Colette: Dialogues de bêtes

Kuvittelin, että nämä Coletten (1873–1954) 'Eläinten dialogit' olisivat suunnatut lapsilukijoille. No, miksikäs ei. Itse ainakin pidin lapsena kaikesta, missä eläimet mainittiin. Kokoelman tarinat kuvaavat osuvasti sitä käsitystä, joka koirien ja kissojen luonteista on vallalla, mutta niissä ei ole kovinkaan jännittäviä tapahtumia, ja niiden sävy on pohdiskeleva. Sään vaihtelulle ja joutilaalle loikoilulle omistetaan paljon huomiota. Useimmat lapset todennäköisesti pitkästyisivät näiden tarinoiden parissa. 

Seitsemässä ensimmäisessä dialogissa, jotka ilmestyivät vuosina 1904 ja 1905, ovat pääosissa ranskanbulldoggi Toby ja persialaiskolli Kiki sekä heidän isäntänsä (Lui) ja emäntänsä (Elle), joista eläimet käyttävät myös nimitystä "kaksitassuiset". Enimmäkseen keskustelut käydään eläinten välillä. Isäntä ja emäntä osallistuvat lähinnä komennoilla tai hellittelyin. 

Toby jumaloi emäntäänsä, Kiki puolestaan pitää enemmän isännästä. Emäntä viettää enemmän aikaa eläinten seurassa, isännän aika kuluu enimmäkseen "paperin raapimiseen", kuten eläimet isännän työn ymmärtävät. Seitsemästä ensimmäisestä tarinasta viidessä ollaan maaseudulla, yhdessä Pariisissa ja yhdessä junamatkalla.

Tarinoiden kevyt humoristinen sävy syntyy eläinten luonteiden eroista. Kiki-kissa on ylpeä, itsenäinen ja itsekäs. Se korostaa, että isäntä ei käske häntä – siihen hänellä ei ole valtuuksia – vaan ainoastaan pyytää. Yhdessä vaiheessa Kiki viittaa jumalalliseen egyptiläiseen alkuperäänsä ikään kuin muistaisi vielä hyvin nuo kunnian ajat. Toby on touhukas ja ajattelematon, hieman yksinkertainen. Emäntäänsä kohtaan se on nöyrä ja miellyttämishaluinen. Se alistuu nurisematta myös emännän kiusantekoon, esimerkiksi kun emäntä haluaa Tobyn matkivan kultakalaa ja puristaa Tobya mahasta niin, että tämän suu aukeaa.

Sekä Kiki että Toby elävät vahvasti aistinautintojen maailmassa. Hyvä ruoka ja raukea loikoilu riittävät niille hyvään elämään. Kertomuksessa Le premier feu 'ensituli' eläimet kuvaavat sitä nautintoa, jonka takan sytyttäminen lokakuussa synnyttää. Kumpikin nautiskelija on tässä kertomuksessa vuoroin äänessä, mutta oikeastaan kyseessä ei ole dialogi vaan kaksi monologia. Todellinen oodi tulelle ja lämmölle.

Toby kaipaa joskus myös juoksulenkkiä. Molemmilla on myös ajoittain lemmensuhteita naapuruston koirien ja kissojen kanssa. 

Pieneksi esimerkiksi tarinoista kerron lyhyesti dialogista Elle est malade 'nainen sairastaa'. 

Emäntä on pudonnut ratsailta, loukannut nilkkansa ja saanut kuumeen. Eläimet on suljettu hänen seurakseen yläkerran makuuhuoneeseen. Isäntä on komentanut niitä olemaan hiljaa ja poistunut alakertaan kirjoittamaan. Eläimillä on tylsää, joten ajankulukseen ne keskustelevat niitä näitä. Esimerkiksi hevosista, joita koira ihailee ja kissa inhoaa. Koira kuvailee onneaan, kun saa kirmata niityillä emäntänsä ja hevosen perässä. Koira myös kertoo syntyneensä tallissa – käytännössä hevosen jaloissa – ja lämmitelleensä pentuna hevosen kupeessa. Kissa toteaa kuivasti, että koira on viimeinen romantikko.

Eläimet kertovat haistavansa emännän kuumeen. Haju häiritsee niitä. Se on pitkään pitänyt kissan poissa emännän huoneesta. Haju tuo niiden mieleen sen, mitä ne eivät halua nimetä. Keskustelu siis kääntyy kuolemaan. Kissa uskoo voivansa välttää sen. Se karttaa kuolemaa niin, että mieluiten nauttii ruokansakin – pikkulinnut ja hiirenpoikaset – elävinä.

Koira syyttää kissaa sadistiksi, mihin kissa toteaa, että kirjallisuus on pilannut koiran. Kissahan on kissa:

Ce nom seul me dispense... Une haine est en moi contre la souffrance, la laideur, – une détestation impérieuse de ce qui choque ma vue ou simplement mon bon sens. 

[Yksin tämä nimi vapauttaa minut... Minä vihaan kärsimystä, rumuutta, – inhoan väistämättä sitä, mikä järkyttää näkemystäni tai yksinkertaisesti maalaisjärkeäni.]

Keskustelun loppupuolella kissakin alkaa haluta ulos. Koira on kaivannut ulkoilmaa koko ajan. Kissa alkaa kuvailla houkuttelevaan sävyyn kaikkia ulkona odottavia ihanuuksia. Näin se saa koiran ulvomaan kaipuutaan. Kertomus päättyy:

Et pendant qu’Elle s’éveille égarée, encore prisonnière de ses rêves, le Chat écoute patiemment s’approcher, dans l’escalier, la liberté pour lui, le châtiment pour l’autre. 

