Pidin aiemmin lukemastani Jean-Claude Mourlevat'n lastenromaanista L'enfant Océan, joten tartuin uteliaana tähän Jefferson-siilistä kertovaan ranskalaiseen lastendekkarisarjaan, josta tähän mennessä on ilmestynyt kolme osaa. Sympaattinen siili ystävineen tarjosivat sopivassa suhteessa jännitystä, huumoria ja yhteiskunnallista sanomaa.
Antropomorfisilla eläinhahmoilla on pitkä perinne lastenkirjallisuudessa. Luultavasti aikuista ihmistä selvästi pienemmät eläinhahmot ovat tarjonneet lapsille tunnistettavan samastumiskohteen. Sitä helpottaa se, että eläimille sallitaan myös käytös, joka ei ole aikuismaista. Ne toimivat impulsiivisesti ja ilmaisevat tunteitaan välittömämmin kuin harkitsevat aikuiset. Jefferson-siilikin kastelee ensimmäisessä kirjassa housunsa pelästyessään, ja pissavahingon toistuminen jännittää häntä myöhemmissäkin osissa.
Söpöt eläinhahmot saattavat houkutella Jefferson-kirjojen pariin liian pieniä lukijoita. Varhaiskasvatus- ja alkuopetusikäisille en näitä kirjoja suosittelisi. Varsinkin sarjan ensimmäisessä ja kolmannessa osassa on raakuutta, joka ylittää rajat, joihin on lastenkirjallisuudessa totuttu. Tämän genreen liittyvien odotusten rikkomisen pani merkille myös Sataa valoa -blogin Ariel sarjan ensimmäisestä osasta kirjoittamassaan arviossa.
Yläkouluikäisille nämä olisivat oikein sopivia, mutta tarttuisivatko he kirjaan puhuvista ja kahdella jalalla kävelevistä eläimistä? Lukiolaiset eivät ehkä enää pelkää olevansa lapsellisia, joten heillekin voisin kirjoja suositella. (Jefferson-siili on sentään jo yliopisto-opiskelija ja sarjan toisesta osasta lähtien hänen parhaalla ystävällään Gilbert-possulla on oma yritys.) Romaaneissa on myös viittauksia ilmiöihin ja kulttuurituotteisiin, jotka tuskin ovat tuttuja pienille lapsille. Esimerkiksi ensimmäisessä romaanissa viitattiin ilman selityksiä Elefanttimieheen, Medellinin huumekartelliin ja Bernadetten näkyihin.
Jefferson-kirjat vievät meidät siis ikiaikaiseen eläinsatujen maailmaan, mutta samalla ne ovat tiukasti kiinni omassa ajassamme. Melkein jokaisella on niissä kännykkä. Puhelimien menettäminen eri syistä on tärkeä juonenkuljetuksen keino. (Kommunikaation katkeamisesta näyttää tulleen yksi suurimmista peloistamme.) Eläimet liikkuvat autoilla, jotka ovat samanmerkkisiä kuin ihmistenkin käyttämät. He opiskelevat ja käyvät töissä.
Eläinten maan naapurissa on ihmisten maa, jossa eläimet käyvät turistimatkoilla. Sarjan kolmannessa osassa Jefferson saa jatko-opiskelupaikan ihmisten maan yliopistosta. Ihmisten maa on myös uhka eläimille. Ihmiset suhtautuvat eläimiin alentuvasti – toisinaan hyväntahtoisella tavalla mutta usein myös vihamielisesti. Kaikissa sarjan kirjoissa rikokset saavat alkunsa ihmisten ahneudesta ja voitontavoittelusta. Ihmisten maan tavassa hyötyä eläimistä on selviä viittauksia kolonialismiin. Siinä mielessä jokaisen sarjan osan aloittavat alkusanat ovat sarkastiset. Ne päättyvät virkkeeseen: "Naapurimaata asuttavat ihmisolennot, jotka ovat eläimistä älykkäimpiä." Lukijan mieleen tulee väistämättä, että joskus älykkyys on yliarvostettua. Kiltteydelläkin pääsisi pitkälle.
