maanantai 19. helmikuuta 2024

John Gardner: Jason and Medeia

Jason and Medeia on kirjallinen kuriositeetti, joka aiheuttaa heti alkuun pienen määrittelyongelman. Lyhyissä kiitossanoissaan teoksen alussa kirjailija John Gardner nimittää tätä teostaan yksinkertaisesti runoksi (poem). Kyseessä on kuitenkin pitkä eeppinen runoelma, joka suurimmaksi osaksi on kirjoitettu väljään heksametrimittaan. Runollisesta ilmaisusta ja harvinaisten sanojen viljelystä huolimatta teoksen voi helposti lukea myös romaanina.

Kirjan tapahtumat perustuvat antiikin kirjailijoiden Apollonioksen ja Euripideen kuvauksiin Jasonin (tai Iasonin) ja hänen argonauttiensa – Argo-laivan miehistön – merimatkasta ja kultaisen taljan ryöstämisestä kuningas Aieteelta. Tässä tehtävässä Jasonia auttoi noitakeinoillaan Aieteen tytär Medeia. Jason vei tämän jälkeen Medeian puolisonaan Korinttiin ja he saivat lapsia. Korintin kuningas Kreon yritti myöhemmin saada Jasonin luopumaan Medeiasta ja menemään naimisiin oman tyttärensä kanssa. Tyttären mukana Jason saisi myös Korintin kruunun. Jason suostui naimakauppaan. Medeia määrättiin karkotettavaksi Korintista. Ennen lähtöään Medeia kosti kohtelunsa karmealla tavalla.

John Gardner aloittaa oman eepoksensa läheltä tarinasyklin loppua. Joukko merikuninkaita on saapunut Kreonin hoviin tavoittelemaan Kreonin tyttären Pyriptan kättä. Pyripta-tyttö saa aivan kirjan loppuvaiheita lukuun ottamatta osallistua tarinaan lähinnä punastelemalla, kikattelemalla ja huokailemalla. Medeia on tämän tarinan ehdoton feminiininen keskus, eikä nätillä tytöllä ole tarjota kosijoille kuin nuoruutensa – ja tietenkin isän kaupunkivaltio. Pitkille päivällisille kutsutaan mukaan myös "kultakielinen" Jason kertomaan jännittäviä tarinoita seikkailuistaan. Jasonin kertomukset toimivat takaumina, joissa tutustumme argonautteihin ja heidän matkoihinsa sekä Jasonin ja Medeian myrskyisen rakkaustarinan vaiheisiin. 

Myös Medeia pääsee itse ääneen. Toisin kuin Jason, joka puhuu diplomaattisesti, valehtelee opportunistisesti ja selittää kaikki tekonsa parhain päin, Medeia puhuu virkistävän suoraan:

I tell you I am your wife, Jason – your daughter, your sister,
and no man's whore. And I'm coming with you to Hellas. You swore
you'd fight for me – fight come what may – not leave me alone
as you diddle with kings, Jason, we're pledged to one another,
bethrothed in the sight of gods. Abide with that or draw
your dagger and slit my throat, give my love its due.

Lainauksesta käy ilmi Medeiassa pinnan alla kupliva väkivaltaisuus. Jason kertoo, että Medeian osallistuttua kuningas Peliaksen murhaan hän ymmärsi, ettei koskaan voi saavuttaa harmoniaa Medeian kanssa. He ovat eri lajia. Jason edustaa harkintaa, Medeia demonista intohimoa. Heidän tulee erota tai he tulevat tuhoamaan toisensa. 

Eepoksen kehyskertomuksen kertojana on nykyaikainen kirjailija, joka ensimmäisessä säkeessään toteaa: "Uneksin, että heräsin..." Tässä unessa kertoja pääsee seuraamaan tapahtumia aivan vierestä. Hän on kuulijana Kreonin hovissa ja vakoilee tapahtumia Jasonin ja Medeian kodissa. Aluksi hän on kuin jonkinlainen aave ja henkiolento. Antiikin kirjallisuuteen perehtyneenä hän tietää edeltä, mitä tulee tapahtumaan ja yrittää esimerkiksi estää Jasonia lähtemästä Kreonin juhliin, mutta ei tietenkään saa tähän mitään kosketusta. Myöhemmin kertoja tulee temmatuksi fyysisesti muinaisen Korintin kaduille ja Kreonin päivällisille. Häntä tönitään ja hänen silmälasinsa rikkoutuvat. Hänen asuaan ihmetellään.

Nykyaikaisen kertojan kommentit ovat häpeilemättömän anakronistisia. Vertaukset eivät pysy vain antiikin maailmassa vaan viittaavat nykyajan ilmiöihin. Koska myös teoksen henkilöiden puheet välittyvät kertojan kautta, heidän motiivinsa ovat täysin nykyaikaisia. Heitä on siis harvinaisen helppo ymmärtää. Esimerkiksi jumalatar Afrodite kuvaa poikansa Eroksen kasvatusongelmia huvittavan tutunomaisesti. 

Myös Jasonin kertomuksissa aikatasot sekoittuvat: hän yrittää kuvata näkyjä tulevaisuudesta. Argo-laiva vaikuttaa matkanneen myös ajassa.

