Yiyun Li: The Book of Goose

Olen huomannut, että usein minun on vaikeinta kirjoittaa blogiin juuri niistä kirjoista, joista olen pitänyt eniten. Yksi syy on varmaan siinä, että kun kirja imaisee kunnolla mukaansa, siitä ei tule tehneeksi kunnollisia muistiinpanoja. Näin kävi myös tämän Yiyun Lin viimeisimmän romaanin kohdalla. Mistäs tässä nyt oikeastaan olikaan kyse? Yritän hapuilla kasaan jonkinlaista juoniselostusta. Juonipaljastuksia on siis tulossa; en tiedä, osaanko muuta tästä romaanista kertoakaan. Suosittelen lukemaan itse. Toivottavasti Keltaiseen kirjastoon saadaan myös suomenkielinen versio.

Romaanin alussa eletään vuotta 1966. Yhdysvalloissa asuva 27-vuotias Agnès saa kirjeen äidiltään Ranskasta, synnyinmaastaan. Äiti mainitsee ohimennen, että Agnèksen lapsuudenystävä Fabienne on kuollut synnytykseen. 

Kirje saa Agnèksen mielen liikkeeseen, ja hän alkaa kirjoittaa elämäntarinaansa vihkoon. Hän paljastaa siinä syvimmät salaisuutensa, ehkä ensimmäistä kertaa myös itselleen. Hän paljastaa symbioottisen rakkautensa Fabienneen ja sen, miten Fabienne heistä kahdesta rohkeampana vaikutti valinnoillaan myös hänen elämäänsä. 

Missä määrin nämä valinnat ovat syynä hänen omaan lapsettomuuteensa. Amerikkalaisen Earlin "ranskalaista morsianta" on miehen suvun piirissä alettu nimittää "hanhiemoksi", sillä kuuden avioliittovuoden jälkeen muita lapsia hänellä ei kanojen ja hanhien lisäksi ole. 

Perhaps it is not his fault that I cannot get pregnant. The secrets inside me have not left much space for a fetus to grow.

Eniten Agnèsia kuitenkin mietityttää lapsuuden ja nuoruuden välivaihe, johon ystävyys Fabiennen kanssa sijoittui. Lasten välinen ehdoton ystävyys on Agnèkselle mysteeri. Se on ollut aivan eri asia kuin kumppanuus, joka syntyy lasten välille, jos he ovat samalla luokalla koulussa tai asuvat lähekkäin, ja joka ikään kuin pakotetaan heille. Tytöt ovat valinneet toisensa.

Agnès kävi yhä koulua, mutta samanikäinen Fabienne oli sen jo lopettanut ja paimensi päivät isänsä karjaa. Agnèksen perhe ei pitänyt Fabiennesta, jota he pitivät liian karkeakäytöksisenä ja jonka leski-isä oli juoppo. Fabienne pilkkasi Agnèsta joka käänteessä idiootiksi ja imbesilliksi, mutta Agnès seurasi Fabiennea kuin koiranpentu. Hän toivoi aina, että Fabienne olisi sanonut hänestä jotain kaunista.

Agnèksen ajatukset palaavat lokakuuhun vuonna 1952. Silloin Fabienne sai päähänsä, että heidän pitäisi ryhtyä kirjailijoiksi. Vastoin kaikkea todennäköisyyttä nämä syrjäisen maaseutukylän 13-vuotiaat tytöt myös toteuttavat suunnitelmansa.

Fabienne keksii tarinat ja Agnès kirjoittaa ne vihkoon. Agnès itse kuvittelee ainoastaan kopioivansa sen, mitä Fabienne kertoo. Myöhemmin käy ilmi, että Agnèksen osuus on suurempi kuin hän itse ymmärtää. Kirja ei synny pelkästä tarinasta. Miten kerrotaan on kirjassa yhtä tärkeää kuin mitä kerrotaan. Agnès ilmeisesti luo – suurelta osin tietämättään – tekstitason jännitteen heidän kertomuksiinsa.

Sodanjälkeisen ajan lasten laatimat kertomukset ovat täynnä väkivaltaista kuolemaa. Amerikkalainen sotilas hirtetään. Tyttö syöttää aviottomana syntyneen vauvansa sioille. Eläimet kuolevat. Kauheilla kertomuksilla on todelliset lähtökohtansa kotikylän tapahtumissa. 

Tytöt värväävät paikkakunnan runoja kirjoittavan postinkantajan, herra Devaux'n, avukseen. Devaux on leskimies, ja hänen tiivis yhteydenpitonsa teinityttöihin saa kulmakarvat nousemaan paikkakunnalla. Devaux huomaa tyttöjen lahjakkuuden ja auttaa heitä muokkaamaan tekstiä julkaisukuntoon. Devaux myös etsii valmiille teokselle pariisilaisen kustantajan. 

