torstai 14. marraskuuta 2024

Claudine Desmarteau: Le petit Gus en grandes vacances


Kun olin noin kymmenen ikäinen, samassa kerrostalossa asuva kaverini yritti houkutella minua Sempén ja Goscinnyn Nikke-kirjojen pariin. Muutamia niistä oli silloin melko äskettäin ilmestynyt suomeksi.  Luin niistä yhden, mutta en ihastunut juonen puuttumiseen tai Niken ja hänen kavereidensa touhottamiseen. Palasin siis Jennings-kirjojen mielestäni hienostuneemman huumorin pariin. Arvelin, että ne täyttäisivät kaunokirjallisen huumorin kaipuuni pitkäksi aikaa, mahdollisesti koko loppuelämäkseni.


Ranskalaisella Nikellä on kuitenkin Suomessakin omat kannattajansa. Jokken kirjanurkka on esitellyt myönteiseen sävyyn kaikki Nikke-kirjat. Myös Jotakin syötäväksi kelvotonta -blogin Gregorius on viihtynyt Niken (tai Nicolasin) parissa sekä lapsena että aikuisena. Arvelisin myös, että kirjailija Timo Parvelalle Nikke-kirjat ovat ainakin tuttuja: niin samanlaisesta komiikan perinteestä ammentavat hänen Ella- ja varsinkin Pate-kirjansa. 


Nyt jo minäkin voin myöntää, että hauskojahan nämä Niket ja Patet ovat. Vaikeata olisi pysyä vakavana niiden anarkistisen huumorin ja vauhdin äärellä. Tätä juttua aloittaessani tokaluokkalainen tyttärenpoikani istui meillä keittiön pöydän ääressä, luki Paten seikkailuja ja nauroi katketakseen. Aina välillä piti muffankin ehdottomasti tulla kuuntelemaan jokin hyvä juttu.


Ranskassa Petit Nicolas -kirjat ovat luonnollisesti klassikkoja. Eipä siis ihme, että lastenkirjailija Claudine Desmarteau (s. 1963) keksi hieman päivittää niiden ideaa. Vuonna 2010 hän julkaisi teoksen Le petit Gus, ensimmäisen osan neliosaisesta sarjasta, jonka päähenkilönä ja minäkertojana on nykyajan pariisilaispoika Gustave. Nyt lukemani Le petit Gus en grandes vacances on sarjan kolmas osa. Siinä 11-vuotias Gus on juuri päättänyt alakoulun ja jäänyt kesälomalle. Loman jälkeen häntä odottaa uusi jännittävä elämänvaihe: collège – yläkoulu.

Pidin kovasti Gusista ja hänen seikkailuistaan. En kuitenkaan ole varma, pitävätkö lapset. Romaanista puuttuu lähes täysin Nikke- ja Pate-kirjojen kohellus. Romaanin sattumukset ovat melko tavanomaisia, arkisia, vaikka lomalla ollaankin. Kuten Nikke-kirjoissakin romaanista puuttuu yhtenäinen juoni, erilaiset lomanviettotavat tarjoavat tarinalle riittävän kehyksen.

Romaanin huumori on myhäilevän hyväntuulista. Hieman komiikkaa saadaan muutamasta Gusin väärin kirjoittamasta tai väärin ymmärtämästä sanasta. Tärkeässä osassa teoksessa on Claudine Desmarteaun itse tekemä kuvitus, joka osuvasti jäljittelee noin 10-vuotiaan piirtämistapaa. Nykyaika näkyy romaanin sanastossa: puhekieltä on mukana runsaasti, eikä kirosanojakaan erityisemmin vältellä.

Koska loman jälkeen on edessä yläkoulu, Gusin tunnollinen äiti on hankkinut Gusille tehtävävihkon kesälomalle. Näitä tehtävävihkoja on kirjakaupoissa myytävänä kaikille luokka-asteille, ja voi ne tulostaa netistäkin. Tämä on suosittu ranskalainen tapa pilata lasten loma. Ja samaan hengenvetoon on todettava, että varmaan osa lapsista pitää näistä tehtävistä, ainakin ne on yritetty laatia hieman tavallisia koulutehtäviä viihteellisemmiksi.

Gus suhtautuu tehtävävihkoon ymmärrettävällä tavalla:

Et en plus ces hypocrites, ils écrivent "cahier de vacances"; sur la couverture y a même pas le mot "devoirs", comme si c'était un cahier de jeux super chouette qui n'a rien à voir avec l'école. Pour s'amuser comme des petits fous à faire des exercices de maths et de conjugaison au lieu d'aller s'éclater dans les vagues. Faut arrêter de nous prendre pour des crétins de base avec leur "cahier de vacances", y a rien que des devoirs chiants dedans et puis c'est tout ! De toute façon, tous les ans, je remplis la première page et ensuite, je me débrouille pour plus y toucher.  

(Kaiken lisäksi nämä tekopyhät kirjoittavat "lomavihko"; kannessa ei edes ole sanaa "kotitehtävät", ikään kuin se olisi superhieno pelikirja, jolla ei ole mitään tekemistä koulun kanssa. Voimme huvitella kuin pienet hölmöt tekemällä matikan ja taivutuksen harjoituksia sen sijaan, että menisimme pulikoimaan aaltoihin. Meidän on lakattava pitämästä itseämme idiootteina heidän "lomavihkonsa" kanssa, siinä on vain tylsiä kotitehtäviä ja siinä kaikki! Joka tapauksessa, joka vuonna, minä täytän ensimmäisen sivun ja sitten selviän koskematta siihen enää.)

