lauantai 16. kesäkuuta 2018

Leena Krohn: Unelmakuolema

Leena Krohn, Unelmakuolema. Teos 2008. Ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 2004.

Uni ja kuolema, kiehtova kaksospari, saa monipuolisen käsittelyn tässä Leena Krohnin dystooppisessa episodiromaanissa. Mihin tajuntamme menee nukkuessamme? Mitä unet oikeastaan ovat? Mitä on minuus? Ja suuri arvoitus: onko kuolema unen kaltainen muutenkin kuin kauniina vertauskuvana? Voiko kuolemasta herätä?

Teoksen keskushenkilöiden elämänkohtalot kietoutuvat kirjan päähenkilöön Luciaan, jonka työ sijoittuu elämän ja kuoleman rajalle. Hän on ammatiltaan nukutuslääkäri, joka työskentelee maanantaisin ja tiistaisin Unelmakuolemassa, eutanasialaitoksessa, jossa hän auttaa ihmisiä kuolemaan. Keskiviikkona ja torstaina hän nukuttaa kaupunginsairaalassa potilaita kirurgisia toimia varten. Perjantaisin hän työskentelee kryoniikkalaitos Posteruksessa, joka jäädyttää varakkaita vainajia herätettäväksi tulevaisuudessa, kun heidät tappaneisiin tauteihin on keksitty parannuskeinot.
Lucian ammatillinen tilanne oli epäilemättä erikoinen: toisella puolella kaupunkia hänen potilaansa maksoivat kuolemasta, toisella laidalla kuolemattomuudesta tai pikemminkin sen toivosta. Unelmakuoleman asiakkaat joutuivat prosessin päätyttyä tulen saaliiksi, Posterus-instituutin asiakkaat pantiin jäihin. Siinä puolivälissä, kaupunginsairaalassa, potilaiden henkiriepua yritettiin säilytellä ja korjailla parhaimman tietämyksen mukaan, tietysti ottaen huomioon hinta-laatusuhteet ja talousjohdon ohjeistukset.
Kirja on perussävyltään vakava ja pohdiskeleva, välillä lyyrisen kaunis. Hienovaraista huumoria syntyy paradokseista, joilla kirjailija herkuttelee: Lucia on nukutuslääkäri joka kärsii unettomuudesta; Totti on äänitarkkailija, joka alkaa kuulla ääniä. Lopulta hän joutuu äänten takia sairaseläkkeelle, ja silloin hänestä vasta tuleekin äänitarkkailija. Posterus-instituutin johtaja päätyy Unelmakuoleman asiakkaaksi. Unelmakuoleman pettynyt ja henkiinjäänyt asiakas raivoaa, ettei enää toiste käytä heidän palveluaan. Yksi teoksen henkilöistä jopa kokoaa paradoksien arkistoa. Siihen elämä tuntuu tarjoavan yllin kyllin materiaalia.

Lucian potilaiden ja ystävien kautta tutustumme moniin yhteiskunnallisiin ilmiöihin, joihin nykyinen  kehitys voisi johtaa. Tuhatjalkaiset, anonyymit automaanit, aloittavat syrjäytyneiden luokkataistelun. Heidän toimintastrategianaan ovat "lyhyet hiipivät askelet", toisin sanoen pienimuotoinen sabotaasi suorittavan tason työtehtävissä.

Pyrkimykset luontoa säästävään elämään ovat synnyttäneet Hyperhengittäjien lahkon. He uskovat voivansa elää vain ilmasta, vedestä ja auringosta kuten kasvit.

Transhumanistit uskovat, että kuolemattomuus voidaan saada aikaan yhdistämällä ihminen ja tietokone: ihmisen muisti ja identiteetti voidaan pian sijoittaa aivoja vastaavaan neuronimalliin.

Taide ja viihde ovat siirtyneet elämyksien tarjonnasta kokemusten tarjontaan. Käsitetaiteilija Käki julkaisee videoteoksen, jossa hän raa'asti tappaa ikääntyneen prostituoidun, leikkelee hänestä ruumiinosia, paistaa ja syö. Taidefilosofiset asiantuntijalausunnot, joilla Käen teosta puolustellaan kuulostavat varmasti - tarkoituksellisesti - tutuilta ja tässä yhteydessä irvokkailta niistä, jotka seurasivat Teemu Mäen Sex and death -teoksesta syntynyttä keskustelua 80-luvun lopulla. Myös Käen teosta puolustetaan esimerkiksi sillä, että  naisen (kissan) tappaminen muodostaa vain pienen osan teosta ja että sen tarkoitus on nimenomaan saada katselijat ajattelemaan, kuinka naisia (eläimiä) käytetään hyväksi.

Eutanasiakeskusteluun teos tuo Unelmakuoleman kautta harkitun vaihtoehdon. Eutanasiaa ei saa helposti. Hakijan on täytettävä tietyt ehdot: hänen täytyy olla yli 25-vuotias, hänellä ei saa olla alaikäisiä huollettavia eikä mielenterveysongelmia. Perumisoikeus on jokaisella viimeiseen hengenvetoon asti.

Ristiriitaisesta työnkuvastaan huolimatta Lucia on vaistomaisesti elämän puolella. Siihen on syynä myös se, ettei hän voi olla varma siitä, että kuolema tarkoittaa tajunnan lopullista sammumista. Hän yrittää taivutella ihmisiä luopumaan kuoleman tavoittelusta tai ainakin odottamaan, antamaan elämälle mahdollisuuden.

Mitä mahtavat olla kaupunkilaisten siellä täällä havaitsemat oudot valoilmiöt, kimalaiset? Vakoilurobotteja, epidemioita levittäviä terroristien aseita, maan ulkopuolisten kulttuurien tiedustelijoita. Vai ovatko ne tähän asti tuntematon luonnollinen hyönteislaji? Vai ehkä sittenkin kuolemattomuuden mettä kantavia aineellistuneita mehiläisiä kalevalaisesta mytologiastamme?

Tämä romaani esittää kaiken kaikkiaan enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Ehkäpä vastaukset elämän suuriin ongelmiin ovat elämisessä itsessään. Lopussa Lucia on onnellinen, kun leipuripoika Kassu luopuu kuoleman tavoittelusta ja lähtee leipomaan leipää kavereille, äidille ja mummille.

Nauttikaamme mekin siis iloiten elämän suurta ja lämmintä leipää.

Kirjan yksinkertaisen ja tyylikkään kannen on suunnitellut Ilona Ilottu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat tervetulleita!