[Ja sillä aikaa kun Nainen herää eksyksissä, yhä uniensa vankina, Kissa kuuntelee kärsivällisesti, miten portaissa lähestyy vapaus hänelle itselleen, rangaistus toiselle.]

Kokoelman seitsemän ensimmäistä dialogia on kirjoitettu siinä vaiheessa, kun Colette vielä oli naimisissa ensimmäisen aviomiehensä Henry Gauthier-Villarsin kanssa. Aviomies, joka oli kirjailija ja kustantaja, käytti nimimerkkiä Willy. Dialogeissa on melko peittelemättömiä viittauksia Coletten ja Willyn avioliittoon ja kummankin luonteenpiirteisiin. Mies (Lui) on täysin työlleen omistautunut, kotioloissa usein kärsimätön ja äkkipikainen; nainen (Elle) käyttää paljon aikaa unelmointiin, lukemiseen ja miehen lepyttelyyn.

Pitkä ajallinen hyppäys kokoelman viiteen viimeiseen kertomukseen on selvästi näkyvissä. Lui ja Elle eivät enää ole läsnä muuten kuin eläinten repliikeissä. Varsinkin kahdessa kertomuksessa on vahva elämäkerrallinen vivahdus. Ensimmäisessä vuonna 1930 julkaistussa kertomuksessa (Music-Hall) käy ilmi, että nainen on esiintynyt kabareessa (Les Folies-Élyséennes), ja Toby-koirakin on päässyt teatterin makuun.  Toisessa tarinassa (Toby-Chien parle) koira on joutunut naisen suuttuneen vuodatuksen kuulijaksi. Nainen on löytänyt rakastajattarien kirjeet miehelleen. Avioliitto on kariutunut miehen uskottomuuteen. Emäntä tekee valintoja oman tulevaisuutensa varalle kovin Coletten omien ratkaisujen mukaisesti:

Je veux faire ce que je veux. Je veux jouer la pantomime, même la comédie. Je veux danser nue si le maillot me gêne et humilie ma plastique, je veux me retirer dans une île, s'il me plaît, ou fréquenter des dames qui vivent de leurs charmes, pourvu qu'elles soient gaies, fantasques, voire mélancoliques et sages, comme sont beaucoup de femmes de joie. Je veux écrire des livres tristes et chastes, où il n'y aura que des paysages, des fleurs, du chagrin, de la fierté, et la candeur des animaux charmants qui s'effraient de l'homme... Je veux sourire à tous les visages aimables et m'écarter des gens laids, sales et qui sentent mauvais. Je veux chérir qui m'aime et lui donner tout ce qui est à moi dans le monde : mon corps rebelle au partage, mon cœur si doux et ma liberté!

[Haluan tehdä mitä haluan. Haluan esittää pantomiimia, jopa teatteriakin. Haluan tanssia alasti jos vaatteet vaivaavat minua ja haittaavat liikkeitäni, haluan vetäytyä saarelle jos se minua huvittaa, tai seurustella viehätysvoimastaan elävien naisten kanssa, kunhan he ovat iloisia ja hassuja tai surumielisiä ja viisaita, kuten monet ilotytöt ovat. Haluan kirjoittaa surullisia ja puhtaita kirjoja, joissa on vain maisemia, kukkia, suruja, ylpeyttä ja sellaisten viehättävien eläinten vilpittömyyttä, jotka pelkäävät ihmistä... Haluan hymyillä kaikille ystävällisille kasvoille ja kääntyä pois rumista, likaisista ja pahalle haisevista ihmisistä. Haluan vaalia niitä, jotka rakastavat minua ja antaa heille kaiken mitä minulla on: kapinoivan ruumiini jaettavaksi, pehmeän sydämeni ja vapauteni!]

Kokoelman kolme viimeistä kertomusta ovat aivan erilaisia kuin aiemmat. La chienne on perinteinen, Maupassantin mieleen tuova novelli, jossa koiran ja rakastajattaren uskollisuus tulevat vertailuun – koiran eduksi. Kyynisyydestään huolimatta novelli oli mielestäni tyylikäs.

Kaksi viimeistä ovat jälleen eläinten dialogeja. Toby ja Kiki eivät enää ole mukana. Niissä tosin on mukana vanha kissa ja koira, joiden voisi kuvitella olevan aiempien novellien eläimet vanhoina. Iän mukana niiltä on kuitenkin vaihtunut sukupuoli: vanha bulldoggi ja vanha persialaiskissa ovat nyt narttuja. En oikein päässyt näiden kahden tarinan tarkoitukseen käsiksi. Ne vaikuttivat turhalta täytteeltä.

Huomasin, että kokoelman seitsemän ensimmäistä novellia on julkaistu englanniksi nimellä Barks and Purrs. Kirja löytyy myös Gutenberg.org-palvelusta. Sen verran vilkaisin niitä, että en voi suositella muuten kuin viehättävän piirroskuvituksen osalta. Englanninkielisiä lukijoita on suojeltu paheelliselta ranskalaiselta vaikutukselta poistamalla Kiki-kissan kuvailu naapurin notkeasta kissatytöstä ja Toby-koiran maininnat isoista narttukoirista, joihin hän on ollut suhteissa. Myös keskustelu kakan syömisestä, jota Toby puolustaa ja Kiki pitää vastenmielisenä, on saanut mennä. Jopa Tobyn viaton toive päästä ulos pissalle on poistettu. Kovin on häveliästä, eläimistähän tässä on kyse!

Colette, Dialogues de bêtes. Mercure de France 1994. Kokoelman novellit ilmestyivät alun perin vuosina 1904, 1905 ja 1930. Kansikuva: Agnès Audras. 190 s.