Kaikissa sarjan osissa on myös yhteiskunnallinen ulottuvuus. Ne tarttuvat johonkin ihmisillekin tuttuun ongelmaan. Ensimmäisessä osassa (Jefferson) kritiikin kohteena on tuotantoeläinten kohtelu. Eläinten ja ihmisten maissa on nimittäin myös "tavallisia" eläimiä, jotka käyttäytyvät kuin eläimet ja joilta puuttuu puhetaito. Ihmisten on vaikea erottaa puhuvia eläimiä tuotantoeläimistä – ne ovat heidän mielestään samannnäköisiä – mikä aiheuttaa eläinten maan asukkaille useita vaaratilanteita. Eläimiin kohdistuneita rikoksia ei pidetä oikeina rikoksina, eikä ihmisten maan poliisi niitä välitä selvittää. Eläinten maan eläimet puolestaan tuntevat ymmärrettävää myötätuntoa kaltoin kohdeltuja läheisiä lajitovereitaan kohtaan.
Kerron vielä hieman kirjojen juonesta, joten tähän on sopiva lopettaa, jos aiot lukea romaanit itse. Jeffersoneita on saatavilla alkukielen lisäksi myös ainakin englanniksi, ruotsiksi ja saksaksi.
Jefferson
Jefferson Bouchard de la Poterie, romaanisarjan päähenkilö, on 72 senttimetriä pitkä kahdella jalalla kulkeva siili. Hän on kiltti, varovainen ja kohtelias maantieteen opiskelija, joka saa jännitystä elämäänsä lukemalla seikkailuromaaneja.
Romaani alkaa siitä, että Jefferson menee vakioparturilleen Edgar-mäyrälle leikkauttamaan otsatukkaansa. Hän on myös kerännyt rohkeutta pyytääkseen treffeille Edgarin sukulaistytön Carolen, joka työskentelee parturinliikkeessä.
Liikkeessä on vain vanha vuohirouva, joka on nukahtanut parturintuoliin – sekä kuollut parturi Edgar, jonka rintaan on isketty sakset. Hädissään Jefferson vetää sakset irti. Siinä vaiheessa vuohi herää, näkee veriset sakset Jeffersonin kädessä ja alkaa huutaa. Jefferson pakenee.
Jefferson piiloutuu majaan, jonka hän on lapsena rakentanut metsään parhaan ystävänsä Gilbert-possun kanssa. Hän saa lähetettyä viestin ystävälleen, ja Gilbert tuo majalle ruokaa ja vaatteita. Jefferson ei voi antautua poliisille, koska vuohi on sepittänyt nähneensä, miten Jefferson murhasi Edgarin. Jeffersonin ja Gilbertin on yritettävä löytää oikea murhaaja.
Tutkimukset vievät Jeffersonin ja Gilbertin turistiryhmän mukana ihmisten maahan, koska käy ilmi, että Edgar-mäyrä on käynyt siellä viikoittain. Jefferson on myös murhapäivän aamuna nähnyt ihmisten ajavan autolla epäilyttävän lujaa murhapaikan lähellä. Apua Jefferson saa myös parturioppilas Carolelta, joka vakaasti uskoo siilin syyttömyyteen.
Johtolangat vievät Jeffersonin eläinaktivistien pariin. Tarinan rikollisilla puolestaan on yhteyksiä teurastamoihin. Rikolliset ovat valmiit mihin tahansa voidakseen jatkaa toimintaansa. Eläinetsiville on teurastamoa tutkiessaan käydä köpelösti.
Seuramatkalaisten kirjava joukko ystävystyy keskenään matkan aikana. Mukana ovat muiden muassa kuuro kissa, useita eläinaviopareja sekä seurustelukumppania etsiskelevä kaniini Simone, joka ihastuu Jeffersoniin. Loppujen lopuksi seuramatkalaiset yhdessä ottavat kiinni oikeat rikolliset.
Kirja päättyy seuramatkalaisten myöhemmin järjestämään tapaamiseen. Jefferson poistuu tapaamisesta yhtä matkaa Carolen kanssa.
Jefferson fait de son mieux (‘Jefferson tekee parhaansa’)
Edellisen romaanin tapahtumista on kulunut neljä vuotta. Jefferson opiskelee edelleen yliopistossa. Gilbertillä on oma lämmitysasennusfirma ja pakettiauto. Carole, johon Jefferson oli ihastunut edellisessä romaanissa, on halunnut pysyä vain ystävänä. Carole on selittänyt olevansa seurustelumielessä kiinnostunut vain tytöistä.