Paikoin teoksessa on myös hulvatonta slapstick-komiikkaa, esimerkiksi kohtauksessa, jossa eräs tietäjä tietää edeltä, että ulos mennessään kaatuu ja loukkaa päänsä. Keskustelu hänen kanssaan on myös huvittavaa, koska hän vastaa kysymyksiin ennen kuin ne on esitetty.

Kertoja siis näkee sekä ihmisten että jumalten maailman. Myös jumalilla on nimittäin sormensa pelissä tapahtumissa. Hera ja Athene toivovat Korintin kaupunkivaltion menestystä inhimillisen onnen kustannuksella; Afrodite puolestaan toivoo Jasonin ja Medeian tarinasta suuren rakkauden esimerkkitapausta. Kinasteluun tuskastunut Zeus lupaa lopulta, että kaikkien toiveet toteutuvat. Tietenkin ne sitten toteutuvat tavalla, jota kukaan ei ole halunnut.

Kertojan sanavalinnat pakottivat usein sanakirjan äärelle. "Aphrodite – sitting graveolent on her royal hebetation, surrounded by all her holouries." Uskallan väittää, että joudut tarkistamaan samat kolme sanaa kuin minäkin – ja usko pois, ne ovat oikeita sanoja!

Gardnerin eepos koostuu kahdesta hyvin erilaisesta aineksesta: yhtäältä dramaattisesta seikkailukertomuksesta ja toisaalta kilpakosijoiden pitämistä puheista, joissa erilaiset filosofiset maailmankatsomukset ottavat mittaa toisistaan. John Gardnerin kirjailijanlaadulle oli tyypillistä, että hän teoksissaan yritti antaa jokaiselle jotakin. Fantasiakirjallisuuden ystävä viihtyisi varmasti tarinallisen osion matkassa. Paikoin hyvinkin raskas filosofinen osio luultavasti antaisi purtavaa sellaiselle lukijalle, joka hakee kirjoista nimenomaan aatesisältöä. Minulle käyvät yleensä molemmat lähestymistavat, mutta tällä kertaa koin filosofisen aineksen hiukan liian raskaana. 

Filosofisissa väittelyissä Jasonin opportunismi ja valmius hylätä rakkaus pelkkänä fiktiona tulee hyvin ilmi. Hänen vastaväittäjänsä Koprophoros ja Paidoboron syyttävät Jasonia järkiuskovaisuudesta, nihilismistä ja totuuden vääristelystä. Heidän mielestään Jasonin maailmassa kaikki on arvotonta ja kuolema hallitsee.

Koprophoros ('paskankantaja') kuvataan kaunopuheiseksi naismaiseksi aasialaiseksi. Hän ei hyväksy järkeä kaiken mittapuuksi, sillä ihminen ei voi jättää huomiotta kehonsa vaatimuksia ja intohimojaan. Alkusanoissaan John Gardner kertoo Koprophoroksen argumenteissa hyödyntäneensä yhtä kirjailijakollegansa William Gassin esseetä.

Paidoboron on Pohjolan iloton vanha askeetti. Hän syyttää Koprophorosta siitä, että tämä piilottaa todellisuuden sanojen taakse. Paidoboroksen mielestä kaikkien ihmiskunnan ongelmien taustalla on ihmisen vallanhimo. Tämän vuoksi hän ei halua mitään itselleen, mutta on mukana kilpakosinnassa, koska on nähnyt jonkin varoituksen tähdissä.

Suorapuheinen villimies Kompsis suututtaa puheillaan kaikki pitoihin osallistujat. Ainoastaan Jason puolustaa Kompsista.

Minulle kävi kuin eepoksen kertojallekin. Sain lopuksi tarpeekseni sofismista.         

"If the truth is so clear even dogs can see it, how dare the gods
be baffled and befuddled, raising up time after time mad idiots to positions of power,
filling the schools with professors with not one jot or tittle of love for the things
they pretend to teach; filling the pulpits with atheists and cowards who put on their robes
for love of their mothers, merely; and filling the courts with lawyers indifferent to justice,
the medical schools with connivers and thieves and snivelling, sneaking incompetents,
the seats of government with madmen and bullies – all this though nothing in the world is clearer
than evil and good, the line between justice and unselfishness (the way of the decent)
and cowardice, piggish greed, foul arrogance, the filth-fat darkness of the devil's forces!"
Kertomuksen loppu oli juuri niin kauhea kuin sen edeltä tiesin olevankin. John Gardnerin eepoksessa se on kerrottu kaikkia nykyajan kerronnallisia tehokeinoja hyödyntäen. 

Antiikin myyttisiä tarinoita lukiessa täytyi taas ihmetellä, miten paljon niissä on yhteneväisyyksiä Kalevalan kertomuksiin. Kultaisen taljan ryöstö muistuttaa Sammon ryöstöä, ja Jasonin kuningas Aieteelle suorittamat tehtävät ovat samankaltaiset kuin Lemminkäisen Louhelle suorittamat. Tarinat kulkevat aikojen ja pitkien matkojen halki. Jossain määrin varmaan Lönnrot myös käytti antiikin tarinoita mallina kalevalaista runoutta tarinaketjuiksi sommitellessaan.

John Gardner, Jason and Medeia. Vintage Books 1986. Teos ilmestyi alun perin vuonna 1973. Kannen kuva: Joan Hall. 531 s.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat tervetulleita!