Kun Yiyun Lin toinen poika James vuonna 2024 surmasi itsensä 19 vuoden iässä samalla tavalla kuin veljensä, Li tiesi, että hänen täytyy kirjoittaa kirja myös Jamesille. Hän tiesi myös heti, että kirja ei voisi olla romaani, se ei olisi Jamesin tyyliä. James oli luonteltaan sisäänpäinkääntynyt, tieteeseen intohimoisesti suhtautunut erityisnuori, jonkinlainen autistinen savant. Näin syntyi pohdiskeleva esseemäinen teos Things in Nature Merely Grow.
Teos ei ole opas surusta selviytymiseen. Sellaiseen Yiyun Li ei usko. Sanat "joka päivä, loppuelämäni ajan" toistuvat kirjassa varmaan kymmeniä kertoja. Kirja voi kuitenkin antaa rohkaisua muille, jotka joutuvat opettelemaan sitä, miten eletään kuilun pohjalla – perinpohjaisen hyväksymisen kokemuksesta. Hetkeäkään Yiyun Li ei ole syyttänyt poikiaan; hän haluaa kunnioittaa heidän ratkaisujaan.
Oudon lohduttavilta tuntuvat Edgarin sanat Kuningas Learissa: "Kenties pahin onkin vielä kokematta; kaikkea ei ole kärsinyt se, joka luulee, ettei pahempaa voi enää vastaan tulla."
Ohjeet selviytymiseen mahtuvat yhteen kappaleeseen:
Menetettyäni lapsen toistamiseen tiesin tiettyjen asioiden olevan tärkeitä: uni, nesteytys, pienet ja usein toistuvat välipalat, päivittäinen liikunta. Nouse vuoteesta tavalliseen aikaan äläkä koskaan jää märehtimään asioita vuoteessa maatessasi. Näe vaivaa hyvän kahvin keittämiseksi aamulla. Lue – yksi Shakespearen näytös riittää, samoin sivu Eukleideen geometriaa, luku Henry Jamesin elämäkerrasta tai yksi runo Wallace Stevensin kokoelmasta. Kirjoita – ei ole syytä lopettaa työntekoa, mutta ei myöskään syytä pyrkiä noudattamaan säännöllistä työaikaa. Kaikki, mikä ehkäisee levottomuutta tai ajatusten kehää kiertävää märehtimistä, tekee hyvää mielelle. Ja mikä minulle on kaikkein tärkeintä: radikaali hyväksyntä. Lapsen kuolema muuttaa ajan ja avaruuden järjestyksen. Jos loppuelämäni on määrä kulua kuilussa, tuo kuilu on elinympäristöni. Ei kannata tuhlata energiaa siihen, että taistelee elinympäristöään vastaan.
Kirjan alussa Yiyun Li pohtii tapaa, jolla poliisit ilmoittivat poikien kuolemasta – ilmeisesti tavalla johon heidät oli koulutettu. He aloittivat ilmoituksensa täsmälleen oikeilla sanoilla: "Ei ole hyvää tapaa kertoa tätä." Poliisien myötätunto ja läsnäolo oli tärkeää noina ensimmäisinä hetkinä. Trauman syvyydestä kertoo, että kun pihatieltä heman myöhemmin kuului ihmisten ääniä, Yiyun oli varma, että poliisit ovat tulossa kertomaan, että hänen miehensä Dapeng on kuollut.
Dapeng ja Yiyun ovat selvästi olleet toisilleen korvaamaton tuki. Kukaan muu ei voi täysin ymmärtää heidän menetyksensä suuruutta. He ovat myös toimineet toisilleen kilpinä joskus hyvin tunteetonta maailmaa vastaan.
Vincentin kuolemaa Yiyun Li oli osannut odottaa – hän oli pelännyt sitä jo kuusi vuotta. Ulospäin suuntautuva nuori ei ollut pitänyt salassa ahdistustaan eikä pettymystään elämään. Jamesin kuolema tuli yllätyksenä. Sisäänpäin suuntautunut looginen mieli oli punninnut vaihtoehdot ja päätynyt hiljaa ratkaisuunsa. Noin kuusivuotiaana hän oli kertonut hämmästyneelle äidilleen kärsivänsä "monofobiasta". Kirjailijaäiti joutui katsomaan termin sanakirjasta: 'yksin olemisen sairaalloinen pelko'. Vincent-veli oli Jamesille läheisin ihminen; hänen kuolemansa oli varmasti lisännyt Jamesin yksinäisyyden tunnetta.