Tytöt päättävät, että kirja julkaistaan ainoastaan Agnèksen nimellä. Fabienne on sitä mieltä, että teoksella tulee olla vain yksi tekijä. Niinpä kirjan kanteen painetaan sen nimi – Les Enfants Heureux, 'Onnelliset lapset' – ja kirjailijan nimeksi Agnès Moreau. Kannessa teoksen toimittajaksi mainitaan lisäksi M. Devaux. Koko Fabienne Martinin olemassaolo jää salaisuudeksi.

Kustantajalla on luonnollisesti epäilyksiä kirjan kirjoittajasta. Herra Devaux'n roolia arvellaan suuremmaksi kuin se on ollut. Pariisiin kustannussopimusta allekirjoittamaan saapunut Agnes pistetään testiin. Kustantajan silmien alla hän saa kirjoitustehtävän, josta selviää loistavasti. Agnès on mielessään kuvitellut, mitä Fabienne sanelisi, ja kirjoittanut sen mukaan. 

Kirja menestyy hyvin. Lapsitähti herättää lehdistön uteliaisuuden. Valokuvaaja käy kuvaamassa Agnèsta tämän kotiympäristössä. Julkisuuden lisääntyessä tytöt alkavat pelätä, että herra Devaux voi kiristää heitä, koska tuntee tyttöjen salaisuuden. Tytöt eivät myöskään halua, että herra Devaux saa kunniaa heidän hyvin etenevästä toisesta kirjastaan.

Fabienne keksii juonen, jolla herra Devaux’sta päästään eroon. Fabiennen rajuutta ja arvaamattomuutta kuvastaa, että Agnès ensin pelkää Fabiennen suunnittelevan herra Devaux'n murhaamista. Loppujen lopuksi he ainoastaan pilaavat Devaux'n maineen niin, että tämä joutuu jättämään kotikylänsä. Tytöt eivät uhraa montakaan ajatusta toimintansa seurauksille. Herra Devaux ei ole ainoa, jonka elämään he näin vaikuttavat.

Kustantajan luona Pariisissa Agnèkselle on syntynyt haave elämästä jossain muualla, Pariisissa tai Amerikassa. Kun englantilainen tyttöjen valmistavan oppilaitoksen johtajatar rouva Townsend ottaa kustantajan kautta yhteyttä Agnèkseen ja tarjoaa tälle ilmaista vuotta Englannissa sisäoppilaitoksessa, Fabienne pakottaa Agnèksen tarttumaan tilaisuuteen.

Agnèkselle paljastuu pian Englannissa, että häneen julkisuusarvoaan käytetään hyväksi varakkaiden oppilaiden houkuttelemiseksi Woodswayn sisäoppilaitokseen. Koulun muut oppilaat ovat Agnèsta vanhempia. Heissä on muutamia Agnèkseen ystävällisesti suhtautuvia, mutta ainoa, joka tuntuu ymmärtävän yksinäistä tyttöä, on Meaker, koulun talonmies ja puutarhuri.

Rouva Townsend väittää antavansa Agnèkselle mahdollisuuden parempaan tulevaisuuteen. Tosiasiassa hänen kasvatustoimensa onnistuessaan johtaisivat persoonallisuuden latistamiseen. Agnèksesta tulisi nukke, joka kelpaisi kyllä hyviin naimisiin mutta jonka luovuus olisi nujerrettu. Agnèksen sisäinen, salainen elämä näyttää kuitenkin pärjäävän hyvin tässä taistelussa hänen sielustaan.

Rouva Townsend lukee luvatta Agnèksen päiväkirjaa ja lukisi kirjeenvaihtoakin, jos Agnès ei piilottaisi kirjeitään. Agnès on alkanut suunnitella kirjaa nimeltä "Noidan metsä", mutta rouva Townsend vaatii Agnèsta hylkäämään suunnitelman. Hän moittii Agnèksen havaintoja ja heikkoa mielikuvitusta. Sen sijaan Agnèksen pitäisi kirjoittaa kirja kokemuksistaan sisäoppilaitoksessa. Rouva Townsendillä on kirjalle jo nimikin: "Agnès in Paradise". Näitä kirjoitusohjeita antaa nainen, joka on aina halunnut kirjailijaksi muttei koskaan ole saanut mitään julkaistuksi.

Agnès ja Fabienne ovat sopineet kirjoittavansa toisilleen ahkerasti. Fabienne on keksinyt Agnèkselle myös poikaystävän, "Jacquesin", ja luvannut kirjoittaa Agnèkselle myös tämän nimissä. Rouva Townsendin mielestä ei ole sopivaa, että 14-vuotiaalla tytöllä on poikaystävä – varsinkin kun tämä poika on tavallinen maalainen. Hän kieltää tyttöä kirjoittamasta "pojalle" ja ottamasta vastaan tämän kirjeitä.

Agnès ei ole erityisen hellämielinen tyttö, mutta olemattomasta poikaystävästä luopuminen rouva Townsendin määräyksestä saa hänet kyyneliin. Jacquesille hän on voinut kirjoittaa niistä tunteistaan, joita ei ole uskaltanut tunnustaa Fabiennelle, ja Fabienne-Jacques on vastannut samalla tavalla.

