Philippe Delerm: Autumn

Philippe Delermin ranskankielinen romaani Autumn käsittelee kiinnostavaa historiallista ja elämäkerrallista aihetta vahvasti kaunokirjallisella tyylillä. Tämän siis olisi oikeastaan pitänyt olla kirja juuri minun makuuni. Ansioistaan huolimatta kirja jätti kuitenkin vaikutelman, että sen antamat lupaukset eivät täyttyneet. Yritän tässä tutkailla hämmennystäni ja ymmärtää romaania ja itseäni.

Autumn kertoo tunnettujen kuvataiteilijoiden ja runoilijoiden elämästä Englannissa 1800-luvun jälkipuoliskolla. Kuvaus keskittyy Englannin prerafaeliittien koulukuntaan ja sen lähellä vaikuttaneisiin ihmisiin. Prerafaeliittien taidekäsitys pohjautui keskiaikaan ja varhaisrenessanssiin - siis taidemaalari Rafaelia edeltävän ajan taiteeseen. He halusivat palauttaa taiteeseen voimakkaat värit ja runsaat vertauskuvalliset yksityiskohdat ja vaativat taiteelta myös vakavuutta ja koskettavuutta. Luontoa piti luonnollisesti myös tutkia, jotta sitä voi aidosti kuvata. 

Romaanin henkilögalleria on laaja. Kerronta etenee henkilöstä toiseen vapaana epäsuorana esityksenä, joten pääsemme sisälle useiden taiteilijoiden ajatuksiiin. Muita enemmän tilaa saavat kuitenkin taidemaalari-runoilija Dante Gabriel Rossetti ja hänen mallinsa ja myöhemmin myös puolisonsa Elizabeth Siddal, joka niin ikään sekä kirjoitti runoja että maalasi.

Ennakkotietoni prerafaeliiteista olivat epämääräisiä, joten yritin aluksi lukea tätä historiallista romaania historiankirjoituksena. Autumn kuitenkin hangoitteli vastaan eikä taipunut tähän lukutapaan. Siinä ei ole yhtenäistä kronologista juonta, vaan se etenee näennäisesti irrallisina episodeina. Romaani ei myöskään tyylillisesti muistuttanut tietotekstiä. Se on sävyltään usein lyyrinen ja keskittyy tunnelmiin ja aistimuksiin. Maalaileva tyyli sopi luonnollisesti taideaiheeseen: en muista ainoatakaan romaania, jossa värit ovat yhtä runsaasti esillä kuin tässä kirjassa. 

Tässä vaiheessa tein omasta mielestäni nokkelan teon: keskeytin romaanin lukemisen ja etsiskelin kirjahyllystäni ja Wikipediasta asiatietoja romaanin henkilöistä. Ajattelin, että kun olen hankkinut tarvittavat taustatiedot, voin keskittyä rauhassa romaanin kaunokirjallisiin ansioihin. Niinpä siis luin keskeiset tiedot Rossettin perheestä, Elizabeth Siddalista, John Millais'sta, Walter Deverellista, John Ruskinista ja hänen puolisostaan Effiestä, Fanny Cornforthista, William Morrisista ja monista monista muista.

Kun palasin romaanin pariin, totesin, että lukutaktiikkani ei tuottanut toivottua tulosta. Sen sijaan että olisin voinut lukea teosta vain kaunokirjallisuutena, aloin huomata, kuinka siinä kiusallisen tarkasti yritetään antaa kaikki se sama tieto, joka löytyi Wikipediastakin. Tämä saa aikaan sen, että henkilöiden sisäinen puhe täyttyy asiatietojen luetteloilla ja epäluontevat faktatiedot raskauttavat romaanin keskusteluja. 

Pieni esimerkki: kun Charles Dodgson tulee vierailulle Rossettin kotiin valokuvauskone mukanaan, paikalla ollut John Ruskin sanoo: "Rakas Dodgson, tuon teille terveiset rouva Liddelliltä. Hän valittelee, että olette harventanut vierailujanne hänen luonaan. Hänen pieni tyttärensä Alice on myös puhunut teistä, veneretkistänne hänen sisartensa Edithin ja Lorinan kanssa ja ennen kaikkea tarinoista, joita sitten kerroitte heille. Alice on ihastuttava lapsi, ja olen huomannut hänessä aitoa lahjakkuutta akvarellien maalaamiseen." Hieman myöhemmin yksi Dodgsonin saman keskustelun lomassa lausuma repliikki kuuluu näin: "Olen kerännyt lapsille kertomani tarinat käsikirjoitukseksi, joka on nimeltään Liisan seikkailut ihmemaassa. John Tenniel on luvannut kuvittaa sen ja Macmillan kustantaa. Käytän siinä nimimerkkiä Lewis Carroll, jota olen jo käyttänyt pienissä runoissani, joita on julkaistu Comic Times -lehdessä."