Uusi seikkailu alkaa, kun edellisestä kirjasta tuttu masennukseen taipuvainen kaniini Simone katoaa. Hän on jättänyt Gilbertille pitkän hieman epämääräisen kirjeen ja toiveen, että Gilbert huolehtisi hänen asunnostaan, kun hän on poissa. Simone on lähtenyt ilman kännykkäänsä ja tietokonettaan.
Jefferson ja Gilbert haistavat palaneen käryä (ihan kirjaimellisesti, koska Jefferson pohdintoihin uponneena unohtaa paistoksensa uuniin) ja alkavat tutkia tapausta.
Aluksi näyttää siltä, että Simone on lähtenyt kaniini-auervaaran matkaan. Saamiensa väärien tietojen perusteella Jefferson ja Gilbert uskovat, että komea Rodrigo on pannut Simonen pään pyörälle ja saanut tämän ottamaan henkivakuutuksen, jossa edunsaajana on Rodrigo. Pelastaakseen Simonen välittömästä kuolemanvaarasta siili ja possu tekevät pitkän automatkan vuoriston laskettelukeskukseen vain huomatakseen, että ovat erehtyneet. Rodrigo osoittautuu reiluksi kaveriksi ja hänen tyttöystävällään vain sattuu olemaan sama nimi – Simone – kuin heidän ystävällään.
Uudet vihjeet vievät kaverukset etelään, lähelle ihmisten maata. Mukaansa he saavat edellisestä seikkailusta tutun mäyräherra Hildin ja villisika Schmittin. Hild oivaltaa, että kaikki – ennen kaikkea Simonen haavoittuva persoonallisuus – viittaa siihen, että Simone on liittynyt alueella toimivaan kulttiin.
Hild on eläkkeelle jäänyt yliopiston kreikan ja latinan lehtori, joka on jäänyt leskeksi kaksi vuotta aiemmin. Villisika Schmitt on rahvaanomainen käytännön mies. Retkikunnan osallistujat ovat siis luonteeltaan sopivan erilaisia. Kaikille on kuitenkin yhteistä hyvä sydän ja oikeudenmukaisuus.
Herra Hild on ollut edesmenneen vaimonsa kanssa häämatkalla alueella, joten matka on hänelle myös vierailu muistoihin. Herra Hild löytää uuden sydänystävän hotellia ylläpitävästä Musette-mäyrästä.
Lastenkirjat opettavat vaivihkaa: tämä kirja kertoo paljon asiatietoa kulttilahkojen toimintatavoista ja psykologisista vaikutuskeinoista. Valistaminen ulottuu myös sanastoon: herra Hildin akateemisessa puheessa on useita vaikeita sanoja, joista Jefferson jopa pitää kirjaa (ja tulee näin selittäneeksi ne myös lukijalle). Jefferson ihailee sitä, miten tyylikkäästi voi ilmaista tietojaan. Kun käy ilmi että lahko, johon Simone on liittynyt käyttää itsestään nimitystä Anemos, herra Hild toteaa:
Par ailleurs, et sans vouloir la ramener comme on dit, je vous rappelle qu’”anemos” signifie “vent” en grec ancien.Quelle élégance, cet homme ! nota Jefferson au passage, il vous rappelle ce que vous n’avez jamais su.
Muuten, ja tarkoittamatta olla kaikkitietävä, muistutan, että "anemos" tarkoittaa muinaiskreikassa "tuulta".Mikä eleganssi tässä miehessä! huomasi Jefferson ohimennen, hän muistuttaa asioista, joita emme ole koskaan tienneet.
Jefferson liittyy lahkoon päästäkseen Simonen lähelle. Hän myös tutkii lahkon päämajaa yöllä. Paljastuu, että lahkon johtajat eivät itse noudata sitä, mitä saarnaavat. Heidän opetuksensa ja parannuskeinonsa perustuvat huijaukseen. Kyseessä on selvä “tartufferie”, kuten Jefferson toteaa käyttäen Herra Hildiltä oppimaansa sanaa.
Suurta huijareiden paljastusta varten myös Gilbert ja herra Schmitt saapuvat keskukseen. Kaikki ei suju aivan suunnitellusti. Näyttää jopa siltä, että koko pelastusyritys on ollut turha. Jefferson toteaa kuitenkin tehneensä parhaansa, ja Gilbert lohduttaa, että elokuvissa asiat kirkastuvat aina viime hetkellä, kun toivo on menetetty. Ja juuri niin käy nyt.
Romaani päättyy ystävyyden juhlaan.