Agnèksen suunnittelema pako Woodswaysta Meakerin avulla epäonnistuu. Puutarhuri on kuitenkin loppujen lopuksi lojaali työnantajalleen, joka ei tosin häntä tästä lojaalisuudesta palkitse. Agnès onnistuu lopulta pääsemään kotiin Ranskaan uhkaamalla paljastaa lehdistölle, miten huonosti hän viihtyy rouva Townsendin "paratiisissa". Kostoksi rouva Townsend kylvää Agnèksen kustantajan mieleen epäilyksen siitä, että Agnés olisi itse voinut kirjoittaa kirjansa. Tässä vaiheessa Agnès ei enää piittaa kirjallisesta maineestaan. Hänellä on ikävä Fabiennea.

Aikuinen Agnès toteaa kyynisesti, että julkisuus löysi pian uusia lapsitähtiä hänen tilalleen: 17-vuotias romaanikirjailija Françoise Sagan ja 8-vuotias runoilija Minou Drouet olivat vuorossa seuraavina.

Ystävyys Fabiennen kanssa on kuitenkin eron aikana muuttunut. Agnès yrittää ehdottaa, että Fabienne ja Agnès voisivat jatkaa elämistä kahdestaan. Heidän ei olisi pakko mennä naimisiin jonkun kanssa, kuten maalaiskylän tytön kohtalona normaalisti oli. Fabienne pitää ajatusta haihatteluna. "Sinä haaveilet suuria", Fabienne toteaa aivan samoin kuin hän oli todennut silloin, kun Agnès puhui muutosta Amerikkaan.

Aikuinen Agnès ymmärtää Fabiennen olleen jonkinlainen taiteilijanero. He voivat myrskyisessä kasvuiässään olla vaarassa. 

Fabienne had no words to describe her exultation and despair, and I had no way to grasp them, but she was not alone in her extremes. The lucky ones have waited out the storms. The really lucky ones who have learned a few tricks to tame the untamable – however momentarily – have made their names. 

Mitä voi tehdä taiteilijanero, joka sattuu olemaan tyttö takapajuisessa maalaiskylässä? Karata kiertävän sirkuksen matkaan? Joskus vitsi voi olla ratkaisu.

Yiyun Lin kirjoissa on usein jokin yhteys hänen syntymämaahansa Kiinaan. Tässä romaanissa Li on pyrkinyt irti tästä yhteydestä. Hän ei ole kuitenkaan kirjoittanut amerikkalaista romaania, vaikka nykyisin elääkin Yhdysvalloissa. Tässä kirjassa on piirteitä, jotka taistelevat koko amerikkalaista eetosta vastaan. Voiko yhdysvaltalainen ymmärtää luovaa ihmistä, joka ei halua kunniaa tekemisistään ja joka toimii näkymättömänä sijaisen kautta? Voiko ymmärtää ihmistä, joka on valmis luopumaan maineestaan, toimeentulostaan ja saavuttamastaan julkisuudesta ystävyyden – tai rakkauden – takia?

Jonkinlainen kunnianhimo Agnèksellakin on. Tämä hänen aikuisena muistiin merkitsemänsä "hanhen kirja" on yritys antaa kunnia Fabiennelle ja myös hänelle itselleen, jottei totuudeksi heidän kirjailijanurastaan jäisi rouva Townsendin muistelmateoksessaan esittämä vähättelevä lausunto. Rouva Townsendin muistelmat olivat ilmestyneet – kuinkas muuten – omakustanteena.

Joka tapauksessa on varmaankin ollut luontevampaa sijoittaa kirja Yhdysvaltojen ulkopuolelle. Ranskaan, tai oikeastaan ranskan kieleen Yiyun Lillä on ollut pitkä suhde. Jo koululaisena Kiinassa hän luki kiinaksi Romain Rollandin mammuttiromaanin Jean-Christophe. Yhdysvaltoihin muutettuaan hän alkoi lukea Jean-Christophea ranskaksi sanakirjan avulla. 

The Book of Goose muodostuu kokonaan aikuisen Agnèksen minämuodossa kirjoittamista muistelmista. Kirja on helppolukuinen ja jännittävä. Tyylin näennäinen yksinkertaisuus peittää helposti näkyvistä sen, miten hätkähdyttävän tarkkoja kirjan havainnot ovat ja miten syviltä ja tosilta sen pohdiskelut tuntuvat.

Huomasin tätä lukiessani, että pidän tästä kerronnan näkökulmasta – siis minämuodosta – kaikkein eniten. Se tuntuu luonnolliselta ja uskottavalta. Minäkerronta myös synnyttää intiimin siteen tekstin ja lukijan välille. Se myös korostaa sitä, että tekstillä on aina rajattu näkökulma. Edes kaikkitietävä kertoja ei tiedä kaikkea, vaikka niin uskoteltaisiin. 

Yiyun Li, The Book of Goose. 4th Estate 2023. Teos ilmestyi alun perin vuonna 2022. Kannen suunnittelu: Jo Thomson. Kansikuva: © Akg-images. 351 s.