Romaanista kyllä on jo aiemmin käynyt ilmi, että sekä Ruskin että Dodgson olivat poikkeuksellisen kiinnostuneita pienistä tytöistä, ja sitähän nämäkin vuorosanat todistavat, mutta huomaat varmaan haitan, joka tällaisessa vuoropuhelussa on. Se on täysin epäaitoa. Ongelma, joka näytti lukijan ongelmalta - siis suhtautuako tähän tietokirjallisuutena vai kaunokirjallisuutena - on ollut myös kirjailijan ongelmana, eikä hän ole sitä onnistunut tyydyttävästi ratkaisemaan.

Romaanin henkilöiden elämänvaiheet ovat niin outoja, erikoisia ja koskettavia, että jo ihan niiden takia tämä romaani kyllä kannatti lukea. Varsinkin Elizabeth Siddalin elämäntarina ompelijattaresta taiteilijan malliksi ja muusaksi, tuberkuloosiin sairastumiseen sekä varhaiseen itsemurhaan, oli liikuttava. Mielessäni Lizzie on romaanin ehdoton päähenkilö. 

Henkilögallerian laajuus ja episodista toiseen hyppelehtivä kerrontatapa sai aikaan sen, että useimmat sinänsä kiinnostavat henkilöt jäivät loppujen lopuksi minulle yhdentekeviksi. En päässyt heihin sisälle sillä tavalla kuin haluaisin elämäkerrallista romaania lukiessani. Haluaisin tuntea ja ymmärtää henkilöiden kanssa, en vain seurata sivusta. Olen siis tällä tavalla rajoittunut lukija, mutta tiedän, että kaunokirjallisuus parhaimmillaan pystyy intiimiyteen ja sisäisyyteen, johon muut taidemuodot eivät pääse. Kuten olen jo aiemmin sanonut: kirjat puhuvat minulle usein minun omalla äänelläni.

Autumn alkaa syyspäivästä seitsemän vuotta Elizabeth Siddalin kuoleman jälkeen. Käy ilmi, että Dante Gabriel Rossetti yhä ajattelee kuollutta vaimoaan lähes pakkomielteisesti. Puutarhan lehtien värit ja kuollut puoliso ovat yhtä taiteilijan ajatuksissa. Syksyn värit ovat myös Lizzien värit, joille Dante Gabriel Rossetti antoi taiteessaan suorastaan uskonnollista merkitystä. Kirjeessään Lizzielle hän oli aiemmin todennut: "Syksy on ainoa vuodenaika." Samaan päivään, josta kirja alkaa, se myös päättyy. Romaanin ensimmäinen ja viimeinen kappale ovat sanasta sanaan samat. 

Dante Gabriel Rossetti maalasi Elizabeth Siddalista useita tauluja, joista varsinkin Beata Beatrix on yksi tämän romaanin avainteoksia. Se olisi myös sopinut romaanin kansikuvaksi paremmin kuin La Donna della Fiama, jossa mallina on ollut Jane Morris. Janen osuus romaanissa on pieni. Vaikka Dante Gabriel Rossettille syksy oli ainoa vuodenaika, hän haki sen sävyjä myös muista naisista kuin Elizabeth Siddalista. Hänen erikoisuuksiinsa kuului, että hänen oli vaikea yhdistää seksuaalista ja henkistä yhteyttä samaan naiseen. Seksuaalisesta puolesta vastasi useimmiten hänen rakastajattarensa Fanny Cornforth. Elizabeth Siddalia hän pystyi kosimaan vasta, kun Jane Morris oli korvannut Elizabethin maalarin henkisen rakkauden kohteena. 

Elizabeth Siddal oli mallina myös John Millais'n tunnetussa Ofelia-maalauksessa. Tässä romaanissa Dante Gabriel Rossetti syyttää Millais'ta Lizzien keuhkotaudista, koska taulua maalattaessa Lizzie joutui makaamaan tuntikausia kylpyammeen viilenevässä vedessä. Romaanissa vanhat prerafaeliittatoverit tekevät sovinnon vasta Lizzien kuoleman jälkeen.

William Morrisin ympärille muodostunut Arts and crafts -liike saa myös melko paljon tilaa romaanissa. Tämä suuntaus vaikutti aikanaan myös Suomen kansallisromanttiseen taide-, arkkitehtuuri- ja käsityösuuntaukseen.

Philippe Delerm, Autumn. Gallimard 2001. Collection Folio n° 3166. Teos ilmestyi alun perin vuonna 1990. 311 s.

---------------------------

Helmet-lukuhaasteen kohta 21: Kirja liittyy johonkin vuodenaikaan.