Jefferson se fâche (‘Jefferson suuttuu’)
Edellisen kirjan tapahtumista on kulunut kaksi vuotta. Jefferson odottaa tietoa, pääseekö jatko-opintoihin ihmisten maahan. Eletään joulunalusaikaa. Maa on yöllä peittynyt hohtavaan lumeen.
Jefferson lähtee aamulla auttamaan Gilbertiä lumen luomisessa autotallin edestä.
Lumiaura, jota ajaa nutria nimeltä Martial, heittää lisää lunta lapioitavaksi. Jefferson ja Gilbert huomaavat saappaan, joka pistää esiin hangesta. Saappaan sisällä on keltainen sukka. Sukan sisällä jalka. Heidän kuuro ystävänsä, kissa Émile, löytyy hangesta jäätyneenä. Paikalle kutsutut ambulanssilampaat toteavat, että Émile on yhä hengissä, mutta hänen tilansa on kriittinen: hänellä on useita ihonalaisia verenpurkaumia, hän on saanut iskun päähänsä ja kärsii vakavasta hypotermiasta.
Poliisi on sitä mieltä, että kyse on aurausonnettomuudesta, mutta Jefferson ja Gilbert ovat varmoja, että Émileä on pahoinpidelty. Émile ei tajuihinsa tultuaan ensin itse muista tapahtumasta mitään. Vähän ajan päästä hän kuitenkin muistaa, että oli kuvaamassa lumisadetta yöllä, kun hänen kimppuunsa kävi iso sika ja vei hänen kameransa.
Gilbert-possu kokee syyllisyyttä siitä, että sika on syyllistynyt väkivaltaan. Häntä hävettää niin, että hän välttelee Jeffersoniakin. Jouluaattona he kuitenkin tekevät sovinnon ja päättävät selvittää tapauksen.
Uudessa tutkimuksessa apuna ovat myös Émilen kuurot ystävät. Varsinkin Agathe-oravasta on iso apu. Hän ei ole ollut kuuro syntymästään saakka, joten hän osaa myös puhua ja on taitava huuliltalukija.
Tutkimus lähtee etenemään, kun löytyy turvakameran otos, jossa pahoinpitely näkyy. Paljastuu, että asialla on ollut ihminen, jolla on ollut sikanaamio. Émile on mahdollisesti aiemmalla kuvausretkellään metsässä tietämättään kuvannut jotain, joka ei kestä päivänvaloa – ainakaan hänen kimppuunsa käyneen tyypin mielestä.
Satujen perinteiden mukaisesti seikkailu vie sankarimme metsään. Pahuudella on uudet kasvot. Metsästä ei löydy noidan taloa vaan laittomasti toimiva ongelmajätteenkäsittelylaitos. Eläinetsivät jäävät laitoksen vartijoiden vangeiksi.
Martial – tunteellinen nutria joka ajaa aura-autoa ja joka on varsinainen peto kaikkien moottoriajoneuvojen ratissa – auttaa päähenkilöt vapaaksi lainaamallaan kauhakuormaajalla. Vaara ei kuitenkaan ole ohi. Heti seuraavana yönä Gilbert-possu kaapataan kotoaan. Jeffersonin pelko muuttuu vihaksi. Émile-kissan kuurojen ystävien kanssa hän matkustaa ihmisten maahan etsimään Gilbertiä.
Loppu on onnellinen, kuten pitääkin. Viimeisessä luvussa Jefferson on stipendiaattina ihmisten maassa ja pohtii lajien ja rotujen rajat ylittävää ystävyyttä.
Kirjoissa on viehättävä Antoine Ronzonin mustavalkoinen kuvitus.
Kirjailija Jean-Claude Mourlevat (s. 1952) on saanut arvostetun ALMA (Astrid Lindgren Memorial Award) -palkinnon vuonna 2021.
Jean-Claude Mourlevat, Jefferson. Gallimard Jeunesse 2020. Teos ilmestyi alun perin vuonna 2018. Kuvitus: Antoine Ronzon. Kansikuva: Lisa D’Andrea. 267 s.
Jean-Claude Mourlevat, Jefferson fait de son mieux. Gallimard Jeunesse 2022. Kuvitus: Antoine Ronzon. Kansikuva: Lisa D’Andrea. 301 s.
Jean-Claude Mourlevat, Jefferson se fâche. Gallimard Jeunesse 2023. Kuvitus: Antoine Ronzon. Kansikuva: Lisa D’Andrea. 277 s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat tervetulleita!