie, who worried two boon companions into disclosing a scandal as untrue as it was vile. This is the house Lavinia has built, and a proper pigsty it is; but real, quite real, unlike the decorous edifice whose pleasing lines are discernible in the pages of this diary and which is a fake, a fallacious façade with nothing behind it.

Lavinia tuntee menettäneensä elämänsä hallinnan. Hän kirjoittaa Roomassa olevalle ystävälleen Elizabethille kirjeen, jossa kertoo tutustuneensa Venetsiassa tyttöön nimeltä Simonetta Perkins. Simonetta on ihastunut gondolieeriin, jonka haluaisi viedä mukanaan Amerikkaan. Mitä Simonettan pitäisi Elizabethin mielestä tehdä?

Lavinia saa Elizabethilta pian sähkeen, jossa tämä neuvoo neiti Perkinsiä viipymättä poistumaan Venetsiasta. Hieman myöhemmin Elizabethiltä tulee pitempi kirje: ystävä on heti arvannut, ettei Simonetta Perkinsiä ole olemassakaan. Hän käskee Laviniaa suhtautumaan tilanteeseen käytännöllisesti: laatimaan vierailun loppuajaksi niin tiukan aikataulun, että Emiliolle ei jää aikaa. Ei pidä tehdä asiasta moraalista kysymystä. Joku toinen voisi ehkä ryhtyä lyhyeen suhteeseen – varovaisuutta noudattaen – mutta Lavinialle se ei sopisi.

Lavinian sisäinen taistelu kasvaa suureksi, hän kamppailee omantuntonsa kanssa mutta myös koko amerikkalaisen puritaaniperintönsä kanssa. Useaan otteeseen hän viittaa Nathaniel Hawthornen romaaniin Tulipunainen kirjain, joka kertoo Hester Prynnen luvattomasta suhteesta ja hänen rangaistuksestaan.

'If Hester Prynne had lived in Venice,' she thought, 'she needn't have stood in the pillory.' For a moment she wished that Hawthorne's heroine could have found a country more congenial to her temperament. 'It was my ancestors who punished her,' she thought. 'They had to: they had to stick at something. One must mind something, or else the savour goes out of life, and it stinks.'

Lavinia etsii kirjoista apua dilemmaansa aivan samoin kuin hän on kirjojen avulla tutustunut Venetsiaan. Sopivaa uskonnollista traktaattia ei ole saatavilla, ja löytämäänsä ranskalaiseen opukseen hän ei voi luottaa. Onko hän vain liian tunnollinen ja kunnollinen? Onko tullut aika luopua opituista ohjeista?

Viimeisenä iltana Venetsiassa Lavinia lähtee ajelulle Emilion gondolissa. Hän on hotellissa sanakirjan avulla opetellut sanomaan: "Ti amo."  Se mitä illalla tapahtuu, sinun täytyy itse lukea. Lavinian ratkaisuun on kasattu isot panokset.

Lavinian pohdinnat saivat minut usein pohtimaan omia ja lähipiirini eettisiä valintoja. En tunne vetoa venetsialaisiin gondolieereihin, mutta on minullakin asioita, joilla en mielelläni rehentele ja joissa järki ja tunne ovat ristiriidassa. Hyvä ystäväni Simo Perkiö lentelee etelään tuon tuostakin, syö lihaa ja ajaa dieselautolla. Mitä ohjeita minä hänelle antaisin?

L. P. Hartley, Simonetta Perkins. Hesperus Classics 2004. Romaani ilmestyi alun perin vuonna 1925. Esipuhe: Margaret Drabble. Kannen suunnittelu: Fraser Muggeridge. Kansikuva: Getty Images. 87 s.