Laura Tressel: Hengitys

Helmet-lukuhaasteessa olen päässyt kohtaan, jossa luen runokirjaa, joka on julkaistu viiden viime vuoden aikana. Olen tämän haastekohdan kanssa hieman hukassa, sillä minulla ei ole sanastoa, jolla puhua runoista. Runot ovat mielestäni jollain tavalla itseriittoisia, niissä on juuri ne sanat juuri siinä järjestyksessä, jotka runoilija on niihin halunnut laittaa, ja niistä puhuminen toisin sanoin vääristää ne. Runot ovat kuin kokeita kielilaboratoriossa: kokeen toistaminen jollain toisella tavalla ei anna samaa tulosta.

Lyhyen selailun jälkeen totesin, että Laura Tresselin (s. 1976) esikoisteos Hengitys on runoteos, josta voin ja haluan kirjoittaa. Siihen on pari syytä. Ensinnäkin runojen aiheistossa on mukana sukeltaminen. Se on minulle tuttua nuoruuden aktiiviharrastuksen takia. Toinen syy on maininta kirjan kansiliepeessä: siinä kerrotaan, että Laura Tresseliä kiinnostaa erityisesti lajityyppejä sekoitteleva kirjallisuus ja että Hengitys liikkuu runon ja proosan välillä. On kolmaskin, hieman synkempi syy: olen nuorena ollut kahteen kertaan sukeltajana etsimässä – ja löytämässä – jokeen hukkuneita ihmisiä; nämä muistot vaikuttivat lukukokemukseeni.

Koska tässä runoteoksessa on kyse runon ja proosan yhdistämisestä, luin tätä kuin fragmenteista koostuvaa novellia. Aivan kuten novellia lukiessani esitin itselleni kysymyksiä. Luulen löytäneeni teoksesta tarinan. Saatan olla väärässä.

Teoksessa erottuu selvä kertoja, välillä hän puhuu minämuodossa, mutta usein hän käyttää korostetun objektiivista, tieteelliseltä tai historiankirjoitukselta kuulostavaa kieltä. Korostetun asiallisella kielellä ihminen voi kätkeä syvät tunnekokemukset myös itseltään.

Kertoja suhtautuu lähes pakkomielteisesti hengitykseen ja sen lakkaamiseen.  Hengitys ei ole tahdonalaista toimintaa:

en voi päättää, että lopetan hengittämisen

en voi päättää, että jatkan hengittämistä

Ymmärrän, että kertoja puhuu elämästä ja kuolemasta, mikä käy ilmi, kun hän käy läpi sanan henki eri merkityksiä.

Tämän minän lisäksi runoteoksessa on mukana myös sinä. Tämä sinä muun muassa leikkii vedessä uimarenkaan kanssa, jonka hän nostaa vyötärölleen "kuin tanssiaishameen". Lapsi? Pieni tyttö, päätän.

Kertoja viittaa useaan kertaan valokuviin, jotka esittävät ilmeisesti tätä teoksen pikkutyttöä. Yksi on albumissa jo haalistuneena, toisesta hän sanoo: minulla on valokuva sinusta vasta syntyneenä. Kolmatta kertoja vasta kehittää. Viimeinen kuva on yöpöydällä. 

Ensimmäistä valokuvaa katsoessaan kertoja ilmoittaa:

sen epätarkkuus ja outo valo, kuin ohut kerros vettä olisi katsojan silmän ja kuvan välissä

Miksi kertoja itkee katsoessaan kuvaa? Jotain hyvin ikävää on tapahtunut. Kertoja harkitsee sukeltaessaan paineilmalaitteella regulaattorin irrottamista suusta, mikä merkitsee itsemurhaa. Mikä saa hänet näin itsetuhoisiin ajatuksiin? Onko pikkutyttö hukkunut tai ollut lähellä hukkua? Niin voisi päätellä teoksen useista hukkumiskokemusta käsittelevistä runoista.

On myös runoja, joissa kerrotaan elvytysyrityksistä. Yhdessä runossa hengitysputki kiinnitetään teipillä suupieleen. Myöhemmin hengityskoneen suhina ja sitten hiljaisuus, kun hengitysääntä ei kuulu ja vielä myöhemmin, lähellä teoksen loppua lääkärin etusormi hengityskoneen virtakytkimellä. Hetkeä myöhemmin runo, jossa kertoja istuu lamaantuneena sairaalassa. Neljänneksi viimeisellä sivulla kertoja pyyhkii liimatahran – varmaankin sen hengitysputken jättämän – sinun poskelta. Epäonnistunut elvytys? Toiseksi viimeisenä runo uimarenkaan tyhjentämisestä. Ja viimeisessä runossa valokuva sinusta yöpöydällä. Muisto.

Mitä sitten kertovat historiateksteiltä maistuvat runot merenneidoista? Niitä on teoksessa seitsemän. Lohtua? Yritys uskoa, että ihmisen kaltainen olento voisi kuitenkin elää veden alla, hengittää vettä.

Runoteoksen lukeminen novellina ei ehkä ole ihan paras tekstistrategia, mutta minulle tämä avasi koskettavan tulkinnan. Ilman tätä tulkintaakin olisin nauttinut teoksen täsmällisestä kielestä ja sen ihastuttavista kielikuvista. Kun kertoja on puhaltanut uimarenkaan täyteen, hän toteaa:

hengitykseni kannattelee sinua vedessä

 

Laura Tressel, Hengitys. WSOY 2020. Kansi: Tom Backström. Kuvat: Pexels. 80 s.

-------------

Helmet 2022 -lukuhaasteen kohta 12: Runokirja, joka on julkaistu viiden viime vuoden aikana.