Joyce Cary: Näinkin voi käydä

Lähettäessään minut vankilaan 
tuomari sanoi, että minä olin käyttäytynyt täysin moraalittoman naisen tavoin.

Näin aloittaa Sally Monday kertomuksen elämästään maailmansotien välisen ajan Englannissa. Romaanin viimeisessä luvussa hän kertoo ne seikat, jotka hänet lopulta veivät telkien taakse. Jo ensimmäinen virke paljastaa, että Sally toimii romaanin minäkertojana. Se paljastaa myös sen, että Sally näkee itsensä eri tavalla kuin muut ihmiset. Romaani esittää koomisesti sävytetyn moraliteetin puutteellisen itsetuntemuksen seurauksista. 

Jo romaanin toisella sivulla on mainio kohtaus, joka kertoo paljon romaanin teemasta. Alle 20-vuotias keittäjätär Sally on juuri mennyt naimisiin isäntänsä, nelissäkymmenissä olevan aran Matthew Mondayn kanssa. Kuherruskuukauden aikana pariisilaisessa tavaratalossa Sally luulee katsovansa oven läpi mutta näkeekin itse asiassa oman peilikuvansa:

Luulin katsovani ovesta toiseen halliin ja ajattelin: Katsos tuotakin tytönpullukkaa perunanenineen ja kiiltävine poskipäineen; hänhän näyttää aivan hyppäävän nahoistaan siitä hyvästä, että on saanut pariisilaishatun päähänsä. Eikö olisi helppoa lyödä vetoa, että hän oli viime viikolla Dartmouthin markkinoilla? Voipa melkein tuntea omenaviinin maun hänen huulillaan. On häpeällistä paljastaa itsensä – ja kansansa – tuolla tavalla ulkomaalaisille!

Vaikka Sally romaanin viimeisessä lauseessa vakuuttaa tuntevansa "heikon lihansa" paremmin kuin ennen, lukija voi aivan perustellusti olla uskomatta häntä. Kertojan herkullinen epäluotettavuus on yksi niistä syistä, jotka pitävät tämän romaanin edelleen lukemisen arvoisena.

Lähes täydellisestä itsepetoksestaan huolimatta Sally on ihastuttava romaanihenkilö. Nykyinen muotitermi kehollisuus kuvaa mainiosti hänen olemustaan. Hänen optimistisuutensa ja elämänilonsa pulppuaa näkyviin jokaisella sivulla. Hän nauttii ruoasta ja sen valmistamisesta, usein tapaammekin hänet keittiöstä, omimmasta valtakunnastaan. Kun 1930-luvun muoti alkoi suosia väljää vyötäröä, Sally pitää sitä hyvänä asiana "kaikille niille, jotka pitävät maukkaasta ruoasta". Hän iloitsee siitä, ettei naisen "enää tarvitse koettaa tehdä itsestään polkupyöränpumpun näköistä vain muodin vuoksi". 

Ilmiselvästi Sally nauttii myös muista lihan iloista. Jo ensimmäinen avioliitto varakkaan Matthew Mondayn kanssa paljastaa, että englantilaisen yhteiskunnan jyrkät säätyrajat kaatuvat ryskyen Sallyn eroottisen vetovoiman vaikutuksesta. Sallyn suhteet miehiin ovat romaanin keskeistä juoniainesta. Leskeksi jäätyään Sally solmii avioliiton kaltaisen suhteen ensin taidemaalari Gulley Jimsonin ja sitten kartanonomistaja Tom Wilcherin kanssa.  

Energiaa pursuava ja yhteisön normeista piittaamaton taiteilija Gulley Jimson on Sallyn elämän suuri rakkaus, josta hän ei koskaan pääse täysin irti. Syytä olisi, sillä pian suhteen alettua Jimson alkaa pahoinpidellä Sallya. 

Hän oli murskannut nenäni ja lyönyt hampaani melkein irti, ja vaikka en nenästäni suuria välittänytkään, sillä minun ikäiselleni naiselle sellainen olisi ollut turhamaista, pidin aina hyvää huolta hampaistani terveyteni vuoksi.

Tapa, jolla Sally yrittää oikeuttaa Gulley Jimsonin käytöksen, on surullista luettavaa. Se, miten hän vähättelee Jimsonin väkivaltaisuutta, kertoo paljon Sallyn suhtautumisesta muihinkin moraalisesti tuomittaviin tekoihin – myös omiinsa. Hän ummistaa niiltä silmänsä. Huolimatta jatkuvista viittauksista uskontoon ja ahkerasta kirkossakäynnistä Sally ei kuitenkaan ole vähääkään tekopyhä. Hän uskoo tarkoitusperien puhtauteen ja on siksi valmis antamaan hairahdukset anteeksi muille ja itselleen.

Sallyn tekee kiinnostavaksi ja eläväksi myös se, ettei hän ole johdonmukainen itsepetoksessaan. Hänen persoonallisuutensa väistää lopullista luokittelua. Välillä hän on hyvinkin tarkkanäköinen. Puolusteltuaan ensin pitkästi Jimsonin käytöstä hän toteaa:

Kun lyöty nainen palaa uudelleen piestäväksi, ei hän enää milloinkaan tule yhtä onnelliseksi kuin oli ennen sitä eikä hän enää voi pitää henkistä ryhtiään suorana. Hän on tyytymätön itseensä, ja se vaikuttaa hänen koko olemukseensa. Minun arvoni laski, kun palasin Gulleyn luokse.

Näinkin voi käydä on romaanitrilogian ensimmäinen osa. Kaikki osat kertovat samoista henkilöistä ja osittain samoista tapahtumista. Jokaisessa osassa on minäkertoja, toisessa osassa (Uuden taivaan alla) Tom Wilcher ja kolmannessa (Jimson ja valaskala) Gulley Jimson. Tämän ensimmäisen osan perusteella seuraavatkin osat luultavasti täytyy lukea. Sen verran houkutteleva on trilogian avaus. En lainkaan ihmettele, että Hannu Salama uransa alkuvaiheessa piti näitä romaaneja jonkinlaisina esikuvinaan.

Käännös maistui paikoin juuri siltä – käännökseltä – mutta ei kuitenkaan häirinnyt liikaa. Totta puhuen aika moni 40- ja 50-luvun suomalainenkin romaani maistuu nykyään käännökseltä. Sen verran muodollisempaa kirjakieltä tuohon aikaan suosittiin. Veijo Meri ja monet muut 60-lukulaiset tekivät kyllä valtavan palveluksen suomalaiselle kirjallisuudella ammentamalla uutta voimaa puhekielestä.

Joyce Cary, Näinkin voi käydä. Gummerus 1952. Englanninkielisestä alkuteoksesta Herself Surprised (1941) suomentanut Matti Karjalainen. 242 s.

----------------------

Helmet-lukuhaasteen kohta 32: Kirjassa rikotaan yhteisön normeja.