"Kun sinä kerrot minulle tarinoita elämästäsi, miksi sinä aina teeskentelet, että olit mukava ihminen? Naomi sanoo, että et ollut. Kaikki kaupungissa sanovat, että sinä olit piirikunnan pelottavin mies. Vanhat ihmiset kirkossa sanovat, että olit vielä pahempi kuin isäsi. He sanovat, että sinä et ole edes kristitty. Joten minä toivoisin, että et kerro vain hyviä osia itsestäsi. En minä ole mikään pikkulapsi, minä olen yksitoista."Dalva Northridge tiuskaisee nämä sanat isoisälleen, John Wesley Northridge II:lle, joka tekee työtä käskettyä ja kirjoittaa muistelmansa. Nämä muistelmat muodostavat tämän romaanin ensimmäisen osan. Muissa osissa suvun tarinaa kertovat vuorollaan Nelse (Dalvan ja Duane Kivihevosen poika), Naomi (Dalvan äiti), Paul (Dalvan setä) sekä lopuksi Dalva itse.
Kymmenisen vuotta Dalva-romaanin jälkeen Jim Harrison julkaisi tämän jatko- tai täydennysosan Northridgen suvun saagaan. Mielestäni jatko-osa on jopa parempi kuin ensimmäinen romaani, jossa akateemiselle tutkimukselle virnuilu hajotti romaania tarpeettomasti.
Nyt mennään heti alusta syvälle suvun tarinaan ja siellä pysytään, kunnes kaikki harhapoluille joutuneet suvun jäsenet on saateltu kotiin, suvun salaisuudet paljastettu ja kaapissa olevat luurangot haudattu. Tosin tässä tarinassa luurangot ovat kellarissa, kuten edellisessä romaanissa kerrottiin, ja nyt Dalva ja Nelse hautaavat ne ihan konkreettisesti. Tässä romaanissa palataan kotiin myös siinä mielessä kuin me kaikki palaamme - johonkin, kun elämämme päättyy.
Dalvan isoisän vaiheikas elämä, josta Dalva-romaani antoi vihjeitä, saa tässä romaanissa paljon tilaa. Tämän kiehtovan persoonan vaiheisiin kuuluvat mm. nuoruuden ura taidemaalarina ja merkittävien taiteilijoiden ystävänä, rakastuminen ja rakastetun itsemurha, avioituminen tämän sisaren kanssa, tuottoisat ja ilmeisen häikäilemättömät hevos- ja maakaupat, naisseikkailut, väkivaltaisuus. Varsinainen energiapurkaus mieheksi. Vaimon ja pojan kuolema lopulta pehmentävät hänet siksi huolehtivaksi mieheksi, joka on meille tuttu Dalvan tarinasta.
Harrisonin mainio oivallus on siinä, että myös nämä kuolemaa lähestyvän vanhuksen "rehelliset" muistelmat jättävät pois osan, ehkä siksi että hän todellakin näkee itsensä toisin kuin muut. Kukapa haluaisi nähdä itsensä hirviönä. Täydennystä luonnekuvaan antavat hänen poikansa Paulin ja miniänsä Naomin kertomukset. Naomin mukaan hän oli yksi vaikeimmista koskaan eläneistä ihmisistä. Hän käyttäytyi kuin kaikki Nebraskan naiset olisivat olleet hänen omaisuuttaan.
Tärkeä sivuhenkilö tässä kuten Dalva-romaanissakin on Lundquist, ruotsalaista luterilaista sukua oleva swedenborgilainen. Mies jonka usko on muuttunut varmuudeksi; joka juttelee eläimille ja ymmärtää niitä poikkeuksellisella tavalla ja joka yli kahdeksastakymmenestä ikävuodestaan huolimatta vaikuttaa iättömältä.
On aina mukava bongata pohjoismaalaisia maailmankirjallisuudessa. Pienen kansan jäseninä meitä suomalaisia aina kiinnostaa, mitä muut meistä ajattelevat. Harrisonin kirjoissa, myös tässä, vilahtaa usein suomalaisia - tai oikeastaan amerikansuomalaisia - ja lähes poikkeuksetta myönteisesti kuvattuina. Yksi Dalvan sirpaleisen työuran pomoista oli "lämminsydäminen suomalainen" ja viimeisen savukkeensa Dalva pummaa suomalaiselta. Tällainen bongailu on tietysti höpsöä, mutta varmaan sallittua, kun kerran valtakunnan uutisissakin melkein joka päivä kerrotaan, montako maalia tai koria joku suomalainen on jossain Amerikoissa tehnyt tai vaikka vaan onnistuneesti syöttänyt lätkän.
Kaikille tämän kirjan kertojille on yhteistä elävä ja intohimoinen suhde luontoon. Voimakkaimmin tämä näkyy nykyaikaisen luontonomadin elämää elävässä Nelsessä, joka lapsesta asti on nukkunut enimmäkseen ulkona tähtitaivaan alla ja joka mieluummin kuin asettuu aloilleen elää luontokartoituksista saatavien satunnaisten tulojen ja Dalvan isoisän jättämän pienen kuukausirahan turvin. Hänelle asettuminen sukutilalle ja perheen perustaminen merkitsevät suorastaan pelottavaa elämänmuutosta.
Kirjan kattama maantieteellinen alue on laaja: Floridan eteläosasta Nebraskan preerioiden kautta Michiganin Yläniemekkeelle. New York ja Pariisi ovat myös mukana. Ja kaikkialla: kasvit, eläimet, linnut, auringon nousut ja laskut, yön äänet. Luonto on koko ajan läsnä kuin yhtenä päähenkilöistä. Sama kauneus koetaan myös aamuvarhaisilla Pariisin kaduilla. Kaltaiseni lukija, joka on viettänyt ison osan elämästään tuolissa, voi tätä romaania lukiessa kaihoisasti ajatella, että toisinkin olisi voinut elämänsä järjestää. Mutta vain yhden voi elää. Onneksi meillä on kirjat!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat tervetulleita!