Kate Atkinson: Museon kulisseissa

Kate Atkinsonin vuonna 1995 ilmestynyt esikoisromaani on edelleen tuore ja viihdyttävä kuvaus 1900-luvun dramaattisista vaiheista kerrottuna yhden perheen ja sen elämään liittyvien ihmisten elämäntarinoiden kautta. Kauheista ja välillä tragikoomisista kohtaloista teos kertoo kevyen humoristisella otteella, joka loppua kohti vaimenee ja päästää ääneen myös liikuttavammat sävyt. Loppujen lopuksi lukijalle jää katarttinen tyyneys: "Menneisyys on kaappi täynnä valoa eikä tarvitse kuin löytää avain jolla ovi aukeaa."

Menneisyyden ovia aukoo kirjan minäkertoja Ruby Lennox. Hän on siitä merkillinen minäkertoja, että hän on samalla kaikkitietävä. Romaani alkaa Rubyn kuvauksella omasta siittämisestään, ja ensimmäisen kolmisenkymmentä sivua on äänessä tämä vielä syntymätön ja nimetön sikiö. Romaanissa viitataan pariin otteeseen Laurence Sternen Tristram Shandy -romaaniin, jonka ajassa poukkoileva kertojanote on varmaan yksi tämän Atkinsonin romaanin esikuvia. 

Kertoja-Rubylla ei ole myöhemminkään vaikeuksia hypätä milloin kenenkin sukunsa edustajan matkaan esimerkiksi ensimmäisen maailmansodan taisteluhautoihin tai pommituslennolle seuraavassa suursodassa. 

Eniten kertoja kuitenkin kulkee sukunsa naisten vierellä. Romaani kuvaa pienten autenttisilta tuntuvien yksityiskohtien kautta keski- ja työväenluokan naisten elämää Pohjois-Englannissa, suurimmaksi osaksi Yorkin kaupungissa. Saamme kuin puolihuolimattomasti tietoa, miten vaikkapa 50-luvun nainen, Rubyn äiti Bunty, hoiti perheensä ja ostoksensa, minkä nimisiä tuotteita hän käytti ja miten vietti päivänsä. Tätä romaania voi mainiosti lukea naisten mikrohistorioina.

Taloustyöt täytyy tehdä. Toisaalta lasten pitäisi leikkiä puistoissa - Bunty on lukenut naisen elämää käsittelevästä kirjastaan lapsenhoito-osuuden, "Pikkuisen kasvatus", ja siinä sanotaan niin - siksi raittiseen ilmaan on vastahakoisesti tuhlattava vähän aikaa, joten hän maksaa kallisarvoiset kuusi pennyä museon portilla ja takaa että me saamme ikiomaa raitista ilmaa.

Rubyn kaikkitietävyydellä on rajansa. Täydellisen kaikkitietävä ja kaiken paljastava kertoja olisikin luonnollisesti tylsä ratkaisu. Kertojan täytyy rajata tietojaan, jotta kerronnassa säilyy jännite. Oman elämänsä tärkeimmät asiat paljastuvat Rubylle vähitellen, ja tällä tavoin romaani säilyttää loppuun asti salapoliisiromaanin kaltaisen jännityksensä.

Sukutarinoissa on kiehtovaa seurata sitä, miten aiempien sukupolvien elämänvalinnat vaikuttavat myöhempiin ja kuinka jokin suvun piirre, ulkonäkö tai luonteen ominaisuus, pulpahtaa myöhemmin esille. Eipä ihme, että Ruby toteaa: "Yorkissa on liikaa historiaa, menneisyys on niin tupaten täynnä että toisinaan tuntuu kuin ei olisi tilaa eläville."

Kate Atkinson, Museon kulisseissa. WSOY 1997. Englanninkielisestä alkuteoksesta Behind the Scenes at the Museum (1995) suomentanut Leena Tamminen. Päällyksen kuva Sarah Perkins. Päällyksen typografia Kirsikka Mänty. 333 s.

------------------------------------------------

Helmet-lukuhaasteen kohta 19: Kirjassa leikitään.