On muuten kuvaavaa, että Ranskassa käytetään läksyistä nimitystä devoirs joka siis tarkoittaa myös velvollisuutta. Ranskalainen koululaitos kasvattaa lapsista pienestä pitäen kansalaisia, citoyens, joille koulutehtävätkin ovat velvollisuus. Ranskassa keskustelu siitä, saako koulu kieltää oppilailta jonkin opetusta häiritsevän asian, olisi absurdi. 

Keskustelu vapauksien ja velvollisuuksien tasapainottamisesta näyttäisi Suomen kouluissa olevan vasta alkamassa kännykkäkiellon myötä. Toivoisin joka tapauksessa, että jokainen lapsi – niin Suomessa kuin Ranskassa – saisi edes kesäisin vähän aikaa olla “villi”, nukkua pitkään, syödä herkkuja ja leikkiä itse keksimiään leikkejä – kuten Gus tässä romaanissa. 

Lomalla Gus perheineen matkustaa isoisän luo Bretagneen. Siellä on myös tätejä, setiä ja serkkuja, ennen kaikkea suunnilleen Gusin ikäinen Elliot-serkku, jonka kanssa Gus kokee useimmat pikku seikkailunsa. Loman lopuksi Gusin perhe vielä matkustaa lyhyelle rantalomalle Korsikaan.

Gusin perheeseen kuuluvat isän ja äidin lisäksi isommat sisarukset Delphine ja Romain sekä Monica-kissa. Isommat sisarukset ja kirjan aikuiset riitelevät melko paljon. Gus ja Elliot tuntuvat tässä suhteessa kirjan sopuisimmilta henkilöiltä. Aikuiset ovat välillä typeriä ja käyttäytyvät lapsellisemmin kuin lapsensa, mutta heidän kustannuksellaan ei jatkuvasti pilailla. 

Gus on melko herkkätunteinen poika. Aikuisten riitely ja toisten selän takana puhuminen harmittavat häntä. Hän suree luonnon saastumista ja rantojen roskaantumista. Monica-kissan tapa rääkätä hiiriä saa hänet suuttumaan. Hummerin keittäminen elävältä kauhistuttaa häntä, mutta sen Gus kuitenkin lopulta hyväksyy, koska hummeri päätyy ruoaksi, toisin kuin hiiret, joilla Monica vain leikkii.


Mitä kesällä sitten puuhataan? Katsellaan ilotulitusta, tehdään itse jousipyssyt, tutkitaan elämää laskuveden jättämissä lammikoissa, syödään eväsleipiä rannalla, osallistutaan purjehduskurssille. Kaikkea kivaa, mutta ei hirveän jännittävää. Gus ja Elliot seuraavat myös teini-ikäisten sisarustensa bilejuttuja ja yrityksiä löytää tyttö- ja poikaystäviä. Gus ja Elliot saavat eräänlaisina väliinputoajina keksiä itse omat puuhansa. Isommilla on seurustelukuvionsa, heitä pienemmille taas on vapaa-ajanohjaajien järjestämiä leikkejä ja leikkivälineitä.

Isojen sisarusten innoittamina Gus ja Elliot pussaavat naapuriin tulleita itsensä ikäisiä lomalaistyttöjä. Sitten he menevät pesemään suunsa.
Franchement c'est trop dégueulasse de s'embrasser sur la bouche avec la salive qui se m'elange et la langue comme un morceau de limace. C'est ça les feux de l'amour? Ben non merci.
(Suoraan sanottuna on liian inhottavaa pussata suulle, kun sylki sekoittuu ja kieli on kuin etanan palanen. Onko tämä rakkauden tulta? Joo, kiitti ei.)
Korsikan matkalta parhaiten jäävät mieleen paratiisimaiset maisemat, joista nauttimista haittaavat ampiaiset, paarmat ja hyttyset. Gusin isä yrittää myös kovasti järjestää isän ja pojan yhteisiä kokemuksia ja vie Gusin kalaretkille. Ne menevät aina hieman pieleen. Milloin päädytään nudistirannalle, milloin taas ongen vieminen vuokrakanoottiin kielletään. Lopulta kalatkin on ostettava kaupasta.

Tuli mieleen se kesä kaksikymmentä vuotta sitten, kun päätimme noin kymmenvuotiaan poikani kanssa, että eläisimme mökillä viikon pelkästään luonnon antimilla. Sattui hirveä hellejakso, eikä matoja löytynyt mistään. Muovisiin matoihin ei kala tarttunut. Lopulta päätimme, että Joensuun kauppahallista ostettu muikkukukko lasketaan luonnon antimeksi.

Korsikan lomalla Gusin vanhempien riitely lakkaa. Ehkäpä Bretagnen sukulaisvierailun aiheuttama sosiaalinen paine lopulta hellittää.
Papa et Maman nous font les feux de l'amour sur leur serviette, je sais pas ce qui leur arrive, tout d'un coup. Entre parenthèses, je trouve pas ca très correct de s'embrasser comme ca en se tripotant devant ses enfants quand on est mariés comme des vieux. Enfin, je préfère avoir des parents ridicules que des parents divorcés.
(Isä ja Äiti näyttävät meille rakkauden tulia pyyhkeensä päällä, en tiedä mikä heille tuli yhtäkkiä. Sivumennen sanoen minusta ei ole oikein korrektia suudella tuolla tavalla hipelöimällä lastensa edessä, kun on naimisissa kuten vanhukset. Kuitenkin, haluan mieluummin naurettavat vanhemmat kuin eronneet vanhemmat.)

 

Claudine Desmarteau, Le petit Gus en grandes vacances. Albin Michel 2011. 157 s. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat tervetulleita!