Yiyun Li avaa tässä teoksessa myös omaa vaikeaa äitisuhdettaan. Siitä hän on kertonut jo aiemmissa kirjoissaan, mutta koska ei voi olettaa, että lukija on perehtynyt niihin, toisto on ymmärrettävää. Äidin raivokohtaukset olivat opettaneet suhtautumaan vastoinkäymisiin hiljaisuudella ja tyyneydellä. Äidistä sai voiton, kun ei ruvennut itkemään. Äidistä kertoo kaiken tarvittavan se, miten hän oli suhtautunut Vincentin kuolemaan: hän kertoi Yiyunille, että se oli rangaistus siitä, ettei Yiyun ollut rakastanut äitiään tarpeeksi.
Lapsena ja nuorena Yiyun oli joutunut miettimään, kumpi oli pahempaa: hullu vai kuollut äiti. Hän oli ollut sitä mieltä, että kuollut olisi ollut parempi. Yiyun joutuu nyt pohtimaan myös omien lastensa kokemusta: hän oli itse sairastunut syvään masennukseen ja yrittänyt itsemurhaa vuonna 2012. Oliko hän teollaan avannut tien pojilleen?
Jos joku olisi kysynyt minulta itsetuhoisen masennukseni syvässä vaiheessa, oliko elämä elämisen arvoista, olisin vastannut: kyllä, tietenkin. Olin äiti, ja elämä oli elämisen arvoista – jos ei minun itseni, niin ainakin lasteni vuoksi. Senhetkinen terapeuttini kysyi, pelkäsinkö menettäväni lapseni, ja vastasin pelkääväni heidän puolestaan, en itseni. Pelkäsin, että he menettäisivät minut, ja heidän puolestaan tuntemani pelko teki minusta itseni pahimman vihollisen.
Li toteaa, että itsemurhan yrittäjiä pidetään usein itsekkäinä tai huomionkipeinä. Syvään masennukseen ja muihin mielen sairauksiin suhtaudutaan tässä suhteessa eri tavalla kuin fyysisiin sairauksiin.
Tekeekö ylemmyydentunne ihmisistä tunteettomia, vai onko kyse pikemminkin syvästä pelosta – siitä, etten halua päätyä samaan asemaan kuin sinä, joten minun on parasta tuomita sinut ensin varmistaakseni oman turvallisuuteni.
Yiyun Li kertoo myös ystävien sanoista, joista on ollut apua. Hänen ystävänsä Christiane löysi viestiinsä vaistonvaraisesti juuri oikeat sanat vain puolitoista tuntia Jamesin kuoleman jälkeen: "Näin uutiset ja olen tuskaillut, mitä sanoisin sinulle. Jos voin jotenkin lievittää tuskaasi, kerrothan siitä. Teit kaiken voitavasi auttaaksesi Jamesia löytämään paikkansa elämässä, mutta hän halusi lähteä, ja on vain päästettävä irti. Minäkään en onnistunut tavoittamaan häntä omilla rajallisilla keinoillani, ja olen murtunut."
Ajatus siitä, että vanhemmat voivat tehdä kaiken voitavansa, mutta lapsi tekee sittenkin lopulta omat valintansa, toistuu kirjassa useaan otteeseen.
Kirjassa on myös runsaasti esimerkkejä siitä, miten ei auteta menetyksen kohdannutta. Julkisuuden henkilönä Yiyun Li ei välttynyt kauheilta, ilkeiltä, vihamielisiltä kommenteilta. Kiinalaisissa lehdissä ilkuttiin vahingoniloisesti siitä, mitä seuraa kun hylkää isänmaansa ja äidinkielensä. Joidenkin ihmisten itsekkyys oli häpeämätöntä: yhden Jamesin ystävän äiti kävi valittamassa Yiyunille siitä, että James ei ollut lähettänyt hänen lapselleen jäähyväisviestiä vaikka joillekin muille oli. Vihjeeksi lohduttajille Yiyun toteaa, että on parempi myöntää, että ei ole sanoja, kuin kertoa siitä, miten on itse selvinnyt omista menetyksistään.
Puutarhan hoito on ollut tärkeä selviytymiskeino. Tämä harrastus on antanut nimen Yiyun Lin kirjalle. On lohdullista, että luonnossa kaikki kasvaa, kunnes on aika kuolla.
Kirjojen merkitys on niin ikään ollut suuri: "There is no real salvation from one's own life; books, however, offer the approximation of it."
Toivottavasti tämä kirja vapauttaa Yiyun Lin jatkamaan taas fiktiivisten teosten kirjoittamista.
Yiyun Li, Things in Nature Merely Grow. 4th Estate 2026. Teos ilmestyi alun perin vuonna 2025. Kannen suunnittelu: Ola Galewicz. 172 s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat tervetulleita!